METSÄÄN KATETTU

1/12/2012

Olen mukana Indiedays Inspiration-bloggaajana ihanassa Arabia kampanjassa. Arabia nimittäin etsii nyt toista kertaa Suomen kauneinta kattausta. Kuka tahana voi osallistua kilpailuun vuoden loppuun saakka ja voittajan valitsee ammattilaisraati. Viime vuonna voittaja valittiin yli 470 kattauksen joukosta. Tämän vuoden kisa on jo alkanut ja osallistua voi vielä vuoden loppuun saakka!

Kattauskisan voittajan kattaus tulee olla katettuna pääosin Arabian astioilla. Kriiteereissä otetaan huomioon lisäksi tunnelmaa, innovatiivisuutta ja yhdistelyä. Pääpalkinnon voittaja saa Arabialta vapaavalintaisen 6 hengen setin, johon kuuluu ruokalautaset, syvät lautaset, kupit tai mukit, pienet lautaset tai kupit sekä tarjouluastian. Lisäksi kattauksia äänestäneiden kesken arvotaan palkintoja.
Itse osallistun tunnelmallisella aamiaiskattauksella. Kattauksen tarina on herkkä. Hämyisen, vasta heräilevän metsän laidalle on aamuvarhaisella rakkaalle yllätyksenä katettu aamupalapöytä. Raikkaana ja kuulaana aamuna nautitaan kahvia, tuoremehua, itse tehtyä mysliä sekä vastapaistettua leipää. Kattaus on nimetty yksinkertaisesti: Metsässä.
Kattauksen värimaailma on raikas, luonnollinen ja romanttnen. Olen yhdistellyt kattauksessa ueampien eri sarjojen astioita. Pöydästä löytyy niin Runoa, Kokoa, Arcticaa, Lokerovati, 24h sekä Neroa. Kaikki sulassa sovussa. Luonnollisuus ja yksinkertaisuus toistuvat myös tekstiileissä sekä pöydän koristelussa. Upea metsä toimii jo itsessään upeana tunnelmanluojana.
Käykäähän siis katsomassa kilpailukattauksia täällä, äänestämässä suosikkianne sekä osallistumassa kisaan omalla kattauksellanne. Kilpailu päättyy siis vuoden lopussa, eli 31.12. Ja tosiaan, jos ette tällä kertaa halua lähteä itse kisamaan niin tuotepalkinoja arvotaan myös kattauksia äänestäneiden kesken. 
Kiva olisi kuulla mitä tykkäätte tästä kattaukseta ja käyttämistäni astioista ylipäätään. Mikä on suosisikkinne Arabian sarjoista? Tai mikä on lempi astianne?  Itse pidän Kokosta ja etenkin sarjan syvät lautaset ovat suosikkejani. Rakastan myös vanhoja Arabian astioita, etenkin kannuja ja tarjoiluastioita, joita meiltä löytyykin yllättävän paljon kaapeista.
 

Kiitos: Osa astioista – Arabia, Inspiraatio – Riikka, Kuvauslainat – Iittala Kamppi (lasit ja pannu) ja H&M Home (tekstiilit).


PYRY

30/11/2012

Niille jotka eivät vielä tiedä, tänään satoi lunta. Taitaa sataa edelleen. Ja paljon. Pyrytti ehkä 1000 metriä sekunnissa. Vaakatasossa. 10 minutin kävelymatkaan meni 90 minuuttia. Lapsi nautti (toinen nukkui rattaissa) ja itseänikin välillä vähän nauratti.


ARVONNAN VOITTAJA

30/11/2012

Me&I arvonnan voittaja on nyt selvillä! Lähes 300 arvan joukosta löytyi yksi onnekas, -Tiina-. Voittajalle on ilmoitettu myös sähköpostilla.Kiitos paljon kaikille arvontaan osallistuneille! Eiköhän pian tule taas jotain uutta kivaa arvontaa!

Kiitos kovasti myös kaikille Marimekon pikkujouluarvontaan osallistuneille! Indieidays ilmoitta kahdelle lahjakortin voittajalle!

Me lähdetään Elviksen kanssa uhmaamaan vaakatasossa täysillä tulevaa lumipyryä. Kaapo lähti edeltä pulkan kyydissä kerhoon, oli kuulemma aikamoinen reissu. Kaikki ihan kaaoksessa, autot sutivat, tööttäilevät ja julkiset myöhässä. Meidän ikkunan alla aurattiin aamulla, siinä on nyt samankokoinen kinos kun viimevuonna lopputalvesta. Kääks! Tänään ostan myös glögiä, leivotaan ekat piparit ja kaivetaan joulukoristeet esiin!


MYYRÄSÄNKY

29/11/2012

Viime kesänä tuli eteen pinnasängyn hankinta. Siihen saakka Elvis oli nukkunut riippukeinussa tai meidän välissä. Kaapon vanhan pinnasängyn sai muutettua jatkettavaksi sängyksi, ja se oli siis hänellä edelleen käytössä. Kellarissa kyllä pölyyntyi Brion peruspinnis, mutta joka oli taas ihan hirveän iso ja ruman värinen.

Rupesin etsimään mahdollisimman edullista tai jopa ilmaista, valkoista pinnasänkyä nettikirppiksiltä ja vaihtedaan/annetaan palstoilta. Koska kellarissa odotti aivan hyvä ja toimiva sänky patjoineen, ei hyviä perusteluita uudelle sängylle, etenkään hintavalle, oikein ollut.

Toiveita uudelle sängylle oli siis valkoinen väri, pieni koko ja joku persoonallinen juttu. Omasta lapsuudesta tuttu pallo-pinnasänky, eli se retro missä parissa pinnassa on sellainen puinen pallo lapselle leluksi, siinti haaveissa. Pian huomasin että moni muukin haaveili samaisesta joten hyväkuntoisten sänkyjen hinnat menivät reippaasti kipurajani yli. Ja se kipuraja oli siis 30 euroa.

Sitten tärppäsi. Muutaman kilometrin päästä kotoamme löytyi pienikokoinen Muuramen valkoinen pinnasänky. Muutoin se oli aivan tavallinen, mutta edellinen omistaja oli liimannut siihen myyrätarroja. En ollut aluksi ihan varma tarroista, mutta muutaman päivän mietinnän jälkeen olin jo aivan ihastunut sänkyyn tarroineen ja ostin sen meille.

Muuramen vanha pinnasänky on nähnyt elämää, mutta silti edelleen hyväkuntoinen ja tukeva. Myyjä kertoi ostaneensa sen käytettynä, muistaakseni ainakin kahden lapsen perheestä. Sen jälkeen siinä ovat nukkuneet hänen kaikki neljä lastansa.

Tämä on mielestäni suunnittelua, tuotantoa ja kierrättämistä parhaimmillaan. Ihanaa että sänky on monista käyttäjistään huolimatta pysynyt niin hyväkuntoisena että meidänkin jälkeen se joutaa eteenpäin kiertoon.

Pienen koon lisäksi sängyssä parasta on jaloissa olevat pyörät. Sänkyä on helppo liikutella tarvittaessa huoneesta toiseen sekä heijata lapsi uneen. Harmi ettei tätä enään valmisteta. Toisaalta huutiksessa näytti nyt tälläkin hetkellä olevan muutama kappale sänkyjä myynnissä.

Ompelin sänkyyn päiväpeiton Ikean musta-valkoisesta ”tasaraita” kankaasta. Tai oikeastaan tuo on ihan pussilakanan mallinen, toinen puoli on valkoinen ja sisällä äitiyspakkauksen ohut vanupeitto. Muutenhan tuo kävisikin ihan tavallisesta peitosta, mutta kangas on sen verran karheaa että siinä nukkuminen ei tuskin ole kovin miellyttävää.
Taloudestamme löytyvät pinnasänkykokoiset petivaatteet eivät ole katseen kestäviä. Lisäksi sängyssä saatetaan leikkiä päivän aikana, joten petivaatteet on kiva saada suojattua ja piiloon. Mielestäni tuo mustavalkoinen väri käy tuohon kivasti. Tarkoitus oli ommella raidat pystysuunnassa, mutta silmämääräinen kankaan mittaaminen ei mennyt oikein nappiin ja kankaasta tuli liian lyhyt niin päin.

Kaikki nuo myyräpehmot pojat ovat saaneet lahjaksi tai tuliaisiksi. Ne ovat mielestäni ihania, tosi retroja mutta sopivan hillittyjä. Lapsellisia, mutta eivät liian lällyjä.

Sitten kun tuo vielä ymmärtäisi, että kuinka kivaa tuolla sängyssä olisi nukkua. Mielummin kuin äidin vieresä ja tississä…


VÄRIPILKKU PUISTOSSA

28/11/2012

Aamupäivällä Helsinkiin satoi lunta. Aika säälittävän vähän, lunta näkyy lähinnä vain mukulakivien välissä, mutta kumminkin. Sää on kylmä ja viima kova. Viikonloppuna ulkoiltiin kuitenkin vielä kurassa ja plussakelissä.

En ole suuri kuravaatteiden ystävä, mutta joskus jonkun meidänkin jengistä saattaa sellaisessa nähdä. Viimeisimpänä siis Elvis.

Välikausihaalari on jäänyt pieneksi, eikä talvihaalaria viitsi pukea kurasäähän, kaikki muut ulkovaatteet ovatkin villaa niin vaihtoehtoja ei juurikaan jää. Kurikset kevyttopan ja villahaarain kanssa osoittautuivatkin aika mainioksi yhdistelmäksi. Eikä lapsikaan tuntunut hiostuneen kumiasuunsa.

Mainioiksi nuo kurahousut osoittautuivat ensinnäkin sen takia, ettei Elvis juurikaan pysy pystyssä vielä ulkona. Tuollakin ulkoilukerralla hän oikeastaan makasi maassa kokoajan, konttasi vesilätäköltä toiselle ja siinä välissä pyöri hiekassa ja mudassa. Kun lähdön aika koitti kurahousut vain pois jalasta ja poika rattaisiin lämpöpussiin. Kätevää.

Kivaa noissa kuravaatteissa on myös värit. Ne ovat kirkkaita, ihania ja ne saa helposti puhtaiksi. Kuravaatteet ovat edullisia, käytettynä niitä löytyy paljon vielä edullisempaan hintaan, siksi niitä raaskii ostaa jopa parit eri väriset ihan vain vaihtelun vuoksi.

Meillä ei kylläkään löydy noiden keltaisen kurahousujen lisäksi kuin pari kippiseltä ostettua sadetakkia (ihanien värien takia ostettu) sekä kurahanskat. Mutta tästä positiivisesta kuravaatekokemuksesta oppineena ehkä keväällä puen lapsiani useamminkin näihin, monen mielestä aivan liian hirveisiin ja hiostaviin, kura-asuihin. Sitä ennen paljon lunta, pulkkamäkeä, lumiukkoja -ja enkeleitä. Tulisipa lisää lunta pian!