Tänään sunnuntaina nukuin vähän liian myöhään, aamupala viivästyi ja kotona oli kaaos. Kaikki jotenkin takkusi, tukka oli huonosti ja kiukutti. Ulkona paistoi ihanasti aurinko, mutta tuntui ettemme pääse ikinä pihalle saakka. Oli ollut puhetta Töölönlahdesta, Sinisen huvilan kahvilasta, jostain kivasta koko perheen sunnuntaipuuhasta. Kaikki näyttivät kuitenkin nyrpeää naamaa. Vihdoin pihalle päästyämme räjähdin, vittu kun mikään ei ikinä onnistu. Nieleskelin kyyneleitä puistossa ja toivoin ettei kukaan tule juttelemaan.

Sitten päätin että minähän ei pilaa tätä, ehkä ainutta aurinkoista sunnuntaita aikoihin.

Olen aiemminkin kirjoittanut kuinka välillä tekee tosi hyvää tehdä jotain vain yhden lapsen kanssa. Ja tietysti välillä myös ihan yksikseenkin. Elviksen kanssa on kiva vielä tehdä sellaisia ”vauvajuttuja”, kuten vauvakerhoa, vauvakinoa, kahvilassa käyntiä, vaunulenkkejä.. Ja Kaapon kanssa voi jo tehdä melkein mitä vaan. Kiva kun kaverina on tyyppi jonka kanssa voi oikeasti keskustella ja vitsailla.

Käytiin Kallion kirjastossa jossa vietettiin lemmikkipäivää. Lisäksi puistossa, syömässä, palo-asemalla ja muuten vaan kävelyllä. Oltiin menossa melkein neljä tuntia ,ja muuten ekaa kertaa noin pitkällä ilman rattaita.  Oli ihanaa, minä sain aurinkoisen (puolikkaan)perhesunnuntaini ja Kaapo äidin jakamatonta huomiota.