MITÄS NYT TAAS KAIKKEE

2/07/2014

no mitä kuuluu lenkilläno mitä kuuluu minttu aivovuoto
no mitä kuuluu päikkärit kaapono mitä kuuluu minttu ruusutno mitä kuuluu pizzano mitä kuuluu päikkäritno mitä kuuluu slaavikyykky kissano mitä kuuluu vans rosemitä kuuluu elvisstöömitä kuuluu sohvamitä kuuluu tytöt

Ja takana on taas yksi tapahtuman täyteinen kuukausi. Alkaa oikeasti jo vähän hirvittämään, että miten tämä aika kuluu näin nopeaan. Päivät, viikot, kuukaudet vain juoksevat. Lapset kasvavat kohisten silmissä. Pitkästä aikaa on myös vahva tunne siitä että asiat ja elämä menee eteenpäin, eivätkä kaikki asiat vain junnaa paikallaan.

Instagramista on kiva seurallailla niin muiden mutta myös omaa elämää. Mitä sitä tulikaan tehtyä. Herätellä muistoja kuvien kautta. Mutta paljon asoita toki jää myös senkin ulkopuolelle. Ja koska rakastan listojen tekemistä ajattelin koota muutamia kesäkuun tapahtumia.

Kesäkuussa
-Käytiin kylpylässä ja purin taas sadannen kerran laukkuja
-Tajusin että vihaan pakkaamista
-Koin kovaa lemmikkieläinkuumetta. Kyselin kavereilta lainalemmikkiä ja sellainen järjestyikin. Bonzo koira vaan jouduttiin kuitenkin vanhuusvaivojen takia lopettamaan ennen kun se ehti meille hoitoon
-Pojat oppivat nukkumaan yönsä omissa sängyissään
-Kompensoin tätä majoittamalla useana yönä kavereita luokseni
-Kävin keikoilla ja vain pari kertaa bailaamassa
-Telkkarista tuli jotain kummallista jalkapalloa josta kaikki puhuivat
-Aloin käymään taas lenkillä kuukauden tauon jälkeen
-Sain omituisen polvivaivan
-Meinasin jäädä auton alle, kaksi kertaa
-Kävin ihan liikaa alennusmyynneillä
-Ostin tekokynnet. Viimeksi ollut sellaiset joskus kuudennella luokalla
-Sain varmistuksen että meille tulee pian putkiremontti
-Olimme mökillä. Olin siellä paljon itsekseni ja luulen että se teki hyvää
-Heitin talviturkin
-Ostin matkarattaat enkä tiedä miksen ole kirjoittanut niistä blogissa
-Tein suuren päätöksen tulevaisuudensunnitelmieni suhteen
-Poistin melkein kaikki Tinder-matchini
-Kuuntelin niin paljon Tykopaattia että taidan osata kaikkien biisien sanat nyt ulkoa
-Nauroin mahani kipeäksi moneen kertaan ystävien kanssa
-Mietin paljon äitiyttä ja sitä millaisen lapsuuden ja eväät elämään olen antanut lapsilleni
-Olen pelännyt että olen luonut lapsille turvattoman lapsudeen eron takia ja että se tulee vaikuttamaan negatiivisesti heidän koko loppuelämäänsä
-Paras kaverini alkoi seurustelemaan
-Olen nukkunut univelkoja pois
-Ostin sohvan ja tulin siitä äärettömän onnelliseksi
-Riidellyt exäni kanssa enkä vieläkään sopinut
-Otin uudet tatuoinnin
-Päätin etten mieti mitään mies tai poikaystäväjuttuja koko kesänä
-Mietin tosi paljon mies ja poikaystäväjuttuja
-Möin puolet vaatteistani ja vanhoista kengistäni kirppiksellä
-Siivosin vihdoin parvekkeen ja samalla heitin vahingossa kulhollisen vettä jonkun päälle
-Minut kuvattiin laihdutuslehteen
-Olen lihonnut, mutta se ei haittaa
-Ollut iloinen, surullinen, onnellinen, onneton, ikävystynyt, innostunut, nauranut, itkenyt, väsynyt, virkeä, energinen, epätoivoinen, hassutellut, hyppinyt, tanssinut, huutanut, laulanut, halannut, pussannut, ollut läsnä, haaveillut, hukkunut ajatuksiini, ollut miettimättä mitään ja todennut tuhottoman monta kertaa kavereille että ”Miehet! En vaan tajuu”.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KATTELUKSEN TILA

1/07/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katteluksen tila Karjalohjalla on lapsiperheen ylläpitämä ihana viihtyisä tila jossa saa vapasti mennä käymään. Rapsuttelemaan eläimiä, leikkimään tai vaikka käväistä muutaman päivän viikossa auki olevassa perheen pitämässä kahvilassa.

Meidän mökki oli ihan tilan lähellä, kivan lenkkimatkan päässä, joten käytiin siellä aika monesti. Tilalla on myös tosi kiva leikkipaikka – iso vanha talli jossa vaikka mitä leluja sekä vanhjen tavaroiden näyttely.

On ihana nähdä miten eläinrakkaita myös omat lapset ovat. Mielestäni se on tosi hieno piirre ihmisessä ja kertoo paljon jos tykkää ja arvostaa eläimiä.

Jos siis liikutte Karjalohjalla päin niin suosittelen käväisemään tilalla! Siellä hevosia, poneja, kissoja, koiria, possuja, kanoja, kukko, lampaita ja pupuja.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.