Olen varannut pöydän lastenvaatekirppikseltä ensi viikolle. En nyt kirjoita kuinka hirveä homma vaatteiden hinnoittelussa on, kuinka olen viimeisen kahden tunnin aikana saanut hinnoiteltua vasta 1/50 osaa myytävistä vaatteista, kuinka vintillä odottaa vielä pari isoa Ikean kassillista lajittelemista. Vaan jotain ohi sen. Ja okei, myös sen että tässä välissä oli pakko käydä ostamassa pullo valkkaria.
Olen varmaan aina ollut visuaalinen, näen usein asiat kuvina ja rakastan katsella kauniita asioita; tavaroita, maisemia, kuvia, ihmisiä, vaatteita – no kaikkea mitä koen kauniiksi tai mielenkiintoiseksi. Sen myötä olen varmasti myös jonkinsortin materialisti. Haluan näitä kauniita asioita ympärilleni.
Moniin tavaroihin liittyy myös muistoja ja tunteita. Kun keväällä eron myötä muutin pois vanhasta kodistamme tuntui se, no tottakai, todella pahalta. Mutta vielä pahempaa teki siitä kaikki muistot, tavarat, huonekalut, lelut lattialla – kaikki kuvat vanhasta kodista, jotka tulevat edelleen vahvana mieleeni kun mietin mennyttä aikaa. Ystäväni sanoi kauniisti – muistot eivät elä seinissä, vaan sydämessä. Hienosti sanottu, mutta myös ne seinät ovat vahvoina kuvina sydämessäni edelleen.
Näiden kaikkien muistojen takia kirppikselle menevien vaatteiden hinnoittelu tuntuu olevan nyt erityisen vaikeaa. Osalla vaatteista on vaan niin paljon tunnearvoa. Olen kuitenkin päättänyt että säästän vain äitiyspakkauksesta tulleet vaatteet muistona. Kaikki muu saa mennä eteenpäin.
Mutta yritä siinä sitten laittaa vaatteille järkeviä hintoja.” Nämä housut Kaapolla oli 1-vuotis synttäreillään – ostohinta 12,90 eur, kirppishinta 8 eur.” tai ”Näitä farkkuja ei ehditty kokeilemaan kuin kerran – ostohinta 49,90, myyntihinta 4,50 eur”. Silmäkulmat kosteina, olen kiinnitellyt hintalappuja ja nähnyt mielessäni ihan tavallisia hetkiä menneestä elämästämme. Ihan tavallisesta arjestamme, leikkipuistossa oloa, kotona ruoan laittoa – ”tämä paita oli silloin, näissä legginsseissä tehtiin sitä tai olipa hän silloin vielä niin pieni”. Nyt ymmärrän himohamstraajia!
Tarkoitus olisi kuitekin saada suurinosa noista poikien vanhoista vaatteista ja vauvaleluista eteenpään, osaksi muiden uusia muistoja. Tervetuloa siis ensi viikolla uudelle lastenvaatekirppikselle, Pallokala Poksiin, pöytään numero 23. Hinnat välillä 55 eur – 50 sent.
Hei irtoaisko nuo Rodinin tiiker-legginssit tuolta kasasta meille? Olen etsinyt tuota kuosia kissojen ja koirien kanssa. Ja samat fiilikset on myös minulla, kun juuri silitin ison pahvilaatikollisen poikien vanhoja vaatteita kirppistä odottamaan.
Moi! Harmi, mulla ei ole nyt mahdollisuutta myydä näitä moneen paikkaan, tikru-body viety kirpulle 🙂
Tuli melkein tippa linssiin kun luin tämän.. Oon itse aika samanlainen tunteilija.. Me ollaan kanssa muuttamassa syksyn aikana ja olo on jo nyt haikea kun mietin niitä onnenhetkiä mitä tässä asunnossa ja lähiympäristössä on ollut.
Vauvan vaatteiden kanssa yritän pitää itseni kylmänä ja sanoa itselleni, että et voi säästää kaikkia vaatteita mutta ne lempparit on kyllä edelleen kaapissa..
Joo, jotkut vaan on.. Muistan olleeni lapsesta saakka yhtä tunteellinen näissä luopumiseen liittyvissä asioissa (ja varmaan muissakin) 🙂
minkä kokoista vaatetta on pojalle? ois kiva joku blogi kirppis nii sais toiseltapuolen suomeaki näitä värikkäitä ihanuuksia! 😉
Katsellaan blogikirppistä ehkä myöhemmin, nyt ei riitä rahkeet kuin kuskata vaatteet yhteen paikkaan myytäväksi 🙂
Ihan sama urakka täällä ja osoite täälläkin. Tässä on mennyt nyt tosi paljon aikaa, pitää toivoa että kauppakin käy.
Mä keräsin aikoinaan paljon muistovaatteita ja aina kun kävin muistoja läpi ihmettelin mitä tämäkin täällä tekee.
Nyt vaan toivotaan että saadaan kummatkin paljon rahaa ja vaatteita ei tarvi kotiin takaisin tuoda.
Toivotaan että kauppa kävisi hyvin, olisi ihana jos ei tarvitisi tuoda mitään takaisin 🙂
Just tänään mietin, että toi sama juttu pitäisi tehdä – varsinkin esikoisen vaatteille, joita en ole edes kuopukselle kelpuuttanut – mutta ei kykene. Ihan käsittämätöntä.. No, minähän se niitä kaappitilaa viemässä kiroan.. Jos joskus vielä tuliskin kolmas poika! 🙂
Hurjaa! Minä en esikoisen jäljiltä tuohon hommaan pystynyt vaikka useasti piti, nyt kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen että ne kaikki olivat säilössä, eipähän ole tarvinnut montaa kymppiä kuopiksen vaatteisiin laittaa… Sama poisto projekti pitäisi toki taas aloittaa, mutta jos kuitenkin tulee vielä poikia
Voi tiedän tunteen <3
Ja olen kiinnittänyt siihen huomiota kirppiksilläkin, samassa pöydässä kulahtanut, vähän jo reikiintynyt söpö body 5€ ja uudenveroinen, ehkä paristi päällä ollut body 0,50 € 😀 Ehkäpä me salaa toivotaan, ettei kukaan ostaisi niitä meidän rakkaita muistoja, voisimme sitten kätkeä ne johonkin salaiseen jemmaan ja perustella itsellemme, ettei kukaan niitä huolinut.
Itse olen jättänyt joitain omia tai lasten suosikkeja jemmaan vielä vauva-aikojenkin jälkeen. Ehkä suunnilleen yhden-kaksi vaatetta vuodessa…
Minä niin himoisin noita Rodinin oransseja leggareita ja käärmeleggareita. Et myisi? 🙂
Hei. Mie himoitsisin noita rodinin oransseja ja keltasia leggareita! Oisko mahkuja saaja pohjoseen pakettia. Postarit maksasin tietysti. Ja muutkin poikien vaatteet kiinnostas! Koko 74 ylöspäin. .
tiedän tuon tunteen, nyt vaan olen lopen kyllästynyt kaikkeen ympärillä oleviin romuihin sekä pieniin lastenvaatteisiin joita on ihan liikaa ja koska aikaa ei ole niin kylmän rauhallisesti niitä odottaa uffen laatikko. talvivaatteet laitan myyntiin.
Tarkennuksena – onko vaatteet ehkä jo huomenna pöydässä? 😉 Mun täytyy mennä katsomaan.
Oi, toi luopumisen tuska voi olla ihan karmea! Mulla on muutama J:n vauvavaate jemmassa enkä niistä luovu IKINÄ! On esim. sellainen hieman kulahtanut (ostettu käytettynä) H&M:n 56 cm yökkäri, joka oli pojalla ekana yönä kotona päällään, löytyy myös minikokoiset Adidakset ja Converse-look-a-liket, joiden sisälle ei mahdu edes kaikki mun sormet. Noissa pikkuruisissa jutuissa on ladattuna niin paljon tunteita, ettei niistä voi luopua eikä edes kannattaisi luopua sen 50 sentin tähden <3
Ihanaa, että oot menossa Pallokalaan! Mun pitäisi tulla sinne kanssa lähiviikkoina popuppaamaan. Toivotaan, että paikassa kauppa käy ja sun pöytä tyhjenee ennätysvauhtia 🙂
– Jenni
Niin tuttua! Omaa säästövimmaa tosin hillitsee kummasti se, että parempi puolisko on pahimman luokan hamsteri, joka säilyttää esimerkiksi edelleen vanhoja, rikkinäisiä lenkkareitaan, vaikka uudetkin ostettiin jo viime vuonna. Jonkun on perheessä pakko olla kylmäsydäminen, muuten neliöt loppuvat kesken! Kaikkein rakkaimmat lastenvaatteet olen toki jemmannut ”muistojen laatikkoon”, mutta suurimman osan laitan reilusti kiertoon ja rahoilla ostan sitten uusia ihanuuksia (ja uusia muistoja!).
Tuo se onkin kirppiksellä myymisessä se hankalin asia – tunnearvo siis ja hinnoittelu sen suhteen 🙂
Kauniisti ja kuvailevasti kirjoitettu, ihan itsellekin tuli sellainen olo, että ”just ton takia kaikki meidän neidin vaatteet on vaatehuoneessa pusseissa, koska niillä on mulle niin paljon merkitystä, eikä kukaan osaisi arvostaa, niitä samalla tavalla tutkiessaan myyntipöytää.
Mutta hyvä pointti, että niistä tulee kuitenkin niitä muistoja niiden uusille käyttäjille! (enpäs ole osannut ajatella)
Erot on inhottavia, voimia!
Pala tuli kurkkuun täälläkin, olen samanlainen tavaratunteilija. Kipeät haikeat muistot viskon heti menemään, koska mitä silmä ei näe, sitä sydän ei tunne* ja pienimmätkin mieltä hykerryttävät tavarat kertyvät lipastoihin ja purnukoihin.
Vauvanvaatteisiin liittyvässä tunnemyrskyssä seilattavaa sitten riittääkin. Kyllä siinä varmasti viinilasin jos toisenkin tarvitsee. Oli perhekuvio mikä tahansa, sitä 60senttistä vauvaa ei enää ole!! Ja sehän on haikeaa!
Hyvä idea rajata hamstraus äitiyspakkaukseen, taidan ottaa mallia:)
(*sanonnalla viitataan yleensä pettämiseen, mutta mielestäni sitä voi käyttää monipuolisemmin tässäkin yhteydessä)
Ihana kun joku muukin! Itken vaatteiden perään ,ihan kuin muistot menettäisi niiden mukana. ”sillä oli tää päällä kun mentiin ekaa kertaa mummolaan jne…” Ja mieheni tolkuttaa usein, ettei ehkä kannata hinnoitella vaatteita niiden muistojen mukaan. 😉
Tykkään myös ympäröidä itseni kaikilla kauniilla asioilla. Tosin välillä täytyy kauppoja kierrellessä muistuttaa itseään, ettei kaikkea kaunista tarvitse viedä kotiin asti! Kameran kanssa on ihana kulkea, jotenkin silloin kiinnittää vielä enemmän huomiota kaikkeen ihanaan ja kauniiseen ympärillä. Syksyn väriloistoa odotellessa! 🙂
Voi Minttu! <3
Voin vain kuvitella edes pienen osan tuosta luopumisen tuskasta! Ennen se vaivasi hurjasti minuakin, kunnes opin pienen palan sitä "kylmyyttä" mieheltäni. Kaiken "turhan" säästäminen on turhaa. Ja kyllä tykkään avarasta tilasta ja inhoan turhia nyssäköitä ja laatikoita. (Ei otetan mukaan sitä 4 Elfakorin kaksaa tuolla makuuhuoneen nurkassa…) En ees tykkää siitä. Mutta jos joku voisi nähdä sen vaivan että hinnottelisi ja myisi.