Muutama viikko sitten kirjoitin Nesporesson kahvikoneestamme. Kapselikoneeseen on saatavilla vaikka mitä ihastuttavimpia makuja, mutta ykkössuosikkini kookos, oli harmikseni vain kausimaku jota ei enään saa.
Mutta minäpä sain. Aivan ihanalta Nooralta Curiouser & Curioser blogista. Hän laittoi viestin ja kysyin josko minä tahtoisin hänelle ylimääräiset, kuukauden aamukahvit. Ette arvaakkaan miten iloiseksi tämä minut teki!
Pienestä kahvilähetyksestä on ollut minulle iloa monena päivänä. Tänään en olisi ehkä selvinnyt ilman Macadamian-pähkinä aamulatteani sekä aamupäivän Kookos-Cappuccinoa.
Pojat ovat nimittäin toista päivää sairaana, ja olemme siis toista päivää sisätiloissa. Aamu kymmeneen mennessä olin saanut ehkä kolme hermoromahdusta, tuomaroinut viisi sisarusriitaa, nostanut yksivuotiaan kymmenen kertaa alas jostain korkealta, kantanut kaikki asuntomme tuolit lukkojen taakse kylpyhuoneeseen, vetänyt keittiön laatikot jesarilla kiinni ja pessyt yhden puurolautasellisen verran puolukkakaurapuuroa joka paikasta muualta paitsi siitä lautaselta.
Onneksi on ihania ihmisiä, hyvän mielen lähetyksiä ja kahvia. Iltapäivällä alkanut auringonpaistekkin oli myös aika ihana.
















Pienistä asioista tulee usein toiselle iso ilo – voi kun itsekin jaksaisi ja tajuaisi ilahduttaa kavereitaan tarpeeksi usein!
Ihanaa, että on ihmisiä, jotka jaksaa yllättää! Jaksamista sairaspäiviin, sun kirjoituksesi toi hymyn huulille, oli jotenkin niin toden tuntuinen:)
Mä oon nähny kahdesti unta tosta sun keittimestä enkä tajuu miks…kai se on hankittava 😀 ihanaa että on vielä ihmisiä jotka ajattelee muita! Mäkin haluun latteja kotona!
Kyllä kuulosti niiiin meidän viime viikolta ;D. Ei pliis enää mitään tauteja tälle keväälle!
Se kookos on ihan parasta! Mulla on yksi putkilo vielä jäljellä mutta en raaski varmaan juoda niitä. 😀
♥
Pikaista paranemista ja jaksamista. En ole ikinä maistanut kookoskahvia, mutta Pina Colada on ihanaa, joten täytyy kokeilla joskus kookosta myös kahvin seassa. Mulla on uusi villitys laittaa hunajaa kahvin sekaan, ihanan makusita, mutta tuleehan siitä niitä kaloreita…