Matkakuumeeseen on vain yksi lääke, matka! Olen haaveillut matkalle lähdöstä pitkään. Kotiäitinä ollessa olisi kaiken maailman aika, mutta ei rahaa. Tukholmaa pidemmällä olen käynyt viimeksi kohta kolme vuotta sitten. Se oli ihanaa ja muistelen edelleen kaihoisana ensimmäistä ulkomaan reissuamme perheenä.

Kuume on kasvanut kasvamistaan ja tarkoituksena oli lähteä matkaan jo marraskuussa. Se reissu ei onnistunutkaan, mutta onneksi nyt keväällä. Varasin eilen itselleni ja lapsille menomatkat Malagaan. Paluulennot olivat kalliita, joten en ostanut niitä. Saa siis nähdä milloin palaamme. Isi jää kotiin, joten ihan ikuisuudeksi ei voida jäädä. Mutta useammaksi viikoksi ehkä.

Neljä pitkää kuukautta pitäisi vielä jaksaa odottaa. Ajattelinkin etten vouhkaa reissusta kun vasta lähempänä lähtöä. Tätä kirjoittaessa olen käynyt katsomassa kolmesta nettikaupasta hellemekkoja ja sandaaleita.

En voi olla haavelemasta auringosta, helteestä, lämpimästä vedestä ja hiekasta vapaiden alla. Suunnitelmissa olisi uima-altaalla ja rannalla oleilun lisäksi kiertää läheisiä pikkukyliä, käydä markkinoilla, eläintarhassa, puistoissa, merimaailmassa, tivolissa, festivaaleilla, nähdä ja kokea. Jännitystä tuo se, että olen tosiaan lähdössä matkaan yksin lasten kanssa.

Espanjassa asuu isäni perheineen ja majoitumme heidän luokseen. Paljon tulen kuitenkin viettämään aikaa keskenään lasten kanssa, sillä muut kuitenkin elävät siellä tavallista arkea, oma firma pitää heidät kiireisinä. On hyvä kuitenkin tietää, että tarvittaessa saan apua ja toivottavasti välillä seuraa myös reissuile ja retkille. Lennot kuljen kuitenkin yksin, Kaapolle on oma paikka, Elvis matkustaa sylissä. Vähän jo hirvittää ajatus siitä, millaista lentokoneessa olo kahden villin ja väsyneen lapsen kanssa tulee olemaan. Toisaalta lento kestää reilut neljä tuntia, sen ajanhan kestää vaikka päällään seisoen?

Tulossa on varmasti unohtumaton matka, niin hyvässä kuin pahassakin, en malta odottaa. Enään reilu sata päivää.