Blogeisa on nyt muutaman päivän näkynyt paljon meikittömiä naamoja, bloggareita.
Juttu lähti liikkeelle Veeran, Tyyliä metsästämässä blogista jonka jälkeen haaste on levinnyt kulovalkean tavoin.

Lyhyesti ja omin sanoin kerrottuna ajatus lähti ärsytyksestä. Ärsytyksestä kommentteihin mitä monet bloggaajat päivittäin saavat. Jotkut kun ovat sitä meiltä, että bloggaajan tulisi olla ulkoisesti täydellinen. Jos näin ei ole niin ei kuvat pitäisi vähintään photoshopata hyvännäköisiksi. Hyi sellaista bloggaajaa joka julkaisee itsestään kuvia vaikka ei olisi huippumallin mitoissa. Jokaisen itseään ja lukijoita arvostavan bloggaajan tulisi siis poistaa kuvista rypyt, makkarat, ihohuokoset, finnit ja kaikki muu epätäydellinen ennen kuvien julkaisua.

Siis miksi? Luulisi että lukijat mielellään lukevat blogeja ilman alemmuudentunnetta, niin että mielummin pystyisivät samaistumaan kirjoittajaan. Itse ainakin haluan aitoja juttuja, aitojen ihmisten kerotomina. Toki pieni kuvien mukkaus ei haittaa, itsekkin säädän nykyisin usein kuvieni väritasapainoja ja kontrasteja. Ja jos joku haluaa poistaa itseltään kuvasta kekellä nenää loistavan finnin niin en tuomitse sitäkään. Mutta jos joku esiintyy kuvissa finneineen mikä ihmeen tarve on haukkua tämä ihminen ja kehoittaa photoshoppauskurssia!? Ihmettelen.

Ihminen on kaunemmilaan juuri sellaisena kuin on. Paitsi nyrpeät, muita haukkuvat ja arvostelevat ihmiset.

Itse lähden mukaan Veeran haasteeseen tällä omalla, täysin meikittömällä tai muokkaamattomalla kuvalla. Käy lukemassa juttu TÄÄLTÄ ja tee sama perässä. Ja pakko mainita, Marimekon mainoskuvassa olen ilman SILMÄmeikkiä!

Vaiheita, niitä on riittänyt tässä reilun kolmen vuoden aikana. Aina jommalla kummalla lapsella on joku vaihe tai kausi päällä. Niitä tulee ja menee ja sitä se kai on tämän koko lapsuuden, kenties koko elämän.

Nyt kun Kaapo on kolme ja Elvis vuoden, tämän vaihe-kuvion näkee vielä selkeämmin. Suurin osa niistä (ellei kaikki) ovat ikään riippuvaisia. Kaikkia vaiheita en millään pysty luetella, unohtaisin varmaan puolet, mutta ensimmäinen vaihe taitaa monella tiehän imemisen kausi. Sen jälkeen vaikka mitä, osalle löytyy virallinen nimi, kuten vaikka eroahdistus tai melkein kaikkiin sopiva uhmaikä, mutta ei toki kaikille.

Tässä muutama henkilökohtainen suosikkini: Äääää, älä mene ilman mua suihkuun, äääää -kausi, nukun viikon 15 min pätkissä -kausi, nukun vain jos silität mua koko yön -kausi, raivoan ilman tunnistettavaa syytä- kausi, haluan repiä sun kynsinauhoja koko yön, muuten en nuku -kausi, löysin pippelini -kausi, kiipeän kaikkialle- kausi, tukistan kavereita- kausi, en syö- kausi, hieron puuroa tukkaan- kausi, heitän puurot seinään -kausi, heitän puurot sun päälle- kausi, kakkaan aina juuri vaihdettuun vaippaan -kausi, pissaan lattialle- kausi, hakkaan päätä lattiaan -kausi, mutku mä haluun -kausi, ei -kausi, minä ite -kausi, heittäydyn maahan huutamaan -kausi, en (muka) osaa -kausi, mulle kelpaa vain äiti -kausi…. Ja näitähän riittää.

Vaikka suurinosa vaiheista tuntuu negatiiviisilta on niitä ihaniakin. Mutta näitä ei ehkä tarkoituksellakaan halua pitää itse vaiheina, sillä silloinhan sekin loppuu joskus ja tilalle tulee jotain muuta. Esimerkiksi Elviksellä on tällähetkellä sellainen ihan hassu irvitysjuttu, Kaapolla oli ihan samanlainen vähän nuorempana.

Näitä vähän haastavampia vaiheita voisi avata jo aiemmin mainitsemani Uhma-kirja. Lupailuistani (itselleni ja teille) huolimatta en ole saanut kirjaa vielä kokonaan luettua. Noihin uniogelmiin, kuten tämän hetkiseen nukun vain tissi suussa -vaiheeseen, ei tosin taida auttaa kuin unikoulu tai/ja imetyksen lopettaminen. Edellinen kerta kun meni kuitenkin lopulta penkin alle.

Polvi ruvella heräsin lauantai-iltapäivään lasten kerrossängystä. Tänään, sunnuntai-iltana alkaa elämä vihdoin voittamaan. Äiti oli vähän ulkona.

Sen harvan kerran kun missään käy (ja kaiken kukkuraksi juo ilmaisia juomia koko illan), niin käy sitten näköjään kunnolla. Homma menee helposti ihan yli ja suositellut audit-pisteet triplaantuvat. Hauskaa kuitenkin oli, toivon että muutkin olivat yhtä humalassa… Ensi kerralla taidan ottaa sen irtioton kuitenkin nukummalla koko yön hotellissa tai käymällä kasvohoidossa. Oli nimittäin pahin krapula ikinä.

Ei tällainen yli kolme vuotta kroonisesti univelkainen kestä tuollaista kreisibailausta. Alkaa ikäkin painamaan. Kun ennen samanlaisen kostean illan jälkeen pystyi vain käymään kotona pesemäsä hampaat ja lähteä duuniin, nyt luulee vielä seuraana iltana kuolevansa sydänkohtaukseen ja oksentaa litroittain Beroccaa. Ja vannoo, ettei enään ikinä juo. Ainiin, paitsi olihan meillä tulossa ne pikkujoulut…

Pejantaisissa bileissä juhlittiin Indiedaysin uutta Inspiration konseptia. Paikalla oli siis paljon bloggareita ja muita kutsuvieraita. Itse viihdyin suurimman osan illasta (muistaakseni) Riikan, Majn, Maiun ja Riikan kanssa. Kuvia juhlista tulee varmasti jossain vaiheessa ID sivulle, itselläni kun ei ollut kameraa mukana ja jostain syystä niillä keillä se oli, eivät kuvat kuulemma oikein onnistuneet. Olikohan syy sitten kuvaajassa, kuvattavassa vai molempien promillemäärästä, en tiedä. Kuvituskuvaksi tähän postaukseen kävisi kyllä hyvin Taikinanaaman blogista kesällä bongaamani kuva, joka kuvastaa täydellisesti, tai ainakin jossain määrin juhlivia kotiäitejä.

Kuten jo aiemmin vihjailin, osallistuin yhteistyössä Indedaysin ja Marimekon muotikuvauksiin. Kuvasimme useampia asuja ja molemmat omat mekkoni sopisivat hyvin tulevaan pikkujoulukauteen.

Vietämme tänä vuonna hyvinkin vaihtoehtoista joulua. Huomaankin haavelevani nyt päivittäin pikkujouluista. Sellaisista todella perinteisistä, jouluisista. Tunnelmallisella mökillä, lumen saartamana. Ympäröivässä metsässä vilistäisi peuroja, kaneja ja punatulkkuja. Savusaunan raikkaina päälle puettaisiin juhlavat mekot ja ruokapöytä notkusi perinteisiä jouluruokia coktailpaloina. Hyvää, hämyistä tunnelmaa, joulun tuoksua  ja rakkaita ystäviä. Siinä vasta olisi pikkujoulut mieleeni.

Marimekolta löytyy paljon ihania mekkoja, vaikka pikkujouluihin. Helsingin keskustassa liikkuneet ovat varmaan huomanneet uuden myymälän? Aleksinkulmaan on avattu uusi Marimekon fashion myymälä, jossa on Suomen kattavin valikoima muodikasta Marimekkoa. Kannattaa piipahtaa, ihan vaikka ihmettelemässä. Ja jos ei keskustaan pääse, niin Marimekon uusi verkkokauppa on myös vihdoin avattu. Nyt ostoksille siis pääsee mistä vain. Pikkujouluvaatetuksen lisäksi verkkokaupasta löytyy laukt, kankaat, astiat ja kaikki muu.

Käykäähän heti nettikaupassa kurkkimassa että mikä olisi teidän suosikki pikkujoulutyyli? Kommentoimalla oman lempivaatteen Marimekolta osallistut kahden 50 euron arvoisen lahjakortin arvontaan. Laita viestiin mukaan sähköpostiosoitteesi voiton varalta.

Lahjakortteja arvotaan siis 2 kpl ja arvonta päättyy to 22.11.12. Osallistu siis kommentoimalla oma Marimekon lempparivaatteesi, jonka pukisit pikkujouluihin. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

Tavattiin Valeäidin tunnustukset blogin kirjoittajan kanssa muutaa vikko sitten yksissä juhlisa. Viini virtasi ja hauskaa oli. Eritysen hauskaa oli kuitenkin tavata lasten kanssa, arkisena aamuna ja huomata että kivaa oli myös ilman promilleja. Koska itse olen aika ujo enkä kovin puhelias uusien ihmisten seurassa, jännittää ihan uusien ihmisten tapaaminen aina vähän. Onneksi tiesin ettei valeäiti ole mikään tuppisuu tai muutenkaan mikään täysi vastakohtani, niin ei tarvinnut kauheasti jännitellä.

Kaapo odotti paljon uusien kavereiden tapaamista. Hän kyseli koko ratikkamatkan milloin tapaa kaverin ja tärkeää oli että meille kaikille oli luvassa omat kaverit, äidille, hänelle sekä pikkuveljelle. Leikit vuotta nuoremman tytön kanssa sujuivat alusta alkaen tosi hyvin. Kaikki lapset tuntuivat nauttivan toistensa seurasta, eikä mitään suurta draamaakaan ollut ilmassa. Kun lähdön hetki koitti ei kukaan olisi tietystikkään halunnut lähteä kotiin. Oven läpi kaverukset vaihtoivat vielä helliä suudelmia (märkiä pusuja). Iltapäivällä Kaapo kertoi kaikille uudesta Ystävästään.

Lapset nyt toki saavat uusia kavereita helposti, ovat niin varauksettomia ja suvaitsevaisia. Silti jo tässä iässä huomaa hyvin että joidenkin lasten kanssa leikit onnistuvat ja kiinnostavat enemmän kuin toisten. Kyllähän sen huomaa jo pienilläkin jos kemiat kohtaavat. Näistä kavereista tulee ystäviä, joista puhutaan kotona ja joita ikävöidään päivittäin. Ja näiden pikku ystävysten kautta myös minä olen saanut uusia kavereita ja ystäviä, kirjaimellisesti sieltä hiekkalaatikon reunalta. Suosittelen!