Tavattiin Valeäidin tunnustukset blogin kirjoittajan kanssa muutaa vikko sitten yksissä juhlisa. Viini virtasi ja hauskaa oli. Eritysen hauskaa oli kuitenkin tavata lasten kanssa, arkisena aamuna ja huomata että kivaa oli myös ilman promilleja. Koska itse olen aika ujo enkä kovin puhelias uusien ihmisten seurassa, jännittää ihan uusien ihmisten tapaaminen aina vähän. Onneksi tiesin ettei valeäiti ole mikään tuppisuu tai muutenkaan mikään täysi vastakohtani, niin ei tarvinnut kauheasti jännitellä.

Kaapo odotti paljon uusien kavereiden tapaamista. Hän kyseli koko ratikkamatkan milloin tapaa kaverin ja tärkeää oli että meille kaikille oli luvassa omat kaverit, äidille, hänelle sekä pikkuveljelle. Leikit vuotta nuoremman tytön kanssa sujuivat alusta alkaen tosi hyvin. Kaikki lapset tuntuivat nauttivan toistensa seurasta, eikä mitään suurta draamaakaan ollut ilmassa. Kun lähdön hetki koitti ei kukaan olisi tietystikkään halunnut lähteä kotiin. Oven läpi kaverukset vaihtoivat vielä helliä suudelmia (märkiä pusuja). Iltapäivällä Kaapo kertoi kaikille uudesta Ystävästään.

Lapset nyt toki saavat uusia kavereita helposti, ovat niin varauksettomia ja suvaitsevaisia. Silti jo tässä iässä huomaa hyvin että joidenkin lasten kanssa leikit onnistuvat ja kiinnostavat enemmän kuin toisten. Kyllähän sen huomaa jo pienilläkin jos kemiat kohtaavat. Näistä kavereista tulee ystäviä, joista puhutaan kotona ja joita ikävöidään päivittäin. Ja näiden pikku ystävysten kautta myös minä olen saanut uusia kavereita ja ystäviä, kirjaimellisesti sieltä hiekkalaatikon reunalta. Suosittelen!