Elämä yhden lapsen kanssa tuntuu jo todella kaukaiselta. Vauvani on jo 4 kuukautta, eikä tosiaan ole mikään ihan pikkuinen enään. Aika on mennyt todella nopeasti.
Elvis on jäntevä tyyppi, viihtyy pitkään vatsallaan ja kääntyy molemmin päin. Selällään potkii itseään eteenpäin, pyörii ja hyörii. Kovasti juttelee, hymyilee ja nauraa. Nauttii huomiosta ja rakastaa laululeikkejä ja hypyttelyä. Paino huitelee komeasti +13 käyrällä. Omat kädetkin ovat löytyneet, niitä ihmetellään ja maistellaan. Lempijuttuja on myös vaipanvaihto, nakuna köllöttely ja oman kuvan katseleminen peilistä.
Vastasyntyneet ovat ihania, mutta täytyy sanoa että tosi ihanaa myös että vauva on jo vähän isompi. Ensimmäiset 3kk nimittäin olivat aika rankkoja. Elvis kärsi ainakin lievästä refluksista, oksensi paljon ja pyykkiä riitti. Hän halusi olla vain sylissä, itki paljon, ei halunnut yhtään olla itsekseen tai istua sitterissä. Hän söi kymmeniä kertoja vuorokaudessa, öisin onneksi vain muutaman kerran.
Itsekkin aloin tuntemaan itseni normaaliksi noin kolmen kuukauden jälkeen. Raskaus-ja imetyshormoonit alkoivat tasaantua, arki alkoi sujua ja helpottua kaikin puolin. Tunsin olevani muutakin kuin hikinen ja eltaantuneelta maidolta haiseva äitikone.
Muutenkin tuntuu että olen tutustunut Elvikseen jotenkin nopeammin kuin aikoinaan Kaapoon. Tunnistan heti mitä itku tai kitinä tarkoittaa ja mitä hän haluaa. Myös vuorakausirytmi on muodostunut paljon aikaisemmin kun Kaapolla. Sekin helpottaa arkea paljon. Ruokailuvälitkit ovat pidentyneet..päivisin. Viimeisen viikon aikana Elvis on herännyt öisin syömään parin tunnin välein. Muutenhan tämä olisikin liian täydellistä ja helppoa.
Pojat ovat ihania keskenään. Kaapokin selvästi viihtyy kokoajan enemmän ja pidempiä aikoja Elviksen kanssa leikkien. Kivaahan se on kun toinen selvästi ihailee ja nauttii täysillä isoveljen huomiosta. Pikkuveljen kasvaessa myös isoveljen ootteet ovat koventuneet. Kaapo saattaa ottaa vaikka leluja kädestä, sellaista jota hän ei olisi aiemmin varmaan uskaltanut tehdä. Hän osallistuu myös kokoajan enemmän pikkuisen hoitamiseen, tykkää vaihtaa vaippaa ja rasvata veljeä iltaisin.
Vaikka neljä kuukautta ollaan näin menty niin silti tuntuu vähän hullulta, olen kahden pojan äiti!
Minttu
Ihana kuulla, että tästä suosta voi vielä noustakin… Tunnen meinaan itseni just siksi haisevaksi maitokoneeksi, joka on vain kiukkunen kaikille muille tässä perheessä. Raukat. Vauvan nälkää ei pysty yhtään ennakoida, ja toi syö myös usein! Öisin onneksi vähemmän. Tsemppiä meille! 🙂
T: maija, elsan&otso-vauvan äiti
Täällä kans aina iltaisin ranteet auki: kaksikuisen käninää (onkse ny nälkä vai vatsa vai väsymys vai mikä mikä?, ja tietty se on aina sit se nälkä), esikoinen kuulostaa harvinaisen kovaääniselle (ja haluaa näkyä).
…Ja aamusin taas asiat on mitä parhaiten. Yritän terottaa itselleni et tää on niin lyhyt aika. Nyt pitää vaan yrittää nauttia kaikesta, myös siitä koneena olemisena. Onhan noi niin ihania yhdessä ja kohta toi kirppu ei oo enää vastasyntynyt, ja sitä aikaa ei saa sitten enää ikinä takasin. Nyyh, herkistyin omista sanoistani, oisko vähän hormonihuuruja…
Kyllä, siitä suosta matka on vain ylöspäin ! Tsemppiä tosiaan ! <3
Nyyh, no kyllä täälläkin lieviä hormoonihuuruja on vielä ilmassa 🙂