KESÄKUNTOON

29/05/2018

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – OFFERILLA
Postaus sisältää alekoodin sekä arvonnan.

Täällä lasketaan jo päiviä kesälomareissun alkuun, enää kolme päivää ja sitten mennään! Ennen lomaa minusta on ihana hoitaa muutamia kauneudenhoitoon liittyviä asioita kuntoon. Listaltani löytyy niin jalkahoito, sokerointi että ripsien ja kulmien värjäyskin. Kävin viime syksynä myös ensimmäistä kertaa ripsien kestotaivutuksessa ja se oli niin ihana, että halusin ehdottomasti sen myös tälle reissulle. Eipähän tarvitse miettiä juurikaan meikkaamista ja silti näyttäisi siltä että olen ripsiväriä kuitenkin laittanut.

Kestotaivutus eroaa ripisienpidennyksestä aika paljonkin ja on omasta mielestäni paljon kivempi ratkaisu. Luonnollisista pidennyksistä on minulla aiepaa kokemusta, ja koska minulla on muutenkin suht pitkät ripset, ei niiden kahden lopputuloksessa huomaa silti juurikaan eroa. Kestotaivutus on kuitenkin paljon luonnollisempi sekä ripsiä vähemmän kuluttava tapa ja siinä käytettävät kemikaalit ovat paljon miedompia. Taivutuksen yhteydessä yleensä myös värjätään ripset, joten katseesta tulee intensiivinen.

Ihaninta taivutuksessa on se, että ripset näyttävät siisteiltä ja meikatuilta, mutta silti luonnollisilta. Niiden kanssa voi rauhassa uida, läträtä rasvoja ja öljyä, putsata, hieroa ja halutessaan vielä meikata päälle. Kuten kosmetologinikin sanoi, omat ripseni eivät ole vain suorat – ne sojottavat suoraan alaspäin. Eli vaikka ne ovatkin pitkähköt, ne ovat myös kovin itsepäiset eivätkä pysy normaalisti taivutettuna kovin pitkään.

Näissä kuvissa minulla ei siis ole mitään meikkiä, aika paljon saa aikaan siis jo kulmien ja ripsien värillä sekä taivutuksella.

Sokerointi ennen reissua on minusta myös ehdoton, jotta iho ehtii palautua ja parantua ennen matkaa. Joskus olen käynyt myös reissun päällä ulkomailla sokeroinnissa, mutta sen jälkeen joutuu muutaman päivän välttämään uimista ja aurinkoa, joten minusta on kivempi hoitaa se ennen. Oma ihoni ei kestä sheivaamista, enkä muutenkaan tykkää kovasta sängestä,  joten käyn sokeroinnissa muutenkin melko säännöllisesti. Se on ihana tapa ja iho tuntuu aina sen jälkeen pitkään pehmoiselta. Ja kiva siinä on toki myös se, ettei karvoista tarvitse murhetia moneen viikkoon. Aurinkolomalla kun tulee oltua kuitenkin enemmän tai vähemmän pienissä vaatteissa ja uikkareissa.

Olen ottanut jo vuosia sitten myös tavaksi juhlistaa kesän tai kesäloman alkamista hemmottelevalla jalkahoidolla. Ja olen myös sitä mieltä, että jokaisen raskaana olevan pitäisi käydä jalkahoidossa vähintään kerran loppuraskaudessa. Tänä vuonna minä juhlistan jalkahoidolla niin kesäloman alkamista, että myös raskauden viimeisen kolmanneksen alkua.

Yksi huono puoli näissä hoidoissa on, nimittäin kun niitä on monta, se maksaa myös aika paljon. Mielelläni kyllä maksan hyvästä palvelusta ja laadusta, mutta vielä mielummin käytän hyväksi mahdollisia tarjouksia. Kirjoittelinkin jo aiemmin, että kävin Offerialta ostamallani lahjakortilla edullisesti hammaslääkärissä. Heiltä löytääkin paljon hyviä tarjouksia erilaisiin palveluihin, myös vaikkapa kivaan kesätekemiseen, autokorjaamoihin tai ravintoloihin, mutta ehdottomasti eniten juurikin erilaisiin kauneudenhoitoon liittyviin palveluihin. Erilaisia diilejä on myynnissä sivuilla yli 1300 ja alennusprosentti on yleisesti 50-90%.

Alueellisia palveluita myynnissä on Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla. Minä löysin itseasiassa montakin eri vaihtoehtoa lähellämme ripsiin, jalkahoitoihin sekä sokerointiin. Tilaamalla uutiskirjeen saat aina lähialueen uudet diilit tietoosi. Diilien yhteydessä näkee myös aina, että kuinka moni muu on jo ostanut samaisen diilin, enkä selvästikkään ollut ainut joka tahtoo helpon ja huolettoman kesän taivutettujen ripisen ja sileiden säärien kanssa. Diilejä voi muuten ostaa myös lahjaksi, tässä voisi olla viimehetken vinkki vaikka päiväkodin aikuisille ja opettajille!

Koodilla mamigogo10 saatte vielä 10% alennuksen kaikista diileistä. Lisäksi arvon kaikkien tämän postauksen kommentoijien kesken 40 euron arvoisen koodin Offerialle. Kerro alle mihin hemmottelevaan hoitoon tahtoisit ja olet mukana arvonnassa!

Ja vaikka ihanaa onkin käydä hoidoissa, niin en tiedä oliko järkeä sopia kaikkia samalle viikolle. Tässähän tulee nimittäin kiire sillä jalkahoidon ja sokerroin lisäksi tässä pitäisi käydä vielä niin lääkärissä kun neuvolassakin, yksissä kevätjuhlassa, lapsen teatteriesityksessä, työkuvauksissa, rampata postissa ja kirjastossa, siivota, niin ja pakata! Mutta sitten – kahden viikon babymoon!


48 Responses to “KESÄKUNTOON”

  1. Tiia sanoo:

    Kyllä mullekin sokerointi kelpaisi

  2. Maiju sanoo:

    Sokerointi ehdottomasti

  3. pauliina sanoo:

    jalkahoito olisi ihana.

  4. Pauliinaa sanoo:

    Sokerointi olisi kiva! Olen äärimmäisen laiska sheivaamaan jalkoja ja sokerointi olisi muutenkin kivaa hemmottelua arjen keskelle!

  5. Salla sanoo:

    Kulmien muotoilu ja värjäys olisi kiva. Missä olet käynyt taivuttamassa ripset? Itsellä myös alaspäin sojottavat ripset ja kerran kokeillut kestotaivutusta, mutten ollut jälkeen ko. paikassa 100% tyytyväinen.

  6. Kata sanoo:

    Kilpatanssikurssi näytti kiinnostavalta :)

  7. Jutta sanoo:

    Ripsien ja kulmien kestoväri ois poikaa!

  8. Salla sanoo:

    Hieronta!

  9. Jessica sanoo:

    Jalkahoidossa :)!

  10. Pinja sanoo:

    Käsihoito!! Nyt varsinki kun rempataan niin ois NIIIN ihana.

  11. Rose sanoo:

    Tuo ripsien taivutus olisi ihana!

  12. Elli sanoo:

    Sokerointiin olisi ihana päästä! En ole vielä koskaan suomessa tuossa käynytkään

  13. Iina sanoo:

    Mä menisin kans ehdottomasti jalkahoitoon. Raskausden vikat pari kuukautta menossa ja hemmottelu tekisi hyvää .

  14. Annabella sanoo:

    Me ollaan myös lähdössä reissuun ja tuota ripsien kestotaivutusta olis kiva kokeilla! :)

  15. Laura V sanoo:

    Haluaisin päästä kokeilemaan sokerointia.

  16. Henna sanoo:

    Ehdottomasti sokerointiin pitäisi mennä!

  17. Anna N sanoo:

    Sokerointiin haluaisin uskaltautua – vielä en ole koskaan ajatusta pidemmälle siinä päässyt! Mainitsemaasi ripsitaivutusta olisi myös mielenkiintoista testata.

  18. Riina sanoo:

    Jalkahoito!

  19. Annika sanoo:

    Näin kesän alussa olisi ihan mahtava päästä sokerointiin

  20. Suvi sanoo:

    Musta olisi myös ihana ottaa kaikki mainitsemasi hoidot ennen lomaa Erityisesti sokerointi kiinnostaa, koska en ole kokeillut sitä ennen ja epiloinnista huolimatta karvankasvu on melko reipasta. Minulla on myös luonnostaan pitkät ripset, joten kestotaivutus ja värjäys kuulostaa ihanan helpolta vaihtoehdolta näin kesäksi

  21. Kukka sanoo:

    Olen kuullut paljon hyvää ystäviltäni tuosta sokeroinnista, joten hoidoista valitsisin mieluiten sen.

    Näytät kyllä tosi kauniille ilman meikkiä ja tuo olkikassi on ihana!

    Ihanaa kesälomareissua!

  22. Elina sanoo:

    Tuo kestotaivutus voisi olla hyvä vaihtoehto pelkän värjäyksen ja tekoräpsyttimien väliltä. Kiitos vinkistä, lähden tutkailemaan Tampereen tarjontaa!

  23. Essi sanoo:

    Sokerointi ehdottomasti! Se on aivan huipputunne miten iho on smooth sen jälkeen niin pitkän aikaa! On vaan normaalisti niin tyyristä että ei kehtaa käydä kosmetologilla. Nyt jos löytyis sopiva tarjous niin vois kyllä hyödyntää!

  24. Outi sanoo:

    Sokerointi ehdottomasti! Saa unohtaa sheivailut pitkäksi aikaa!

  25. Anne Löfström sanoo:

    Jalkahoito kruunaisi lomalle lähdön :)
    Kaunista kesää kaikille !
    -takkis-

  26. Anna sanoo:

    Joku ihana kasvohoito tekisi terää!

  27. Minnea sanoo:

    Jalkahoito olisi niin luksusta! Pitääpä selailla taas Offerillan diilejä :)

  28. Elina sanoo:

    Ripsitaituvutus tai jalkahoito, tai molemmat <3

  29. Maria sanoo:

    Sokerointi kelpais :)

  30. Heidi sanoo:

    Jalkahoitola olisi ihana aloitus kesälomalle! ❤️

  31. Heta sanoo:

    Kasvohoito olisi ihana!

  32. Johanna sanoo:

    Ehkä sitä uskaltautuisi sokerointiin. Jalkahoito on aina varma ja ihana valinta.

  33. Jasmiina sanoo:

    Hieronta :)

  34. Niina sanoo:

    Ripsien taivutus olisi kiva ja jalkahoitokin kelpaisi:)

  35. Annak sanoo:

    Kasvohoito tai hampaidenvalkaisu :)

  36. Eeva sanoo:

    Oon miettinyt tuota ripsien kestotaivutusta, kiva kuulla positiivisia kokemuksia!

  37. Pauliina.H sanoo:

    Jalkahoito, kantapäät on kauheessa kunnossa, kuivat koppurat:) ja en ole koskaan käynyt jallahoidossa niin olisi jo korkea aika.

  38. Anna sanoo:

    Olen vuosia sitten kokeillut tuota kestotaivutusta ja se oli kyllä kiva! Olin jopa unohtanut. Pienten lasten äitinä unohtaa monet hemmottelut Mutta sen varmaan ottaisin alkanutta kesää piristämään!

  39. Riikka sanoo:

    Ripsientaivutus olisi ihana.

  40. Henna sanoo:

    Hieronta olisi tarpeen.

  41. Airi sanoo:

    Syömään menen mieheni kanssa jos voitan.

  42. Petri sanoo:

    On paljon valinnan varaa mutta varmasti löytyy jotain mukavaa.

  43. teija sanoo:

    kun omaa vaalean ihon ja hiukset omaa myös vaaleat kulmat ja ripset. eli toi ripsitaivutus olis kiva kokeilla. lisäksi sokerointia vois olla kiva kokeilla.

  44. Petra sanoo:

    Sokerointi on ollut suunnitelmissa jo pitkään ja olisi ihana toteuttaa se vielä ennen kesälomaa. Samoin kyllä tuo ripsien kestotaivutuskin on ollut tarkoitus käydä hoitamassa mutta en ole vielä raaskinut sitä tehdä.

  45. . sanoo:

    Jokin kasvohoito :)

  46. Eve sanoo:

    Joku ihana hieronta olisi täydellinen just nyt :)

  47. Juulia sanoo:

    Microbladingista haaveilen!

  48. Jas.ina sanoo:

    Joku hieronta tekisi terää! Tai joku ihana kasvohoito, Ah!