OPETTAJAN JOULUKALENTERITARINA

4/12/2019

Joulukuussa julkaisen blogissa lukijoiden vieraskynäpostauksia, eli teidän tarinoitanne.
Teksti ja kuva Ansku K

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja opettajan lapsella on läksyt tekemättä ja monisteet hukassa. Olipa kerran äiti, jolla oli kolme lasta ja monen vuoden työkokemus luokanopettajana. Kun ensimmäinen lapsi aloitti koulunsa, oli äiti ihan hukassa. Esikoisen ekaluokan aikana äiti mietti monta kertaa, että miten kukaan muuta työtä tekevä voi mitenkään pysyä mukana lapsen koulujutuissa, kun ei päivittäin koulussa ja koulun käytänteissä mukana oleva äitikään pysynyt. Ja oikeastaan äiti ihmetteli samaa vielä toisen ja kolmannenkin lapsen mennessä kouluun.

Jos joskus mietit, että mitäköhän se opettaja ajattelee, kun taas jäi Aapinen kotiin, retkieväät unohtui ja Wilma-viestiin muistit vastata yöllä, älä huoli. Lapsesi opettaja saattaa olla myös jonkun äiti, isä, äitipuoli tai isäpuoli. Voi olla, että opettajan ruuhkavuosista on jo vuosia, mutta kyllä hänkin varmaan muistaa etsineensä allekirjoitettavaa lupapaperia lapsen repusta keskellä yötä, kun paperin palautuspäivä oli jo toissa päivänä. Ainakin lapsesi opettaja on itse ollut lapsi, joka on joskus unohtanut jotain. Ja varmuudella hän on nähnyt uransa aikana monta lasta ja niistä jokaisella vähintään yhden vanhemman.

Opettaja myös tietää, että pienet koululaiset saattavat keksiä juttuja ja puhua mitä sattuu. Kun lapsi kertoo koulussa, että isä soittaa kotona ilmakitaraa kalsarit jalassa ja laulaa niin että naapuri tuli huomauttamaan, tai että äidin lempijuoma on punaviini, opettaja todennäköisesti ajattelee, että lapsen jutut eivät aina välttämättä pidä paikkaansa. Tai vaihtoehtoisesti opettaja miettii, että kuulostaapa hauskalta ja huh, tuo perhe ei varmaan paheksuisi minunkaan yksityiselämääni. Toivottavasti kaikki vanhemmat muistaa myös, että kaikki lapsen kertomat jutut koulusta eivät aina välttämättä myöskään ole ihan juuri niin kuin lapsi kertoo.

Tarinan opettaja kertoi monta vuotta hymyssä suin uusien ekaluokkalaisten vanhemmille vanhempainillassa, että on ihan normaalia, että pientä koululaista syksyn alussa väsyttää ja kiukuttaa iltaisin kotona. Se kuuluu asiaan ja menee ohi. Kun työpäivän jälkeen opettaja-äiti tuli kotiin kuuntelemaan illasta toiseen oman ekaluokkalaisensa “kiukkua” (eli järkyttäviä, tunnin kestäviä raivokohtauksia), hän mietti, että hitto ne vanhemmat on purreet huulta hienosti siellä vanhempainilloissa, kun silloin vasta tietämätön taaperon äiti kertoi ekaluokkalaisten vanhemmille “pienestä väsymyskiukusta”.

Onnellista loppua, jossa äiti tietää tarkalleen milloin on vanhempainilta, milloin sanakoe ja mikä lappu pitikään palauttaa kouluun ja missä se on, ei vielä tähän tarinaan saatu. Onneksi on aikaa opetella.

Kiitos Ansku! <3


LASTEN ENSIAPU – OSA 2

19/11/2019

Aloitin kuukausi takaperin pienimuotoisen postaussarjan, jossa käydään läpi lapsille yleisiä tapaturmia sekä niiden ensiapua. Ei missään nimessä siksi, että tahtoisin lietsoa paniikkia, vaan jotta joskus mahdollisessa tapaturmatilanteessa osaisimme toimia mahdollisimman rauhallisesti – kun tiedämme mitä pitää tehdä.

Ensimmäisessä ensiapu-oppaassa käytiin läpi ensiapu palovamma, nenäverenvuoto -sekä myrkytystilanteissa. Kuten edelliseenkin, laittakaa ihmeessä kommenttia jos teille joku asia on opetettu eri tavalla tai muutenkin jos on jotain hyväksi havaittuja tapoja tai omakohtaisia kokemuksia.

Vierasesine nenässä – Klassikko! Vierasesine nenästä pitäisi saada ulos, muuten se voi aiheuttaa tulehtumis -tai jopa tukehtumisvaaran. Nenään menneen esineen, kuten vaikkapa lego-ukon pään voi yrittää saada pois itsekin. Vierasesine olisi hyvä saada pois mahdollisimman nopeasti – syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole, mutta jos kyseessä on magneetti tai paristo on syytä huomioida niiden olevan oikeasti vaarallisia ja että patteri voi syövyttää nenän rakennetta nopeastikin.

Etenkin kovat ja pyöreät esineet, kuten helmet, saa usein pois kuitenkin kotikonstein. Lapsen avoinna oleva sierain tukitaan ja aikuinen laittaa suunsa tiivisti lapsen suulle ja puhaltaa suuhun hyvin nopeasti ja voimakkaasti. Jos esine ei tule tällä tavalla ulos, on lähdettävä lääkäriin. Nenään ei saa itse yrittää tunkea mitään, kuten pinsettejä, sillä limakavot voivat turvota tai esine liikkua hegitysteihin.

Kuten kaikissa tilanteissa näissä, tässäkin on tärkeä pysyä rauhallisena – ja yrittää tottakai pitää myös lapsi tyynenä.

Vierasesine kovassa – Jos korvaan joutuu esine, on syytä lähteä muutaman tunnin sisällä lääkäriin. Korvaan ei missään nimessä saa yrittää työntää mitään tai onkia esinettä itse ulos, ellei se ole osittain ulkona ja voidaan olla varmoja, ettei esine ulosvedettäessä aiheuta vahinkoa, kuten haavaa.

Vierasesine kurkussa – Tämä on jo sitten vakavampi ja kiireellisempi juttu, sillä esine voi liikkua ja tukkia kokonaan hengitystien. Jos esine on juuttunut kurkkuun, mutta lapsi pystyy kuitenkin hengittämään ja yskimään, voi esineen saada pois jatkamalla yskimistä. Jos hengitys on kuitenkin vaikeutunut, pitää esine yrittää saada mahdollisimman nopeasti ulos (katso kohta tukehtuminen).

Jos lapsi nielaisee vierasesineen, riippuu paljon sen koosta, muodosta ja materiaalista pitääkö sen vuoksi hakeutua lääkäriin. Jos on yhään epäily siitä voiko esine tulla turvallisesti luonnollista tietä ulos, ole yhteydessä lääkäriin. Samoin jos kurkussa tuntuu edelleen kipua, nielimisvaikeuksia tai äänen käheyttä pitää mennä lääkäriin.

Tukehtuminen – Jos lapsi ei hengitä, pysty puhumaan, itkemään tai yskimään vaaditaan erittäin ripeää toimintaa. Jos paikalla on useampi henkilö, toinen soittaa heti hätänumeroon ja toinen aloittaa ensiavun.

Tukehtumisen ensiapu yli 1- vuotiaalle lapselle:

Ota lapsi syliisi poikittain vatsalleen niin, että hänen päänsä on alempana kuin vartalo.
Lyö 5 napakkaa lyöntiä lapaluiden väliin.
Mikäli lyönnit eivät saa vierasesinettä pois nielusta, soita 112 (ellei ole jo soitettu). Aseta puhelin kaiutintoiminnolle ja jatka auttamista.
Laita lapsi seisomaan ja asetu hänen taakseen.
Aseta toinen nyrkkisi hänen palleansa alle, ja tartu siihen toisella kädelläsi.
Nykäise napakasti taakse- ja ylöspäin.
Toista tarvittaessa 5 nykäisyä.
Mikäli vierasesine ei irtoa, vuorottele 5 lyöntiä- 5 nykäisyä.
Jos lapsi menee tajuttomaksi, aloita elvytys ja ilmoita tilanteen muutoksesta hätäkeskukseen.

Tukehtumisen ensiapu alle 1- vuotiaalle lapselle:

Ota vauva syliisi vatsalleen käsivarttasi vasten niin, että hänen päänsä on alempana kuin vartalo.
Lyö 5 napakkaa lyöntiä lapaluiden väliin niskaa tukien.
Mikäli lyönnit eivät saa vierasesinettä pois nielusta, soita 112 (ellei ole jo soitettu). Aseta puhelin kaiutintoiminnolle ja jatka auttamista.
Aseta vauva selälleen syliisi jalat rintaasi vasten.
Paina kahdella sormella rintalastan päältä niin, että se joustaa.
Toista tarvittaessa 5 painallusta.
Mikäli vierasesine ei irtoa, vuorottele 5 lyöntiä- 5 painallusta.
Jos vauva menee tajuttomaksi, aloita elvytys ja ilmoita tilanteen muutoksesta hätäkeskukseen.

Elvytys – Nopeasti aloitettu elvytys kaksin- tai jopa kolminkertaistaa autettavan selviytymisen mahdollisuuksia, sillä se pitää aivojen verenkiertoa yllä. Elvytys pitää yleensä aloittaa silloin, kun lapsi on eloton tai ei ole tajuissaan eikä hengitä tai hengitys on heikkoa.

Lapsen elvytys:
1. Jos lapsi menettää tajuntansa selvitä saatko hänet hereille puhuttelemalla ja ravistelemalla olkapäistä
2. Jos lapsi ei herää, soita hätänumeroon 112 ja aseta puhelin kaiutintoiminnolle.
3. Aseta lapsi selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti. Avaa lapsen hengitystie päätä ojentamalla, leuankärjestä ylös kohottamalla. Tunnustele poskellasi ilmavirtaa ja katso rintakehän liikettä.
4. Jos hengitys ei ole normaalia tai se puuttuu, aloita puhalluselvytys: Puhalla 5 kertaa. Avaa hengitystie. Aseta suusi tiukasti lapsen suun päälle. Sulje lapsen sieraimet sormillasi. Puhalla sen verran, että lapsen rintakehä nousee (liikkuu)
5. Paina 30 kertaa.
Aseta kämmentyvi rintalastan alaosalle
Paina käsivarsi suorana 30 kertaa
6. Puhalla 2 kertaa.
7. Jatka lapsen elvytystä tauotta rytmillä 30:2.

Vauvan elvytys:
1. Jos vauvaa menettää tajuntansa selvitä saatko hänet hereille puhuttelemalla ja ravistelemalla olkapäistä
2. Jos vauva ei herää, soita hätänumeroon 112 ja aseta puhelin kaiutintoiminnolle.
3. Aseta vauva selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti. Avaa vauvan hengitystie päätä ojentamalla, leuankärjestä ylös kohottamalla varovasti. Tunnustele poskellasi ilmavirtaa ja katso rintakehän liikettä.
4. Jos hengitys ei ole normaalia tai se puuttuu, aloita puhalluselvytys: Puhalla 5 kertaa. Avaa hengitystie
Aseta suusi tiukasti vauvan suun ja sieramien päälle. Puhalla sen verran, että vauva rintakehä nousee (liikkuu)
5. Paina 30 kertaa. Aseta kaksi sormea rintalastan alaosalle. Paina 30 kertaa alaspäin
6. Puhalla 2 kertaa.
7. Jatka elvytystä tauotta rytmillä 30:2.

Muita tavallisesti lapsille sattuvia tapaturmia ovat erilaiset raajojen nyrjähdykset sekä murtumat, putoamiset, aivotärähdys, sähköisku sekä haavat, asvaltti-ihottuma ja auringonpistos.

Elyvytysohjeet Punaisen Ristin sivuilta, josta löytyy myös havainnoillistavat videot. Kuvat ei (onneksi) liity, mutta olivat ihanan värikkäitä tähän marraskuiseen iltaan.


MISTÄ (HÖLMÖSTÄ) SINÄ OLET SYYLLISTYNYT?

13/11/2019

Vanhempana syyllistyminen alkaa jo raskausaikana. Tai jopa ennen sitä. Vahingoittiko joku nuoruuden hölmöily lisääntymiskyskyäni? Entä voiko se vaikuttaa jotenkin tulevaan sikiöön? Ja entäs sitten kun olin jo raskaana, mutten vielä tiennyt sitä. Treenasin varmaan liian kovaa, söin sushia ja join skumppaa, äh pilasin koko vauan heti ensimerteillä – näitä ajatuksia tulee meille kaikille.

Koko raskausajan sitä voi halutessaan löytää vikaa omasta tekemisestään vaikka päivittäin. Siis aivan typeriä asioita, mistä syyllistää itseään. Kuten että, seisoin tupakanhajussa bussipysäkillä = myrkytin vauvan, kierähdin unissani vatsalle = liiskasin vauvan, en tänäänkän soittaut Mozartia vatsan läpi kohtuun = estän vauvaani kehittymästä fiksuksi. Lista on loputon.

Eikä itsensä syyllistäminen missään nimessä lopu lapsen syntymään – sittenhän se vasta kunnolla alkaa. Omien ajatusten lisäksi ulkoiset paineet pusertavat päivittäin ihan arkisissa tilanteissa. Milloin tosissaan joku kanssamatkustaja saattaa alkaa sättimään, kuinka ratikassa ei kannattaisi matkustaa ruuhka-aikana lapsen kanssa ja milloin se syyllistäminen on vain ihan omassa päässä.

Etenkin tuoreena vanhempana sitä on todella herkillä kaikelle. Ja herkkänä sitä ottaa itseensä. Sitä saattaa ajatella olevansa huono äiti, koska ei ilmoittanut lastaan vauvauintiin ja rattaatkin ovat vanhat, parhaat päivänsä nähneet, jousitus ihan huono ja varmaan se vaikuttaa nyt negatiivisesti lapsen motoriseen kehitykseen.

Kaikki tämä kumpuaa suuren suuresta rakkaudesta ja halusta olla maailman paras vanhempi omalle lapselleen. Syy kaiken syyllistymisen takana on siis hyvä, mutta käytännössä se toimii vain itseään vastaan. Päivittäin voisikin miettiä vaikka yhden asian, missä mielestään vanhempana onnistui, vaalia sitä ja olla ylpeä siitä. Eikä murehtia niitä isossa kuvassa pieniä juttuja, jotka ei nyt välttämättä mennyt ihan niin nappiin. Omia standardeitakin voi ehkä olla syytä miettiä uusiksi – ei ole aina paha mennä sieltä mistä aita on matalin.

Yhteiskunnan ja median luomat paineet täydellisestä vanehmmuudesta eivät varsinaisesti auta näiden ajatuksien kanssa. Mutta aivan liian usein me mietimme sitä, että mitä muut meistä ajattelevat tai miten meidän kuuluisi toimia. Vahempana ne energiat kannattaisi suunnatta jonnekin ihan muualle, kun muiden ihmisten mielipiteiden murhetimisieen tai pahimmillaan ulkopuolisille todisteluun. Ja sanoessani näin, silti minäkin sorrun edelleen välillä etenkin tuohon jälkimmäiseen.

Olen kymmenenvuotisella äitiysurallani kokenut järjettömän määrän syyllistymistä, juurikin niiden ulkoapäin tulevien paineiden takia. Koko sen ajan olen myös aktiivisesti taistellut sitä tunnetta vastaan. Harvoin minulle on nimittäin suoraan kukaan oikeasti sanonut, että olet huono äiti kun keräsit yli kaksikymmentä raskauskiloa, koska et mennyt puistoilemaan sateessa, koska unohdit varata ajan neuvolaan, koska jätit siivoamatta ja tilasit pizzaa, koska lapsellasi on taas korvatulehdus, koska sekoitit lapsen päivärytmin ja nyt hän sai väsymyksen takia raivarit…

Toki olen jotain ikäviä tilanteitakin on äitiysvuosiin mahtunut, enkä taatusti ole kuvitellut niitä kaikkia veemäisesti lauottuja kommentteja tai närkästyneitä katseita. Osan olen onneksi pystynyt kuittaamaan olankohtautuksella, mutta osa on vaikuttanut pitkäänkin ja niiden vuoksi olen joskus jopa jännittänyt tiettyjä tilanteita jo etukäteen.

Nykyään syyllistän itseäni kiireestä ja väsymyksestä. Siitä, että nämä asiat estävät minua olemaan täysillä läsnä. Tiedostan myös, että olen asettanut itselleni liian korkean riman. Tahtoisin olla lempeä, huolehtivainen, rauhallinen, ymmärtäväinen ja rakastava, läsn oleva äiti, jota lapset aikuisenakin muistelevat lämmöllä. Samaan aikaan haluan pysyä kelkassa työmarkkinoilla, tehdä kokajan enemmän ja paremmin, kehittyä, oppia, ottaa selvää ja olla mukana edelläkävijänä. Vaimonakin haluan pistää parastani, olla sellainen huoleton ja hymyileväinen vastarakastunut, mitä olin tavatessamme – kun ei ollut vielä kahden vuoden univelkoja taakkana.

Ja niin minä varmasti olenkin, mutta en tietenkään kokoaikaa. Tiedostan, ettei se ole mahdollista, mutta silti. En haluaisi olla se stressaantunut äiti, joka puskee päätänsä jostain välistä päivittäin. Joinain päivinä vähemmän ja joinan taas enemmän.

Mutta kun piti varata se lapsen hammaslääkäri, vastata wilma-viesteihin, tutkia mikä talvihaalari on ominaisuuksiltaan paras ja etsiä se oikeassa koossa parhaaseen hintaan kätettynä, koska pitää kuluttaa vastuullisemmin, selvittää välikohtausta koulussa, pitää keksiä terveellistä, itsetehtyä ja lähituotettua ruokaa lapsille, tehdä töitä että voi ostaa niitä sikakalliita pähkinöitä, jotta lapset saavat laadukkaita rasvahappoja, osallistua whatsapp keskusteluun koulun myyjäisistä, tyhjentää asianpesukone, keksiä lahja kaverisynttäreille, viedä lapsi oikeana päivänä ja oikeaan aikaan synttäreille, muistaa sirkuskoulun jouluesityksen muuttunut päivämäärä, etsiä oikeanväriset vaatteet esitykseen, vertailla eri bambuhammasharjoja, ottaa puheeksi naapurin haukkuva koira, yrittää pysyä kartalla mitä maailmalla tapahtuu, siivota jälleen kerran kaikki sirpaleet lapselta pudonneesta ja rikkoutuneesta lasista, koornidoida yhteislahjaa synttäreille, muistaa se hiton vessapaperi, tiskiaine ja ommella ne kestovanulaput.

Ei kukaan sanonutkaan että vanhemmuus olisi aina helppoa. Mutta siitä voi edes yrittää tehdä helpompaa, olemalla ihan ensiksi armollisempi itselleen. Siinäkin täytyy löytää juuri itselle oikea tapa. Jollekin se voi olla valmiin ruoan tilaaminen kotiin, jotta arkisten arkareiden määrä vähenee, toiselle taas hikilenkki yksin räntäsateessa, jotta jaksaa taas paremmin hermostumatta.

Tärkeää on osata sulkea korvat siltä syyllistävältä ääneltä omassa päässä. Eikä herranjumala ainakaan miettiä, että mitä joku ulkopuolinen tästä tai sinusta ajattelee. Siitä miten pitäisi tehdä – etenkin jos kyse on jostain väärinpäin puetuista sukkahousuista tai hätälounaaksi ostetusta hodarista. Niistä ei tule miinuspisteitä, eikä kukaan muu kun sinä niitä varsinkaan laske. Ne eivät arvota sinua vanhempana. Olet juuri hyvä noin.

Mistä hölmöstä sinä olet vanhempana syyllistynyt tai tuntenut huonomuutta? Haastan sinut kertomaan ja kysymään kavereiltakin. Jaetaan näitä ajatuksia (kommenteissa tai omassa somessa), jonka jälkeen osataan toivottavasti vain nauraa niille ja elää vähän rennommin.

#mistäminäsyyllistyin