HAMPAAT KUNTOON – LUPAUS TULEVALLE VUODELLE

21/01/2021

Nyt tulee PALJON asiaa hampaistani. Tein nimittäin yhden uudenvuoden lupauksen, ja se kuului niin, että haluan vihdoin toteuttaa vuosia haavelemani toimenpiteet hampailleni. Suurin osa niistä on täysin esteettisiä, mutta silti minulle tärkeitä. Pistäessäni homman liikkeelle tulikin vähän mutkia matkaan, tarinasta tulee pitkä ja tässä se tulee:

Teini-iällä kesken jäänyttä distaalipurennan oikomista ja etuhampaiden kulumaa lukuunottamatta hampaani ovat aina olleet hyvät ja terveet. Minulla ei esimerkiksi ole ikinä ollut yhtään reikää, joka taas on omalta osaltaan aiheuttanut sen, etten viime vuosina ole jaksanut käydä hammaslääkärissä niin usein kun suositellaan. Koska kaikki on aina kuitenkin ollut kunnossa.

Viimeisimmästä hammaslääkärikäynnistä onkin jo yli kaksi vuotta, silloinkaan ei mitään erikoista ollut, toki vähän hammaskiveä, sellaista mitä ei itse kotona voi huomata, joka poistettiin. Samalla minulle tehtiin hampaiden soodapuhdistus, joka on luonnollinen, hellä ja kevyt tapa valkaista – tai oikeastaan kirkastaa hampaita.

Mielessä minulla on kuitenkin pitkään ollut haave saattaa tuolloin vuosia sitten kesken jäänyt hampaiden oikominen loppuun. Alapurenta on vuosien varrella aiheuttanut särkyjä ja kolotuksia, joista olisi ihana päästä eroon. Samalla saisi oiottua myös etuhampaan, joka on vuosien varrella kääntynyt hieman rivissä. Tällaiset asiat kuitenkin tuppaavat vain jäädä haaveiksi, aina löytyy jotain kiireellisempää ja tärkeämpää, eikä hampaiden oikominen ole todellakaan mikään kovin edullinen homma.

Loppuvuodesta useampi tuttuni kertoi aloittaneensa oikomishoidon ja se esimerkki toimi myös itselleni pienenä potkuna persauksille. Koska en tähänkään päivään mennessä ollut saanut aikaiseksi yrittää selvittää oikomishoidon mahdollisuutta julkisella puolella, aloin googlailla uusimpia yksityisen puolen menetelmiä. Minua ei haittaisi yhtään käyttää oikomisessa niitä perinteisiä kiinteitä kojeita, eli telaketjuja, mutta nykyään homman voi tehdä täysin huomaamattomastikin.

Aloin myös miettimään, että kannattaako koko purentaa enää edes korjata – aikuisiällä se on hankalaa ja saattaa vaatia jopa leikkausta. Olen oppinut vuosien verralle purentaani ja itseasiassa särkyjäkin on siitä johtuen nykyään harvemmin. Mitäs jos oikoisin vain rivin suoraksi?

Mutta ennen oikomishommiin ryhtymistä päätin, että keskityn ihan ensiksi tärkeimpiin asioihin. Minulla on suussa vielä yksi alaviisaudenhammas, joka on puhjennut aivan pikkiriikkisen ja viime aikoina on välillä vähän kipeytynyt. Ihan ensimmäisen asia olisi saada se pois suusta.

Toiseksi tärkein homma olisi ne kuluneet etuhampaat. Vuosien varrella hampaita on kuluttanut niin oma raju harjaaminen, nuoruusvuosina käyttämäni hinkkaavat hammastahnat sekä refluksi, joka on happamoittanut suuta. On sitä tullut joskus aikoinaan tullut tehtyä niinkin tyhmästi, että olen valkaissut hampaita hinkkamalla niihin sitruuna ja soodaa. Aih! Nämä ovat johtaneet etuhampaiden kiilteen liukenemiseen ja sitä myötä hampaan kulumiseen, niin pinnalta kun hampaiden päistäkin.

Omat kulumani ovat onneksi kuitenkin maltilliset, eikä niiden korjaus ei ole onneksi vaikeaa. Hampaan pintaan laitetaan yleensä vain ohut paikka. Vaikka hampaani ovat suht vaaleat, haluan kuitenkin valkaista ne ennen paikkaamista, sillä paikka ei voi myöhemmin valkaista, vaan se tehdään silloisen oman hampaan sävyn mukaan – ja sellaisena se tulee aina pysymään. Ja tässä taas syy, miksi tämäkin asia on jäänyt sellaiseksi ”joskus sitten” jutuksi. Tilanne ei ole akuutti, pärjään hyvin näinkin, kyse on lähinnä vain kosmeettisesta asiasta joka tulee maksamaan useita satoja euroja.

Vähän ennen vuodenvaihdetta otin asiakseni vihdoin aloittaa siitä tärkeimmästä, eli laittaa aluille viisaudenhampaan leikkauksen. Homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Julkisella puolella on kovat ruuhkat, mutta sain palvelusetelin yksityiselle. Siellä ei taas leikkausta voida kuitenkaan palvelusetelillä hoitaa. Pääsin kuitenkin yksityiselle tarkistukseen, johon myös halusin ja viisuhomman vireille. Ihan ensiksi kun tarvitsen hammaslääkärin lähetteen erikoisröntgeniin ja siitä kirurgille.

Rutiininomaisessa tarkistuksessa paljastuikin suuri järkytys. Elämäni ensimmäiset, ei vaan yksi, vaan KOLME reikää! Tämä järkytys saattaa huvittaa monia, mutta ei minua, joka olin selvinnyt 34-vuotiaaksi kokonaan ilman reikiä. Seuraava järkytys oli se, kun sain kuulla miten käytännnössä ne rei´ät paikataan. Olin kyllä kuullut poraamisesta, mutta en ollut tiennyt miten paljon sillä poralla omaa hammasta joudutaan poistamaan, jotta reikä saadaan pysäytettyä.

Samaan aikaan tuo puhjennut viisaudenhamaani oli hieman ärtynyt ja hammaslääkärikäynti pahensi sitä entisestään. Yhtäkkiä minulla oli aiemmin terveessä suussani kolme reikää ja tulehtunut hammas/ien. Kaksi näistä reijistä olivat sellaisia, jotka pitäisi paikata pikinmiten ja sain ajan siihen kahden viikon päähän. Välissä jouduin käymään myös hammaslääkäripäivystyksessä julkaisella puolella, kun viisaudenhampaan tilanne meni niin pahaksi.

Reikien poraaminen jännitti ihan kamalasti ja pyysikin etukäteen rauhoittavaa esilääkitystä sitä varten. Hammaslääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että pärjäisin hyvin ilman. Asia ja koko ensimmäinen käynti jäi kuitenkin vaivaamaan minua, en tuntenut oloani turvalliseksi siellä, minulle ei kerrottu tarkastuksessa mitään mitä seuraavaksi tehdään, mikä pahensi pelkoa entisestään.
Lopulta soitin hammaslääkäriin ja vahdoin aikani sellaiselle lääkärille, joka esilääkityksen antaisi. Ja onneksi tein sen. Lääkitys oli kevyt, mutta selvisin siitä panikoimatta ja ilman kyyneleitä.

Tällä viikolla minulla piti olla aika julkisen puolen kautta hammaskirurgille, liittyen viisauden hampaan leikkaukseen, mutta valitettavasti aikaa jouduttiin siirtämään parin viikon päähän. Vaikka pelkään kovasti tällaisia operaatioita (siis pelkkä puudutteen laitto saa minut usein itkemään, taustalla on hyvin traumaattinen aiempien viisurieden poisto jossa mm leukani meni sijoiltaan ja lääkäri huusi minulle jne), en malta odottaa, että saan tämän viimeisen hampaan pois suustani. Siis oikeasti, odotan sitä niin kovasti!

Yksityisellä puolella tämä tosin olisi käynyt nopeammin, mutta tässä säästämäni rahat sijoitan noihin aiemmin mainitsemiini toimenpiteisiin, oikaisuun, valkaisuun sekä kulumien paikkaukseen. Tavoitteeni on, että vuoden päästä nämä kaikki on tehty ja minulla suora siisti hammasrivistö.

Toinen, vähintään yhtä tärkeä tavoite on kuitenkin se, etten saisi enää jatkossa reikiä. Säännöllinen sähköhammasharjalla pesu ei näköjään enää riitä, joten jatkossa en enää ikinä lusmuile myöskään hampaiden lankaamisesta, käytän fluoritahnaa (minulla oli pitkä kausi, jolloin käytin fluorintonta luonnonmukaista tahnaa), pyrin vähentämään reippaasti napostelua, eli pidän ateriarytmin kunnossa ja syömisen päälle otan xylitolia. Toivotaan että näillä nikseillä saisin pitää suurimman osan omista hampaista suussani hamaan loppuun saakka.

Kiinnostaako teitä kuulla jatkossa tämän operaation edistymisestä, vai onko hammasjutut vähän liian intiimejä tai ällöjä?


KORONATESTISSÄ LAPSEN KANSSA

18/11/2020

Emme onneksi voi sanoa olevamme konkareita mitä koronatesteissä käymiseen tulee, mutta taaperoa lukuunottamatta jokainen perheessämme on sen kerran kokenut. Tiedän perheitä, jotka ovat syksyn mittaan saaneet rampata testeissä harvase viikko – kaikki sympatiat sinne.

Vaikka näytteenotto omalla että toisen lapsen kohdalla oli melko ikävän tuntuinen toimenpide (ilmeisesti osittain hyvin kapean nenäonkalon vuoksi), kurjinta tässä kuitenkin on jatkuvat työ/koulu/päiväkoti poissaolot, stressi, karanteeni ja tulosten (sekä oireiden pois menemisen) odottelu.

Omalla kohalla lapset olivat olivat syksyn mittaan kuulleet koulussa paljon pelotteluita, jopa aikuisilta, koronatestaukseen liittyen. Heille oli syntynyt käsitys, että pitkä tikku tungetaan nenästä aivoihin saakka, se tekee hyvin kipeää ja verta tulee paljon, useimmat pyörtyvät. Näitä käsityksiä vastaan kävin toki heti, mutta kun testaus kävi omalla kohdallamme ajankohtaiseksi, sain tosissaan valmistella näiden kauhutarinoiden jälkeen lapsia ottamaan asian mahdollisimman iisisti ja unohtamaan nuo kauhukuvat mielestään.

Hilajattain sain sähköpostiini Terveystalon johtavan psykologin Tuija Turusen neuvot, miten lapsen koronanäytteenottoon voi valmistautua etukäteen. Jaan ne tähän alle. Pienikin lapsi voi ymmärtää, miksi kurjalta tuntuvia asioista on tehtävä, siksi asioista kannattaa puhua ihan pikkuisenkin lapsen kanssa.

1. Valmistele lasta testiin
Valmistele lasta testiin kertomalla tulevasta toimenpiteestä ikätasoisesti eli siten, että lapsi ymmärtää. Käytä lapselle tuttua kieltä. Lapselle on hyvä kertoa rehellisesti, mihin ollaan menossa ja mitä tuleman pitää. On hyvä kertoa, että toimenpide voi hetken nipistää, mutta se on nopeasti ohi eikä siinä käy kuinkaan. Liitä mukaan toivonkipinä – me selviämme tästä!
 Oma vinkkini on, että etenkin pienemmän lapsen kanssa apuna kertomisessa voi näyttää vaikka pehmolelua ja topsipuikkoa ja näyttää niiden avulla konkreettisesti, mitä testauksessa tapahtuu.

2. Erota, mitä lapsi voi ja mitä hän ei voi tilanteessa valita
On tärkeää, ettei lapsen kanssa käydä kauppaa siitä, tehdäänkö toimenpide vai ei. Sen sijaan voidaan neuvotella siitä, missä lapsi sen aikana istuu tai mitä mukavaa sen jälkeen voidaan tehdä. Rajat pitää asettaa ystävällisesti, mutta varmasti. Lapsi aistii vanhemman epäröinnin herkästi, joten myös vanhemman tulee pysyä tilanteessa vakaana ja määrätietoisena sekä luottavaisena hoitohenkilökuntaa kohtaan.

3. Pysy itse rauhallisena
Turvallisen aikuisen läsnäolo tilanteessa on tärkeää. Jos vanhemmat hätääntyvät, tämä tarttuu lapseenkin. Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sen tärkeämpää on vanhemman rauhallisuus tilanteessa. Kun vanhemmat ja hoitohenkilökunta hallitsevat omat tunteensa, on lapsenkin helpompi tuntea olonsa turvatuksi. Isompien lasten kohdalla voi näytteenotto joskus onnistua paremmin ilman vanhempaa. Olennaista on vuorovaikutus ja kontakti aikuisen kanssa.

4. Kiinnitä huomiota asioiden sanoittamiseen ja sävyyn
On eri asia pyytää lasta kannustaen esimerkiksi olemaan paikoillaan, kuin varoittaa uhkaavasti liikkumasta senttiäkään. Pieni lapsi voi tällaisen käskyn alla säikähtää, mitä kamalaa tapahtuu, jos hän vahingossa liikahtaakin. Aikuinen tietää, että seurauksena on vain toimenpiteen pitkittyminen, mutta lapsi voi pelätä jotain pahempaa. Juttelemalla voi myös rauhoittaa sekä lasta että itseään kiinnittämällä huomiota puheen tempoon ja äänenpainoon. Kummankin pitää muistaa hengittää.

5. Ohjaa lasta rauhallisesti
Sano lapselle, että näytteenotossa saa itkeä, jos se helpottaa. Tarvittaessa lapsen huomiota voi suunnata toisaalle. Voit myös leikkiä lapsen kanssa esimerkiksi kuka jaksaa olla paikoillaan pisimpään tai laskea sekunteja yhdessä (tämä toimi meillä hyvin, myös hoitaja laski ja kertoi ennakkoon että toimenpide kestää viisi sekuntia). Onnistunut näytteenotto lapselta vaatii tilanteeseen perehtymistä ja rauhaa, leikkimielisyyttäkin. Kiireelle ei ole tilanteessa sijaa.

6. Kehu ja kiitä lasta toimenpiteen aikana ja erityisesti sen jälkeen
Näytteenoton aikana ja sen jälkeen on erittäin tärkeää kehua, kannustaa ja palkita lasta. Huomioi hyvä ja juhlikaa yhdessä, kun tilanne on ohi. Kiitä lasta siitä, että saitte ikävän asian niin hienosti hoidettua.
Kuten mitä tahansa uutta asiaa, lapsi voi käsitellä myös näytteenottokokemusta leikin kautta, jolloin koekaniiniksi voi valikoitua esimerkiksi nukke, nalle tai omat vanhemmat. Lapsi voi myös piirtää tai kertoa tilanteesta tarinan muodossa. Asian käsittely on tärkeää ja luonnollista, ja aikuinen voi olla tässä apuna. Jaksathan heittäytyä leikkiin mukaan! Näin lapsi saa asioita järjestykseen omassa mielessään ja ymmärtää paremmin, mitä tilanteessa tapahtui.

Meillä testiä tosiaan jännitettiin etukäteen kaikkien kuultujen juttujen takia aika paljon. Kävikin tosiaan vielä niin, että lapsista se, joka oli pelännyt eniten, saikin melko rajun verenvuodon nenästään. Tilanne oli kurja, koska olin itse luvannut, ettei verta oikeasti tule. Toisaalta nyt kun testissä on kerran käyty ja koettu, ottavat pojatkin sen lungimmin ja ovat valmiita ja rennompia mahdollista seuraavaa kertaa varten. Molempien kouluissa tapahtuneista altistuksista huolimatta ollaan onneksi syksyn jälkeen pysytty terveinä. Toivon saman jatkuvan tulevinakin kuukausina – ja samoin teille kaikille siellä ruudun toisella puolen!

Onko teillä lisää vinkkejä? Entä miten näytteenotto on teillä sujunut? Voisin kuvitella että pienen lapsen kanssa tilanne on haastavampi, kun häntä täytyy pidellä kiinni, mutta toisaalta pieni ei ehkä osaa pelätä samalla tavalla kun isompi?


HPV ROKOTE – KYLLÄ VAI EI?

27/08/2020

Muutama päivä sitten Wilmaan kilahti kouluterveydenhoitajalta viesti, 5-9 luokkalaisten poikien HPV-rokotukset aloitetaan heti, rokotteen tullessa tänä syksynä myös poikien rokotusohjelmaan. Huokaisin syvään. Taas yksi asia jota pitää alkaa tutkimaan ja punnitsemaan – juuri kun olin saanut päätettyä mitä kumisaappaat hankin lapsille, oli taas aika ryhtyä googlaamaan.

HPV-rokotus on siis kehitetty ennaltaehkäisemään papillomaviruksen tarttumista, sillä virus itsessään lisää riskiä pääosin kohdunkaulunsyöpään, mutta myös muihin syöpiin. 10-12 vuotiaille tytöille tämä rokotus on kuulunut Suomessa rokotusohjelmaan jo vuodesta 2013 alkaen ja siitä saakka myös sen hyödyistä ja haitoista ollaan keskusteltu näkyvästi.

Olen aiemminkin pikaisesti ohittanut rokoteaihetta blogissani. Silloin kerroin olevani rokotusmyönteinen, ja että lapsilleni on aina tähän mennessä annettu kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet, sekä matkustamisen vuoksi hepatiittirokotukset, että ensi kesäksi olisi vihdoin tarkoitus ehtiä (ja muistaa) myös punkkirokotukset. Kuitenkaan infuenssa-rokotuksia en ole ikinä halunnut ottaa itselleni tai lapsilleni.

Mutta tyttöjen HPV-rokotuksesta olen aiemmin lukenut myös hyvin hurjia ja negatiivisia juttuja ja kokemuksia. Luulin vielä, että minulla on kuitenkin vielä hyvin aikaa tutkailla aihetta, kunnes nyt tulikin tieto, että sen antaminen aloitetaan heti myös pojille, eli myös tähän ikäryhmään kuuluvalle esikoiselleni.

Kaikissa virallisissa lähteissä HPV-rokotusta tietysti suositellaan. Normaalisti varmaankin uskoisin lukemani ja antaisin ilomielin lapseni piikitettäväksi, mutta kaiken kuulemani perusteella en oikein tiedä mitä uskoa ja ajatella. Siksi haluaisinkin herättää keskustelua tämän aiheen ympärillä, etenkin niiden kanssa, jotka ovat myös tutkineet ja lukeneet asiasta tai ehtineet sitä jo mielessään muuten sulatella.

Nimittäin hyvin vakavia sivuvaikutuksia on ilmeisesti myös havaittu ympäri maailman ja lisäksi sen tarpeellisuutta on myös kritisoitu paljon. Googlaamalla esim HTP rokotus haitat, löytyy paljon tietoa ja jotain tutkimustuloksia myös suomeksi, kuten myös suomalaisten vanhempien pitämä facebook-ryhmä. Vaatii vain tuhottomasti aikaa ja ennenkaikkea energiaa alkaa käymään läpi lähteitä – mikä sitten on totta, mikä tarua tai ylipäätään oleellista.

Tietysti yritän suhtautua asiaan rationaalisesti, ymmärrän että rokotetta on tutkittu hyvin ja että se on syystä lisätty ohjelmaan, mutta juuri tämän rokotteen kohdalla minulla on myös epäilykseni. Tunnistan tämän johtuvan suurimmaksi osaksi juurikin näistä hyvin paljon mediahuomiota saaneista kirjoituksista rokotteen haitta-puolista ympäri maailman. Jos alkaisin samalla tavalla yhtäkkiä penkomaan tietoa ja kokemuksia vaikkapa jäykkäkouristus-rokotuksesta, voisin olla ihan yhtä lailla pian samoissa epätietoisissa ja hämmentyneissä fiiliksissä.

Sitä tietysti haluaa vain parasta lapsilleen, eikä ikimaailmassa saattaa heitä vaaraan ja kun se epäily vaarasta (vaikkakin hyvin mahdollisesti väärä) on syttynyt, on sitä hyvin vaikea sammuttaa.

Sikainfluenssa-rokotuksista seuranneet narkolepsia -tapaukset ovat varmasti osaltaan saanut osan vanhemmista suhtautumaan uusin rokotuksiin epäilevästi. Kun HPV-rokotus vuonna 2013 lisättiin rokotusohjelmaan, jouduttiin sen antamisesta kysymään vielä erikseen vanhemmilta lupa, sillä se ei sisältynyt yleiseen rokotuslupaan, jonka vanhemmat ovat antaneet aiemmin lapsensa aloittaessa koulunkäyntinsä. Tämä varmasti aiheutti monissa vanhemmissa myös epäilyksen tunnetta, mikä edesauttoi negatiivisten kokemusten nostamista mediassa. 

Järjellä tiedostan siis, että huoleni on mitä todennäköisemmin turha (vaiko sittenkään), mutta jokin sisälläni sanoo, että haluan vielä rauhassa pohtia ja keskustella aiheesta, etenkin niiden kanssa joille se on myös ajankohtainen. Täysin oikeaa tai puolueetonta vastausta emme tule tuskin koskaan saamaan. Olisi siis hienoa kuulla teidän ajatuksianne tai kokemuksianne HPV-rokotteesta.

Sen haluan vielä sanoa, että tämän postauksen tarkoituksena ei ole lietsoa  rokotevastaisuutta tai kriittisyyttä tämän tai minkään muun rokotteen osalta. Siksi en myöskään halua jakaa tässä linkkejä tai vaikkapa puhua lukemistani mahdollisista haitta-vaikutuksista sen tarkemmin (ja koska en osaa sanoa niiden todenperäisyydestä tai kytköksistä vaikkapa poliittisiin agendoihin). Mutta itse ajattelen, että asiaan kun asiaan on kuitenkin syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Itse en siis vielä tiedä kumpaan suuntaan kallistua, mutta toivon että asiasta voidaan keskustella asiallisesti ja fiksusti, suhtautui asiaan sitten neutraalisti tai olisi vahvasti jotain mieltä.

Myös blogin Facebook-sivulla käydään samasta aiheesta keskustelua!