WHY BE MOODY WHEN YOU CAN SHAKE YOUR BOOTY

9/01/2020

Niinhän sitä sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä ja omalla asenteella onkin suuri merkitys niin omaan kun siinä sivussa myös niiden kanssaeläjienkin eloon. Ei se aina helppoa ole saada etenkään vaikeaa elämänvaihetta muutettua postitiivisempaan suuntaan pelkän ajattelun voimalla, mutta on se mahdollista. Enkä myöskään sano, että kaikkea voisi päättämällä paremmaksi muuttaa, mutta helpotusta voi olla mahdollista saada. Etenkin kun positiiviseen ajatteluun lisää vielä hyvää tekevää tekemistä.

Itselläni vähän raskaampi elämäntilanne on tuntunut kestäneen jo yli vuoden. Suurin syy sille on ollut hunot unet, jolloin kaikki on vähän (tai aika paljonkin) tahmeampaa. Toki uniasiat pitää saada kuntoon ja sitä tässä parhaillaan edelleen yritetään, mutta yritän samalla päästä pois siitä negatiivisesta ajattelumallista, joka omaan mieleen on syntyt tässä huonoissa unissa vellomisesta. Omassa päässä on synynyt vakiokaava: huonot unet = huono päivä tai että väsyneensä olen kamala ihminen. Tällaisessa negatiivisessa ajattelumallissa sitä vain kääntyy itse itseään vastaan.

Väsymys myös vahvistaa sellaisia normaaleita mielialanvihteluita, joita meillä kaikilla on – enemmän tai vähemmän. Näin naisena pahimmat näistä heilahduksista ajoittuvat usein tiettyyn kierron aikaan ja pelkästään oman kehon ymmärtäminen ja asian hyväksyminen auttaa jonkin verran. (esim puhelimeen ladattavan appin tai iphone terveys-aplikaation kautta omaa kiertoa on helppo seurata) Kun ymmärtää kyseessä olevan hormoneihin liittyvää heittelyä, eikä koko todellisuus, on niiden helpompi antaa tulla ja mikä tärkeintä: mennä.

Toinen iso asia on tunnistaa ne asiat jotka aiheuttavat negatiivisia tunteita ja tietysti toisinpäin. Usein ymmärrän jälkikäteen oman hermostumiseni olleen monen asian ketju. Enhän minä nyt oikeasti suuttunut lapselle niin paljon siitä, ettei hän kolmannellakaan sanomisella ollut pedannut sänkyään, vaan räjähdin lopulta siksi, että olin viettänyt koko aamupäivän nenä kiinni tietokoneessa kasaantuneiden spostien äärellä, skippasin lounaan ja kastuin märäksi kiukuttelevan taaperon kanssa kaupassa käydessäni. Sitten selasin somea aivottomana jotta saisin edes vähän omaa aikaa ja aivot narikkaan, vaikka kävelylenkki olisi toiminut paremmin. Piti myös ehtiä siivota ennen kun lapset tulevat koulusta, enkä enää tässä vaiheessa jaksanut nähdä kaaosta ymärilläni. Olen oikeasti vain vihainen ja turhautunut itselleni.

Kun tunnistaa ja osaa ennakoida ne tilanteet, lähteä sinne lenkille tai piipahtaa kahvilla ystävän kanssa ennen kun tuntee, että tarvitsee viikon yksin parantolassa selvitäkseen arjesta on se palvelus itselle. Ja kun itse voi hyvin, heijastuu se tottakai myös ympärillä oleviin. Pikkulapsiajessa tämä on tottakai helpommin sanottu kun tehty. Mutta silloinkin voi soveltaa, lenkki voi olla roskien vienti ja talon ympäri kävely, kahvikupin kanssa voi lukittautua hetkeksi salaa vessan rauhaan.

Ja silloinkin kun niitä ylilyöntejä sattuu, hermostuu, suuttuu, kaikki tuntuu menevän pieleen, yrittää olla itselleen armollisempi. Ymmärtää, että koko päivän ei tarvitse olla paska, itse ei ole paska – vaan se oli vain se hetki, jonka ei tarvitse määrittää muuta kun sen yhden hetken. Joinain päivinä on helpompi olla positiivisempi kun toisina ja sekin on täysin ok.

Hyvää mieltä saa tottakai parhaiten tekemällä asioita joista pitää. Itse ainakin huomaan, että huonosti nukuttujen öiden takia tämä on kuitenkin jäänyt pahasti huomiotta. Helposti sitä jää sohavlle makaamaan kun oikeasti energiaa saisi liikkumisesta, hemmottelee itseään kahvilan isoimmalla korvapuustilla kun oikeasti keho kaipaisi proteiineja ja vitamiineja, selaa illalla muiden jo nukkuessa somea kun senkin ajan voisi käyttää siihen tärkeään uneen – tai vaikka kasvonaamion tekoon! Eikä siinä, kyllähän minä pidän myös sohvalla makouluista, korvapuusteista ja somessakin roikkumisesta – mutta kohtuudella.

En ole sitä tyyppiä, joka tekee uudenvuoden lupauksia, mutta tällä kertaa vuosikymmenen vaihtuminen antoi ihan uutta puhtia aloittaa samalla ikääkuin jotain uutta. Minun tavoitteni on voida jatkossa paremmin. Keho ja mieli ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa ja voidakseen hyvin pitää molemmista pitää huolta. Molempia voi huoltaa kuitenkin samalla reseptillä, eli liikunnalla, joka minulla on jäänyt tässä vauva/taapero/unettomat yöt-elämäntilanteessa ihan liian vähälle.

En ole aieminkaan ollut mikään himo- tai tavoitteellinen liikkuja, mutta juuri ne positiivisesti omaan mielialaani vaikuttavat kiireettömät uimahallireissut ja tuntemattomia metsäpolkuja pitkin tarpomiset äänikirjaa kuunnellen ovat jääneet. Aiemmin vein ja hain isompia lapsia nelisen kilometriä päivässä kävellen eskariin, nykyään he kulkevat itse kouluun ja minä istun läppärillä tai taaperon kanssa heikkalaatikon reunalla kakkuja tehden. Pieniä juttuja, mutta loppujenlopuksi aika suuria.

Siitäkään asiasta en halua ottaa silti turhia paineita tai asettaa liian tiukkoja tavoitteita. Tavoitteeni on tällä hetkellä, että joka päivä teen jotain ja mieluiten ulkona. Tarkoitukseni ei ole alkaa treenaamaan ulkonäön vuoksi, vaan saada zen oman pään sisään pitkällä kävelyllä ja viikottaisella vesijuoksulla. Sillä sellaista tunnen ainakin nyt tällä hetkellä eniten kaipaavan yhtäkkisen rääkin sijasta. Kävelystä syntyvät mielihyvähormonit taas saavat mielenkin iloisemmaksi ja tasaisemmaksi, joka omalta osaltaan toivottavasti vaikuuttaa myös parempiin yöuniin.

Lisäksi, jo sillä ajatuksella, että haluan tehdä itselleni hyvää ja tuntea oloni entistä paremmaksi on positiiviset vaikutukset. En rajaa itseltäni mitään kivaa pois (no okei, ehkä vähän vähemmän sokeria ja somea), vaan lisään sitä. Pakkohan siitä on seurata vain hyvää.

Mistä te saatte hyvää oloa?


5 VINKKIÄ PÄIVÄN PIRISTYKSEEN

24/11/2019

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Marli SHOT & Indieplace
Postaus sisältää arvonnan!

Instagamissa minua aktiivisesti huomasivatkin, että jaoin tällä viikolla siellä joka arkipäivä yhden päivää piristävän vinkin. Päivien pimeys yhdistettynä hektiseen arkeen uuvuttaa helposti – etenkin kun harmaat arkipäivät tuntuvat usein toistavan samoja rutiineja. Nämä ovat juuri niitä aikoja, kun moni meistä kaipaa pientä lisäboostia – vähän jotain piristävää ja energisoivaa.

Pienien piristävien tekojen lisäksi nautin joka päivä shotillisen (joskus jopa pari) vitamiineja ja vahvan annoksen vastustuskykyyä Marli SHOTin muodossa. Tutustuin itseasiassa näihin shotteihin jo vuosi sitten ja siitä lähtien olen vähintään muutamasti kuukaudessa ostanut purkin pari kotiin. Harmillisen usein nämä ovat olleet loppu meidän kaupasta – joku muukin on siis tainnut ihastua näihin, eikä ihme.

Marli SHOT löytyy kauppojen kylmästä mehuhyllystä ja tulee kahden desin uudelleen suljettavassa pahvitetrassa. Yhdestä tertrasta saa yhteensä viisi shottia. Yksi shotillinen sisältää päivän suositellun määrän C-vitamiinia. Shottiin ei ole lisätty mitään ylimääräistä, kuten sokeria tai säilöntäaineita ja C-vitamiinikin tulee luontaisesti acerolamarjasta. C-vitamiini edistää kehon oman immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta osana tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota sekä terveitä elämäntapoja.

Päivä 1 – Mene metsään
Etenkin niinä päivinä, kun tuntuu ettei todellakaan jaksa tehdä mitään, kannattaa tehdä. Uloslähteminen voi tuntua tiukalta, etenkin jos vastassa on armoton pimeys tai sade, mutta siitäkin huolimatta pienikin happihyppely tekee hyvää. Itse aloitin viikkoni kävelyllä metsään. Ihan mielettömän hieno sumu ja lintujen viserrys antoivat energiaa koko loppupäiväksi. Otin mukaan Marli SHOT karpalo-puolukka-acerolan ja naukkasin sen mättäällä istuen.

Päivä 2 – Nuku hyvin
Säännöllinen unirytmi auttaa jaksamaan kaamoksenkin keskellä, mutta joskus tekee myös tosi hyvää myös nukkua vähän pidempään. Katkonaisten yöunien jälkeen tunnin parin aamutorkut yöunien päälle voivat olla merkittävä tekijä loppupäivän jaksamiseen. Myös perhmoiset unisukat auttavat aamulla pääsemään ylös sängystä ja kohtaamaan kylmän maailman. Lämpöä tuo myös heräämisen jälkeen nautittu Marli SHOT inkivääri-kurkuma-acerola – tämä on näistä oma suosikkini, inkivääri potkii tässä ihanan tujusti.

Päivä 3 – Aamujorailut
Päivää alkaa energisesti, kun pistät radion täysille ja tanssit ympäri kämppää ennen päivän askareihin menoa. Itsesi lisäksi koko perhe saa nauraa vedet silmissä jos teet sen vaikka aamupalan yhteydessä – kuten itselläni on tapana. Koko perhe sai aamupalalla shotit lasten suosikkimausta, granaattiomena-acerosta. Yhdestä purkista kun saa juuri sopivasti viisi shottia

Päivä 4 – Soita jollekulle tärkeälle
Mikä piristäisikään enemmän kuin jonkun tärkeän ihmisen piristäminen yllätävällä puhelulla / facetimella tai viestillä. Pelkkä hyvän päivän toivotus tuo molemmille hyvän mielen. Tänään energisoivana shottina toimi uutuusmaku tyrni-inkivääri-appelsiini-acerola.

Päivä 5 – Hemmotteleva aamupala
Hemmottele itseäsi tai jotakuta tärkeää herkullisella aamupalalla. Miten ihana tapa aloittaa päivä ja tehdä samalla itselleen hyvää – aamupalan kun sanotaan olevan päivän tärkein ateria. Tee itsellesi herkullinen aamupala tai yllätä perheenjäsen tai kaveri viemällä aamupala sänkyyn tai oven taakse. Nautitaan kiireettömästi jos mahdollista, mutta pääsia on että nauttii.

Toivottavasti saitte näistä kenties jotain uusia ideoita tukemaan omaa jaksamista ja hyvinvointia marraskuisessa arjessa. Pienillä jutuilla voi olla iso merkitys!

Kerro miten sinä voisit heposti piristää omaasi tai kaverin päivää? Vai miksi kenties olisit juuri lisäboostin tarpeessa? Kaikkien postauksen kommentoivien kesken arvotaan 2 Marli SHOT -tuotepakettia. Toinen pakkauksista arvotaan täällä blogissa kommentoivien kesken ja toinen Instagram-kuvan alla – voit halutessasi osallistua vaikka molempiin! Arvonta päättyy 1.12.19.

Energistä alkavaa viikkoa!


NO SHAVE NO SHAME

22/11/2019

Tänä vuonna kuulin ensimmäistä kertaa no-shave nowemberista (tästä ylen artikkelista), joka rohkaisee naisia luopumaan ihokarvojensa poistamisesta. Tähän haasteeseen oli helppo ottaa osaa, sillä en ole jaksanut epiloida sääriäni sitten elokuun.

Muistelen olleeni neljännellä tai viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sheivasin – käsivarsia myöten. Sheivaamisesta syntyi heti kierre, karvat muuttuvat koviksi eikä karhea sänki tuntunut saatika näyttänyt kivalta. Tulikin siis höyläiltyä aika monta vuotta ahkerasti. Kammoksuin kaikkia ihokahvoja ja teinityttönä minulle oli päivänselvää, ettei sellaisia kuulunut tytöllä nähdä. Nyt tuntuu jopa ahdistavan surullislta miettiä, miten pahasti ja monta vuotta olen nuoruudestani käyttänyt olemalla tyytymätön omaan vartalooni ja tahtonut muuttaa sitä, kirjaimellisesti pienintäkin karvaa myöten.

Vaalea ihoni yhdistettynä tummaan karvaan merkitsee myös sitä, että vaikka karva on sheivattu, näkyy sen tumma juuri ihostani läpi. Eli sänki ikäänkuin paistaa kaikesta sheivaamisesta huolimatta läpi. Muistan olleeni teiniä hiusmallina lehtikuvauksissa, jossa valokuvaaja suureen ja kauhistuneen ääneen huusi, että miten vulgaaria, kun hän huomasi kaunaloistani näkyvän tälla tavalla sängen läpi. Sitä sitten yritettiin kampaajan avustuksella ajaa partakoneella pois. Olin tulloin 12 tai 13 vuotias.

Koen, että etenkin medialla on ollut iso osa luonnottoman kauneusihanteen luomisessa ja myymisessä itselleni. En minä silloin nuorena tyttönä tiennyt, että on joku photoshoppi,jolla naiset ja tytöt muikataan enstistä laihemmaksi, ja kaikki ihohuoksia ja selluliitteja myöten blurrataan pois. Tunsin vaan suurta epävarmuutta siitä, että minun on pystyttävä näyttämään samalta. Muuten olin epäkelpo, ällö, vulgaari, vääränlainen.

Sheivaamisesta syntyi usein pieniä haavoja, herkkä ihoni ei tykännyt siitä, kirveli, kutisi, tuli näppylöitä ja ihonalaisia karvoja – mutta mitäs sitä ei kauneuden eteen tekisi… Sitten jossain vaiheessa hoksasin äitini vahapurkin. Muistan viettäneeni tuntikausia kylpyhuoneessa tahmean ja liian kuumaksi vesihauteessa lämmitetyn vahan ja kangaslappujen kanssa. Hirveän sotkun lisäksi tuloskaan ei koskaan ollut täysin onnistunut.

Reilu kymmenen vuotta sitten aloin käymään sokeroinnissa. Sen lisäksi, että joku muu tekee vaivallosen homman puolestani, tuntui sokerointi lempeämmältä tavalta. Säännöllisesti sokeroinnissa käydessä ihokarvat pehmenevät, eikä niitä tarvitse poistaa kun noin kuukauden välein. Asia ei siis pyöri mielessä joka päivä suihkussa käydessä. Karvojen täytyy myös antaa välissä kasvaa, jotta ne voi taas poistaa. Aina sitä ei pääsytkään sokerointiin heti kun olisi ollut tarvis ja aloin huomaamaan, että eihän se niin kamalaa ole, jos säärissä vähän karvaa onkin.

Jatkoin kyllä sokeroinnissa käyntiä, sännöllisen epäsännöllisesti. Kokeilin myös kainalokarvojen poistamista laserilla sarjahoitona ja käytössäni oli myös kaksi eri epilaattoria. Ja myöskin kiireellisiin tilanteisiin se itse höylä. Hirvittää ajatella, että kuinka paljon rahaa tähän kaikkeen on mennyt. Mutta vuosi vuodelta välitin vähemmän.

Nykyään en välitä juuri ollenkaan – kuten kuvasta saattaa nähdä. Välillä, etenkin kesäisin ja lomalla, haluan itse olla karvaton. Välillä kaipaan vaan sitä fiilistä, välillä taas – kuten näin talvisin, en jaksa nähdä sitä vaivaa. En näe itse enää karvattomuuta mitenkään huomattavasti kauniinpana, enemmän vaan eri näköisenä.

Vuosien aikana olen oppinut hyväksymään itseni paremmin, ymmärtämään sen, että näytämme kaikki erilaisilta ja että median ja yhteiskunnan luoma kauneusihanne on hyvin kapea. Ikä ja äidiksi tuleminen on auttanut suhtautumaan lempeämmin itseeni ja ulkonäkööni. Pikkuhiljaa myös mediassa on alkanut näkymään eri kokoisia naisia, selulliittia ja ihokarvoja. Silläkin on varmasti ollut merkitystä. Myös minä olen halunnut näyttää tätä puolta omassa somessani jo pidemmän aikaa, sillä tiedän, että se voi olla iso ja silmiä avaaja -tai täkeä juttu jollekkin. Aina välillä joku sanoo minua somessa rohkeaksi – mutta olen vain oma itseni ja tahdon että muutkin voisivat olla.

Kaikki eivät kuitenkaan suhtudu naisten luonnollisiin ihokarvoihin yhtä suopeasti tänäkään päivänä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Adidaksen tennarimallina toiminut naismalli sai hirvittävän negativisten kommenttien ryöpyn ja jopa raiskausuhkauksia, koska esintyyi kampanjakuvissa sääret ajelematta.

Omaan pieneen päähäni ei mahdu se, miksi naisten ihokarvoja pidetään niin iljettävinä, ettei niitä haluta nähdä tai itse pitää. Jopa sheivereitä mainostavissa mainoksissa sheivataan jo valmiiksi ajeltuja sääriä. Ja miksi sitten hyväkuntoisia hiuksia, tuuheita kulmakarvoja ja pitkiä ripsiä havitellaan ja ihannoidaan?

Jokaisen pitäisi saada tehdä omille ihokarvoileen juuri niinkun itsestä tuntuu parhaimmalta. Miettikää miten vapauttaavaa olisi, kun voisi käydä uimahallissa tai rannalla ilman sitä edeltävää karvojenpoistoa tai häpeää siitä, mitä muut ajelemattomista karvoista ajattelevat. Elää vähän rennommin, muiden mielipitestä välittämättä. Tai vielä mielummin niin, ettei kenelläkään olisi tarve olla mitään mieltä jonkun toisen ulkonäöstä ja valinnoista.

Kun julkaisin eilen kuvan karvaisista talvisääristäni instaan, sain yksityisviestillä useamman kyselyn siitä, että mitä mieheni on mieltä tästä. Kysymys tuntuu absurdilta. Vähän sama kun kysyttäisiin, mitä mieltäni mieheni on siitä, että minulla kasvaa keskellä naamaa nenä.

Enkä sano tätä pahalla näitä kysyjiä vastaan, olen aina vaan elänyt suhteissa jossa saa olla luonnollisesti oma itsensä, joten tällainen ajatusmalli on minulle hyvin vieras. Jos mieheni vaatisi minua poistamaan karvani tai vaikka meikkaamaan, niin emme todennäköisesti edes olisi tässä.

Omaan karvaisuuteen tai karvattomuuteen ei pitäisi liittyä häpeää. Naisten ihokarvohoihin liitetään usein likaisuus tai jokin hippiaate ja siksi halusin näyttää ja kertoa, että oikeasti ihan tavalliset naiset voivat olla myös karvaisia. Meillä on kaikilla oikeus määrätä kehostamme ja tehdä niin mikä on hyväksi sille ja meille.

Itse en ole tällä hetkellä ajeltu ihan vain, koska en jaksa nähdä sitä vaivaa. Itse epiloiminen käy jo rutiinista ja sen aikana voi kylppärissä katsella läppäriltä vaikka sarjaa, mutta minulla on herkkä iho, jota joudun kuorimaan ja rasvaamaan tuntitolkulla aina karvanposton jälkeen.

Olen siis luonnontilassa mukavuussyistä, vaikka tottakai kuulostaisi paremmalta kertoa taistelevani kapeita kaunusihanteita vastaan. Mutta ehkä siihen juuri ajauduin nyt vähän vahingossa tämän kirjoituksen myötä. Toivottavasti se herätti ajattelemaan tai antoi jollekulle lisää itsevarmuutta.

Itse ajattelin korkata uimahallikauden ekaa kertaa näillä säärillä. Ehkä. Mutta ainakaan muiden vuoksi en halua enää ikinä poistaa täysin luonnollisia ihokarvojani.

Lue myös: Karvainen nainen on kauhistus / No Sex and City, Jättäkää säärikarvat rauhaan! / Bluestocking, Miksi naisten karvoitus aiheuttaa jopa vihaa? / Yle