ENNEN PELOTTI NYT ON PILOTTI

23/10/2013

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuoruus tuli elettyä napapaitojen, hiusmaskaran, eurotrancen ja kultaisten pikkureppujen losteliaalla vuosikymmennellä, 90-luvulla. Ne ajat ovat sekeästi jättäneet jälkensä. Vaikka jokunen vuosi sitten kylläkin mietin ettei 90-luvun tyyli voi ikinä tulla muotiin, niin nyt minä olen kohta vuoden verran ollut siitä yhä enemmän innoissani.

Muotisuuntauksen huomaa hyvin siitä, ettei siistejä ystärikuteita enään meinaa löytää kirppareilta, ja taas samaan aikaan kauppojen rekit täyttyvät vakosamettisista lappuhaalareista ja muusta yhtä kreisistä.

Vaikka olen kokeillut jos minkälaisia tyylejä kultaisella 90-luvulla, niin pilottia en ole muistaakseni ikinä omistanut. Se taisi olla silloin enemmän poikien juttu ja ikävästi pilotit yhdistettiin herkästi siihen aikaan myös skineihin, joten käyttämättä jäi.

Nyt kuitenkin törmäsin Monkissa sinisävyiseen camokuosiseen takkiin. Sovitin ja se oli sillä selvä. Mukana ollut raati ja myyjäkin oli sitä mieltä että siinä on ihan mun näköinen takki. Joten pakkohan se oli ostaa. Onhan se aika villi ja rajukin, mutta ehkä juuri siksi tyykkään siitä niin paljon. Ja lämmin myös, se on toki näin talvella plussaa ;-D

Jo aiemmin blogissa näkynyt, ihanan muhkea huivi on muuten saatu Glitteristä.

Kuvat Elsa / Oi mutsi mutsi

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

IHANA JOUTSEN

23/09/2013

joutsen-untuvatakki-okra-alppila-makasiinit-minttujoutsen-kevyt-untuvatakki-okra-martina-mamigogojoutsen-untuvatakki-minttu-mamigogo-minttu-mantysaloJoutsen-untuvatakki-minttu-mamigogo-syksyjoutsen-kevyt-untuva-takki-mahtuu-pussiin

Pääsin tutustumaan hiljattain blogiyhteistyön kautta vähän paremmin kotimaiseen Joutseneen, sen historiaan, ideologiaan sekä tuotteisiin. Joutsenen untuvaiset tuotteet ovat itselleni jonkinverran tuttuja etenkin nuoremmalta iältä. Muistan miten ihana oli päästä täidilleni yökylään, Joutsenen pehmoisiin peittoihin ja tyynyihin. Omistin joskus myös Joutsenen punaisen, parka-mallisen untuvatakin. Takki oltiin ostettu käytettynä ja lopulta, sen jäädessä pieneksi, se jatkoi kulkuaan taas uudelle käyttäjälle.

Sain valita Joutsenen uusista kevyttoppatakeista itselleni mieluisen mallin ja värin. Pitkä malli on heti ehdoton valinta, pitkä takki nyt vain on mielestäni niin paljon monikäyttösempi, mutta väri taas sellainen jota en olisi ikinä voinut edes päälleni kuvitella. Ennen kun sovitin sitä.

Oljen värinen kevytuntsikka on ihanan ultakevyt ja laadukkaan untuvan ansioista se sopii myös lähes ympärivutiseen käyttöön. Viileinä kesäiltoina sen voi vetää mökinpihalla päälle lämmittämään ja talvella se taas kuitenkin pitää lämpimänä hyvin pikkupakkasillakin – kerrospukeutumalla vielä kylmemmillä säillä. Tulevaisuudessa otan takin varmasti mukaan kaikille matkoille, se nimittäin menee todella pieneen tilaan. Katsokaapas tuota alinta kuvaa, siellä se takki on pussissa! Reissussa takkia on ihana pitää vaikka peittona auton kyydissä tai lentokoneessa matkatessa.

Neutraalia väriä on helppo yhdistellä monen kanssa, ja se näyttää kivalta myös vaatekaappini lähes kokonaan valoittaneen mustan kanssa.  Koska kyseessä on vuosia ja vuosia eteenpäin kestävä takki, on ajattomuus myös mallin ja värin suhteen tärkeää. Vai mitä tykkäätte?

Joutsen-untuvatyynyn onnekas voittaja on nyt arvottu ja ylellinen tyyny menee…
Uninen: Meillä nukutaan (ja välillä valvotaan) äiti ja tyttö tällä hetkellä samassa sängyssä. Untuvatyyny olisi ihana saada kun ei nyt itsellä mahdollisuutta sellaista ostaa. Mukana siis arvonnassa!