HYVÄSTIT VANHALLE KODILLE

25/01/2015

koti hämähäkkinakki-pojat-syömässä1OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAkoti kotitoimisto-kotiOLYMPUS DIGITAL CAMERAkoti keittiö-hella-uusi-vuosi-keittiöOLYMPUS DIGITAL CAMERAkoti kaverisynttärit4koti olohuone-maatuskatOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain teiltä tosi ihania kommentteja koskien edellistä asunnonpohdintaani. Ihan mahtavaa keskustelua ja näkökulmia teillä on aiheeseen asunto vai sijainti. Kuten ehkä postauksesta saattoi hieman paistaa läpi, kyseinen asunto teki minuun suuren vaikutuksen, vaikka se väärällä aleueella olikin. Vaikka yritin kovasti itselleni vaakuutella etten voisi sinne muuttaa, osa minusta kuitenkin teki heti myönteisen päätöksen kun asunnon oven ensimmäistä kertaa avasin. Vaikka kaikki oli hyrskyn myrskyn, se tuntui vaan niin meidän omalta.

Etsin siis pitkään sopivaa kolmiota tietystä kaupunginosasta, ja nyt on niin että muutamme isoon kaksioon kuitenkin ihan toiseen. Edelleen ajatus vähän hirvittää, lähinnä että millainen kulttuurishokki se tulee olemaan. Vai tuleeko sittenkään. Ajattelen asian kuitenkin myös kohtalon oikkuna. Jos pojat eivät olisi saaneet sieltä päin päiväkotipaikkaa, en ikinä olisi edes katsonut asuntoja siltä alueelta. Ehkä tämä tuo vielä jotain hyvää tullessaan, siihen on pakko luottaa. Tämän kuului nyt mennä näin.

Uuden asuinaleemme suurin puute omasta mielestäni on se, että siellä ei vaan voi kävellä alakertaan kahvilaan tai käydä teettämässä valokuvia kadun toisella puolla, kaupassa vieressä sekä poiketa kirpparilla kirjastoon mennessä, ja nähdä samalla sattumalta kymmenen tuttua. Jos haluaa nähdä ihmisiä pitää tuolta aina lähteä erikseen lähteä jonnekkin. Uudessa asuinalueessamme on kuitenkin myös paljon hyvää. Piha on täydellinen, paljon saman ikäisiä lapsia asuu naapurissa. Vieressä on todella paljon ulkoilu ja liikuntamahdollisuuksia. Samoin päiväkoti ja tuleva koulu näkyvät ikkunoista. Julkiset kulkuyhteydet joka suuntaan ovat todella hyvät ja uudessa pihassamme tuntuu olevan hyvin yhteisöllinen meno. Juuri sellainen mitä olenkin kaivannut. Tavallaan kun asuisi urbaanisti maalla, mutta kymmenessä minuutissa ratikalla onkin jo keskustassa.

Ja tietenkään asiat eivät kohdallani menneet sitten kuitenkaan näin helposti. Heti selvisi että asunnossa on jotain vikaa. Ja sehän oli vesivaurio. Sitten tuli home-epäily. Tässä vaiheessa moni olisi varmasti jo ottanut jalat alleen. Melkein minäkin. Mutta kun olin jo ehtinyt kiintyä asuntoon ja jopa hyväksymään sen sijainnin. Viikon verran selvettelin asiaa, juttelin naapureiden kanssa, entisten asukkaiden kanssa, isännöitsijän sekä remontista vastaavan urakoitsijan kanssa. Katto oli vuotanut, kosteus oli muhinut seinässä, ja kyllä vaan, se oli aivan homeessa. Mutta luotan siihen että kun kaikki korjataan ja vaihdetaan on se parempi kun ikinä ja voimme turvallisin mielin uuteen kotiin muuttaa.

Vaikka olen aina tiedostanut tämän nykyisen kotimme väliaikaiseksi, tulee tätä silti ikävä. Tämä on kuitenkin ollut kotimme kohta kahden vuoden ajan. Elvis oli pieni taapero kun tänne muutimme, söi tuttia, joi pullosta ja nukkui pinnasängyssä. Nyt mietin asioita kuten hänen tulevaa koulumatkaansa. Kahdessa vuodessa oman kotinsa alkaa tuntemaan perinpihjaisesti, miten aurinko tiettynä aikana paistaa sisään, mikä lattilauta narahtaa ja miten kulkea pilkkopimässä yöllä vessaan. Tällaiset muutokset ja muutot myös aiheuttavat aina haikeutta. Sitä alkaa miettiä kaikkia vanhoja juttuja. Kuten myös tätä edeltäväämme kotiamme, missä elimme vielä kokonaisena perheenä. Niin ne asiat vaan muuttuvat, eikä mikään tosiaankaan mene niinkun on suunniteltu.

Meillä on tässä vielä kuukausi aikaa hyvästellä vanha kotimme ennen rempan valmistumista ja muuttoa. Vaikka olen todella innoissani uudesta kodista on vaikea myös hyvästellä yksi aikakausi. Muuttaa pois kaupunginosasta johon molemmat pojat ovat syntyneet ja koko ikänsä täällä tähän saakka asuneet. Sitten taas muistutan itselleni että uusi koti on nykyisestämme 1,7 km päässä ja naurahdan omille hölmöille ajatuksilleni.

Ja koska tästä nyt vahingossa tuli sekava sepustus niin tiivistän: ME MUUTETAAN SIIHEN IHANAAN TALOON JA IHANAAN ASUNTOON JA SIELLÄ ON TOIMIVA PÖNTTÖUUNI JA SAAN VIHDOIN TISKIKONEEN AAAAAAAAH!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PALJON ONNEA BLOGI!

8/01/2015

4 v mami go go p_si_inen3_1024 v mami go go huppu 033-p4 v mami go go lapset-2264 v mami go go laskiainen 1124 v mami go go huutis-2614 v mami go go laskiainen-0244 v mami go go kylpy-202id 4 v mami go go otsis 0154 v mami go go uusia-029minttumuutto14 v mami go go Btyynyt-0084 v mami go go talvikengät-033

Oho, havahduin juuri että blogi täytti kaksi päivää sitten neljä vuotta! SIIS NELJÄ KOKONAISTA VUOTTA! Hassua ajatella miten eräs ilta hetken mielijohteesta perustamani, meidän elämästä kertova blogi on tässä pisteessä nyt neljä vuotta myöhemmin.

Blogin perustamista edellisenä päivänä olimme kaverini kanssa puhuneet jostain mitä pitäisi taas ostaa ja hän heitti ilmaan vitsin: pitäisi varmaan alkaa bloggaamaan että saisi ilmaista hoitoainetta. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Ei ilmaisen hoitoaineen saaminen vaan bloggaaminen ylipäätään. Olin jo aimmin huomannut että minulla oli kauheasti, etenkin perhe-elämään liittyvää asiaa, mutten ollut ihan varma jaksoivatko vaikkapa kaikki facebook kaverini niitä päivästä toiseen kuulla. Suunnitteilla oli myös toinen lapsi, ja ajattelin että olisi ihana kirjoitella myös siitä (vaikka lopulta paljastin asian vasta raskauden puolivälissä). En ollut lukenut yhtään blogeja entuudestaan, jonka koin aluksi ehkä huonona asiana. En oikein tiennyt miltä sen pitäisi näyttää tai mitä sinne kirjoittaa. Mutta loppupeleissä se olikin hyvä juttu, aloin tekemään sitä ihan omalla tavallani enkä saanut turhaan vaikutteita muilta.

Kun blogin perustaa, pitää osoite / blogin nimi päättää ensimmäisenä. En tietenkään ollut ehtinyt miettimään asiaa olleenkaan. Ja se tukin ihan yhtä nopeasti harkitsematta, kuten koko bloggaamisen aloittaminen. MAMI GO GO. Ehkä maailman tyhmin nimi, mutta se se on enkä ole sitä muuttamassa. Mietin silloin että mikä kuvaisi sen hetkistä elämääni. Olin yhden lapsen äitiyslomalla oleva äiti. Suhasin bugaboideni kanssa pitkin Alppilan ja keskustan kahviloita lattemuki kädessä ja tapasin muita mammakavereita (noin kärsjistetysti). Äiti menossa, mami go go. Nykyään kyllä osaan sanoa nimen jo häpeleimättä sitä kysyvälle. Onneksi tiedän että moni muukin perhebloggaaja miettii ihan samoin oman bloginsa nimestä, hehe.

Tammikuussa 2011 äitiysblogit olivat kasvava juttu ja pääsinkin hyppäämään suoraan aallonharjalle. Vaikka ensimmäisinä viikkoina en kertonut blogista oikeastaan kenellekkään, alkoivat ihmiset nopeasti löytämään sen. Kirjoittelin ihan samanlasia tavallisia asioita kun nytkin. Kuulumisia, vinkkejä laspiperhe-arkeen, mietteitä ja haaveita.

Vaikka kuvat olivat pitkään huono-laatuisia pokkari ja kännykkäkuvia, ovat ne austa saakka olleet yksi blogini pääjuttu. Muutama vuosi sitten tein vielä kollaasejakin, mutta nykyään haluan käyttää vain itse ottamiani kuvia. On ollut hienoa huomata miten sitä on kehittynyt kuvaajana, ihan vaan niitä miljoonittain räpsimällä. Osa alkuajan kuvista on blogimuuttojen myötä kadonneet jonnekkin internetavaruuteen, tekstit ovat onneksi tallella. Kirjoittaminen sujuu välillä kuin itsestään, välillä tekisi taas mieli postata pelkkiä kuvia. Ja niin olen tehnytkin, blogannut aina fiiliksen mukaan. Sen takia se on varmasti tänäkin päivänä mieluista.

Neljän vuoden aikana olen kasvanut ehdottomasti ihmisenä ihan valtavasti. Toki ihan vuosienkin varrella, mutta uskon että myös blogilla on ollut osuutta asiaan. Vaikka en koe olleeni aiemminkaan mitenkään epävarma, on bloggaaminen kuitenkin tuonut itsevarmuutta vielä lisää. Se että olen huomannut että ihan oikeasti voin olla oma itseni ja minusta pidetään juuri tällaisenaan on ollut todella hienoa. Vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa on ollut ihan mahtavaa, mitä enemmän olen antanut itsestäni olen myös teiltä saanut. Beautiful body haaste oli tästä hieno esimerkki <3

Yksi parhaista jutuista bloggaamisessa onkin ollut se, että se on toiminut koko neljä vuotta jonkinlaisena päiväkirjana. Vaikka se monesti onkin vain pintaraapaisu elämästäni, on vanhoja juttuja ihana selata ja muistella mitä kaikkea sitä onkaan tultu tehtyä. Myöskään vauvakirjojen arskartelulla ei ole niin kova paniikki, sillä kaikki löytyy sieltä. Blogi on ollut myös kauempana asuville sukulaisille ja ystäville kiva tapa pysyä vähän kärryillä siitä että mitä meidän elämässä tapahtuu.

Bloggaaminen on myös tuonut elämääni mitä upeampia ihmisiä. Olen saanut kymmeniä uusia kavereita, hyvän päivän tuttuja ja sitten kolme maailman rakkainta ystävää. Kiitollinen olen kaikista. Täysin draamatontakaan eivät nämä neljä vuotta olleet, myös muutama bloggaaja on elämästäni lähtenyt. Mutta niin voi käydä missä tahansa, kun arvot eivät kohtaa.

En olisi ikinä osannutkaan ajatella mitä kaikkea bloggaaminen voi tuoda. Saatika että siitä voisi ihan oikeasti tehdä myös työkseen. Neljä vuotta sitten muotiblogeissa tämä ehkä oli jo ennustettavissa, en tiedä, mutta että mammablogista duuniksi – mitä vielä! Toki siinä ajassa ehtii tapahtua ylipäätään yhtä jos toista, ja niin myös blogirintamalla. Portaalibloggaaminen on yleistynyt ja jossain vaiheessa uusia portaaleja tuli kun sieniä sateella. Sitten trendinä oli taas blogata itsenäisesti. Kuka tietää mitä seuraavaksi. Tai mitä blogeille ylipäätään tulevaisuudessa tapahtuu? Moni bloggaaja on ainakin huomannut kommentoinnin rajun vähentymisen viimeaikoina. Samaan aikaan instagram jatkaa kasvamistaan. Jännä nähdä että mitä blogaaminen on vaikkapa vuonna 2019.

Osa teistä lukijoista on ollut mukana alkuajoista saakka, osa kiinnostunut tästä vasta hiljattain, osa tullut ja mennyt ja jotkut pudonneet kelkasta kokonaan. Suuri kiitos teille kaikille. Ilman teitä tätä blogia tuskin olisi enää olemassa. Sillä vaikka tätä teen omasta halustani ja niin kun hyvältä tuntuu, teen tätä myös teille. Ilman ihania kommenttejanne, tykkäyksiänne ja kaupungilla moikkaamaan tulevia ihmisiä tuskin kiinnostusta olisi ollut jatkaa. Palautetta on ihana ja hyvä saada jatkuvasti, niinhän se on kaikessa.

Onnea siis nelivuotias blogini, ihan huippua! Olisi tosi kiva kuulla mitkä jutut ovat tässä vuosien aikana jäänet mieleenne, onko lempipostauksia tai kuvia? Entäs onko tulevaisuudelle mitään toiveita tai miten te keotte blogien muuttumisen ja miltä tulevaisuus mielestänne vaikuttaa?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.