ARKIKUVA 38/52

23/09/2019

Somen voima.

Muutama viikko sitten laitoin instaani muutaman videon paljon käyttämämme ruokakaupan rikkinäisistä pakastekaapeista. Olimme monen muun asiakkaan tavoin maininneet asiasta jo useamman kerran, mutta muutosta ei ollut tapahtunut. Osa pakasteista oli selvästi sulanut ja jäätynyt uudestaan, jonka lisäksi nyt pakkaseen ja myytävien tuotteiden ympärille oli kerääntynyt paljon jäätä. Kaupata välitettiin tuotteiden olevan tästä huolimatta kunnossa.

Heti instagram videoideni jälkeen asia korjattiin. Ja sehän on tosi hyvä juttu että niin vihdoin tehtiin, mutta silti nyt joka kerta tuossa kaupassa asioidessani on jotenkin syyllinen olo. Ihan kun olisin tehnyt jotain väärää. Vaikka oikeasti halusin vain ostaa ei jo kertaalleen sulaneita pakastemarjoja.

Tässä kuvassa olen matkalla kyseiseen kauppaan, toivoen ettei henkilökunnalla ole oikeasti mitään hajua minusta tai videoistani. Mikä sekin saattaa olla ihan totta ja pakastimen tyhjennyksen ajoitus vain sattumaa. Ihan hassua, miten tällaisestakin asiasta voi tuntea syyllisyyttä.


33-VUOTIAANA

11/09/2019

– Siitä on nyt tasan 15 vuotta kun täytin 18 ja kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini
– Olen kolmen lapsen äiti ja uusperheellinen
– Vietin hiljattain 2. hääpäivääni
– Minulla on oma hiusväri ja harvoin enää meikkaan
– Hiukseni ovat alkaneet harmaantumaan enkä osaa enää piirtää rajauksia eyelinerillä
– Kengänkokoni on nykyisin 40
– Minulla on juuri nyt käytössä kolme paria kenkiä
– Papereita kysytään yhä harvemmin alkoholiostoksilla (joita niitäkin on nykyään aniharvoin)
– Minulla on 19 tatuointia joista 8 on omatekemiäni ja 5 äitini tekemää
– Haaveilen eheistä yöunista, uudesta kodista (ehkä jopa ihan omasta talosta, en osaa päättää) ja uusista työkuvioista vanhojen rinnalle
– No okei myös purjeveneestä, kesämökistä saaressa, purentavikani korjaamisesta, kiireettömyydestä, murheettomuudesta, kaksinkeskisestä ajasta mieheni kanssa, viini-illasta ystävien kanssa, lomasta paratiisisaarella, opintojeni loppuunsaamisesta, kirjaprojektini aloittamisesta, ihmisten ja eläinten auttamisesta, maailman näkemisestä ja näyttämisestä omille lapsille
– En oikein koskaa osaa pukeutua säänmukaisesti
– Puhumme mieheni kanssa nykyään terveydestämme ja vaivoistamme vanhuus ei tule yksin-tyyliin
– Käytän pääosin mustia vaatteita, mutta viime aikoina kaappiini on eksynyt vaaleampiakin sävyjä
– Rakastan pellavalakanoita, sisälle kotiin varjon takaa piirtyviä auringonsäteitä, silitystä ja kosketusta, vaaleanpunaista, sitä miten sohalle leviteyt pyykit ja pöydälle jääneet likaiset astiat muodostavat parhaillaan täydellisen ja kauniin harmonisen kokonaisuuden, sitä kun iho menee kananlihalle jostain vaikuttavasta asiasta, pyöräilyä heräilevän kaupungin halki, listojen tekemistä
– Näen usein asiat, äänet ja tunteet mielessäni väreinä, kuvina ja erilaisina tekstuureina
– Minulla on säännöllinen lääkitys refluksiin, enkä pysty olemaan ilman sitä
– Unohdan melkein aina käyttää silmälaseja työskennellessäni tai lukiessani, vaikka minulla sellaiset onkin (kaksin kappalein)
– Jos nyt voisin sanoa jotain 15-vuotaalle itselleni, se olisi varmaan että: just go do it ja tee asiat juuri samaan tapaan omannäköisesti!
– Lempiherkkuni on hyvä ruoka, kuten risotto ja viini
– Himoitsen myös usein suolakurkkua (entinen inhokkini)
– En harrasta mitään, mutta tahtoisin aloittaa pianotunnit sekä aamu-uinnit. Joku keramiikkakurssikin olisi kiva. Ja pilates
– Jos ei tarvitisi miettiä rahaa tai asumisneliöitä (liittyvät vahvasti toisiinsa), voisin vielä haluta lisää lapsia
– Sain syntymäpäivälahjaksi mm paketin kortsuja
– Tahtoisin tavata enemmän isovanhempiani, mutta tuntuu etten ikinä ehdi. Muka edes soittaa
– En pidä kaupassa käymisestä, ruokien miettimisestä tai ruoanlaitosta. En oikeastaan mistään pakollisista kotitöistä
– Pidän syömisestä, pitkistä suihkuista, kiireettömyydestä, sunnuntai-pizzasta ja sarjamaratoneista, metsässä kävelyistä, mökkeilystä, arjen luxuksesta kuten pehmeästä villamatosta paljaan jalan alla
– Olen haahuilija ja haaveilija
– Pohdin edelleen vakavasti autokouluun menoa
– Vihaan puhelimessa puhumista, enkä melkein ikinä vastaa jos joku soittaa (saatika että kuule, sillä pidän puhelimen aina äänettömällä)
– Pureskelen kynsiäni
– Välillä vähän kriiseilen vähän kaikesta, mutta oikeasti kaikki asiat on tosi ihanasti – jopa noi ihme uudet ylähuulirypyt!

Vanhat synttärilistat ja postaukset: 32 VUOTAANA, 31 VUOTAANA, 30MELKEIN KOLMEKYMPPISENÄ, 29 VUOTIAANA, KAKSKYTKAHEKSAN (28)SYNTTÄRITYTTÖ, IKÄKRIISITÖN


2V RINTOJEN PIENENNYSLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

5/09/2019

Eilen, vastaillessani (taas yhden) rintojen pienennysleikkaukseen menevän kaverini kyselyihin, tajusin että omasta leikkauksestani oli tullut kuluneeksi päivälleen tasan kaksi vuotta.

Parin vuoden aikana olen esimerkilläni kannustanut hyvin monia naisia harkitsemaan myös tätä elämänlaatua parantavaa leikkausta – useampi on siihen jo päässytkin.

En missään nimessä kannusta ketään menemäään veitsen alle huvin vuoksi, vaan haluan tässäkin kohtaa korostaa, että kyseessä on nimenomaan terveyssyistä tehtävä toimenpide – ei kunnallisella puolella siihen muuten pääsisikään.

Olen elänyt ison osan elämästi suhteettoman suurien, kipua, särkyä, jumeja, migreeniä, tinnitysta ja epämieluisaa huomiota aiheuttavien rintojen kanssa. Isot rinnat rajoittivat elämää, sillä jotkin urheilulajit olivat mahdottomia tai tekivät kipeää, samoin kun ne rajoittivat paljon myös pukeutumistani. Nyt kahden vuoden jälkeen kaikki tuo tuntuu todella kaukaiselta.

En kerro nyt koko tarinaani tässä uudestaan, vanhempia postauksia rintojen pienennysleikkauksesta, miten siihen päädyin ja pääsin, sekä alkufiiliksiä löytyy näistä vanhemmista postauksista:

HEI HEI TISSIT
TERKUT SAIRASTUVALTA
NE TISSIT
+ MTV UUTISET ARTIKKELI AIHEESTA

Moni on kysellyt minulta kokemuksieni lisäksi sitä, että olenko ollut tyytyväinen leikkaukseen. Tilanteeni on vähän erilainen siinä mielessä, että tulin raskaaksi melko pian leikkauksen jälkeen ja tottakai rinnat muuttuivat raskauden myötä.

Siltikin, olen hyvin tyytyväinen. Koska raskaaksi tuleminen ei ollut varmaa, päätin mennä leikkaukseen, vaikka lapsi meillä olikin haaveissa. Leikkaus vei kertaheitolla pois kaikki fyysiset ja toiminnalliset ongelmat, jonka vuoksi myös raskausaika sujui siinä mielessä aiempia helpommin.

Kuten aiemmissakin raskauksissani, painoa minulle tuli parisenkymmentä kiloa lisää ja tottakai rinnat myös kasvoivat. Siltikin saatoin viimeisilläni ollessani käyttää ihan tavallisia bikineitä tai olla jopa olla kokonaan ilman liivejä. Tämä ei olisi aiemmin ollut mahdollista edes ilman raskautta.

Imetys ei tällä kertaa onnistunut kuten olisin halunnut, mutta sekin riski oli etukäteen tiedossa. Siltikin, pystyin kuitenkin imettämään edes osittain ensimmäiset kaksi kuukautta. Se, oliko leikkauksella loppujen lopuksi osuutta epäonnistumiseen, ei voi varmasti sanoa.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin, viisitoista kiloa isompana, yhden raskauden ja osittaisimetyksen läpikäyneenä tissit eivät enää uhmaa painovoimaa, kuten ne uhmasivat leikkauksen jälkeen.

Tämäkin oli tottakai myös tiedossa ihan muutenkin. Sanotaan että leikkauksen jälkeen menee vuosi-pari, kun uudet tissit muovautuvat omaan muotoonsa. Ja tottakai keho muuttuu muutenkin vuosien vieriessä. Rinnat käyttäytyvät leikkauksenkin jälkeen ihan normaalisti ja ovat luonnolliset.

En leikkausta miettiessä pelännyt kertaakaan arpia. Vatsani on jo niin täynnä raskausarpia, ettei muutama siisti viiltojälki tunnu enää missään. Muutamassa vuodessa suurin osa leikkausarvista onkin vaalentunut lähes huomaamattomaksi

Minulla olisi ollut viime syksynä aika rintojen vuositarkistukseen, mutta peruin silloin ajan, enkä ole vieläkään varannut uutta. Rehellisesti sanottuna, en uskaltanut mennä näyttäytymään kirurgille, vain muutama viikko synnytyksen jälkeen, rinnat täynnä maitoa.

Kun joskus ajan varaan, aion ottaa siellä puheeksi mahdollisen rintojen korjausleikkauksen (sen voi mahdollisesti tehdä puudutuksessa), sillä uskon minulla olevan oikeus sellaiseen. Vaikkakin edelleen, olen hyvin tyytyväinen. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, silti muutama kohta on sellainen, josta kirurgikin ennen leikkausta varoitteli. Kosmeettisia juttuja, eikä siksi itselleni kovin tärkeitä tai ainakaan kiireellisiä.

Leikkauksen jälkeen rinnoistani lähti osittain tunto, joka on nyt kahden vuoden aikana palautunut lähes entiselleen. Parantuminen oli hidasta, edelleenkin joskus harvoin saattaa tuntua pientä särkyä. Ja silti edelleenkin, kaikki on ollut tämän arvoista.

Olen tyytyväinen päätökseen mennä leikkaukseen ennen raskautta, siitäkin huolimatta voi olla, että menen veitsen alle vielä uudestaan – osittain ehkä raskauden aiheuttamien muutosten vuoksi.

Tottakai suosittelen jokaista, joka leikkausta miettii, menemään siihen vasta kun lapsia ei ole tulossa – jos mahdollista. Sillä leikkaus on aina riski, eikä kukaan tätä tahdo huvikseen tehdä tai käydä läpi yhtä kertaa enempää. Eikä siihen välttämättä enää ensimmäisen kerran jälkeen julkisella puolella ole mahdollistakaan päästä.

Minulta pyydetään monesti ennen ja jälkeen kuvia rinnoistani. Aluksi en ollut edes varma, haluanko puhua leikkauksesta kovinkaan paljon julkisesti. Olen kuitenkin saanut huomata, että kymmenen naiset ovat saaneet apua ja vertaistukea kirjoituksistani. Koska tiedän, miten paljon elämänlaatua leikkaus parantaa, on ollut hienoa että olen voinut avoimuudellani auttaa muitakin.

Mutta sen tarkempia kuvia, niitä en tule jatkossakaan julkaisemaan. Muutenkin lopputulos riippuu niin monesta tekijästä, lähtötilanteesta, leikkaavasta kirurgista, omasta parantumisesta, omasta ihotyypistä, jälihoidosta ja monesta muustakin asiasta joihin voi ja ei voi itse vaikuttaa.

Aluksi isoista rinnoista ja leikkauksesta puhuminen tuntui hieman kiusalliselta, koska aihe on kuitenkin aika henkilökohtainen. Ollaanhan tässä niin sanotusti priva-alueella. Mitä enemmän olen kuullut kiitosta samoja juttuja pohtivilta tai läpikäyneiltä naisilta, on siitä puhuminen muuttunut myös luonnollisemmaksi. Nyt tästä asiasta kertominen tuntuu jopa tärkeältä.

Ylläoleva kuva liittyy fiiliksen lisäksi sen verran, että siinä olen reilu viikko sitten lähdössä ulos tanssimaan – pelkkä uimapuku toppina.