YHDEKSÄN VUOTTA SITTEN PERUSTIN BLOGIN

6/01/2020

 

Tasan yhdeksän vuotta sitten sää taisi olla aika samanlainen kuin tänään. Muutamaa päivää aiemmin olin huomannut miettineeni, että pitäisikö perustaa blogi. En tiennyt blogeista oikeastaan yhtään mitään, joskus googlaamalla olin johonkin ruotsalaiseen muotiblogiin päätynyt, mutta muuten blogimaailma oli minulle vielä tuntematon.

Facebookissa olin kuitenkin tuohon aikaan aika aktiivinen. Olin siellä ryhmässä jossa oli muita syyskuussa 2009 syntyneiden lapsien äitejä ja lähes päivittäin tuli sinne jotain kirjoiteltua. Välillä tuntui, että asiaa äitiydestä ja ihan vaan siitä omasta kuplasta ja eämästä oli enemmän kun mitä omaan facebookstatukseen mahtui – ja siitä se ajatus sitten varmaankin lähti.

6.1.2011 Kaapo oli päiväunilla ja minä istuin olohuoneessamme olleen työpöydän ääreen ja tein tunnuksen bloggeriin. Blogin nimi piti päättää heti, sillä se tuli myös blogin osoitteeksi. Sitä en ollutkaan vielä yhtään miettinyt, mutta eteenpäin ei päässyt ennen nimeä, joten se piti päättää nopeasti. Tiesin, että blogissa kertoisin ainakin itsestäni ja perhe-elämästämme. Mietin, että millaista se oli nyt. Olin pian puolitoistavuotiaan pojan äiti, asuimme kaupungissa lähellä keskustaa, tapasimme paljon kavereita, teimme joka päivä jotain oli se sitten sitä, että kävimme leikkipuistossa, kahvilassa tai vauvakinossa. Elämä oli tavallista, mutta juuri meidän näköistä, unohtamatta sitä, että olin yksilö, en pelkkä äiti. Mietin, että juuri niistä meidän elämää ilostuttavista asioista ja tekemisistä halusin kertoa. MAMI GO GO (mamma menossa) – se oli varmaan ensimmäinen nimi joka tuli mieleen, joten sillä mentiin.

Kotimaisia blogeja oli jo tuohon aikaan, mutta iso osa niistä käsitteli muotia. Vanhemuudesta kertovia blogejakin toki jo oli, mutta ei vielä kovinkaan montaa. Niiden suosio kuitenkin kasvoi sitäkin suuremmaksi juuri samoihin aikoihin. Olen joskus aiemminkin kutsunut sitä aikaa äitiysblogi-buumiksi ja se oli varmaankin yksi syy, miksi blogistani tuli nopeasti suosittu. Toiseksi syyksi haluan ajatella sen, että oma blogini erottautui tuolloin joukosta. Oli oikeastaan tosi helppoa alkaa tekemään omanlaistaan juttua, kun ei ollut mitään vertailupintaa muihin blogeihin. En tiennyt yhtään mitä olin tekemässä, tein vaan.

Tässä vuosien aikana olen moneen otteeseen kiitellyt (ja toki joskus kironnutkin) tuota yhdeksän vuoden takaista päähänpistoani. Ajattelen, että blogin perustaminen ja sen pikkuhiljainen muuttuminen ammatikseni antoi minulle mahdollisuuden vielä miettiä, että mitä haluan oikeasti isona tehdä. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja itseni ilmaisemista sillä tavalla, mutta sitä on myös varjostanut dysgrafia eli tietyntyyppinen kirjoitushäiriö, jonka vuoksi vaikkapa kouluaikaan esseitäni kehuttiin kovasti, mutta numerot laskivat kirjoitusvirheiden vuoksi. Olisin peruskoulun jälkeen mielelläni jatkanut vielä enemmän opiskelua kirjoittamisen ja muiden taiteiden parissa, mutta opomme sanoi alentuvasti minulle ysiluokalla, etten tule pärjäämään lukiossa ja minun olisi parasta suunnata opiskelemaan suoraan jotain käytännöllistä ammattia. Niin tein ja vapaa kirjoittaminen jäi melkein kokonaan. 

Blogin lähes päivittäinen kirjoittaminen on ollut todella hyvää treeniä dysgrafiaan, vaikka virheistä tuskin pääsee ikinä kokonaan eroon. Parasta on kuitenkin ollut ymmärtää, että minä olen juuri hyvä – myös virheineeni. Olen hyvä siinä mitä teen, omalla tavallani. En ehkä ole paras kirjoittaja, mutta olen paras omassa elämässäni. Bloggaamisen myötä olen todella löytänyt kirjoittamisen ilon, mutta myös paljon muuta. Lisäksi olen aina tykännyt valokuvaamisesta ja on ollut ihana huomata, miten siinäkin voi itse treenamalla kehittyä. Olen itse oppinut ja ylpeä siitä. Tein itse itselleni ammatin, jolla elättää perheeni.

Välillä hyvinkin päiväkirjamaiseen tyyliin kirjoittaminen ja asioiden ynnääminen raskalaisin viivoihin on auttanut myös jäsentämään omaa elämää, omia ajatuksia. Jotenkin minusta tuntuu myös hyvältä, että iso osa elämääni näiltä vuosilta on tallennettu myös muualle kun vain omaan päähäni. Mikä hienointa, nämä välillä ihan tavallisita tuntuvat kirjoitukseni ovat antaneet monille lukijoille myös paljon vertaistukea, voimaa, rohkeutta, uusia näkökulmia – ja joskus ihan vain viihdettä.

Kotona työskentely on mahdollistanut sen, ettei lasteni ole tarvinnut olla niin paljon hoidossa, mitä he muuten varmasti olisivat joutuneet olemaan. Olemme voineet reissata vapaasti, sillä blogia voi päivittää mistä vaan, mihin aikaan tahansa. Toki se on ollut ajoittain myös raskasta, kun työlle ei ole selkeitä raameja. Olen vasta viime vuosina alkanut kutsumaan bloggaamista työksi ja edelleen se särähtää korvaani. Ei siksi, etteikö se kunnon työtä olisi, mutta kun se on niin paljon enemmän. Se on elämäntapa, josta monen mutkan kautta aloin saamaan palkkaa. En tee tätä rahan vuoksi, vaan siksi etten pysty olla tekemättä tätä.

Yhdeksän vuoden aikana on tapahtunut paljon, kuten edellisestä vuosikymmenkatsauksestakin voi todeta. On siis vaikea erotella mikä on ollut blogin ansiota ja mikä muuten vain normaalia ihmisenä ja yksilönä kasvamista. Jokatapauksessa viimeiset yhdeksän vuotta ovat antaneet paljon ja iso osa on ollut blogin ansiota. Olen voinut olla rohkeasti minä, olen saanut paljon itseluottamusta, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kokemuksia, paikkoja ja ihmisiä. Olen saanut paljon ja olen antanut paljon. Ehkä juuri siksi.

Olen uskaltanut, ollut auki ja haavoittuvainen ja siksi matka onkin ollut niin hieno ja antoisa. Nyt 33 vuotiaana tulevaisuuden suunnitelmat ovat edelleen auki. Mutta tiedän nyt paremmin mitä haluan. Minulla on haaveita ja unelmia, jotka uskon mahdolliseksi. Joita kohti kuljen, tiedostaen, että kaikki voi muuttua – ja muuttukin, tulee paljon sellaista mitä ei voi aavistaa. On ollut hienoa saada jakaa osa tästä taipaleestani teidän kanssanne jo yhdeksän vuoden ajan (miten hullua!). Kiitos teille kaikille vuosien mittaan juttujani lukeneet, tykänneet ja kommentoineet. Olette tämän blogin henki. Jännittävää nähdä mitä vuosi kohti kymmenvuotiasta blogia tuo tullessaan!


TEIDÄN JA MINUN BEST 9

5/01/2020

Tein viime vuonna koosteen yhdeksästä eniten tykätystä ig kuvasta sekä tarinoista niiden takaa. Oli hauska avata jälkikäteen vielä vähän syvemmin kuvia. Tänä vuonna halusin tehdä saman, mutta tuli mieleen myös valita sen lisäksi vielä omat suosikkini viime vuodelta.

Teidän best 9

1 Pumpulihääpäivä / meidän toinen hääpäivämme koitti heinäkuun lopun superhelteiden aikaan. Olimme silloin kyläilemssä isäni ja hänen vaimonsa uudessa kodissa. Pelattiin pihapelejä, lilluttiin paljussa, korkattiin skumppa ja syötiin porukalla kanttarellikastiketta. Tämä itse kuva on kuutenkin otettu juuri vihkimisen jälkeen muutamaa vuotta aiemmin. Etsittiin jotain hyvää kuvauslokaatiota ja päädyttiin EMMAn lastauslaiturille, koska siinä oli kiva betoniseinä.

2 Fuck it / mieheni kaveri vietti isoja synttäribileitä ja meille tuli riittaa ennen juhlia. Saimme sovittua, mutta minun ei tehnyt enää mieli lähteä mukaan juhliin. Oltuani hetken kotona päätin kuitenkin, että yhdessä juhliminen on parempi kun kotiin yksin jääminen. Piti äkkiä keksiä jotain päällepantavaa, tätä selästä lähes kokonaan auki olevaa bodyä en ollut aiemmin viitsinyt käyttää selkämakkaroiden takia. Nyt kuitenkin päätin että fuck it, puin sen ja pidin hauskaa.

3 on wendsdays we wear pink / tämä kuva jäi melkein julkaisematta, koska hiukseni näyttivät siinä mielestäni kuivilta. Hahah. Niin ne varmasti sitä olivatkin, mutta tuskin kenelläkään muulla huomio kiinnittyy tässä kuvassa siihen.

4 how u doing? / tämäkin kuva jäi itseasiassa melkein julkaisematta, koska se ei sopinut ig feediini. Feedini yhteneväisyys ja kuvieni yhteen sopiminen onkin ollut yksi naurettavimista ja turhimmista asioista joista olen murehtinut vuonna 2019. Lopuvuodesta tossani päättin, että tämä ei ole asia johon jatkossa urhaan yhtään ylimääristä energiaa, vaan julkaisen kuvan jos siltä tuntuu, sen kummempaa suunnittelematta. Tässä kuvassa odotamme ratikkaa ja aurinko paistaa.

5 1v juhlat / kuka löytää minut kyykystä pöydän takaa? Myyn täyttäessä vuoden pidettiin ihanat synttäribileet meidän pihalla. Anopin avustuksella leivoin allergiselle sopivan kakun ja tässä poseerataan sen edessä juuri juhlien alussa. Samalla kun otimme kuvia, Elvis sattui pyörimään kusimuurahaisten maanalaiseen pesään(?) ja joutui agressiivisen hyökkäyksen uhriksi. Seuraavassa hetkessä olinkin jo pöydän alta juoksemassa polttavia muurahaisia kuhisevan pojan kanssa kotiin suihkuun.

6 ensiaskeleet / tämä kuva on otettu muutamaa päivää ennen kun Myy otti ensimmäiset askeleensa ja seisoi jo hienosti ilman tukea. Olimme tulossa kaupungilta kotiin kun näin tämän keltaisen seinän, nostin Myyn rattaista ja laitoin seisomaan seinän eteen. Juuri silloin alkoi satamaan, lähes yhtäkkiä ihan kaatamalla – aluperäisessä kuvassa pisarat jo näkyvät maassa. Kotiinpäästyämme olimme aivan läpimärkiä.

7 onnea rakas / tällä kuvalla toivotin hyvää syntymäpäivää Tapaninpäivänä 40 vuotta täyttäneelle miehelleni. Melkein tuli huono-omatunto, kun instassa meidän kehuttiin näyttävän hyvältä. Tämä kuva on nimittäin oikeasti kahden vuoden takaa, itsenäisyyspäivänjuhlista, juuri ennen kun sain tietää olevani raskaana. Ehkä me kuitenkin myös vauvavuoden jälkeen voisimme näyttää edelleen yhtä hyviltä.

8 felt cute didn’t delete it later / tässä olen itseasiassa lähdössä juuri Myyn allergia-atsitukseen, tosin vielä ennen housujen pukemista (samat housut jotka muuten myöhemmin hävisivät kuukausiksi anoppilaan). Osku lähti Myyn kanssa lääkäriin edeltä kävellen, joten minulle jäi hetki omaa-aikaa kotona ja olihan se kuvan paikka.

9 one / vauvavuosi oli yhtäkkiä ohi ja babystä tuli taapero. Tässä Myy synytymäpäivänään. Päädyin ottamaan hänestä meidän makkarissa ”viralliset” syntymäpäiväkuvat parin ilmapallon kanssa. Kaulassa hänellä on minun vanha medaljonkini, jonka annoin hänelle ristiäislahjaksi.

Minun best 9 (ei järjestyksessä)

1 my best three / tämä kuva on kesältä perheen teinin rippijuhlien jälkeen. Tämä kuva minulla on myös puhelimeni taustakuvana. Muistan kuvanottohetkeltä juuri sen hassun tunnelman, mikä meillä parhaimmillaan lasten kanssa on. Minun hassu pieni jengini.

2 eka yökylä / viime vuosi pyöri paljolti nukkumisen ympärillä – ja sen miten vaikeaa tai vähän sitä usein oli. Keväällä Myy oli ensimmäistä kertaa yökylässä ja me nautimme. Nukuimme, söimme pizzaa ja katselimme kauan sitten tauolle jääneen sarjan loppuun. Aika pian tämän kuvan ootamisen jälkeen Myy onnistui kiipeämään pois tuosta sängystään ja jouduimme vaihtamaan sen isompaan.

3 jo joutui armas aika / kesäloma alkoi ja me menimme poikien kanssa perinteisille lomapullille lähikahvilaamme. Hain heille myös kukkakaupasta pionit. Kahvilassa sitten tutkittiin todistuksia ja tunnelma oli tietysti oikein iloinen.

4 karhunpoika sairastaa / vauvan ensimmäinen korvatulehdus ja siihen liittyvä kuume eivät ole kivoja juttuja, mutta tämä hetki on jäänyt mieleeni ihanana. Isä ja tytär päikkäreillä. Myyn hengitys oli raskas ja hän halusi olla lähellä. Koko päikkäreiden ajan hän piti kiinni isänsä poskesta.

5 kevät ja uudet kengät / ah sitä tunnetta kun kadut ovat talven jäljiltä vihdoin puhtaat ja jalkaan raaskii vetää uudet freshit sneakerit. Tosin pari päivää tämän jälkeen ajoin rattailla koirankakakkaan ja toki sitä meni samassa kenkäänkin. Kengät olin ostanut edellistalven alennusmyyneistä ja niistä tulikin viime vuoden käyteyimmät kengät.

6 once in berlin / 2018 lopulla sain hullun idean, lähtisin pitkäksi viikonlopuksi Berliiniin parin kaverin kanssa. Sinä hetkenä ajatus tuntui hyvältä, mutta myöhemmin tajusin, ettenhän minä nyt voisi lähteä kun kotona odottaa vasta reilu puolivuotias vauva. Mies ja kaverit kuitenkin kannustivat lähtemään ja niin sitä mentiin. Juuri ennen matkaa leikkasin polkkatukan ja tässä sitä ollaan airbnbmme kylppärissä, jossa oli muuten koko asuntomme ainoa peili (ei kovin kätevää kun reissussa on kolme naista).

7 kesäloma espanjassa / tätä reissua oltiin odotettu kovasti. Samoihin aikoihin kun ostimme lennot kesäreissumme isäni ja vaimonsa talolle, he ilmoittivatkin pistävänsä talon myyntiin ja muuttavan itse takaisin Suomeen. Se ei kuitenkaan vaikuttanut meidän reissuumme muuten, kun että tämä tuli olemaan viimeinen kertamme tuolla. Koska talo oli kokonaan tyhjillään, mahtui mukaamme myös mieheni veli perheineen. Meillä oli hauska reissu, ainakin näin jälkeenpäin muisteltuna – sillä 14, 11, 9, 8, 7 ja 10kk ikäisten lasten kanssa ei se ehkä ollut ihan sellaista lomailua mistä olin etukäteen haaveillut. Oli kuitenkin ihanaa viettää yhdessä aikaa ja tutustua taas paremmin.

8 roadtrip / kesän lopulla lähdimme kolmisteen pienelle roadtripille. Siis sellaiselle mikä oltiin mitoitettu vähän alle yksivuotiaalle sopivaksi. Koska emme muuten autoile paljoa, myös matkan piti olla sellainen jonka taittaa parhaillaan päikkärieden aikaan. Päädyimme ajamaan vanhaa Turuntietä pitkin Saloon ja siellä Mathidedalin ruukkikylään. Reittivalina osui nappiin, maisemat olivat niin kauniita. Ensimmäinen yö vietettiin vanhassa bed and breakfast paikassa – mikä elämys! Tokana yönä mentiin Tejon kansallispuistoon jossa nukuttiin yö ilmassa olevassa, puiden väliin kiinnitetyssä teltassa! Se oli niiiiiiiiin ihanaa! Kolmantena yönä oli tarkoitus tulla takaisin kotiin, mutta kurvasimmekin vielä appiukkolaan mökille. Sitten oli pakko lähteä takaisin kotiin, koska vauvan erikoiskorvike loppui.

9 synttärimatka / syyskuu oli erityinen, silloin esikoiseni oli kiertänyt auringon kymmenen kertaa. Hänestä on viime vuosina kuoritunut teen juoja ja hän osaa arvostaa hyvää teetä. Myös Harry Potter on ollut kovassa huudossa, joten päätin yllättää hänet synttärimatkalla Lontooseen. Matka jo itsessään oli tottakai ihana! Mutta parasta oli sekkailla ja viettää laatuaikaa ihan kahdestaan.


VUODEN ENSIMMÄINEN

1/01/2020

Tänään, eilisiä perunasalaatin ja nakin jämiä lounaaksi syödessäni mietin, liittyykö monella vuoden ensimmäiseen päivään yhtä vahvoja perinteitä kun vaikkapa joulun ja vuoden vaihteen juhlintaan? Onko meillä ollut tapana toimia vuoden ensimmäisenä jollain tietyllä tapaa? Ei tullut mieleen.

Kovin hyvin en edes muistanut, mitä edellisvuosina olemme tehneet. Myös viime vuonna uudenvuodenpäivä meni pääosin kotona, edellisillan kaveriperheen kanssa juhlinnasta jääneitä syömisiä tuhoten. Muutama vuoden eka on tullut vietettyä myös ulkomailla hiekkarannalla. Toiset taas lasten kanssa kävelyllä ja leikkipuistossa. Aikana ennen lapsia olin aika usein töissä tai muuten vain juhlimme hissukseen kotosalla, joten myös se seuraava päivä meni leppoisasti.

En kaipaakaan uudenvuoden päivälle mitään kummempaa ohjelmaa tai perinteitä, johan tässä on koko joulun pyhät tullut niitä noudatettua, mutta toisaalta voi ajatella, että viettämällä vuoden ensimmäisen päivän jollain tapaa merkittävästi, antaa se heti koko tulevalle vuodelle tietynlaisen suunnan. Toisaalta, jokainen päivä voi olla uusi alku, joten stressiä asian suhteen ei ainakaan kannata ottaa.

Se selvä ero vuoden ensimmäisellä vuoden viimeiseen kuiten on, että vielä eilen suunnittelin toteuttavani (ajan puutteessa vielä julkaisematta jääneitä) postauksia ainakin viime vuoden suosituimmista postauksista sekä lempparituotteistani vuoden mittaan, niin tänään minusta kuitenkin tuntuu paljon tärkeämmältä keskittyä enemmän tulevaan. Yhtäkkiä kevät jo siintää selvänä silmissäni.

Vuoden ekana taapero herätti aivan liian aikaisin, aamupalaksi syötiin kaurapuuroa kuten jokaikinen aamu, ulkoitiin kauniissa säässä lähileikkipuistossamme lasten kanssa ja sitten sattuikin jotain kummaa. Jäin yksin muutamaksi yöksi kotiin. Jos jotain tulevalta vuodelta toivon, on se parempaa hyvinvointia kehollisesti ja mielellisesti. Mieheni ehdotuksesta jäinkin siis kotiin valmistetemaan töitäni sekä ottamaan vähän omaa aikaa. Ensitöikseni sujahdin peiton alle kirjan kanssa ja luin kunnes silmät painuivat pakolla kiinni. Muutaman tunnin päunien jälkeen olo oli hyvin tokkurainen, mutta samalla onnellinen, sillä tiesin sen olevan juuri sitä mitä kehoni ja mieleni tarvitsi. Oikein täydellinen alku ja vuoden ensimmäinen siis.