SYYSKUUSSA

9/10/2020

Oi, siis mitä, onko tosiaan lokakuuta kulunut jo yli viikko! Palataampa muistoissa hetkeksi vielä yhden lempparikuuni, eli syyskuun pariin ja perinteiseen kuukauslistaukseen:

– esikoinen täytti 11 vuotta
– minä täytin 34 vuotta
– kävin ennätykselliset kaksi kertaa ystävien kanssa ulkona illalla syömässä ja vähän humputtelemassa
– nukuin kaksi yötä luxus-hotellissa
– otin kysniin bio sculpture -lakkauksen
– elin kaksi päivää ilman toimivaa puhelinliittymää
– päätin boikotoida erästä pizzeriaa, mutta päädyin sinne kuitenkin uudestaan heti parin viikon päästä
– pojat saivat vihdoin uuden, isomman kerrossängyn
– kaduin uutta kerrossänkyvalintaa
– nukuin huonosti, kaipasin rauhaa sekä omaa tilaa ja haaveilin erakoitumisesta
– päätettiin mitä tehdään jouluna
– kävin koronatestissä
– ostin kilokaupalla omenoita ja satsumia
– olin alustaavtemallina
– toimin gigitaalisena cupidona
– kävin ostamassa viikonlopun ruoat pahimpaan perjantai-ruuhkaan, eikä kortti toiminut kassalla
– tein hiuksilleni luonnonmukaisen koti-keratiinikäsittelyn ja ne alkoivat haisemaan ihan hirveiltä
– kävin lasten kanssa metsässä etsimässä syksyn vikoja puolukoita ja sieniä (ei löytynyt yhtäkään tuttua sientä)
– sain eritysen paljon kivoja viestejä instagramissa ja kävin siellä paljon kiinnostavia keskusteluja tuttujen ja tuntemattomien kanssa
– kävin kampaajalla sitten helmi/maaliskuun
– ostin maiharit
– pähkäilin liukuovimateriaalien kanssa ihan naurettavan paljon
– mietin paljon kouluun palaamista
– käytin maskia, pesin käsiä ja pidin väliä ihmisiin
– perustelin kuuden kuukauden sali -ja uimahallitauon koronalla (ja se on totuus!)


LAPSIYSTÄVÄLLINEN RAVINTOLAKULTTUURI 2020

7/10/2020

Satuin eilen lounaalle parin kaverin kanssa, jolla yhdellä oli mukanaan kaksikuinen esikoisvauva. Naureskeltiin sitä, miten minä, jonka pitäisi jo kolmen oman lapsen kokemuksella olla konkari näissä hommissa, olinkin meistä se, jota jännitti eniten pitää tuota pikkuista sylissä. Olin myös se, jonka sylissä vauva alkoi itkemään.

Kun vauva muutaman parkaisun jälkeen ei rauhoittunut, alkoivat hikirkarpalot nousta otsalleni – huomasin nimittäin ajattelevani, että mitähän MUUT viereisissä pöydissä lounastavat ihmiset ajattelivat tästä. Vauvalla oli tukala olla ja minä ajattelin näitä (vaikkakin vain nopean häivähdyksen ajan) muita aikuisia, vitsi miten pöljä ajatusmalli!

Samaan aikaan se kertoo siitä, miten syvälle ovat iskostuneet ne vihaiset katseet, joita olen vuosien mittaan saanut ihan vain siksi että lapsi on mukana. Vaatii muutenkin paljon rohkeutta vaatii lähteä vauvan tai pienten lasten kanssa ihmisten ilmoille, etenkin ravintolaan. Suomessa on vallinnut pitkään tapa, jossa lapset saavat kyllä näkyä, mutta eivät kuulua. Mikä on hullua, koska lapsista ääntä lähtee – kuten aikuisistakin.

Olen vähintään muutaman kerran tässä vuosien mittaan myös kirjoittanut tästä samasta aiheesta. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lasten kanssa saa ja pitää käydä eri paikoissa, kuten ravintolassa. Muualla kun kotiympäristössä tarvittavia taitoja, kuten sosiaalista kanssakäymistä ja käytösmalleja on vaikea opettaa muuten kun niissä itse tilanteissa harjoittelemalla. Sitä paitsi, monesta meistä ulkona syöminen on kivaa ja sitä haluaa tehdä rakkaiden ihmisten, kuten oman perheensä kanssa.

Sanoisin kyllä myös, että vuosien mittaan on asiassa tapahtunut positiivista kehitystä. Toki omat lapset ovat jo isoja ja he alkavat olla konkareita monessa, tietävät miten ravintolassa käyttäydytään, kuinka kahvilassa tilataan tai vaikkapa miten julkissa matkustetaan toiset ihmiset huomioiden – joten kaikki tämä on heidän kanssaan helppoa ja stressitöntä. Lisäksi kivoja ja rentoja (mutta hyviä) ruokapaikkoja ja kahviloita on vuosien mittaan tullut myös paljon lisää. Ihmisten asenteet lapsia ja lasten kanssa liikkuvia ihmisiä kohtaan ovat mielestäni parantuneet. Sanoisin että ylipäätään ravintolakulttuuri vuonna 2020 on paljon parempi kun kymmenen vuotta takaperin ja siinä samassa lapsiystävällisessä kulttuurissa on otettu harppaus.

Lapsiystävällisen ravintolan ei tarvitse merkitä sitä, että listalta löytyy prinssinakkeja tai että lapset saavat mekastaa ja riehua, vaan että lapset ovat sinne yksinkertaisesti tervetulleita ja tärkeitä asiakkaita. Asiasta ei tarvitse tehdä sen isompaa numeroa tai ravintolan profiloitua nimenomaan lapsiystävälliseksi – henkilökunnan asenne ja pienet (mutta silti niin suuret) jutut ratkaisevat.

Näitä pieniä juttuja voi olla vaikkapa puolikkaiden annosten onnistuminen keittiöstä tai sellainen simppeli juttu kun syöttötuoli. Me kävimme viime viikolla koko perheen kesken syömässä kivassa ja trendikkäässä ravintolasssa, jossa toivotettiin lapset tervetulleiksi tarjoamalla heille kokonaan ilmaiset annokset. Tämä oli iso ele, olkoonkin osana markkinointikampanjaa.

Etenkin pienten vauvojen ja omaa tahtoa sekä rajojaan kokeilevien (normaali ja hyvin suotava sekä tarpeellinen kehitysvaihe!) lasten kanssa tilanteet, joissa on muita aikuisia ihmisiä läsnä ja joissa vaaditaan tietynlaista olemista, voivat olla hyvin jännittäviä tai stressaavia vanhemmille. Sillä on ihan järjettömän iso merkitys hymyilläänkö vieruspöydästä tsemppaavasti vai pyöritelläänkö silmiä, kun taapero saa meltdownin tai vauva ilmoittelee itkulla tarpeistaan.

Kotona päivät pitkät lapsen kanssa olevalle vanhemmalle on tosi tärkeää saada edes välillä elettyä sitä normaalia, osittain vanhaa elämäänsä, jossa käydään ihmisten ilmoilla ja tavataan ystäviä ja ottaa halutessaan lapset näihin tilanteisiin mukaan – usein siihen ei muuten olisi edes mahdollisuutta. Vähän lisää armollisuutta, ystävällisyyttä ja ymmärrystä itseään ja kanssaihmisiä kohtaan, niin ehkä tulevaisuudessa vanhemmilla olisi edes yksi stressin aihe vähemmän, myös meillä jotka vain haluavat nuuskutella kaverin ihanaa vauvaa.

(ps. kukaan ei katsonut pahasti lounaalla, vaan ihastellen ja ehkä vähän huvittuneena omaa paniikkiani)


8 FAKTAA MINUSTA

30/09/2020

Blogeissa kiersi hiljattain 6 faktaa minusta -haaste, jolloin myös minä aloitin tekemään tätä postausta, mutta jostain syystä se jäi silloin kesken ja julkaisematta. Nyt instagramin puolella minut haastettiin siellä kiertävään 8 faktaa minusta -haasteeseen, joten löin kaksi kärpästä samalla ja otin sen nyt haltuun täällä!

1. Olen aina ollut iltavirkku, mutta alkanut pikkuhiljaa saamaan aamuisin silmät vapaaehtoisesti auki myös jo ennen yhdeksää
2. Syön perunat aina kuorineen, myös muussissa
3. Muutin melkein heti 18v täyttessäni omaan kotiin Espoosta Helsinkiin, tänään tai huomenna siitä tulee kuluneeksi tasan 16 vuotta
3. Elän tunteella, en järjellä (ellei ole ihan ihan pakko ja harvoin silloinkaan)
4. Vaikka petaan itselleni aina kaksi tyynyä, käytän vain toista pään alla, toinen tyyny on milloin missäkin kuten kainalossa tai lattialla
5. Ysiluokalla pituudekseni mitattiin 166 senttiä, enkä ole sen jälkeen kasvanut
6. Olen ollut aina sisaruskatraani vanhin ja ainut tyttö (minulla on yht 5 pikkuveljeä), mutta aikuisiällä sain vielä bonuksena kaksi ei-biologista siskoa
7. Unohtelen paljon asioita ja vaikka kuinka olisin ihan varma että muistaisin jotain, unohdan. Lisäksi puhelimeni muistiinpanot on täynnä sanelemiani tai pikaisesti kirjoitettuja muistiinpanoja, joista ei jälkeenpäin ymmärrä juuri mitään
8. Olen asunut yhdessä kolmen eri ihmisen kanssa, jotka ovat olleet myös elämäni ainoat vakavat seurustelusuhteet

Musta näitä on hauska lukea (olenko ainut?), linkatkaa toki kommentteihin jos olette tehneet saman!