MINILOMA BESTIKSEN KANSSA

1/06/2021

Noin seitsemän vuotta sitten minulla oli työkeikka Tampereella, jonka jälkeen paras kaverini tuli hotellille ja vietiiin hauska ilta kaupungilla pyörien. Päätettiin silloin, että tehdään tästä jokavuotinen perinne. Noh, siitä tulikin kerran seitsemässä vuodessa perinne, mutta oli se odottamisen arvoista.

Koronarajoitusten jälkeen jo pelkkä puolentoista tunnin junamatka oli kuin jo joku suurempikin seikkailu. Tampereella satuttiin vielä törmäämään tuttuihin, käytiin ravintolassa, päästiin minikeikalle, istuttiin aurinkoisessa puistossa, rannalla ja terasseilla (siis pilkku tuli vasta klo 22!), ajettiin riksalla, päädyttiin jatkoille ja seuraavana aamuna käytiin karistamassa unihiekat uimassa ja saunassa – ja kokoajan huokailtiin, että voiko tämä oikeasti olla totta? En ole vieläkään ihan varma, mutta kaipa nämä kuvat todistavat että kyllä se vaan oli.

Kiitos Festivaali ja Sidoste kutsusta Tampereelle!


NELJÄ VUOTTA SITTEN ELÄMÄ MUUTTUI

20/05/2021

Istuttiin muutama ilta sitten sohvalla ja yhtäkkiä tajusin – mehän ollaan oltu yhdessä neljä vuotta! Neljään vuoteen on mahtunut paljon, mutta kyllä sanoisin silti, että eniten mahtui ensimmäiseen puoleen vuoteen. Toukokuussa alettiin tapailemaan ja seurustelemaan, kesäkuussa päätettiin mennä naimisiin, heinäkuussa meidän vihittiin maistraatissa, elokuussa pidettiin hääjuhlat ja kirkkosiunaus, joulukuussa tein positiivien raskaustestin ja tammikuussa muutettiin virallisesti yhteen uuteen kotiin.

Mutta kuten sanottu, on neljäänkin vuoteen mahtunut vaikka mitä, vaikkei ne mitään ihan näin elämää mullistavia muutoksia olekaan olleet. Kuten kaikissa parisuhteissa, välillä on ollut ihanaa ja välillä taas haastavampaa. Niinä haastavinakin hetkinä olen edelleen ollut yhtä iloinen siitä, että tehtiin kaikki normien vastaisesti, eikä niin miten yleisesti ottaen ”kuuluisi tehdä”. Oli ihanaa mennä naimisiin aika sekopäisen vastarakastuneena.

Mulle yksi iso oivallus onkin elämässä ollut se, että elää sitä itselleen, niinkun itsestä parhaalle tuntuu ja haluaa. Ei niin miten olettaa muiden haluavan. Onhan se joskus jopa pelottavaa, mutta eipähän tule kiikkustuolissa kaduttua ainakaan tekemättömiä asioita <3

Nämä kuvat on meidän ekoilta yhteisiltä viikoilta, en voi uskoa että siitä on jo näin kauan!


ÄITIENPÄIVÄ KUVINA

11/05/2021

Olipa ihanan rauhallisen lempeä ja rakkaudentäyteinen Äitienpäivä viime sunnuntaina. Kuten mielestäni aina, myös tänä Äitienpäivänä paistoi aurinko. Vasta nyt tajusin, miten myöhässä kevät tänä vuonna onkaan. Edellisvuosina ollaan usein pärjätty kevyimmillä vaatteilla ja naapuruston kirsikkapuutkin ovat kukkineet jo täysillä.

Äitienpäivä-aamuna sain kauan haaveilemani aamiaisen sänkyyn, siinä on jotain ihan eritysen ylellistä hörppiä maitokahvia peiton alla ennen kun silmät ovat kunnolla viedä edes auenneet. Varsinkin kun normaalisti juon kahvin mustana ja panttaan vaahdotettu kauramaitoa vain tarkkaan valittuihin erikoistilanteisiin. Ja muutenkin, muiden valmistama aamiainen maistuu aina jotekin ihan eritysen hyvältä.

Lahjaksi sain suuuren ja muhkean pehmeän paketin, nimittäin salaa haaveilemani uuden peiton ja tyynyn – en siis ilmeisesti ollutkaan niin kovin salaa niistä haaveillut (tää peitto on ihan p****ska, olen saattanut ehkä joskus yöllä klönttimäisen peiton kanssa painiessa tuhahtaa).

Aamupäivällä pyöräiltiin hautausmaalle ja iltapäivällä juotiin skumppaa ja syötiin leivoksia ja parsapiirakkaa pihalla.