SYYSKUUSSA

3/10/2021

– Pesin ja järjestin kaikki keittiönkaapit
– Täytin 35
– Meidän perheeseen iski korona
– Oltiin karanteenissa
– Ei päästy ystävien häihin
– Kävin neljä kertaa koronatestissä
– Rakensin kaakelipöydän
– Palautettiin vuokralla ollut laatikkopyörä
– Ulkoiltiin paljon
– Aloitin keramiikkaharrastuksen
– Kateissa ollut kuntosali -ja uimahallikortti löytyi
– Juhlittiin kavereiden kanssa
– Ostin matkan Pariisiin
– Käytin järkyttävän määrän rahaa ruokaan / ravintoloihin
– Näin enneunia
– Googlailin mattoja ja tilasin yhden kokeiluun
– Kävin läpi kirppiskamoja
– Aloin pikkuhiljaa hyväksymään, että on laitettava vanhat vauvanvaatteet myös kirppikselle


35 VUOTIAANA

15/09/2021

Elämäni 35-vuotiaana ei tunnu juurikaan erilaiselta kuten vaikkapa 25-vuotiaanakaan. Halu jatkuvaan muutokseen ja uusiin kokemuksiin ei ole lakannut. Äitinä olen ollut nyt 12 vuotta. Unelmoin ja haaveilen, enkä vieläkään usko, ettenkö saisi joitain unelmiani vieläkin täyttymään, vaikka niiden toteutumisessa onkin kestänyt jo vuosikaudet, tai jopa kymmenet.

35-vuotiaana elämä ei ole tasaista tai helppoa. Uusia vastoinkäymisiä ja murheita tulee kokoajan. Tunnen kuitenkin itseni myös hyvin, tiedän että mistä vaan selvitään, tavalla tai toisella. Elämässä on myös hurjasti hyvää. Olen upeiden ja äärettömän rakkaiden ystävien ympäröimä. Minulla on perhe, jota olen aina halunnut. Aina on joku keneen tukeutua tai kenen kanssa nauraa.

Halu ja tarve elää juuri oman näköistä elämää, juuri itselleni on ollut aina vahvasti läsnä. Myös uskallusta siihen on riittänyt, sillä muuta vaihtoehtoa ei olekaan. Viime kuukausina olen taas paljon miettinyt mitä kaikkea haluan ja haluan paljon. En halua tyytyä, vaan elää täysillä ja onnellisena vaikka se olisi joskus pelottavaa.

En osaa yhtään sanoa missä olen vuoden tai varsinkaan viiden päästä, mitä vaan voi tapahtua ja suuressa kuvassa uskon, että se on jotain todella hyvää. Tunnen olevani kokoajan matkalla, mutta päämäärän ajatteluun sijasta yritän vain nauttia kyydistä.

Lapsena ajattelin, että 30-vuotias on vanha, nyt se naurattaa. Naurattaa, koska tunnen olevani ihan nuori ja naurattaa ajatella miten omat lapseni näkevät minut nyt, samoin kun joskus itse näin omat vanhempani. Uskon, ettei osa meistä lakkaa ikinä olemasta nuoria, minkä tahansa ikäisiä ovatkaan.

35 vuotta elettyä elämää näkyy minussa monella eri tavoin, mutta yhtä moni asia ei näy päälle päin. Iän tuomat ulkoiset muutokset ovat välillä omassa päässä isompia ja välillä taas vähäpätöisempiä asioita. Iän merkit symboloivat itselleni ennenkaikkea elämän kulkua ja usein hirvittää, miten nopeasti aika kuluu. Siksi sitä ei kannata jäädä miettimään liikaa, vaan elää vain yhtä täysillä mukana.


ELOKUUSSA

1/09/2021

– päiväkoti ja koulu alkoi
– mini täytti 3 vuotta
– otin toisen koronarokotteen
– mini kävi koronatestissä
– ostin discopallon sekä ihanan vanhan lastensängyn ja pienen tuolin
– kävin elämäni ekaa(?) kertaa kasvititeellisessä puutarhassa
– haaveilin muutosta ja kävin katsomassa yhtä asuntoakin
– kävin myös kurkkimassa yhden ihanan taloyhtiön pihalla
– löysin Triplasta kaksi tosi hyvää lounaspaikkaa
– googlailin montaa iltaa uutta mattoa ja diy ohjeita kaakelipöytään
– ärsytti ja itketti tuntemattomat turhista asioista huomauttelevat ihmiset, esim pyöräillessä
– kävin hammaslääkärissa paikkaamassa reiän, jota ei sitten ollutkaan
– isot lapset aloittivat uudet harrastukset
– lapsen puhelin hajosi (ja saatiin korjattua)
– käytiin koko perhe Linnanmäellä ja menin kirnuun ja kiljuin paljon
– satoi paljon ja meidän kotitiellä tulvi
– kävin järkyttävän huonossa ja ällössä jalkahoidossa ja geelilakkauksessa
– tehtiin 300 palan palapeli minin päikkäreiden aikana
– söin paljon kesäkurpitsapaspaghettia
– taisin lirauttaa vähän housuun hoplopissa
– mentiin bussilla yksi pysäkki kaatosateen takia
– olin jatkuvasti ihan hukassa, että mitä pukea ulos päälle
– aloin suunnitella kivoja synttäreitä ja syksyn festareita
– kuuntelin Bechin ääkirjaana ja teki mieli itkeä kun se loppui
– rusketus haalistui
– melkein itkettää, että kesä oli taas siinä