ELOKUUSSA

2/09/2018

– viikot pyörivät pääosin viimeisiä vetelevän raskauden ympärillä
– Oli kuuma, todella kuuma
– Olin paljon kotona tuulettimen ääressä
– Olin ihan kamalan kiukkuinen
– Kävin muutaman kerran stadikalla
– En saanut alkukesästä ostettua 10 kerran korttia Stadikalle käytettyä tänäkään vuonna loppuun
– Pyöräilin edelleen ison mahani kanssa (vikan kerran päivää ennen synnytyksen alkamista)
– Lapsilla alkoi koulu – eka ja kolmosluokka
– Lähettelin hyvin kiukkuisia viestejä koskien koulun iltapäiväkerhon oppilasottopolitiikasta (kunnes sain tietää että olin itse käsittänyt homman vähän väärin)
– Vein lapset monena päivänä juhlistamaan jotain asiaa korvapuustin äärelle lähikahvilaamme, vain koska en itse jaksanut keittää kotona kahvia
– Oltiin ystävän häissä samassa paikassa missä isäni meni naimisiin tasan 10 vuotta sitten
– Pelästyin pahasti kun en eräänä aamuna saanut vatsassani ollutta vauvaa heräämään
– Saatiin vihdoin ihan oikea vaatekaappi makkariin
– Tilasin netistä parit tavoitehousut
– Heitin vaatekaapista kaikki polyesterivaatteet kierrätykseen
– Synnytyin ihanan tyttären
– Imetin, pumppasin, imetin, pumppasin
– Nukuin kolme yötä hotellissa
– Koin niin suuria onnentunteita etten voinut kun pillittää
– Mainitsinko jo että SAIN LAPSEN (joka on ihana) !


HEINÄKUUSSA

31/07/2018

– Olin kaasona ystäväni häissä
– Jaksoin jopa bailata!
– Kuumuus alkoi riittämään
– Toivoin samaan aikaan että vauva syntyisi jo ja samalla en
– Kävin pari kertaa mökillä
– Matkustin junalla Karjaalle ja Hangosta Helsinkiin
– Lapset kävivät Ikaalisissa ja Ähtärissä
– Ajoin moottorivenettä
– Olin mönkijän kyydissä
– Koukutuin johonkin teineille suunnattuun avaruussarjaan
– Pelkäsin ampiaisia
– Ostin / sain kolmet kengät joista yhdetkään eivät mahdu turvotuksen takia jalkaan
– Sain kuulla että minulla on raskausdiabetes – ollut ties kuinka kauan
– Kävin pari kertaa Stadikalla ja kerran Kumpulassa uimassa
– Pojat hyppivät ekaa kertaa kolmosesta
– Minulla oli yllätys-babyshowerit
– 100 kg meni rikki
– Tisseistä alkoi tulemaan maitoa
– Pesin ekaa kertaa vauvan vaatteet ja viikkasin ne lipastoon odottamaan
– Ajettiin kavereiden kanssa avo-autolla ilta-uinnille Mustajärvelle
– Ei meinattu päästä pois kaupungista Trumpin vierailun takia
– Vein pojat random-parturiin ja tulos oli katastrofi (ei tarvinnus maksaa)
– Nukuin monta yötä kylmäkallejen kanssa
– Vietin monta päivää sisällä sarjoja katsellen


KESÄKUUSSA

30/06/2018

Kesäkuussa:

– olin 19 päivää erossa lapsista
– olin 15 päivää Espanjassa
– söin siellä joka päivä paahtoleipää
– missasin kahdet polttarit
– heitin talviturkin Välimereen (nudistirannalla)
– painoni oli noussut 17 kiloa vuoden alusta
– vaihdoin siivoojaa ja uusi aloitti
– kävin kerran stadikalla uimassa
– minulla oli yhden päivän mystinen polvikipu joka esti kävelemisen
– nukuin huonosti
– en maksanut yhtäkään laksua koska minulla ei ollut pankkitunnuksia
– menin ekaa kertaa itsetilaamallani Uberilla
– kävin katsomassa Kaapon teatteriesityksen
– kävin sokeroinnissa ja pyöräilin sen jälkeen (huono idea)
– Kaapo sai stipendin
– vauvan perätila alkoi jännittämään
– synnytyskin alkoi hirvittämään
– katsottiin Handsmaid Tale
– vaihdettiin olkkarissa vähän järjestystä
– pääsin vihdoin käyttämään vatsaani lautasalustana syödessäni nachoja uima-altaassa uimapatjalla maaten
– vietettiin juhannus Hangossa
– ostin valkoisen (!) pellavamekon ja pyöreän olkilaukun
– kävin sushilla
– varasin vihdoin ajan sokerirasitukseen
– loppuraskaus alkoi tuntumaan oikein kunnolla kropassa


TOUKOKUUSSA

31/05/2018

Toukokuussa olen:

– Käynyt uimassa Kumpulassa ja Stadikalla
– Pyöräillyt niin paljon joka paikkaan kun mahdollista
– Alkanut vihdoin vähän tajuamaan keskuspuiston reittejä
– Ollut menemättä sokerirasitustestiin (kun ei ollut aikoja)
– Saanut ainakin pari kertaa aamupalan sänkyyn
– Ilmoittanut viimeinkin kuopuksen kouluun
– Juonut ekaa kertaa kahvia sitten joulukuun
– Ottanut hietsussa aurinkoa pikkupikkubikineissä
– Ostanut kirjan sen kannen värin perusteella
– Kärsinyt ihnottavista selkä, lonkka -ja liitoskivuista
– Käynyt kaksi kertaa Linnanmäellä
– Viettänyt yksivuotistapaamispäivää
– Rahoittunut vähän vauvan vaatehankintojen kanssa
– Painikoinut sitä että vauva syntyy pian ja kaikki on ihan kesken
– Käynyt lääkärissä hakemassa lentoluvan
– Ollut hetken aikaa ihan järjettömän kateellinen niille jotka pääsevät tänä kesänä VUMeihin
– Valvonut lähes koko yön koska oli niin ikävä
– Saanut paljon fläsäreitä viime kesästä ja järjettömästä rakastumisesta
– Vanhingossa onnistunut värjäämään hiukset kevyesti pastellisella persikkahoitoaineella kirkkaan punaisiksi
– Kulkenut puolialasti koska pukeminen on niin vaivalloista
– Käynyt myymässä kirppiksellä
– Tuskastunut kaupassakäyntiin
– Huomannut raskaushuuruissani pukeutuneeni hammaslääkäriksi


KESÄLISTA -18

25/05/2018

Minulla on ollut tapana monena vuonna tehdä lista asioista, joita haluan kesällä tehdä. Loppukesästä on sitten kiva vertailla että mitä kaikkea sitä sitten tulikaan tehtyä, mikä jäi ja mitä uusia odottamattomia asioita kävi. Tänä vuonna lista jää edellisvuosia lyhyemmäksi, mutta oikeastaan sekin on aika ihanaa. Ei mitään paineita mistään.

Kesällä 2018 haluan:

– Matkustaa babymoonille Espanjaan
– Syödä loputtomasti vesimelonia ja mansikoita
– Lillua altaassa uimapatjalla jossa on vatsalle tarkoitettu reikä
– Käydä mökillä, uida, syödä uusia perunoita ja nukkua saunamökissä
– Saada koti valmiiksi
– Juhlia ystävien häitä
– Viettää yksivuotishääpäivää
– Olla yhtä ihastunut kun viime kesänä
– Nähdä Kendrick Lamarin ja Lauryn Hillin Flowssa (toiveajattelua)
– Synnyttää vauvan

Mitä kaikkea ihanaa teidän kesälistalta löytyy?