ILOISIA LEIKKIHETKIÄ VAUVAN KANSSA

16/10/2019

Kaupallinen yhteistyö Oppi&ilo kanssa
Sisältää tuote-arvonnan!

Lapsi oppii uusia taitoja parhaiten tekemisen, kokeilemisen ja oivaltamisen kautta. Lapset ovat luontaisesti hyvin uteliaita ja heillä on halu oppia. Oppimisen tueksi me vanhemmat voimme tarjota lapselle häntä juuri sillä hetkellä kiinnostavaa tekemistä, oli se sitten värien opettelua tai portaissa edes takaisin kulkemista.

Leikki on merkittävä toiminta lapsen elämässä ja leikin kautta lapsi kokee maailmaa ja kehittää ymmärrystään. Ennen leikkimään oppimista vauva oppii vuorovaikutuksesta vanhempiensa kanssa. Hoiva ja läheisyys ovat tärkeintä, mitä pieni lapsi tarvitsee ensimmäisten kuukausiensa aikana. Sylittely ja yhteisten leikkien tuoma läheisyys vahvistavat lapsen turvallisuuden tunnetta, vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta sekä kiintymyssuhteen muodostumista.

Kotimainen Oppi&ilo tarjoaa oppimisen ja lapsuuden asiantuntijoiden huolella suunnittelemia tuotteita 0-12 vuotiaille lapsille. Oppi&ilolla on lapsille monipuolisia ja hauskoja puuhakirjoja, puuhakortteja sekä erilaisia pelejä ja kirjoja, jotka kaikki innostavat tutkimaan ja tekemään itse. Ne kannustavat oivalluksiin, joista lapsi saa intoa seuraavan askeleen ottamiseen ja antavat samalla eväitä uuden oppimiseen.

Tänä syksynä Oppi&ilon valikoima on laajentunut entisestään eritysesti 0–2-vuotiaille kehitetyillä uusilla tuotteilla, joista myös osa on ollut meidän käytössämme jo jonkin aikaa. Yksi näistä ihanista uutuuksista ovat juuri uudistetut Vauvan kanssa -puuhakortit, jotka tarjoavat tietoa lapsen kehityksestä ja ennenkaikkea runsaasti kehityksen eri vaiheita tukevaa innostavaa puuhaa kaikille vauvan aisteille. 

Kortit voi ottaa käyttöön jo heti vastasyntyneen kanssa, sillä kortit ovat jaoiteltu värien mukaan eri ikäkuukausille sopiviksi. Korteista löytyy paljon helppoja keinoja vuorovaikutuksen lisäämiseen, kuten erilaisia loruja ja leikkejä – niin rauhallisempaan silityshetkeen kun riehakkaampiinkin leikkeihin ja jumppatuokioihin.

Jos joskus tulee tunne, ettei oikein keksi mitä vauvan kanssa voisi tehdä, näistä korteista löytyy siihen varmasti ratkaisu. Leikkien lomassa vauvan motoriikka kehittyy ja yhteinen vuorovaikutus vahvistuu.

Vauvan ensimmäiselle vuodelle suunnitellut kortit hauskuuttavat kyllä edelleenkin meidän juuri 14 kuukautta täyttänyttä taaperoakin. Erilaisia loruja ja leikkejä on edelleen hauska tehdä yhdessä ja tällä hetkellä myös korttien pois ja takaisin koteloon laittaminenkin on hitti. Tällaiset kortit pitäisi ehdottomasti jakaa kaikille ensimmäistä vauvaansa odottaville.

Yksi meille erittäin ajankohtainen asia on sanojen opettelu ja siksi Kuuntele sanoja -äänikirjat Minun päiväni ja Minun maailmani, ovat olleet hyvin ahkerassa käytössä. Myy tykkää muutenkin selailla paljon kirjoja ja nämä paksusivuiset äänikirjat sopivat pieniin käsiin hyvin (eli eivät hajoa rajussakaan käsittelyssä). Kirjoissa on kuvattu erilaisia arkisia tapahtumia, kuten ruokailutilanne tai iltapesu, ja esineiden yhetydestä löytyy nappi, jota painamalla kirjasta kuuluu tämä sana suomeksi sanottuna.

Jopa pikkuinen sormi osuu hienosti napille ja hän tohkeissaan tavailee perässä sanoja. Myös meidän perheen 8-vuotias on jotenkin hellyyttävän haltioitunut näistä äänikirjoista ja parasta onkin katsoa vierestä, kun lapset lukevat ja oppivat yhdessä.

Oppi&ilo-tuotesarjaan kuuluvat myös uusi 1–2-vuotiaille kehitetty Eläinperheet-ensipelisarja sekä aiemmin kesällä ilmestyneet vauvakirjat Onko tämä pupu minun?, Onko tämä apina minun?, Kuuntele! Mikä sanoo miau?, Kuuntele! Mikä sanoo muu? ja Etsi ja yhdistä! Iloiset eläimet sekä suositut Taaperon kanssa -pakka ja Minä oivallan -kuutio.

Tuotteet ovat hauskoja, kehittäviä, korkealaatuisia sekä helppokäyttöisiä ja ne kannustavat oivalluksiin, joista lapsi saa intoa seuraavan askeleen ottamiseen ja antavat samalla eväitä uuden oppimiseen. Tuotteissa on aina selkeästi kerrottu, minkä ikäiselle lapselle (0-12v) ne on suunnattu. Lisäksi joka tuotteesta löytyy käyttövinkkejä sekä tietoa taidoista, jotka kehittyvät kyseisen tuotteen parissa puuhaillessa ja leikkiessä. Oppi&ilo tuotteita voi ostaa hyvin vastutelluista kirjakaupoista sekä suurimmista markeiteista sekä tottakai Oppi&ilon omasta verkkokaupasta.

ARVONTA!

Yhteistyössä Oppi&ilon kanssa sain arvottavaksi teille kolme vapaa-valintaista tuotetta Oppi&ilon vauvatuotteista. Jätä siis kommenttisi alle ja olet mukana arvonnassa. Voittajia arvotaan yhteensä kolme ja jokainen saa valita itselleen siis yhden tuotteen. Kerro vaikka, mikä on teidän lempipuuhanne vauvan kanssa tai minkä vauvatuotteen tahtoisit? Arvonta päättyy 20.10.19 ja säännöt löydät täältä.

Oppi&ilo löytyy myös Instagramista – ota ihmeessä seurantaan! Koska tuotteita halutaan kehittää kokoajan entistä paremmiksi, Oppi&ilon omalla Facebook sivulla haetaan säännöllisesti iloisesta oppimisesta kiinnostuneita lapsia tuotetestaajiksi Opii&ilon Puuharaatiin. Myös vanhemmille on suunnatun uutiskirjeen voi tilata täältä, uutiskirje pitää sisällään hyödyllistä tietoa iloisesta oppimisesta.


VAUVAN LEMPILELUT & ÄIDIN INHOKIT

15/05/2019

Raskausaikana päätin, että tälle tulevalle vauvalle ei hankita mitään riemunkirjavia ja rumia leluja. Muutama simppeli puinen lelu ja pehmo saa riittää. Tähän väliin räkänaurua.

Muistin poikien lapsuudesta sen, että pikkuhiljaa sitä värikästä roinaa vaan alkoi kerääntymään lelukorien pohjalle. Lelukorit olivat pohjattomia, toinen toistaan värikkäämpiä, raidallisempia, vilkkuvampia ja rapisevampia sammioita. Lasten mielestä parhaat lelut kun olivatkin se jostain ilmaiseksi väkisin mukaan tungettu ja hirveää meteliä pitävä (ehkä juuri siksi) puna-viher-kelta-turkoosi-pinkki muovihärpäke, limenvihreät rikkinäiset uimalasit sekä vanha kaukosädin.

Mitään näistä ei kuitenkaan saanut tai edes kannattanut heittää pois, sillä lapset rakastivat levittää ne ympäriinsä ja pitää itsensä tyytyväisinä ja paikoillaan niiden äärellä.

Kolmannen lapsen kanssa kuitenkin päätin, että nyt teen toisin. Ensinnäkään lapsi ei edes kovin montaa lelua tarvitse ja hän kyllä tyytyy niihin mitä on. Kolmen-neljän kuukauden ikäisenä vauva alkoi kiinnostumaan kunnolla leluistaan. Aluksi hänelle tosiaan riitti se omasta mielestäni kaunis kokoharmaa desigpehmoleijona imeskeltäväksi, mutta jossain vaiheessa innostus omiin leluihin alkoi hiipumaan. Yhtäkkiä lelukorista löytyi isän vanha nahkavyö, jotain punaista narua, vihreä soppakauha ja sinisiä muovisia tuttipullon korkkeja.

Olinpa jossain vaiheessa äitiyttä väsymykseni kanssa siinä pisteessä, että ostin ihan omatoimisesti muutaman muovisen, soivan ja vilkkuvan lelun. Kellarista käytiin hakemassa poikien vanhoja VÄRIKKÄITÄ junia ja kirjoja. Sitä räikeää leikkimattoa kaarineen meille ei sentään tullut, vaikka myönnän, että muutamana heikkona hetkenä sellaistakin mietin.

Ja mikäs siinä, lapset pitävät väreistä, kontrasteista, äänistä ja valoista. Varmaan juuri siksi niin moni lapsille suunnattu lelu mukailee näitä mieltymyksiä. Itse en kuitenkaan koe, että lapset tarvitsevat hirveää virikkeiden tulvaa myös kaikista leluistaan ja että neutraalit värit myös leluissa kun muuallakin kotona ovat ok. Lapsi ei kärsi, jää paitsi tai kehity väärin jos ympärillä ei ole jatkuva räiske ja värien ilotulitus.

Enkä sano ettei värejä saisi olla, tottakai saa ja meilläkin on. Tykkään väreistä, mutta myös niiden harmoniasta. Monissa lasten leluissa minua ehkä juuri häritseekin se, että niissä on ihan liikaa kaikkea kun vähemmälläkin pärjäisi.

Välillä tuntuu, että lapsi menee ihan ylivilliksi jos lelussa on liikaa härpäkkeitä, värejä ja toimintoja. Monia tällaisia leluja markkinoidaan kehittävinä, mutta itseni on vaikea nähdä että mitä osaa aivoissa kehittää viisivärinen, helisevä ja rapiseva naurava ampiainen, jonka pyllystä tulee muoviputki jossa pyörii kymmenittäin erivärisiä helmiä. Voisiko kehittävämpää kuitenkin olla vaikkapa oman mielikuvituksen käyttäminen puisten rakennuspalikoiden parissa tai kiipeily keinuvan tasapainolaudan päällä?

Kuten sanottu, epämääräisen (mutta ah niin tärkeän) sälän lisäksi Myyn pienestä lelukorista löytyy sopivassa suhteessa niitä omaa silmää miellyttäviä leluja, sekä sitten niitä vilkkuvia rumiluksia, joilla saa takan rappauksista tai isän harvinaisesta lp:levystä liian kiinnostuneen vauvan huomion muualle. Silti, vaikka vauva on vasta alle yhdeksän kuukautta, haaveilen jo nyt hävittäväni 80% tämän hetkisistä leluistaan.

Ja vaikka vauva vasta pieni onkin, on muutamasta lelusta tullut jo ihan selvästi suosikit, jotka hän etsii ja kaivaa vaikka korin pohjalta saakka. Ehdoton lemppari on Brion simpukkapuhelin. Se on värikäs, mutta onneksi puinen, hahah. Toisaalta, tällä hetkellä Myy tykkää eniten tavaroiden viskomisesta sekä pudottelusta, ja tähän leikkiin soveltuu oikeastaan mikä vain esine.

Myös seisominen, kiipeäminen ja kävelytreeni kiinnostaa kovasti ja siihen hommaan isoveljien vanhat toiminnalliset bOblesit ovat olleet ihan parhaat. Saatiin hiljattain myös noita uusia, vähän hillitympiä uutuusvärejä blogilahjuksena lisää. Omaan silmääni ne ovat paljon kivempia kun nuo räikeän raidalliset, vaikka muu perhe saattaa pitääkin valitsemiani uusia värejä jopa vähän tylsinä. Joka tapauksessa bOblesit ovat meillä kokoajan esillä, sillä vauvan lisäksi myös koko muukin perhe käyttää ja leikkii niillä päivittäin. Krokotiili bObles sopii myös aivan täydellisesti takkamme eteen vauvaportiksi, jossa se tulee todennäköisesesti täyttämään virkaansa seuraavat pari vuotta.

Rakkaudesta tavaroiden jatkuvaan karsimiseen sekä minimalistiseen tyyliin – ja ihan vain sen vuoksi, ettei Myyllä ole omaa huonetta missä leluja säilyttää, todella toivon, että hän tykkää postissa pian saapuvasta saarnipuusta valmistetusta päärynänmuotoisesta palikkatornista. Sillä joku rumilus saa lähteä sen alta. Sori!

Mitkä ovat teidän pienten suosikkeleluja ja löytyyö niiden joukosta sellaisia, jotka itse mielummin pistäisit jo kiertoon? Entä lelukopan ulkopuolelta, mikä esine on paras? Kenties avaimet, kenkälusikka tai jokin hyvin kielletty asia kuten vessaharja?

 


KIVIÄ JA KEPPEJÄ

2/05/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa KIVIÄ JA KEPPEJÄ

Äitinä olemisessa, tai ylipäätään lasten seurassa olemisessa, yksi parhaista jutuista on se ilon tarttuminen. Miten jostain itselleen niin tavalliset ja arkipäiväiset jutut voivat olla lapsen mielestä ihan hurjan ihmeellisiä ja kiehtovia. Kuinka vaikka roskien -tai kellariin talvivaatteiden vienti voi olla suuri ja jännittävä seikkailu, jota mietitään vielä pitkään sen jälkeen.

Myös lasten mielikuvitus on asia joka jaksaa kerta toisensa jälkeen ilahduttaa – ja ihmetyttää. Mieletöntä miten pienestä maasta löytyneestä tikustakin saa tuntikausien intensiiviset leikit pystyyn. Tiedän että vanhemmista on välillä jopa raivostuttavaa, kun lapsi vaalii tärkeimpänä aarteena jotain kiveä tai muuta, jota me aikuiset pidämme ihan roskana. Itsekin olen välillä sortunut komentamaan maasta kerätyt kastanjat pois taskuista, kunnes olen tajunnut että nämä ovat oikeasti todella tärkeitä juttuja.

Nyt muuton ja uusien hankintojen myötä meillä on pyörinyt aika paljon pahvilaatikoita, ja jos jotain, niin niitä ainakin meidän pojat rakastavat. Erikoikoisista pahvilaatikoista on syntynyt niin taikalaivaa kun ihan mielettömän hieno kiskakin. Näissä jättimäisissä pahvirakennelmissa on tosin (näin aikuisen näkökulmasta) se ongelma, että ne vievät ihan hirveästi tilaa. Eivätkä esteettisesti ole ihan kauneimmasta päästä, vaikka hyvin sympaattisia kaikkine tarrakoristeluine ovatkin. Niitähän ei TODELLAKAAN saa myöskään heittää pois. Toisaalta, jos lapsi saa noinkin hyvät leikit yhden pahvilaatikon ymärille niin antaa palaa.

Useasti kuulee sanottavan että lapsilla on nykypäivinä liian hienot pelit ja vehkeet. Ovathan toki monet asiat muuttuneet meidän tai varsinkin vanhempiemme lapsuudesta, mutta ihan yhtälailla lapset edelleen osaavat kehittää leikin vaikkapa käpyjen ympärille. Annetaan vaan heille siihen mahdollisuus, mahdollisuus tonkia ja tutkia ulkona ja kerätä niitä kallisarvoisia aarteita taskut täyteen.