VIIKKORAHAA TAI RAHAA KOTITÖISTÄ?

31/03/2021

Lähiömutsi kirjoitti hiljattain blogissaan siitä, miten heillä eivät lapset saa rahaa kotitöistä saatika edes viikkorahaa. Mielipidettä asiaan lapsiltaan kysyessä vastaus oli ollut ”epäreilua”, koska kuulemma ihan kaikki muut saa. Tiedän, että lapsista usein tuntuu, asiassa kuin asiassa, että KAIKKI MUUT, vaikka todellisuudessa vain muutama saisi. Siksi minäkin täältä huutelen, ettei saa meidänkään lapset!

Meidän lasten säännöllisiin kotitöihin kuuluu omien sänkyjen petaaminen, oman huoneen ja ”oman” vessan siivous sekä kerran viikossa imurointi, lisäksi päivittäin on tiskikoneen tyhjennystä tai täyttämistä sekä roskien vientiä. Lapset auttavat usein myös ruokapöydän kattamisessa sekä astioiden pois viemisessä. Satunnaisesti on pyykkikoneen täyttöä, viikattujen pyykkien viemistä omaan kaappiin, olohuoneen siivousta, mattojen tamppausta, imurointia tai kaupassa käyntiä.

Olemme joskus myös kokeilleet pienen palkkion maksamista kotitöistä, mutta se tuntui hölmöltä eikä raha oikeastaan edes motivoinut hommien tekemiseen, joten kokeilu loppui lyhyeen. Kotitöiden tekeminen kuuluu perheessämme kaikille ikätason mukaisesti, enkä itse näe pointtia että niiden tekeminen olisi sidottuna rahaan. Joskus toki kaupassakäynnistä saa ostaa itselleen palkkioksi tikkarin tai pitää pullojen palauttamisesta saaneet rahat saa käyttää lauantaiherkkuihin.

Myös viikkorahasta on ollut lasten kanssa puhetta, mutta olemme päätyneet toistaiseksi siihen, ettei sitä makseta. Toki lapset saavat rahaa jos tarvitsevat, mutta erittäin harvoin alakoululaiset tarvitsevat. Lapsilla on myös omia säästöjä ja heille säästetään rahaa, joita heillä ei ole kuitenkaan lupa käyttää – niitä säästellään isompiin juttuihin, kuten pelikonsoliin, rahastoon ja muuten vaan tulevaisuuteen.

Sensijaan lapset saavat elää joka päivä etuoikeutetusti, on harrastuksia, harrastusvälineitä, kännykät, karkkipäivät, kaapit täynnä ruokaa, ravintolassa ja kahvilassa käyntejä sekä lomamatkoja. Ja silti opetamme heille vastuullista rahankäyttöä. Kaikkea ei voi saada, ostoksia harkitaan, raha ei tule itsestään, kaikkea ei edes tarvitse itse omistaa eikä raha ole kaikki kaikessa.

Muutamien vuosien kuluttua nämä raha-asiat tulevat varmasti entistä ajankohtaisemmiksi kun lapset kasvavat lisää. Olen itse tehnyt nuoresta saakka opiskelujen ohella työtä ja se on ollut arvokasta oppia, jota tahdon myös lasteni saavan. Välillähän lapset auttavat minua työjutuissani ja toimivat esim malleina, silloin he toki saavat siitä palkkion, mutta se on jo taas asia ihan erikseen.

Maksetaanko teillä viikkorahaa tai rahaa kotitöistä?


UNINALLEN SAMISTELUVILLAPAITA

7/02/2021

Kun ei koronan vuosi olla uskallettu nähdä juuri kenenkään kanssa aikoihin, tipahti alunperin joululahjaksi tarkoitettu paketti eräs päivä postiluukusta. Paketista paljastui jotain pientä ja pehmeää, nimittäin villapaita ja housut jotka olivat kun tehty unipupulle. Minun mummini tekemänä.

Tuo villapaita-malli on sellainen klassikko, jollaisia mummi on kutonut lapsilleni useamman kappaleen. Luulen, että kyseessä on malli joka tulee hänellä vain jostain takaraivosta, ilman sen kummempaa miettimistä tai ohjeista katsomista. Ja nyt pupullakin on samanlainen!

Itsehän olen aivan toivoton neuloja. Olen muutamaan kertaan ollut mummin opeissa ja saanut kyllä aikaan niin patalappua, kaulahuivia kun jopa villasukatkin (joista kylläkin tuli tosi tosi isot ja oudot), mutta opit eivät ole jääneet mieleen enkä osaa vaikkapa seurata mitään kaavoja tai ohjeita. En muista edes miten homma aloitetaan saatika tiedä mitä tarkoittaa oikein tai nurinpäin vai mitä niitä nyt oli.

Tästä ei kyllä montaa päivää ole, kun viimeksi TAAS mietin, että mitäs jos sitä nyt vaan ihan oikeasti opettelisi neulomaan. Se olisi ihanaa. Rakastan kaikenlaisia neulottuja vaatteita ja asusteita. Olisi ihanaa osata tehdä villapaidat itselle ja lapsille, jostain ihanasta mohair-pörröpiposta nyt puhumattakaan. Vinkkejä aloittelijatason nelontaohjeista (youtube-videoita, knitting for dummies yms) otetaan ilolla vastaan!


TYLSIÄ JÄRKISYITÄ

25/01/2021

Mistä tietää että lapsiluku on täynnä? Tämä kysymys tulee minulla vastaan jatkuvasti erilaisissa facebookin  lastenvaate, vauva, allergia, kantoreppu -ja vastaavissa perhe-elämään sidoksissa olevissa keskusteluryhmissä.

Minä itse sanoisin, että ne jotka tietää vaan tietää ja meidän muiden, kuten itsenikaltaisen kroonisesta vauvakuumeesta kärsivän, pitää vain jossain vaiheessa tehdä se päätös. Jos siis haluaa päätöksen tehdä. Luulen, että useimmat perustavat päätöksensä järkisyihin. Kaltaiselleni tunteella, ei järjellä etenevälle tyypille tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Kun viimeisimmästä synnytyksestä on kulunut pian 2,5 vuotta ja arki toimeliaan taaperon ja isompien sisarusten kanssa on käynyt leppoisaksi, on samalla monet raskausajan ja vauvavuoden muistot saaneet paksut kultaiset reunat.

Tai siis, kyllähän minä muistan edelleen miten olen kolmessa raskaudessa kärsinyt hyperemeesistä, eli vakavasta raskauspahoinvoinnista. Kuinka olen maannut sängyn pohjalla tai tiputuksessa ja lähinnä toivonut nopeaa kuolemaa. Kuinka univelka on tehnyt minusta lähes mielenvikaisen ja kuinka olen keskellä yötä viskonut äidinmaidonkorvikkeet pitkin keittiön seiniä väsyneenä ja turhautuneena tuttipullorumbaan, kun imetys ei onnistunutkaan.

Kuinka silti yritin sinnikkäästi saada omaa maitoa riittämään ja pumppasin ärsyttävää ääntä pitävällä pumpulla kolmen tunnin välein, myös öisin. Kuinka hormonien vuoksi valuin jatkuvasti hikeä, pillahtelin itkuun ja hiukset putosivat. Miten pää oli vain täynnä tyhjää, enkä saanut edes yksinkertaisia sanoja, saatika sitten lauseita muodostettua.

Miten yrittäjänä rahahuolet iskivät päälle ja töitä oli pakko äitiyslomallakin tehdä, vaikka se oli aivan liikaa kaiken sen päälle. Miten vauvalla oli allergioita, itkuisuutta, huonosti nukuttuja öitä ja miten raskasta, aikaa vievää ja kallista kaiken sen selvittely oli. Miten olin jatkuvasti huolissani ja peloissani, ja miten silloin kun olisin vihdoin saanut nukkua en pystynyt, koska mietin mitä kaikkea kauheaa lapsille voisi sattua. Ja mistä kaikesta sitä saikaan riidan aikaan väsyneenä.

Toisaalta, siitä kaikesta selvittiin ja nyt tiedän, miten toimisin toisin, jos samoja tilanteita kohdalle vielä sattuisi. Ainakin teoriassa. Mutta siis ei. Ei vaan pysty. Tai emmätiiä.

Siksi listasinkin omia järkisyitä sille, miksi tulevaisuudessa tyydyttäisiin nuuskuttelemaan vain kavereiden vauvoja:

– Asumiskustannukset ovat nyt jo korkeat, pitäisi muuttaa ”maalle” jos tahtoisi lisää tilaa, ja se on taas ongelmallista vanhempien lapsien kannalta
– Jos jäisimme nykyiseen asuntoon, kenelläkään ei olisi koskaan omaa rauhaa (ei edes naapureilla)
– Olen intovertti, rakastan ja tarvitsen rauhaa, hälinä väsyttää ja hermostuttaa minua
– Mielenterveyteni ei ehkä kestäisi univelkaa
– Oksentaisin todennäköisesti myös läpi seuraavan raskauden ja olisin välillä täysin toimintakyvytön
– Kaikki se lisähuoli
– Aikaa ja huomiota jäisi vähemmän muille lapsille
– Vaikeampi saada omaa aikaa ja lastenhoitoapua
– En tahtoisi kuormittaa parisuhdetta nykyistä enempää
– Vähemmän rahaa ja enemmän menoja
– Lapsiperheiden tukia leikataan jatkuvasti
– Lisää liikkuvia osia harrastus yms rumbaan
– Nytkään ei riitä aika kaikelle
– Tarvittaisiin koko perheen (ja tavaroiden) liikkuttamiseen bussi
– Kaikki omat työhön ja opiskeluun liittyvät haaveet todennäköisesti siirtyisivät lisää
– Lakanat olisivat kokoajan puklussa tai maidossa ja kahvin saisi juoda aina kylmänä
– Elämä on juuri helpottunut ja voidaan tehdä vapaammin eri asioita
– Vauva-aika menee niin nopeasti ohi ja itse vanhenee siinä ajassa 10 vuotta (ja sitten haluaa taas lähteä samaan rumbaan uudestaan)

Niitä plussia en alaa listaamaan, koska siinä nyt ei olisi MITÄÄN järkeä.