”UUSI” PUHELIN

12/09/2019

Kaupallinen yhteistyö Swappien kanssa

Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena – ei edes elekrtoniikkaa.

Minulla on ollut jo jonkin aikaa tarve uudelle puhelimelle. Teen puhelimella ison osan töistäni ja pieneltä näytöltä on vaikea tihrustaa, etenkin kun muokkaan puhelimella myös kaikki kuvani. Kuvat, videot ja työsähköpostit vielät myös paljon tilaa, joten täynnä oleva puhelimen tallennustila hälyytti jatkuvasti. Tämän vuoksi puhelin oli myös hidas ja ohjelmat saattoivat kaatua kesken käytön.

Uusi puhelin on iso investointi, niin oman kukkaron kun ympäristönkin puolesta. Edellinen puhelimenikaan kun ei ollut vasta kuin muutaman vuoden vanha. Olen aiemmin ostanut pojalleni käytetyn puhelimen nettikirppiksen kautta juurikin näistä molemmista syistä. Yksityishenkilöltä kallista elektroniikkaa ostaessa kuitenkin jännitti takuu-asiat ja entäs sitten, jos puhelin ei toimikaan kuten pitää?

Kotimainen Swappie tehdashuoltaa puhelimet ja myy ne uudenveroisina. Vaikka puhelin on käytetty, on se siis toiminallisesti aivan kuten uusi. Swappien puhelimet ovat testattuja ja käneet läpi tarkan seulan. Kaikille puhelimille annetaan 12 kuukauden takuu (ilman pitkiä takuu-korvaus odotusaikoja) sekä myös normaali 14 vuorokauden palautusoikeus.

Swappien kautta voi siis ostaa käytönnössä uuden puhelimen säästäen samalla luontoa ja rahaa. Ostamalla käytetyn puhelimen sen elinkaari nousee huomattavasti. Optimaalinen elinkaari, jonka pitäisi oikeasti olla useampi vuosi, saadaan vaikuttamalla siihen uudelleenkäytössä, kunnostamisessa ja kierrätyksessä.

Swappien liiketoiminnalla vähennetään siis merkittävästi älypuhelimien aiheuttamaa kuormitusta ympäristölle, sillä suurin osaosa älypuhelimien aiheuttamasta ympäristökuormituksesta syntyy laitteen valmistuksen yhteydessä. Puhelimien sisältämän elektroniikan tuottamiseen ja metallien kaivamiseen kuluu huomattava määrä energiaa. On ennustettu, että vuoteen 2020 mennessä älypuhelimien valmistuksessa syntyvät hiilidioksiidipäästöt kasvavat 125 megatonniin, mikä vastaa 730% kasvua kymmenen vuoden takaiseen.

Hiilijalanjäljen pienentämisen vuoksi käytetty ja uudelleen kunnostettu puhelin onkin tärkeä ympäristö -ja ilmastoteko. Pidentämällä puhelimen käyttöikää ja ostamalla käytetyn puhelimen, uusien laittaiden tuottaminen vähenee.

Harmillisen usein vanhat puhelimet myös jäävät joko laatikoihin pölyyntymään tai päätyvät omgelmajätteeksi kaatopaikalle. Swappie siis ostaa vanhoja puhelimia ja kunnostaa puhelimet ennen myyntiä vastaamaan uudenveroisia. Niistä puhelimista joita ei voi enää korjata otetaan käyttökelpoiset osat talteen ja loput kierrätetään asianmukaisesti. On tutkittu, että vain 1% vanhoista puhelimista kierrätetään oikein – kuitenkin älypuhelmisesta 70% on täysin kierrätettävää materiaalia.

Itse sain oman puhelimeni Swappielta reilu viikko sitten – enkä voisi olla tyytyväisempi! Toimitus oli nopea ja puhelin saapui Swappien omaan koteloon siististi pakattuna. Kiva pakkaus mahdollistaa myös sen, että puhelimen voi mielestäni antaa oikein hyvin myös lahjaksi.

Puhelimen ostaminen on turvallista ja riskinöntä, sillä laadunvalvonta on tarkkaa ja kaikilla puhelimilla on vuoden takuu. Myös Swappien asiakaspalvelu toimii moiteettomasti. Oman vanhan puhelimen voi myös myydä Swappielle, joko Helsingin myymälässä tai postittamalla – rahat tulevat suoraan tilille. Näin voi myös omalta osaltaan olla varmistamassa tuotteiden pitkän elinkaaren tai asianmukaisen kierrätyksen.

Jos teillä on lähiaikoina tarvetta uudelle puhelimelle, niin kodilla ”Mamigogo” saatte 10 euron alennuksen seuraavasta ostostanne tämän kuun loppuun!

Onko Swappie jo jollekulle tuttu konsepti? Omasta mielestäni tämä on ihan mahtava juttu ja tällaisia kiertotalouteen perustuvia yrityksiä tarvitaan ehdottomasti jatkossa lisää!


KIERRÄTYSMUODISTA

15/08/2019

Minua haastateltiin viikonloppuna liittyen kierrätysmuotiin. Ja kuten aina, kun minua haastatellaan, jäädyin vähän ja jännitin sen verran liikaa, että muutama mielestäni tärkeä juttu jäi sanomatta.

Tällaisten tilanteiden jälkeen saattaa jäädä päiviksi mieleen pyörimään, että hitto, kun unohdin sen ja senkin asian sanoa. Siinä myös syy miksi kirjoitan, enkä esimerkiksi tee radiota, haha.

No miksi sitten kierrätysmuoti? Luontoa säästävän kierrätysaspektin lisäksi kirppiksiltä ostetut vaatteet ovat yleensä uniikkeja, eikä samanlaista tule ihan jokaisella vastaan.  Jokin kierrätetyissä vaatteissa saa myös itseni kokeilemaan vähän erikoisempia yhdistelmiä.

Yleisesti ottaen myös kierrätetyt vaatteet ovat mielestäni usein laadukkaampia ja kestävämpiä. Jos vaate on kestänyt käytössä jo kymmenen vuotta, tulee se todennäköisesti kestämään myös toiset kymmenen vuotta.

Niin käytettyjä, kun uusiakin vaatteita ostaessa, kiinnitän huomiota ensinnäkin tuotteen materiaaliin. Sen täytyy olla laadukkaan tuntuista luonnonmateriaalia tai muuten se jää hyllyyn. Reilu vuosi sitten tein päätöksen, etten osta enää mitään keinokuduista valmistettua vaatetta ja se päätös on ollut hyvä.

Vaikka tykkään simppeleistä ja ajattomista vaatteista, tykkään myös että vaatteessa on jokin juju tai erikoinen yksityiskohta. Uuden vaatteen täytyy myös olla sellainen, että sitä voi yhdistellä monen eri vaatekappaleen kanssa ja että se sopii monenlaiseen tyyliin ja tilanteeseen.

Minulla ei ole oikeastaan erikseen juhla -ja arkivaatteita, vaan sekoittelen kaikkia keskenään. Joskus pakkaan vaatteen kokonaan pois kellariin ”kirppiskassiin” ja kaivelen sen sieltä takaisin käyttöön vuoden-parin päästä.

Olen itse huono pyörimään kirppareilla ja muilla kaupoilla, vaan tykkään ostaa enemmän nettikirppiksiltä. Joskus kymmenen vuotta sitten, kun tuli vielä kierreltyä kirppiksiä enemmän, koin jopa ahdistusta niiltä omien vaatteiden ostamisesta, sillä tuntui, ettei mistään ikinä löytynyt mitään kivaa omassa koossani. Nykyään, ainakin nettikirppisen kohdalla asia on onneksi muuttunut.

Pyrin ostamaan pääosin tarpeeseen ja silloin usein laitankin ostoilmoituksen vaikkapa facebook-kirppikselle. Se säästää aikaa, kun minulle tarjotaan suoraan tuotteita, kun että selailisin tuntikaupalla ilmoituksia ja roikkuisin jonoissa. Usein liitän ostoilmoitukseen vielä esimerkkikuvan, jotta löydän mahdollisimman helposti juuri sitä mitä olin etsimässä.

Olin joskus se tyyppi, joka saattoi käydä ostamassa uudet vaatteet vain jotain yhtä tyhjänpäiväistä tilaisuutta varten. Toki edelleenkin tulee välillä vastaan tilaisuuksia, kuten hienoja juhlia, jota varten kaapista ei löydy mitään sopivaa, mutta silloinkin pyrin ensin miettimään voisiko asua vaikkapa siinä tapauksessa lainata jostain.

Täysin uusiakin vaatteita tulee edelleen myös ostettua, mutta silloin kriteerit ovat hyvin korkealla ja vaatteen tulee olla todella sellainen mitä tarvitsen ja jonka näen käytössä vielä vuosienkin päästä. Omasta kaapistani löytyykin jonkun verran myös ihan perus ketjuliikkeistä ostettuja vaatteita, mutta ne ovat sellaisia, jotka minulla on ollut käytössä useampia vuosia. Monet, edelleen käytössäni olevat vaatteet, ovat olleet minulla jo ennen lapsia, eli aika kauan.

Oma pukeutumisfilosofiani on mukavuus ennen muotia. Mutta missään nimessä se ei mielestäni tarkoita tylsää pukeutumista. Joskus, vaikkapa festareille tekisi mieli pukeutua astetta erikoisemmin ja näyttävämmin, mutta lopulta sitä tulee aina valittua vaatteet, joissa tunnen itseni rennoksi eikä tarvitse miettiä vaikkapa mitään valahtavia olkahihnoja. Mikään ei saa myöskään puristaa liikaa ja asussa pitää pystyä niin istumaan rennosti kun vaikkapa tanssimaan aamun asti.

Vaikka en koe seuraavani trendejä, huomaan kyllä usein että jossain vaiheessa kovasti pinnalla olleet vaatteet alkavat kiinnostamaan myös itseäni. Monesti on käynyt niin, että vaikka jokin vaatekappale tai tyyli on aluksi näyttänyt mielestäni typerältä, mutta nähtyäni sitä tarpeeksi katukuvassa, olenkin alkanut tykkäämään siitä. Silti koen, että minulla on juuri omani tai jopa omaperäinen tyyli.

Myös trendit kiertävät kehää, joten myös kierrätettynä voi löytää helposti juuri sen hetken kuumimpia vaatekappaleita, parinkymmenen vuoden takaa.

Mitä kierrätysmuoti sitten teille merkitsee, mitä otatte huomioon kun ostatte vaatteita ja mistä yleensä ostatte kierrätetyt vaatteenne? Olisi kiinnostavaa kuulla!

Ja jos löytyy vinkkejä, mihin vielä omat vanhat vaatteet myyntiin, niin otan ne ilolla vastaan. Mietin joskus instagramkirppiksen perustamista, mutta samalla olisi ihana jos voisi vain viedä vaatteet jonnekin ilman kuvaamista ja postittelua.


HUONEKALUJEN UUSI ELÄMÄ

4/03/2019

Postaus sisältää saatuja tai alennuksella ostettuja tuotteita*

Kun meidän ruokapöytämme meni vihdoin viikonloppuna vaihtoon, huomasin etteivät vanhat (matalat, lasten mallliset) tuolit enää käyneet uuden korkeamman pöydän kanssa. Tuttuun tapaani suuntasinkin niitä ensitöikseni etsimään nettikirppikseltä. Siinä pöydän äärellä istuessani, ympärilleni katsellessa, sainkin ajatuksen tähän postaukseen. Nimittäin uutta pöytää (jota muuten etsittiin pitkään myös ensin kirppiksiltä) ja sohvaa lukuunottamatta, oikeastaan suurin osa huonekaluistamme ovat todella vanhoja tai käytettynä ostettuja.

Jotkut teistä ehkä muistavat entisen kotimme keittiössä astiakaappina olleen, itse valkoiseksi maalatun Lundia-hyllyn? Nykyään se toimii järjestyksensäilyttäjänä kellarissamme, mutta olkkarissa meillä on melkein samalainen, Oskun vanha hylly. Se oli myös alunperin puunvärinen ja ollut itseasiassa Oskulla vuosikausia, lapsesta saakka hänen huoneessaan.

Hylly on mitoiltaan ihan loistava säilytysratkaisu levyille ja muunneltavuutensa ansiostan saatiin se myös mahdutettua uuden kotimme olohuoneeseen. Alunperin se oli siis leveämpi. Lundian hyllyt ovatkin ihan loistavia juuri siksi, kun niitä voi tilanteen ja tarpeiden mukaan muunnella helposti. Eri kokoisia tikaksia ja hyllyjä löytyy yleensä tosi hyvin myös käytettyinä kirppareilta ja kierrätyskeskuksista. Vuosien saatossa hieman kellastunut mänty riiteli lattiamme sävyn kanssa, joten ihana anoppini maalasi tämänkin hyllyn valkoiseksi. Levyt itsessään tuovat hyllyyn väriä ja eloa. Pienet levyt ovat noissa harmaissa Lundian System-vanerilaatikoissa, joihin saa kannen päälle – mikä on kätevää pölyn kannalta.

Olen nähnyt viime aikoina myös paljon kokonaisuuksia, joissa osa hyllystä on vanhaa ja osa, kuten vaikka ovet, sitten uudistuotantoa. Vaikka omaan kotiimme vanhat puunväriset hyllyt eivät oikein sovi, näyttävät ne mielestäni tosi ihanilta vaikkapa sitten taas valkoisen lattian kanssa.

Uuden elämän uudessa kodissa sai myös vanha työpisteeni. Koska tarvitsimme kipeästi säilytystilaa etenkin kaikelle pienelle sälälle, päädyimme laittamaan avohyllyjen sijaan toiseen hyllykköön seitsemän laatikkoa. Lipasto sulkee sisäänsä vaikka mitä, kuten kaikkien aurinkolasit, avaimet, heijastimet, patterit, kuulokkeet, verensokerimittarin, voodoo-nuken(?), avaamattomat kirjeet ja kuitit – kaiken sellaisen jonka haluaa pois silmistä, mutta mitä kuitenkin tarvitsee lähes päivittäin. Lipasto oli meillä aiemmin eteisessä, mutta siirtyi sieltä ihan hiljattain tuonne olohuoneen nurkkaan, mihin se sopii mielestäni tosi kivasti olemalla samalla jotenkin tarpeeksi huomaamaton.

Myös tosiaan nuo pöydän äärellä olevat Artekin 65 tuolit ovat vanhoja ja kirppiksisltä ostettu. Kaksi tuolesta oli valmiiksi itse valkoiseksi maalattuja. Kolmannessa puun värisessä tuolissa näkyy jo vuodet, mutta itseasiassa tykkään aika paljon siitä juuri siksi. Myös Myyn Stokken TripTrap syöttötuoli on vanha. Hiotutimme sen hiljattain ja se olisi tarkoitus käsitellä vielä kuultomaalilla. Nurkassa viimeistä silausta odottaa myös Domus-tuoli, joka on kokenut aikamoisen muutoksen alkuperäisestä kunnostaan, mutta jossain vaiheessa minulla vain loppui puhti sen homman loppuun saattamisessa.

Paljon kyselytä vuosien mittaan olen saanut myös tuosta valkoisesta liukuovellisesta senkistä. Se on täyttä puuta ja merkiltään Laatu-Kaluste, jostain 40-50 luvulta. Alunperinhän sekin oli koivuinen mustilla metallijaloilla, mutta muutama vuosi sitten maalasin myös sen (myönnän, minulla on ollut kova valkoisen buumi, joka kylläkin on viimeaikoina ihan pikkuisen rauhoittunut). Muuttojen yhteydessä liukuovista on murtunut muutamia palasia, mutta se ei ole itseäni paljoakaan haitannut. Senkki siirrettiin tuohon paikalle väliaikaisesti ja saa nähdä kuinka moneksi vuodeksi tuo väliaikaisuus sitten jää. Senkissä säilytän työhöni liittyviä juttuja, kuten kameratarvikkeita ja tärkeitä papereita. Se on toiminut aiemmin myös lasten lelukaappina.

Myös sohvan vierellä oleva pöytä on facebook-kirppislöytö muutamien vuosien takaa. Ostin sen alunperin sohvapöydäksi vanhaan kotiini, mutta se ei ikinä oikein sopinut sinne. En kuitenkaan raaskinut myöskään luopua pöydästä, joten se on kulkenut mukana myöskin väliaikaisratkaisuna, odotellessaan että mitähän sille keksisin. Pitkään mietin, että sahaisin jalkoja vähän lyhyemmäksi, jolloin se sopisi paremmin sohvan eteen pöydäksi, mutta… en tiedä. Myös tuo jalkojen vihreä väri vihastuttaa, mutta samalla jollain tapaa myös ihastuttaa.

Sisustuksessa tykkään selkeistä ja vaaleista linjoista sekä modernista muotoilusta. Mieltäni rauhoittaa kun ympärillä ei ole liikaa sälää ja ärsykkeitä. Se ei silti poissulje sitä, etteikö sisustusta voisi hankkia käytettynä. Usein kirppissiustus kun saatetaan mieltää sellaiseksi mummolamaiseksi. Itse ajattelen, että jos joku huonekalu tai vaikka matto voi saada uuden elämän kierrätyksen kautta, kertoo se tuotteen olevan laadukas ja myös sen vuoksi hyvä hankinta.

Huonekalujen lisäksi meiltäkin löytyy kierrätettynä ostettuja mattoja kun sisustustyynyjäkin, ne ovat myös siitä ihania, ettei ihan kaikilla tule heti samoja vastaan.

Myös muuten nuo takan päällä olevat viherkasvit ovat vanhoja – en muista ihan tarkkaan, koska ne ovat mieheni, mutta jos muistan edes vähän oikein, niin yhden niistä hänen teini-ikäinen lapsensa on saanut 1-vuotislahaksi ja siitä kasvista on sitten juurruttettu aina uusia pistokkaita. Aika ihana juttu! Myös minä olen saanut kaksi niistä kasveista sitten lajaksi – kirppikseltä ostetuissa Arabian ruukuissa.

Löytyykö teiltä kotoa paljon kierrätettyjä huonekaluja, etsittekö jotain juttua yleensä ensin käytettynä ennen kun suuntaatte kaupoille?

*Postauksessa näkyvät Lundian laatikot sekä Philips Hue valaisimet saatu, ruokapöytä ja sohva ostettu alennuksella.