MAALISKUUSSA

3/04/2019

– Vietettiin perheen kanssa viikko Tahkolla
– Leikkasin hiukseni
– Vietin pitkän viikonlopun Berliinissä
– Tanssin aamun asti Berghainissa
– Näin liian vapaamielistä alastomuutta kylpylässä
– Myyllä todettiin testeissä maito- ja kananmuna-allergia
– Ostin ylihintaisia Legoja
– Vietettiin poikien kanssa kolminkeskistä aikaa yön yli: käytiin syömässä, leffassa ja rakennettiin maja
– Olin ajoittain niin stressaantunut, että pää meinasi pimahtaa
– Söin kevään ekat parsat
– Myy oppi konttaamaan kunnolla sekä seisomaan ja istumaan
– Vaihdettiin vaunukoppa rattaiden istuinosaan
– Saatiin puusepältä tilaamani ruokapöydät
– Kävin vesisateessa lenkillä ja eksyin reitiltä monta kertaa
– Nukuttiin Oskun kanssa melkein joka yö niin, että toinen nukkuu yksin ja toinen vauvan kanssa
– Siivoilin kaappeja (nyt pitäisi vielä keksiä mihin nuo kaikki pienet vaatteet lattaisin myyntiin)
– Tapasin vihdoin kaverini kuukauden ikäisen vauvan
– Söin maailman parhaan korvapuustin
– Aloitin sokerilakon ainakin 5 kertaa (huomenna ehkä taas uusi yritys)


KEVÄISET VÄRILÄISKÄT

20/03/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa KEVÄISET VÄRILÄISKÄT

Kaupallinen yhteistyö Aarrekidin kanssa

Maaliskuu on jo yli puolenvälin ja sade tuntuu huuhtovan pian viimeisetkin lumet pois. Ainakin meidän ikkunasta katsottuna näyttää siltä, että kevät tulee hitaasti – mutta varmasti. Luonnon heräämisen lisäksi varma kevään merkki on tottakai samaa tahtia keventyvä vaatetus. Pipot, takit ja kengät vaihtuvat pikkuhiljaa ohuempiin.

Keväisin moni tuntuu ikäänkuin ihastuvan uudestaan väreihin. Niin myös minä. Pimeiden talvikuukausien jälkeen mieli tarvitsee värejä ja niitä tuleekin kuin vahingossa haalittua ympärilleen.

Myös keväsin sitä huomaa, miten paljon lapset ovat taas venähtäneet pituutta vuoden aikana. Useimmissa perheissä todetaan, että syksyllä vielä ihan hyvät ulkovaatteet ja kengät ovatkin nyt ihan liian pieniä. Niin myös meillä.

Jos poikien takit olisivat olleet jo viime syksynä pienet, olisin ihan varmasti ostanut heille Aarrekidin silloin ensimmäistä kertaa ilmestyneen parkatakin. Ihastelin silloista sinivihreää, petroolin väristä takkia jo silloin kovasti. Se on juuri sitä tyyliä josta niin minä kun pojatkin tykkätään.

Olen hyvin mielissäni saadessani jatkaa tänä vuonna yhteistyötä kotimaisen Aarrekidin kanssa. Aarrekid kun on yksi niistä merkeistä, joka on kulkenut arjessamme ihan siitä saakka kun pojat ovat olleet vauvoja. Ja eritysen mielissäni olen siitä, että tämän vuoden yhteistyömme alkaa juurikin näiden ihanien takkien parissa!

Parkatakkien värikirjo laajeni näin kevään kunniaksi, kun Petroolin lisäksi valikoimaan tulivat Andorra, Umber sekä Musta takki. Myös pojat tuntuivat hullaantuvan väreistä, sillä Kaapo ihastui tuohon orasnssin rusehtavaan Umberiin ja Elvis taas kauniin syvän viininpunaiseen Andorraan.

Rennon parkamallin lisäksi tärkeitä ominaisuuksia takissa ovat huppu sekä napilliset taskut. Poikien taskuista löytyykin aina paljon aarteita, kuten erilaisia kiviä, muttereita ja pullonkorkkeja. Kaunis yksityiskohta mielestäni ovat ruusukultainen vetoketju sekä napit. Tiiviisti neulottu puuvilla tuntuu lähes silkkimäisen pehmeältä.

Parkatakki tulee olemaan meillä varmasti kevään ja syksyn lisäksi myös kesällä – sen verran arvaamaton sää kuitenkin täällä meillä silloinkin on. Kylmemmillä säillä takin kanssa voi pitää vaikkapa neuletta. Muutenkin kerrospukeutuminen on eritysen kätevää, kun sää saattaa muuttua paljonkin päivän aikana. Mekin lähdimme tänään päivällä auringonpaisteeseen ja yhtäkkiä satoikin tiskirätin kokoisia räntähiutaleita. Näissä kuvissa pojilla on päällään takkien lisäksi Aarredin ihanat, vähän pidemmän malliset Noel-luomupuuvillaneuleet.

Parkatakkeja on saatavilla koosta 86/92 kokoon 146/152 kaikissa väreissä. Kaapo, joka on noin 140 senttiä pitkä, käyttää takista kokoa 146/152. Elvis, joka on reilu 120 cm, käyttää tästä kokoa 122/128. Itse suosin lastenvaatteissa aina väljyyttä ja valitsen mielummin aina vähän reilumman koon. Pienin koko on siis hyvä noin vuoden-parin ikäiselle ja suurin koko menee vielä noin 11-12- vuotiaalle.

Joko siellä aletaan pikkuhiljaa myös virittäytymään kevättunnelmaan? Tuntuuko joku tietty väri olevan tämän kevään suosikki?


PYÖRÄILY RASKAANA

11/05/2018

Talvisin en pyöräile, mutta muina vuodenaikoina senkin edestä. En kuitenkaan kiidä tuolla tiukat shortsit jalassa menemään, vaan pyöräilyni on aina ollut leppoista rullaiua kaupungissa paikasta toiseen. Raskauden myötä vähän jännitin, että mitenhän pyöräily raskaana ollessa onnistuu tai onnistuuko ylipäätään ollenkaan. Kun muutama viikko sitten korkkasin pyörilykauden, huomasin että itseasiassa pyöräily sujuu raskaana ollessa paremmin kun kävely!

Eli ainakaan vielä nyt rakausviikolla 27 vatsa ei tule tielle. Oma tasapaino on pyöräilessä on sama kun aiemminkin, kun kävellessä paino taas alkaa siirtyä eteenpäin ja aiheuttaa välillä kompurointia. Olen viime vikkoina kärsinyt myös kovista liitoskivuista, jotka pahenevat nimenomaan kävellessä. Pyöräillessä tätä ei tapahdu. Minua ei myöskään supistele pyöräilessä samalla tavalla kun kävellessä. Pyöräily on sillä tapaa paljon iisimpää, että satulalla voi vain istuskella ja silloin tällöin polkaista vähän vauhtia, jos supistaa tai muuten vaan väsyttää. Korin ansiosta saan myös tuotua kaupasta kerralla paljon enemmän ostoksia, mitä kävellen jaksan ja pystyn kantamaan.

Rakastan pyöräilyä ja on ihana että sitä voi tehdä myös raskaana ollessa. On ihana kuunnella kuulokkeista lempimusaa ja rullailla hitaasti Helsingin kauniita ja tunnelmallisia katuja. Se on kuin olisi jossain oman elämänsä musavideossa. Ylämäistä en kuitenkaan hirveästi tykkää, mutta tähän mennessä olen kyllä melkein kaikki jaksanut polkea. En kuitenkaan halua rasittaa itseäni liikaa ja matka-ajat ovatkin pidentyneet paljon vauhdin hidastuessa entisestään.

Tuntuu että raskaana pyöräillessä myös kiinnittää aika paljon huomiota. Onhan se ehkä vähän erikonen näky kun menen tuolla palloni kanssa, isot aurinkolasit silmillä itsekseni lauleskellen. Ei mutta, ehkä raskaana ollessa ei sitten kuitenkaan pyöräillä ihan kauheasti, ainakaan enää ison mahan kanssa? Minäkin ajattelin sen olevan aluksi ehkä vältettävien asioiden listalla, mutta itseasiassa pyöräily tuntuu jopa turvallisemalta kun kävely. Menen kuitenkin niin hiljaista vauhtia enkä juurikaan pyöräile autoliikenteen seassa.

On hauska myös miettiä, että miltähän pyöräily vauvasta tuntuu. Ainakin hän saa hurjasti jotain onnellisuushormooneita, mutta mietin että viihtyykö hän pyöräilyn ansiosta myös myöhemmin hyvin vaikkapa vaunuissa?

Oletteko te muut pyöräilleet raskaana ollessa ja mille viikolle saakka se tuntui hyvältä?