LAIHDUTUSKULTTUURI NÄKYVÄKSI

7/05/2021

Sisältövaroitus: Teksti sisältää huomioita laihdutuskulttuurista.

Instassa on muutaman päivän kiertänyt Ihastu kehoosi -tilin ja Syömishäiriöliiton aluille laittama Laihdutuskultuuri näkyväksi -bingo, jonka tarkoituksena on eiliseen Älä laihduta -päivään liittyen edistää kehorauhaa ja -positiivisuutta. Bingo herätteli varmasti monia miettimään, miten miten vääristyneitä ajatuksia meillä on kehoistamme. Miten meistä jokainen on joskus miettinyt laihduttamista, laihuutta, laihduttanut tai heille on moista suositeltu tai heidän kehoaan muuten arvosteltu. Itse sain ainakin ruksin bingon yhtä ruutua vaille joka kohtaan ja niin sai moni muukin somessa seuraamani henkilö. 

Olen ollut vuosikausia hyvin surullinen siitä, miten itse jo lapsena jouduin mukaan tähän laihdutuskulttuuriin.  Miten pienenä ala-asteelaisena pikkutyttönä sain päähäni sen ajatuksen, että minun pitää laihduttaa. Miten tätä ajatusta ruokkivat muun muassa vanhemmat tanssiryhmäni tytöt joka ajattelivat itsestään samoin, miten lehdet, vaatekuvastot ja tv-sarjat olivat pullollaan vain langanlaihoja tyttöjä ja naisia. Ihailimme Ally McBealin näyttelijää hänen huhuttunsa anoreksian vuoksi.

Lapsesta saakka siis rääkkäsin itseäni ja puhuin itselleni rumasti. Näin peilistä jotain aivan muuta mitä oikeasti olin. Yritin laihduttaa näännyttämälltä itseni, en syönyt päiväkausiin lähes mitään, kunnes ”ratkesin” ja vedin keralla litran banaani-sukaajäätelöä. Joskus oksensin ne jäätelöt, joskus en. Ja sitten puhuin itselleni vielä rumemmin. Pihistin aerobic-tunnilta nilkkapainot ja lenkkeilin ne jalassa kunnes oksensin sappinestettä, olin vihainen etten jaksanut paremmin yhden omenan voimalla. Öisin heräsin tekemään salaa vatsalihaksia. Olin edelleen vasta ala-asteelainen.

Mitä vanhemmaksi vartuin, sitä paremmin tuo vahingonteho alkoi näkymään kehossani. Aineenvaihduntani oli aivan sekaisin. En laihtunut vaan aloin pikkuhiljaa lihomaan. Kävin kirjastossa lukemassa naistenlehtiä ja kopioin niistä ohjeita lentoemäntä, greippi- ja kananmunadiettiin, laihduttavan kaalikeiton reseptin ja ”näin laihdut viikossa 5kg” -ohjelman. jostain sain käsiini Painonvartioiden lehtisen. No en pystynyt elämään kun neljä päivää pelkällä greipillä tai varsinkaan laihtunut viikossa viittä kiloa, mutta sain minäkuvani kokoajan vain sekaisemmaksi.

Onneksi tilanne kasvaessani vähän rauhoittui, mutta jatkuva laihduksen ajattelminen oli ihan kokoajan läsnä. Sätin edelleen itseäni herkuista mutta myös ihan tavallisesta ruoasta tai liikkumattomuudesta. Suhde syömiseen oli tosi vaikea. Välillä ahmin ja välillä olin kokonaan syömättä. Ajattelin aina, että elämä olisi ihanaa, helppoa ja onnellista vain jos olisin laiha. Mutta kun minä olin laiha tuolloin! Toivoin usein, että olisimpa vaan pystynyt elämään viimeiset lapsuuteni vuodet sekä kasvamisen naiseksi ilman tuota ympärivuokokautista taakkaa jatkuvasta laihdutuksesta ja sen ajattelusta.

Eikä se ajatus rehellisesti puhuen ole täysin kadonnut, mutta onneksi suhde omaan kehoon ja itseeni on parantunut huimasti. Se alkoi muuttumaan oikeastaan kunnolla silloin kun tulin raskaaksi ja kehoni muuttui yhtäkkiä radikaalisti. Sain valtavat raskausarvet, koko vatsani muoto muuttui sektioarven vuoksi ja painoa kertyi nopeassa ajassa paljon lisää. Jotain tapahtui silloin päässäni ja pystyin irroittautumaan sitä ajatuksesta, että minun pitäisi olla jonkin toisenlainen ollakseni hyvä. Hyväksyin vihdoin itseni juuri sellaisena.

Tämä ajatusmaailma on viimeisten vuosien aikana ja raskauksien jälkeen kehittynyt entisestään. En rankaise itseäni tai kehoani, vaan teen sille vain hyvää, koska sen se vain ansaitsee. En skippaa aterioita ja urheile laihtuakseni. Matka pään sisällä tähän hetkeen on ollut pitkä ja ajoittain toki edelleen kivinen. Ei vieläkään ole varmista, mutta 1000 kertaa paremmin kun joskus.

On ollut liikuttavaa huomata näitä omia ajatuksia. Kuten eilen, tein kotona Pilatesta ja ohjelma oli minulle uusi ja aika rankka. Huomasin tsemppaavani itseäni ajatuksella, että tämä tekee sinulle hyvää, tämän jälkeen sulla on tosi hyvä olo. En edes halua kirjoittaa mitä joskus 20 vuotta sitten samassa tilanteessa itselleni mielessäni sanoin. Ja niinhän sen olisi aina pitänyt mennä, liikkua hyvinvointia tavoitellaakseen, eikä laihtuaakseen.

Mutta kun tausta on tämä mikä on, ei sitä aina pysty ajattelemaan näin. Pilateksen teon jälkeen lähdimme taapeon kanssa vielä iltakävelylle. Vastaan tuli tuttu rouva joka kaikella rakkaudella ihasteli, että onko meille tulossa vauva ja osoitti vatsaani. Teki mieli alkaa itkemään, tuntui jostain syystä niin pahalta. Mietin heti, että nyt pitää oikeasti alkaa laihduttaa.

Mutta en minä oikeasti halua. En halua enää ikinä koskaan laihduttaa. Haluan voida hyvin ja tehdä itselleni hyvää. Vuosikausia kestänyt syömishäiriö (kai sen voi nyt näin 35 vuotiaana vihdoin julkisesti myöntää, että sellainen se on) on jättänyt jälkensä mielen lisäksi kehoon, aineenvaihdunta ei toimi normaalisti. Joskus harmittaa, että viimeisimmän raskauden aikana tulleet noin 15 kiloa eivät ole lähteneet lempeällä liikkumisella ja pääosin terveellisellä ruoalla pois.

Viimeisen vuoden ajan olen opetellut syömään säännöllisesti. Liian pitkät ateriavälit ja niistä johtuva huono olo tai huonosti syöminen herättävät helposti vanhan syömishäriön mukana tulevat ikävät ajatukset laihduttamisesta. Säännöllisesti syöminen tekee minulle hyvää, terveellisesti ja monipuolisesti syöminen tekee minulle hyvää – ja siksi teen niin, en laihtuakseni. Tämä on ollut iso ja merkittävä oivallus. Sama juttu liikunnan kanssa, minua motivoi terveenä pysyminen, energisyys ja hyvä olo. Ei peilikuva tai vaa’ an lukema (en sellaista edes omista).

Katsellessani eilen muiden bingoja tunsin suurta myötämielisyyttä. Nuoruudessani luulin aina, että olin kaveriporukkassamme yksin näiden epävarmuukseni ja laihdutus-ajatusteni kanssa. Aikuisena olen ymmärtänyt, että niitä on meillä kaikilla, ulkonäöstä tai koosta riippumatta. Siksi myös halusin kirjoittaa julkisesti tämän ja näiden kuvien kera, vaikka toki olen kehopositiivisuudesta ennenkin paljon puhunut.

Mitään en toivo niin paljoa, kun että maailma olisi nykyään vähän erilainen, niin ettei meidän lasten tarvisisi kohdata laihdutuskulttuuria ja läskifobiaa osana yhteiskuntamme normeja, vaan että kaikenlaiset kehot olisivat yhtä hyviä ja tärkeitä. 


HERKULLINEN PUNAJUURIPIIRAS

11/11/2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Floran kanssa

Syksy jos mikä on kasvisten, juuresten ja lämpöisten lohturuokien aikaa. Kun vegaanisista herkuistaan tunnettu Chocochili haastoi minut testaamaan tätä punajuuripiirakkaa, säntäsin lähes siltä istumalta kauppaan. Itsehän tykästyin punajuureen vasta aikuisiällä, ja sen jälkeen olenkin ottannut menetetyt vuodet menettettyjen edestä takaisin.

Tämän piirakan pohjassa että täytteessä on käytetty Floran uutta linssipohjaista ruokavalmistetta, jota voi käyttää keittiössä hyvinkin monipuolisesti kerman tapaan. Täysin kahsvipohjaisen ja gluteenittoman tuotteen maku on mieto, se kestää niin kovaa kuumentamista kun happamuuttakin ilman juoksettumista, eli sitä voi käyttää kastikkeissa, keitoissa, padoissa, risotossa – ja todistetusti siis myös leivonnassa!

Florahan on meille kaikille tuttu, ja nyt ensimmäistä kertaa 50-vuotisen historiansa aikana Flora lanseeraa kermojen osalta täysin 100% kasvipohjaisen sarjan – Flora Vispi ja Ruoka 100%.  Kasvipohjaiset tuotteet ovat kokonaisuudessaan parempi valinta ympäristön kannalta, joten hienoa, että myös Flora on ottanut askeleen parempaan ja kestävämpään tulevaisuuteen näillä uusilla tuotteillaan. Tuotteiden pakkaukset ovat uudenlaiset purkit, jotka ovat suunniteltu vähentämään ruokahävikkiä. Ne ovat on helpompi avata, tyhjentää sekä puhdistaa.

CHOCOCHILIN VEGAANINEN PUNAJUURIPIIRAKKA (noin 10 palaa)

pohja:
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
125 g vegaanista margariinia (esim. 100% kasvipohjainen Flora Original)
2 rkl Flora 100% kasvipohjainen ruoka -valmistetta

täyte:
400 g punajuuria
oliiviöljyä
suolaa
150 g vegaanisia vuohenjuustokuutioita (Porlammin Vege Plus salaattikuutiot)
1 dl Flora 100% kasvipohjainen ruoka -valmistetta
tuoretta timjamia

1. Aloita valmistamalla pohjataikina. Yhdistä kulhossa kuivat aineet ja nypi kylmä margariini
joukkoon. Lisää Flora ruoka ja sekoita taikinaksi. Muotoile palloksi ja laita jääkaappiin
täytteen valmistamisen ajaksi.

2. Laita uuni kuumenemaan (225°C).

3. Kuori punajuuret ja viipaloi ne ohuiksi. Paista punajuuriviipaleet paistinpannulla
oliiviöljyssä keskilämmöllä muutamassa erässä pehmeiksi (noin 3-5 minuuttia per puoli).
Mausta kevyesti suolalla. (Vaihtoehtoisesti voit paistaa punajuuriviipaleet myös uunissa. Sekoita viipaleiden joukkoon oliiviöljyä ja suolaa, levitä uunipellille ja paista 200°C noin 10-15 minuuttia.)

4. Sekoita yhteen salaattikuutiot ja 100% kasvipohjainen ruoka -valmiste ja soseuta
kevyesti sauvasekoittimella. Joukkoon saa jäädä sattumia!

5. Kauli taikinasta pyöreä levy (ø noin 25 cm) jauhotetun leivinpaperin päällä. Levitä ensin
pohjan päälle 2/3 vuohenjuustoseoksesta (jätä reunoille muutaman sentin taittovara),
levitä päälle punajuuriviipaleet ja taita reunat. Lusikoi pinnalle vielä vuohenjuustoseosta
pieniksi keoiksi ja lisää päälle muutama oksa tuoretta timjamia.

6. Nosta piirakka leivinpaperin päällä uunipellille ja paista uunin keskitasolla noin 20
minuuttia. Koristele lopuksi tuoreella timjamilla.

7. Piirakka on parhaimmillaan hieman lämpimänä.

*

Itse poikkesin hieman tästä ohjeesta, ensinnäkin omasta piiraastani ei tullut täysin vegaanista, sillä vegaanisen juuston jouduin vaihtamaan kaupan suppean valikoiman vuoksi ihan tavalliseen vuohenjuustoon. Itse ajattelen, että pienillä teoilla on merkitystä, oli se sitten edes osittain maitotuotteiden vaihtamista kasvipohjaisiin, muutoksia voi tehdä vähitellen ja pienin teoin eikä esimerkiksi koko ruokaa muuttaa heti aivan täysin vegaaniseksi. Vähän silti harmittaa, koska olisin kovasti tahtonut testata noita kehuttuja salaattikuutioita tässä!

Minä myös paahdoin punajuuret uunissa, enkä pannulla, koin sen kätevimmäksi kun uuni olisi jokatapauksessa lämmin. En myöskään sekoittanut juustoa ja Flora -valmistetta sauvasekoittimella, ihan lusikalla vaan. Siitä tuli hyvä niinkin! Paistoin piirakan ohjeen mukaan, mutta kiertoilmauunissa, siksi väristä tuli vähän turhan tumma (olisi pitänyt käydä kurkkimassa välissä). Hieman kärähtänyt ulkonäkö ei kuitenkaan vaikuttanut piirakan makuun, siitä tuli pehmeä ja herkullinen. Näön vuoksi ripottelin pinnalle vielä murusia juustoa ja tarjosin simppelin pähkinä-omena -salaatin kanssa.

Tämä piirakka on samaan aikaan ihanan syksyinen, mutta samalla jollain tapaa jouluinenkin – eli ihan täydellinen juuri tähän vuodenaikaan! Flora ruoka -valmisteen maku oli todella neutraali, eikä se pistänyt ollenkaan esiin erikoisesti ihan pelkiltäänkin sitä maistaessani. Hyvä lisä siis kaikkien muiden eri kasvipohjaisten kermamaisten tuotteiden rinnalle, kiva saada lisää vaihtelua ja valinnanvaraa!


HPV ROKOTE – KYLLÄ VAI EI?

27/08/2020

Muutama päivä sitten Wilmaan kilahti kouluterveydenhoitajalta viesti, 5-9 luokkalaisten poikien HPV-rokotukset aloitetaan heti, rokotteen tullessa tänä syksynä myös poikien rokotusohjelmaan. Huokaisin syvään. Taas yksi asia jota pitää alkaa tutkimaan ja punnitsemaan – juuri kun olin saanut päätettyä mitä kumisaappaat hankin lapsille, oli taas aika ryhtyä googlaamaan.

HPV-rokotus on siis kehitetty ennaltaehkäisemään papillomaviruksen tarttumista, sillä virus itsessään lisää riskiä pääosin kohdunkaulunsyöpään, mutta myös muihin syöpiin. 10-12 vuotiaille tytöille tämä rokotus on kuulunut Suomessa rokotusohjelmaan jo vuodesta 2013 alkaen ja siitä saakka myös sen hyödyistä ja haitoista ollaan keskusteltu näkyvästi.

Olen aiemminkin pikaisesti ohittanut rokoteaihetta blogissani. Silloin kerroin olevani rokotusmyönteinen, ja että lapsilleni on aina tähän mennessä annettu kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet, sekä matkustamisen vuoksi hepatiittirokotukset, että ensi kesäksi olisi vihdoin tarkoitus ehtiä (ja muistaa) myös punkkirokotukset. Kuitenkaan infuenssa-rokotuksia en ole ikinä halunnut ottaa itselleni tai lapsilleni.

Mutta tyttöjen HPV-rokotuksesta olen aiemmin lukenut myös hyvin hurjia ja negatiivisia juttuja ja kokemuksia. Luulin vielä, että minulla on kuitenkin vielä hyvin aikaa tutkailla aihetta, kunnes nyt tulikin tieto, että sen antaminen aloitetaan heti myös pojille, eli myös tähän ikäryhmään kuuluvalle esikoiselleni.

Kaikissa virallisissa lähteissä HPV-rokotusta tietysti suositellaan. Normaalisti varmaankin uskoisin lukemani ja antaisin ilomielin lapseni piikitettäväksi, mutta kaiken kuulemani perusteella en oikein tiedä mitä uskoa ja ajatella. Siksi haluaisinkin herättää keskustelua tämän aiheen ympärillä, etenkin niiden kanssa, jotka ovat myös tutkineet ja lukeneet asiasta tai ehtineet sitä jo mielessään muuten sulatella.

Nimittäin hyvin vakavia sivuvaikutuksia on ilmeisesti myös havaittu ympäri maailman ja lisäksi sen tarpeellisuutta on myös kritisoitu paljon. Googlaamalla esim HTP rokotus haitat, löytyy paljon tietoa ja jotain tutkimustuloksia myös suomeksi, kuten myös suomalaisten vanhempien pitämä facebook-ryhmä. Vaatii vain tuhottomasti aikaa ja ennenkaikkea energiaa alkaa käymään läpi lähteitä – mikä sitten on totta, mikä tarua tai ylipäätään oleellista.

Tietysti yritän suhtautua asiaan rationaalisesti, ymmärrän että rokotetta on tutkittu hyvin ja että se on syystä lisätty ohjelmaan, mutta juuri tämän rokotteen kohdalla minulla on myös epäilykseni. Tunnistan tämän johtuvan suurimmaksi osaksi juurikin näistä hyvin paljon mediahuomiota saaneista kirjoituksista rokotteen haitta-puolista ympäri maailman. Jos alkaisin samalla tavalla yhtäkkiä penkomaan tietoa ja kokemuksia vaikkapa jäykkäkouristus-rokotuksesta, voisin olla ihan yhtä lailla pian samoissa epätietoisissa ja hämmentyneissä fiiliksissä.

Sitä tietysti haluaa vain parasta lapsilleen, eikä ikimaailmassa saattaa heitä vaaraan ja kun se epäily vaarasta (vaikkakin hyvin mahdollisesti väärä) on syttynyt, on sitä hyvin vaikea sammuttaa.

Sikainfluenssa-rokotuksista seuranneet narkolepsia -tapaukset ovat varmasti osaltaan saanut osan vanhemmista suhtautumaan uusin rokotuksiin epäilevästi. Kun HPV-rokotus vuonna 2013 lisättiin rokotusohjelmaan, jouduttiin sen antamisesta kysymään vielä erikseen vanhemmilta lupa, sillä se ei sisältynyt yleiseen rokotuslupaan, jonka vanhemmat ovat antaneet aiemmin lapsensa aloittaessa koulunkäyntinsä. Tämä varmasti aiheutti monissa vanhemmissa myös epäilyksen tunnetta, mikä edesauttoi negatiivisten kokemusten nostamista mediassa. 

Järjellä tiedostan siis, että huoleni on mitä todennäköisemmin turha (vaiko sittenkään), mutta jokin sisälläni sanoo, että haluan vielä rauhassa pohtia ja keskustella aiheesta, etenkin niiden kanssa joille se on myös ajankohtainen. Täysin oikeaa tai puolueetonta vastausta emme tule tuskin koskaan saamaan. Olisi siis hienoa kuulla teidän ajatuksianne tai kokemuksianne HPV-rokotteesta.

Sen haluan vielä sanoa, että tämän postauksen tarkoituksena ei ole lietsoa  rokotevastaisuutta tai kriittisyyttä tämän tai minkään muun rokotteen osalta. Siksi en myöskään halua jakaa tässä linkkejä tai vaikkapa puhua lukemistani mahdollisista haitta-vaikutuksista sen tarkemmin (ja koska en osaa sanoa niiden todenperäisyydestä tai kytköksistä vaikkapa poliittisiin agendoihin). Mutta itse ajattelen, että asiaan kun asiaan on kuitenkin syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Itse en siis vielä tiedä kumpaan suuntaan kallistua, mutta toivon että asiasta voidaan keskustella asiallisesti ja fiksusti, suhtautui asiaan sitten neutraalisti tai olisi vahvasti jotain mieltä.

Myös blogin Facebook-sivulla käydään samasta aiheesta keskustelua!