PÄIVÄ HENGENPELASTAJANA

10/11/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veripalvelun ja Indieplacen kanssa

Tiesittekö, että Suomalaiset miettivät keskimäärin vuoden ennen verenluovutukseen menoa? Minä itse mietin tosin paljon kauemmin. Uskon, että meillä kaikilla on aito halu auttaa muita, silti verenluovutus jännitti itseäni niin paljon, että minulla meni piikkikammoisena vuosikausia ajatukseen totutellessa.

Reilu kahdeksan vuotta sitten sain itse luovutettua verta, menetettyäni sitä yli 1,5 litraa synnytyksen yhteydessä, ponnistuvaiheesssa revenneen verisuonen vuoksi. En ymmärtääkseni kärsinyt vielä kovin vakavasta verenhukasta, mutta menetetty määrä oli kuitenkin se verran reipas, että se romahdutti hemoglobini 70 tienoille ja sairaanhoitohenkilökunta suositteli ottamaan verta vastaan.

Pitkän synnytyksen jälkeen oloni oli tottakai muutenkin kaikkensa antanut, mutta samaan aikaan siinä uusi vauva sylissä fiilis oli kuitenkin hyvä ja onnellinen. Muistan olleeni vähän ihmeissäni, tarvitsisinko minä tosiaan verta?, tunsinhan oloni kuitenkin hyväksi, vaikka en esimerkiksi olisi pysynyt omin avuin pystyssä. Olin itse yhdistänyt verensiirron akuutteihin ja vakaviin tilanteisiin, kuten onnettomuuksiin.

Luovutettua verta kuitenkin käyteteään päivittäin onnettomuuksien uhrien lisäksi esimerkiksi syöpähoitoihin, keskosille, suunnitteluihin leikkauksiin, anemian hoitoon ja niihin synnytyksiin. Luovutettu veri jaetaan Veripalvelussa punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi, joten yhdellä luovutuksella voi auttaa jopa kolmea ihmistä.

Niinpä minulle sitten annettiin muutama pussillinen verta, kädesä jo valmiiksi ollutta katetria pitkin. Muistaakseni punasoluja. Tarkat muistikuvat jo niin monen vuoden takaa ovat jo vähän hatarat, mutta selvästi muistan sen, miten väri palasi takaisin täysin kalvenneille kasvoilleni, miten pyörryttämisen tunne helpottui ja kuinka muutaman tunnin päästä pystyin jo hoiperrella suihkuun. Oli hyvä aloittaa uusi yhteinen elämä uunituoreen vauvan kanssa, kun ei itse ollut ihan täysin voimaton.

Siitä saakka minulla on ollut ajatus, että haluan pistää hyvän kiertämään. Toki verenluovutukseen menoa olen ajatellut jo sitä ennenenkin. Kerroin tuossa alussa olevani piikkikammoinen – se on yksinkertaisesti selitetty. Oikeastaan voisin sanoa olevani toimenpide -ja kipukammoinen. Oli kyse sitten tavallisesta verikokeesta tai hammaslääkärikäynnistä, saatan mennä ihan lukkoon pelkästä mielikuvasta. Siksi myös verenluovutus tuntui ajatuksena hyvin jännittävältä ja keksin usein tekosyitä miksi en voisi sitä tehdä.

Meni siis monta vuotta ja oli myös aikoja, jolloin en oikeasti sopinut luovuttajaksi. Milloin se oli imetys, uusi tatuointi, ulkomailla saatu sairaalahoito, flunssa tai uusi tapailukumppani. Nämä kaikki asiat estävät luovuttamisen – mutta vain tietyksi aikaa. Niihin oli kuitenkin helppo turvautua ja siirtää asiaa myöhemmäksi.

Syksyllä tein pitkästä aikaa Veripalvelun Sovinko luovuttajaksi?-tesin. Ja kyllä, minä sovin. Testi on helppo tehdä netissä ja sen avulla on helppo hahmottaa, olisiko itsellä nyt hyvä hetki auttaa – pelastaa jonkun, tai parhaimmillaan kolmen ihmisen henki. Nettitestin lisäksi voi soittaa Veripalvelun maksuttomaan numeroon 0800 0 5801, etenkin jos testissä jokin asia jäi askarruttamaan. Viimeistään siellä osataan kertoa, sovitko sinä luovuttajaksi. Hyvin moni sopii ja silti vain 5% meistä luovuttaa verta.

Etenkin ensimmäille verenluovutuskerralle suositellaan ottamaan kaveri mukaan ja näin minäkin olin suunnitellut tekeväni. Aikataulut eivät vain menneet yksiin, asia venyi ja pelkäsin pian saavani syysflunssan jos odottaisin vielä kovin pitkään (verta luovuttessa pitää sekä olla terve, että tuntea itsensä terveeksi). Niinpä eräs ihan tavallinen tiistai painelin itsekseni Veriplavelun Sanomatalon toimipisteseen. Jännitti, mutta yllättävän vähän. Itse verenluovutustilanteen lisäksi minua jännitti hemoglobiini ja että olisihan se tarpeeksi korkea. Sen pitää nimittäin naisilla olla vähintään 125.

Minut otettiin lämpimästi vastaan, sain täytettävksi esitietolomakkeen ja minua neuvottiin juomaan samalla muutama lasillinen mehua. Lounasaikaan paikalla oli muutama muukin luovuttaja, osa oli varannut ajan etukäteen, mutta kuten itse tein, paikalle voi mennä ihan oman aikataunsa mukaan ilman ennakkoilmottautumista.

Lomakkeen täytön jälkeen tapasin hoitajan, jonka kanssa kävimme vielä läpi sen, ja että varmasti sovin luovuttajaksi. Hän vielä selosti minulle miten verenluovutuksessa toimitaan, näytti välineitä ja kertoi miten prosessi sitten luovutetun veren suhteen etenee. Tästä tuli itselle entistä helpottuneempi olo, kun tiesin tarkalleen mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tässä kohtaa myös hemoglobiini mitattiin ja se olikin hyvät 142. Siltikin sain kotiin vielä kahden viikon rautakuurin, luovutuksessa huvenneita rauta-arvoja korjaamaan. Myös tästä syystä naisille suositellaan yksi tai kaksi luovutuskertaa vuodessa. Kuitenkin jos kaikki on kunnossa, verta voi luovuttaa halutessaan jopa kolmen kuukauden välein. Mutta jo kerta vuodessa on siis oikein hyvä!

Itse verenluovutustilanne kävi nopeasti. Pääsin istumaan mukavalle nojatuolille, josta katselin samalla televisiota, siinä pyörivä kiinteistömoguli-ohjelma sai ajatukset kivasti pois. Ylipäätään tunnelma oli rauhallinen ja rento. Aluksi minulta otettiin muutama putkilo verta, josta varmistetaan vielä veriryhmäni ja testataan ettei se sisällä vaikkapa mitään sairauksia, ennen kun luovuttamani veri sitten menee minnekään eteenpäin. Neula toki pisti vähän laittaessa, mutta ei sen jälkeen enää tuntunut. Istuskelin tuolissa vain rauhassa välillä tv:tä katsellen, välillä ympäristöäni ja muita luovuttajia ja heidän hoitajiaan seuraillen. Koko luovutustapahtuma oli ohi kymmenessä minuutissa.

Luovutuksen jälkeen olo voi hetken aikaa tuntua hieman pyörryttävältä, jopa huonovointisuutta voi tulla, joten sain käsiini heti omenamehua sitä välttämään. Minulla oli luovutuksen jälkeen oikeastaan tosi hyvä olo, suurimmaksi osaksi siksi, että olin voittanut pelkoni, suoriutunut mallikkaasti ja ennenkaikkea olin tehnyt jotain hyvää, arvokasta ja tärkeää. Minä saatoin tuolla teolla oikeasti pelastaa jonkun ihmisen (tai kolmen) hengen. Tai edes antaa voimia jollekulle uunituoreelle äidille, joka tarvitsi vähän jeesiä samanlaisella hetkellä kun minä kahdeksan vuotta sitten. Ai hitto että siitä tulikin hyvä fiilis.

En pitänyt kiirettä pois lähtemiseen, join rauhassa lisää mehua, katsoin vähän telkkaria jonka jälkeen siirryin vielä ”kahvion” puolelle mutustamaan muutaman keksin, vähän vielä lisää mehua ja tietysti sitä kahvia. Kaikesta siitä mehun litkimisestä vatsani oli ihan täysi, mutta nappasin vielä kotimatkalle laukkuun varmuudeksi täytetyn ruisleivän mukaan. Kiitokseksi käynnistä sain luovuttaja-pinssin, heijastimen sekä kangaskassin jossa lukee Hengenpelastaja.

Kotiin menin normaaliin tapaan ratikalla, toki otin hoitajien kehoituksesta loppupäivän rauhallisemmin ja join paljon. Ainoastaan kotiin, kolmanteen kerrokseen kavutessani tuntui vähän raskaalta ja hengästyin helposti. Mutta se on aivan tavallista ja kuuluu asiaan. Seuraavana päivänä tunsin jo itseni aivan normaaliksi. Siis ihan normaaliksi HENGENPELASTAJAKSI. Hyvä fiilis teostani ei ollut kadonnut minnekään.

Verta ei voi korvata millään lääkkeillä ja luovutettu veri onkin monille vakavasti sairaille elinehto. Uusia verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti, joka arkipäivä 800 luovuttajaa, sillä veri myös vanhenee nopeasti. Etenkin näin pimeänä marraskuuna luovuttajien määrä vähenee, joten juuri nyt olisi oikein hyvä tosissaan harkita luovuttajaksi ryhtymistä.

Omasta kokemuksesta suosisittelen luovuttajaksi ryhtymistä lämmöllä. Se on helppo ja ilmainen tapa auttaa ja siitä tulee todella hyvä mieli. Eikä se oikeasti ole edes pelottavaa, paikalla on ihanaa ja osavaa henkilökuntaa, joka saa olon tuntumaan tärkeältä ja turvalliselta. Tämän kokemuksen myötä päätin myös mitä pikinmiten liittyä kantasolurekisteriin.

Helsingissä verta voi käydä luovuttmassa Kivahaassa sekä Sanomatalossa, Espoossa Isossa Omenassa. Muut luovutuspaikat löydät täältä. Testaa sovitko luovuttajaksi täältä. Vai oletko kenties jo luovuttaja? Olisi kiinnostavaa kuulla teidän omia tarinoitanne myös luovutuksesta tai jos olette itse saaneet luovutettua verta. 


MINUN TAPANI AUTTAA

19/05/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa MINUN TAPANI AUTTAA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä UNICEFIN kanssa.

Omasta hyväntekeväisyyteen osallistumisesta tuntuu välillä vähän vaikealta puhua. Alitajuisesti pelkään, että joku kokee sen oman sädekehäni kiillotteluna. En siis ihan hirveästi sitä julkisesti mainosta. Toisaalta juuri julkisen työni vuoksi minunkin pitäisi rohkeasti ja ylpeästi omalla esimerkillä puhua enemmän hyväntekeväisyydestä ja siihen osallistumisesta.

Jo vuosia sitten huomasin, että UNICEF oli hyväntekeväisyysjärjestöistä se taho, jonka keräyksiin useinmiten osallistuin. Hädässä olevien lasten ja perheiden auttaminen tuntui – ja tuntuu edelleen hyvin tärkeältä.

Muistan jo joskus lapsena haaveilleeni, että voisin joskus itse aikuisena vapaaehtoisena viedä henkilökohtaisesti apua perille sitä tarvitseville lapsille.

Aluksi tipautin kolikon silloin tällöin kauppareissulla kassalla olleeseen lippaaseen tai pyöristin ostokset ylöspäin, osallistuin katastrofikeräyksiin tekstiviestillä, ostin päiväkodin hoitajille joulu – ja kevätlahjaksi aineettomia lahjoja ja jossain vaiheessa ryhdyin kuukausilahjoittajaksi.

Joitain vuosia sitten sain mahdollisuuden tehdä ensimmäistä kertaa blogini kanssa hyväntekeväisyysyhteistyötä UNICEFin kanssa. Pääsin näkemään ihan läheltä organisaation toimintaa sekä tapaamaan sen työntekijöitä. Kohokohtana oli vierailu UNICEFin humaniteerisen avun varastolle Kööpenhaminaan, josta suuri osa rokotteista, avustuspaketeista ja muista tärkeistä tarvikkeista pakataan ja lähetetään katastrofialueille tai muuten apua tarvitseville.

Silloin vahvistui tunne, että tässä on todella todella tärkeä järjestö, joka on auttanut ja pelastanut monia hätää kärsiviä lapsia ja perheitä sekä parantanut heikompiosaisten elämänlaatua.

UNICEF ei siis pelkästään vie apua perille, vaan tekee pitkäjänteistä työtä eri maiden kanssa, jotta niiden kansalaisilla olisi paremmat oltavat ja esimerkiksi paremmat rokotusohjelmat. UNICEFin tavoitteena kun ei ole pelkästään pitää lapsia hengissä, vaan saada romahtanut, kriisissä rypevä maa takaisin jaloilleen ja huolehtimaan itse lapsistaan. Tämän lisäksi he tekevät jatkuvaa tuotekehittelyä, jotta toimitettavat tuotteet olisivat mahdollisimman tehokkaita, kustannustehokkaista sekä helppokäyttöisiä.

Itse äitinä juurikin lasten hätä ja kaltoinkohtelu saa minut todella surulliseksi ja herättää voimakkaan halun auttaa. Minut on tämän lisäksi vakuuttanut UNICEFin henkilöstön laaja ammattitaito ja intohimo auttamiseen. Kun lahjoitan UNICEFille, tiedän että apu menee perille ja että siellä päässä tehdään kaikki mahdollinen ja vähän päälle.

Kuukausilahjoittamisen lisäksi minulla on ollut pitkään tapana osallistua erilaisiin katastrofikeräyksiin pienellä summalla, sekä välillä jakaa näistä tietoa myös omissa some-kanavissani ja kehoittaa muitakin lahjoittamaan.

Minulla on myös jo vuosia ollut tapana siirtää kaikkista blogin kautta saamistani tuotteista syntyneet myyntivoitot (eli pääosin kirppiksellä myymistäni, pieneksi jääneistä lastenvaatteista) suoraan UNICEFille. Se tapa kuukausilahjoittamisen lisäksi on tuntunut minusta hyvälle ja oikealle.

Kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen on helppo ja hyvä tapa auttaa. Kuukausilahjoittana varmistat, että lapset saavat hoitoa, suojelua ja koulutusta. Säännöllinen tuki on äärimmäisen tärkeää apua tarvitseville lapsille ympäri maailman. UNICEF käyttää lahjoitukset lasten auttamiseen yli 150 maassa. Liittymällä UNICEFin kuukausilahjoittajaksi et auta vain yhtä lasta – autat kaikkia apua eniten tarvitsevia, kaikkialla maailmassa. Autat lapsia kriisitilanteissa ja huolehdit heidän perustarpeistaan: puhtaasta vedestä, ravinnosta, rokotuksista ja koulunkäynnistä.

Kuukausilahjoittajana voi valita itselleen sopivan summan kymmenestä eurosta ylöspäin. Kun miettii, että miten helposti sitä voikaan omassa arjessaan pihistää kympin tai parin kuukaudessa – ja ennenkaikkea, mitä miten iso apu se on monelle on, ei kuukausilahjoittajaksi ryhtymisen pitäisi olla onneksi kovinkaan monellekaan teistä mahdoton asia.

Esimerkiksi 5 eurolla saa 33 annosta poliorokotetta, 12 eurolla vihkot ja kynät 30 lapselle, 5 eurolla 1 250 vedenpuhdistustablettia joilla saadaan jopa 5 000 litraa puhdasta vettä, 25 eurolla 1250 pussia vitaminijauhetta tai 37 eurolla hätäapupaketti, joka sisältää kuukauden vesi-ja hygieniatarvikkeet koko perheelle.

Apua tarvitsevia on maailman hirvittävä määrä ja kaiken niiden epäoikeudenmukaisuuksien miettiminen voi tuntua jopa hyvin ahdistavalta. MUtta meillä hyväosaisilla on velvollisuus auttaa heikompiosaisia ja aina välillä sitä voikin miettiä, että mikä olisi minun tapani auttaa ja mihin omat rahkeet riittävät. Monen kiireiiessä arjessa tehokas ja helppo tapa on juurikin kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen.

Lisää kuukausilahjoittamisesta voit käydä lukemassa (ja liittymässä) UNICEFin sivuilta. Mikä on sinun tapasi auttaa?


MITÄ JÄLKEEMME JÄÄ?

2/11/2017

Kaupallinen yhteistyö WWF

Äitinä mieleeni tulee väistämättä usein kysymys, millaisen maailman jätän jälkeeni? Sulavatko jäätiköt kokonaan kun vielä omat lapseni ovat elossa, tuhoavatko hirmumyrskyt kaiken alleen, entäs miten käy luonnollemme ja eläimille? Joskus mietin myös, että olenko osannut opettaa lapseni ymmärtämään tätä kaikkea. Syitä ja seurauksia, luonnon ja elämän kunnioitusta.

Katsellessani heitä ihmettelemässä syysmetsää, kohdatessaan lempein ottein naapurin koiran tai pohtiessaan eläimien oikeuksia sirkuksen mainoksen nähdessään tiedän että olen. Jos tulevaisuudessa jälkeemme jää yhtä valveutuneita ihmisiä mitä lapsemme nyt ovat, on meillä vielä toivoa.

Vaikka olemme tällaisia perus kauralatte-kaupunkilaisia, on perheemme suhde luontoon vahva. Meille on tärkeää päästä usein luonnon helmaan ja onneksi meillä täällä Helsingissä se on hyvinkin helppoa. Ei ole väliä vaikka asumme lähes keskustassa, pihamme metsikössä asustaa kettu ja voimme kesäisin viljellä omat salaattiaineksemme omilla viljelyksillämme. Upea keskuspuisto on aivan vieressä ja nuoruudenkotiini saareen hurauttaa bussilla alle puolessa tunnissa.

Ihaninta minusta on kuitenkin nähdä miten lapset suhtautuvat eläimiin. Se empatian määrä! On hienoa myös nähdä miten kiinnostuneita he ovat luonnon ja eläinten tilasta, haluavat kysellä vaikkapa sukupuutosta ja miettivät oma-aloitteisesti tapoja sille ettei mikään laji enää katoaisi tältä planeetalta.

Minusta on tärkeää että tällaiset asiat ovat meillä ihan arkisia ruokapöytäkeskusteluja ja että lapset ovat pienestä saakka olleet kiinnostuneita luontoon ja maapalloon liittyvistä asioista. En ole oikeastaan koskaan miettinyt mitään tarkkoja kasvatusperjaatteita tai tapoja, mutta nyt kun asiaa mietin, tärkeintä on ehdottomasti toisten kunnoittaminen ja auttaminen ja sen opettaminen onkin näköjään käynyt ihan vahingossa.

Ilmastonmuutoksesta ja sen tulemisesta muistan kuulleeni ensimmäisen kerran joskus koulussa. Silloin se tuntui joltain kaukaiselta asialta, joka ehkä joskus tulee. Nyt se näkyy kuitenkin jo arktisilla alueilla ja juuri siksi usein mietityttääkin, että mitä meidän jälkeemme jää. Jääkö mitään?

Myös Suomen luonnossa on nähtävissä monia lämpenemisen merkkejä: vesistöjen jääpeiteajat ovat lyhentyneet, kasvillisuus on muuttunut ja metsänraja on siirtynyt pohjoisemmaksi ja korkeammalle. Ilmastonmuutos lämmittää arktista aluetta nopeammin kuin mitään muuta aluetta maapallolla. Arktisella alueella on suuri merkitys koko maapallon luonnon monimuotoisuudelle. Osaa alueen lajeista, kuten jääkarhuja, ei tavata missään muualla. Huomattava osa arktisen alueen ympärivuotisesta jääpeitteestä on jo hävinnyt. (lähde WWF)

WWF:n kummius on yksi helpompia tapoja auttaa. Lumi-kummina pääset suojelemaan muunmuassa jääkarhua, mursua, itämerennorppaa, naalia ja ahmaa. Kummina tililtäsi menee kuukaudessa minimissään kahdeksan euroa Arktisen alueen suojelutyöhön – se ei ole paljoa paremman huomisen toivossa. Lahjoituksia käytetään lajien suojelun lisäksi imastonmuutoksen hillitsemiseen, luonnonsuojelualuiden perustamiseen sekä kieltojen asettamiseksi luonnonvarojen ryöstämiselle. 

Lumi-kummina saat myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvän WWF-lehden, joka sisältää paljon mielenkiintoista ja tärkeää tietoa luonnosta. Meidän perhe on ollut WWF-kummeja jo monta vuotta ja jokainen lehti luetaan aina tarkkaan ja hienoja kuvia ihastellen. Kummius on myös todella hyvä aineeton lahja-idea ihmiselle jolla on jo kaikkea. Joulukin on tulossa! Ja jos kummiksi ei ole mahdollisuutta juuri nyt ryhtyä, WWF:lle voi tehdä myös kertalahjoituksia.

Herääkö teillä mieleen välillä vastaavanlaisia kysymyksiä? Miten teidän lapset suhtautuvat luontoon tai sen suojeluyöhön? Puhutaanko teillä kotona tällaisia asioista?

Kerro miten luonnon kunnoittaminen näkyy teidän arjessa ja osallistu Planeettamme Maa -konsertin lippupaketin arvontaan! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kahden hengen lippupaketti 24.2.2018 Hartwall Areenalla järjestettävään konserttiin. Arvonta päättyy su 8.11.17.

Lumi-kummiuteen voit käydä tutustumassa täällä ja samalla laskea itsellesei sopivan kuukausilahjoitussumman. Voi vaikka miettiä, että mistä pienestä asiasta voisi kuukaudessa luopua ja lahjoittaa rahat mielummin luonnonsuojelutyöhön.