ROLLER DERBYÄ TESTAAMASSA

14/01/2017

Processed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

En usko, että veikkaus menee kovin mönkään, jos epäilen huomenna paikkojen olevan vähän kipeinä. Pääsin nimittäin vihdoin muutaman vuoden pähkäilyn jälkeen kokeilemaan tänään ensimmäisen kerran Roller Derbyä. Lajin ensimmäinen suomalainen seura, Helsinki Roller Derby, järjesti muutamalle bloggaajalle tilaisuuden tulla tutustumaan lajiin.

Itse olen lajissa kiinnittänyt enemmän huomiota lähinnä sen fyysisyyteen, kontakteihin sekä pelaajien ulkonäköön ja itseasiassa vasta tuolla tajusin, ettei minulla ole mitään hajua pelin säännöistä tai edes siitä mitä siinä pitää ylipäätään tehdä. Se on vain näyttänyt hauskalta, mutta olenkin tainnut kiinnittää aiemmin enemmän huomiota esimerkiksi värikkäisiin varusteisiin kun itse peliin.

Asia alkoi kuitenkin valkenemaan pikkuhiljaa, kun pääsimme seuraamaan suomen parhaimpien joukkueiden peliä. Roller Derbyä pelataan siis ovaalin muotoisella radalla kahdessa joukkueessa. Pisteitä kerätään niin, että kummassakin joukkueessa on yksi jammeri (tähtikypärä) jonka päästessä rata läpi syntyy pisteitä. Joukkueet sitten toki yrittävät sekä estää toisen joukkueen jammeria etenemään ja toisaalta samalla myös puolustaa omaa jammeriaan. Lisäksi pelissä on paljon muita sääntöjä ja se onkin hyvin taktinen laji. Vauhdikkas joukkuelaji vaatii siis myös nopeuden, voiman ja ketteryyden lisäksi strategista älyä.

Itse en todellakaan vielä voisi mennä pelaamaan. Lähinnä keskityin pysymään pystyssä! Pikkuhiljaa varmuutta omaan menoon alkoi kuitenkin tulla, ja loppua kohden uskalsinkin jo luistella vähän kovempaa, kääntyillä ja mennä takaperin. Kyllä se siitä kun vaan tarpeeksi treenaa! Hauskinta olikin juuri se, kun uskalsi kokoajan pikkuhiljaa olla rohkeampi, eikä kaatuminenkaan enää pelottanut niin paljoa (en kaatunut kertaakaan!).

Tykkään muutenkin tuollaisesta urheilusta, jossa se hauskanpito on pääasiassa ja kuntoilu tulee siinä sitten vähän niinkun huomaamatta mukana. Tässä lajissa kuulemma myös kehitys tapahtuu nopeasti. Siis että sen näkee ihan fyysisesti omassa kropassaan mutta erityisesti myös taidoissa. Jotkut lajia pari vuotta sitten ekaa kertaa kokeilleista pelaavat nykyisin jo maajoukkueessa.

Suomi onkin Roller Derbyssä ihan parhaiden joukossa ihan maailmanlaajuisesti. Opin tänään myös, että myös miehet pelaavat Roller Derbyä ja heillekkin on omat joukkueensa. Miehiä on paljon myös valmentamassa sekä tuomaroimassa.

Me taidetaan Peetan kanssa aloittaa Roller Derby ihan oikeasti harrastuksena. Tai ainakin käydään helmikuussa strattaava parin kuukauden alkeiskurssi. Oli sen verran kivaa, että haluan kyllä oppia kunnolla luistelemaan. Se itsensä ylitys-fiilis urheilussa kun urheilussa on niin hyvä, ja tässä sitä tuntuu ainakin saavan!

Jos teitä muuten kiinnostaa kokeilla, niin seuraava kaikille avoin ja ilmainen lajikokeilu on jo tänään lauantaina! Open Skate tapahtumaan voi osallistua Jätkäsaaren Bunkkerissa klo 14-17. Jotta varusteita varmasti riittää kaikille, kannattaa tapahtumaan ilmottautua etukäteen.

Onko Roller Derby teille entuudestaan tuttu laji tai minkälaisia mielikuvia se teissä herättää? Itse olin ehkä vähän yllättynyt kuinka kovaa urheilua se onkaan, pitää mennä pian uudestaan :D !

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MIKSI SITTEN TEKISIN NIIN?

3/03/2016

Pizza himottaa, farkut ahdistaa ja olen tällä viikolla siirtänyt salille menoa jo kolme kertaa. Jotain on tehtävä. Tai vähän jo teinkin, mutta silti motivaatio on edelleen vähän hukassa. Olen ollut syksystä saakka kasvis -ja ajoittain täysin vegaanisellakin ruokavaliolla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin välttämättä syönyt kokoaikaa mitenkään superterveellisesti. Kaikkea epäterveellistä herkkua kun saa vegaanisenakin. Suurin ongelmani ehkä kuitenkin on kasvisruoan useasti korkea hiilaripitoiuus ja siitä seuraava hiilareiden ja sokerin himo. En tiedä vaikuttaako muillakin hiilareiden syöminen niin, että niitä pitää vaan saada lisää ja lisää? Minulla ainakin. Ja munkkia päälle.

Päivässä tulee onneksi käveltyä aina yhteensä ainakin muutama tunti, mutta muuten liikuntakin on jostain syystä ihan unohtunut. Tuntuu että keho kaipaisi kunnon hikirääkkiä, mutta kun ei muuten joko huvita tai sitten ei ole siitä kuuluisaa aikaa. Sitten siitä tulee kaiken kukkuraksi vielä huono-omatunto kun ei ehdi tai jaksa. Pari päivää sitten latasin puhelimeen sitten appin nimeltään 7 min workout. Kyllähän ihmisellä  pitäisi ainakin seitsemän minuuttia päivässä olla aikaa jotain lihaskuntoa vähän tehdä. Huono-omatuntokin hälveni kun parina päivänä on sattunut kainaloissa sellaisiin lihaksiin, mitä en edes tiennyt olevan olemassa.

Tuntui kuitenkin siltä, että tarvitsisin vieläkin lisää motivaatiota. Ajattelin selailla vanhoja postauksiani. Muistelin että siellä oli jotain sporttijuttuja, onnistumisia ja elämäntapamuutokseen liittyviä kirjoituksia. Muutaman postauksen jälkeen olin sanaton. Jotenkin ylpeä itsestäni. Miten se ala-asteelta saakka jojo-laihduttanut Minttu voikin kirjoittaa noin viisaasti. Yhdessäkään ruokavalioon, minäkuvaan, painonhallintaan tai hyvinvointiin liittyvässä postauksessa pääpointti ei ollut kaloreiden laskeminen, itsensä piiskaaminen tai muutkaan kepuliskonstit. Kaikista paistoi läpi itsensä hyväksyminen, rakastaminen ja armollisuus.

Istuin siinä koneella, uunissa muhi kaalilaatikko ja olin juuri lähdössä kävelylenkille hakemaan pojat eskarista ja päiväkodista. Näinhän on juuri hyvä. Joo-o, toki olisin voinut syödä illalliseksi vain porkkanan ja juosta päiväkodille kolmen kilon painot nikoissa. Mutta en minä ole sellainen. En tykkää sellaisesta. Miksi sitten tekisin niin?

Se oli paras motivaatio mitä olisin voinut saada. Muistutus siitä että minä olen oikein hyvä tällaisena. Että liikun, vaikka sitten ”vain” lenkkeillen, koska se tekee hyvän olon. En siksi että yrittäisin mahtua kauneusihanteeseen. Sama juttu ruuan kanssa. Arvostan itseäni, joten haluan siksi syödä hyvin ja puhtaasti. Jos sen seurauksena mahdun paremmin farkkuihini, on se vaan plussaa. Mutta jos huomenna viikonlopun alkamisen kunniaksi syönkin pizzaa ja sen kanssa lasin viiniä, on sekin ihan ok. Koska jokainen on sen aina välillä ansainnut ja elämästä pitää nauttia.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VOISIHAN SITÄ VÄHÄN KEVENTÄÄ

11/08/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näin aamulla sellaista unta, että olin laihtunut viikossa seitsemän kiloa. Olin ihan innoissani tulossa kertomaan sitä tänne blogiin, sillä tarkoituksena oli juuri tänään muutenkin kirjoittaa samasta aiheesta. Mutta sitten heräsin ja muistin (karun) totuuden.

En ole usempaan vuoteen omistanut vaakaa ihan tarkoituksella. Sillä oikeasti oma olo ja vaikkapa se miten vaatteet istuu päälle, kertoo paljon enemmän kun vaa´an lukema. Oikeastaan puntarilla ramppaaminen aiheuttaa itsessäni ainakin vain enemmänkin ihan turhaa ahdistusta, sitä punnitsee itseään ihan liian usein ja miettii niitä lukemia jatkuvasti. Ja niinhän siinä taas kävi, kun lähes vuoden tauon jälkeen käväisin kaverillani vaa´alla. Tiesin kyllä että kesäkiloja oli varmasti kertynyt, mutta että kahdeksan kiloa viime käynnistä! Voi apua. Elelinkin tämän jälkeen viikon hieman kurinalaisempaa elämää (ja mietin KOKOAJAN ruokaa) jonka jälkeen kävin viime viikonloppuna taas samaisella vaa´alla. Ja mitä vielä, kiloja oli tullut vielä yksi lisää! Tyhmä vaaka.

Viime viikon tapaan aijon nyt vähän ryhdistäytyä näissä syömishommissa. Sitä nimittäin ollaan taas sokerikoukussa. Joka päivä on pakko saada jotain makeaa ja illat etenkin menee napostelun puolelle. En kuitenkaan koe tätä suurimmaksi ongelmaksi, sillä muuten syön kyllä mielestäni pääosin terveellisesti ja puhdasta ruokaa. Ongelmana on se, että ruoka on vaan niiiiin hyvää ja siitä johtuvat liian suuret annoskoot. Eikä nuo viikonlopun viininlipityksetkään tuota vyätäröä ainakaan kavenna. Toki myös muutto lähemmäs päiväkotia ja se, että päivässä tulee käveltyä 3 km vähemmän kun ennen vaikuttaa.

Päätin nyt jatkaa viime viikon tapaan keventämistä. Yritän jättää kokokonaan sokerin, lisätä kasviksia, vähentää hiilareita ja ulkonakin olen käynyt nyt jo pari kertaa ihan (melkein) vesilinjalla. Viime viikolla tunsin olevani jatkuvasti nälässä, mutta nopeasti pienempiin annoksiin tottuu. Sekä siihen, että muistaa juoda ja syödä pieniä määriä säännöllisesti.

Myönnän toki että osittain keventämisen motiivina on laskea vaa´an lukemaa, mutta edelleenkään en sellaista aijo hankkia. Sillä suurin syy on kuitenkin se oman hyvän olon parantaminen ja se, ettei nuo aiemmin sopivat vaatteet kinnaisi niin paljoa. Mihinkään dietille en aijo ryhtyä, tai kieltää kaikkea hyvää ja kivaa. Mutta uskon että ihan pieneillä teoilla on jo paljon merkitystä. Ja nyt kun poikien lomakin päättyi, pääsen taas käymään paremmin lenkillä yms. Missään nimessä en silti ole luopumassa itsensä hyväksymisen paasaajan roolia! Edelleen tykkään itsestäni, näinkin, mutta haluan silti voida kevyemmin.

Pakko muuten jakaa vielä herkullisen kaalipedin ohje teille. Eilen kaipailin tofupihvieni kanssa jotain muuta kun viime aikoina paljon syömääni kukka -ja parsakaalia. Paistoin pienessä määrässä oliiviöljyä sitten kevätkaalia, lehtikaalia, kevästsipulia sekä retiisiä – joukkoon vähän suolaa ja pippuria. Hyvää! (ps. söin silti vain puolet)

Mites te muut, tuijoteletteko paljon vaa´an lukemia vai onko juuri se oma hyvä olo teillä mittarina?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.