PIENI JÄRJESTELIJÄ
(HELPOMPAA VAATTEIDEN NIMIKOINTIA)

27/11/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tarramonsteri kanssa
Sisältää alennuskoodin!

Kuten kuvista huomaa, myös perheemme pienin on hurahtanut tarroihin. Hän näki minut nimikoimassa lasten uusia talvipipoja ja tottakai itsekin osallistua. Nyt tuskin kenellekään ei jää epäselväksi, että kenen pupu ja nukke ovat. Miten näppärät voivatkin olla jo pienet sormet!

Itse kuulin aikoinaan Tarramonsterin nimikointitarroista nähdessäni niistä mainoksen päiväkodin eteisessä. Sitä ennen olin ollut aina se äiti, joka poikkeustapauksissa saattokin muistaa kirjoittaa lapsensa nimen pesulappuun tai jopa laittaa sellaisen maalarinteipillä, mutta pääosin jätin myös aika monet vaatteet ja kengät nimikoimatta.

Muistin omasta lapsuudestani kankaiset nimilaput, joita äidit ompelivat käsin vaatteisiin. Myöhemmin tuli silitettäviä. Monta vuotta kyllä mietin, että joskus otan homman asiakseni ja vietän koko viikonlopun kaikki lasten vaatteet nimikoiden – mutta aina tuli jotain vähän parempaa tekemistä.

Tuon päiväkodin mainoksen innoittamana ensin tottakai googlasin muiden vanhempien käyttökokemuksia liimattavista nimitarroista. Oman kokemukseni mukaan kun ainakaan ne omat maalarinteippiviritelmäni eivät pesussa hyvin pysyneet. Monet kuitenkin kehuivat kotimaisen Tarramonsterin tarroja kestäviksi, joten tilasin niitä pinkat poikien nimillä.

Ja siitä alkoihin ihan uudenlainen arki – tai no ainakin vähän käytännöllisempi. Päiväkotiin kadonneet tai ulos kadulle pudonneet lasten vaatteet ja yksinäiset rukkaset jopa palautuivat takaisin meille selkeän nimikoinnin ansiosta. Myös lapset pystyivät päiväkodissa ja kotona tunnistamaan paremmin omat vaatteensa ja se helpotti myös itsenäistä pukemista.

Koska säilytin nimiarkkeja vähän siellä sun täällä – yhtä poikien vaatehuoneessa, toista eteisen laatikossa, kolmatta päiväkodin lokerossa, kävi uusien vaatteiden nimikointi aina tosi helposti. Aina kun huomasin, että vaatteesta puuttuu nimi, tarra vaan läts – ja menoksi.

Ja totta tosiaan, pääosin tarrat kestävät myös hyvin pesukonetta ja kuivausrumpua – jopa vuosia. Olen huomannut sen niin poikien vaatteissa kun kirppareiltakin ostetuista vaatteista, jossa on ollut edellisen käyttäjä nimitarra kiinni. Tarranhan saa kyllä halutessaan ihan siististi irti, mutta joskus käytettynä ostetuissa vaatteissa se on ollut vähän piilossa pesulapussa, josta olen sen huomannut vasta pitkän käytön jälkeen. Monet käytettyjä vaatteita ostavat arvostavat myös sitä, jos vaatetta ei ole nimikoitu tussilla ja kyllä se monesti nostaa vaatteen jälleenmyyntihintaa muutamalla eurolla.

Omasta tyytyväisyydestäni Tarramonsterin nimikointitarroja kohtaan kertoo varmasti myös se, että vuosien mittaan olen aina niiden loppuessa tilannut lisää. Viime keväänä hokasin, että tottakai minäkin tarvitsen omat nimikointitarrat! Ei se hanskojen hävittäminen ainakaan omalla kohdallani ole loppunut aikuisikään. Pipojen ja hanskojen lisäksi nimitarra löytyy ainakin kalenteristani sekä vesipullon pohjasta.

Vaatteiden ja kenkien lisäksi nimikointitarroilla voi käyttää vaikka mihin. Pojilla on nimitarrat myös kännyköissään, penaalissa, repussa, pyöräilykypärässä… Taidettiin me muistaakseni päiväkotiaikoina nimikoida niiden avulla myös lelupäivän lelut. Tarroja tuskin on tarkoitus käyttää uudelleen ja uudelleen, mutta kovalta pinnalta toiselle siirrettärssä ne kestävät mielestäni hyvin.

Tarramonsterin valikoimista löytyy paljon erilaisia valmiita tarrapaketteja sekä teemapakkauksia. Tarroja voi suunnittella alusta saakka täysin itse, jolloin niihin voi muodon ja fontin lisäksi valita värin sekä kuvan – tai kuvattomuuden. Meillä sekä itse suunniteltuja että valmiita teemapakkauksia. Nimikointitarrojen lisäksi valikoimissa on valmiita järjestelytarroja, joilla saa pidettyä vaatekaapin vähän paremmassa järjesteyksessä. Sekä myös silitettäviä nimikointilappuja.

Tarroja tilatessa ilmoitetaan niihin haluttava nimi, pohja pyytää etu -ja sukunimeä, mutta kumman vaan voi jättää halutessaan myös tyhjäksi ja tilata vaikkapa koko perheelle yhteisiä tarroja pelkällä sukunimellä. Nimen tilalle voi toki laittaa vaikka myös puhelinnumeron.

Itse tykkään kiinnittää nimikointitarrat vaatteissa niskaan tai niskassa olevaan merkkilappuun. Tarramonsteri kuitenkin suosittelee tarrojen kiinnittämisen pesulappuun, jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyvin kiinni. Itse taas tykkään että nimen näkee helposti. Kun tarran vaan painaa kunnolla ja antaa olla paikallaan vähintään vuorokauden ilman pesua tai kulutusta, pysyy ne mielestäni hyvin paikoillaan niskassakin. Joidenkin tarrapakkausten mukana tulee myös läpinäkyviä suojatarroja, mikä laitetaan vielä tarran päälle, jos se pitää saada paljon kulutusta vaativaan paikkaan – kuten kengän varteen.

Ovatko nimikointitarrat teille tuttuja? Jos jollakulla sattuu olemaan tarvetta tarroille koodilla MGG19 saa Tarramonsterin nimikointitarroista 15 % alennuksen sekä ylimääräisen arkin / tarrapakkaus . Alekoodi on voimassa maanantaihin 2.12.19 asti.


EI SE OLE NIIN PÄIVÄN PÄÄLLE

9/11/2019

Niinä vuoroviikkoina, kun muut lapset ovat toisilla vanhemmillaan ja me kotona miehen ja taaperon kanssa vain kolmisin, päivät menevät usein aivan sekaisin. Oli arki tai viikonloppu, huomaan meneväni nukkumaan yleensä mahdollisiman aikaisin. Joskus puoli yhdeksän peiton alle kaivautessani tajuan olevan launatai-ilta ja tietettekö, tunnen siitä pelkkää tyytyväisyyttä.

Viikoinloppuihin ei sisällty samanlaisia enää odotuksia ja suunnitelmia kun ennen vauvaa. On vain päiviä jotka soljuvat.

Eikä se ole yhtään huono asia. Maanantaina oltiin kahdestaan miehen kanssa yötä hotellissa- sillä miksi sellaista ei voisi tehdä myös viikolla? Otettiin drinkit kattoterassilla ja syötiin monen ruokalajin illallinen. Tuntui ihan lauantailta. Tiistai sitten tuntui sunnuntailta ja eilinen perjantai oli ehdottomasti torstai  – ja sitten toisaalta, se olisi voinut olla ihan mikä tanhasa muu päivä. paitsi ehkä sunnuntai.

Koska elämme intensiivistä pikkulapsiperhe-elämää, meillä on harvoin viikonloppuisinkaan mitään menoja. Ehkä alitajuisesti yrittämmekin sopia mahdollisiman vähän ohjelmaa – millekään päiville. Ne kuitenkin täyttyvät aina ihan itsestään. Kun ennen viikkoa rytmitti tarkkaan viikonpäivät ja ennenkaikkea lähestyvä viikonloppu, nyt on ihan erilaista.

En voi sanoa kaipaavaani vanhaa elämääni, tiedostan sen, että nyt on erilainen elämänvaihe ja joskus taas tulee toisenlainen. Jos jotain ”vanhasta elämästäni” kaipaan, on se ystävät joita tuli – yleensä viikonloppuisin, nähtyä enemmän. Välillä kaipaan tanssimaan, mutta yöunet vievät selvän voiton siitä hommasta.

Lapsiperhearki kuvataan usein rankaksi ja joskus sitä toivookin päivän menevän vain nopeasti ohi – yleensä siksi, että pääsisi nukkumaan. Pääosin se on kuitekin ihanaa ja itseäni hirvittää enemmän ajan nopea kulku. Miten päivä toisensa jälkeen lipuu ohi, vuodenajat seuraavat toisiaan ja lapset hujahtavat pituutta.

Teen kotona töitä ja mieheni on hoitovapaalla. Yritän pitää säännöllistä työaikaa arkipäivisin, mutta käytännössä se onnistuu harvoin. Siinä on varmasti syy sille, miksi sunnuntaisin ei ahdista tuleva maanantai ja miksi se maanantai harvoin tuntuu edes siltä.

Puhun usein arjesta. Arki merkitsee ja ennenkaikkea tuntuu eri ihmisille, erilaisissa elämäntilanteissa erilaisille. Meidän arki on päällisin puolin tavallisen arkista – tai siis tavallista juuri meille. On aikaiset herätykset, kaurapuurot, ulkoilut lähipuistossa, kaupassa käynti, ruan laittoa ja tiskokoneen tyhjennystä. Ja silti joka päivään kuuluu juhlahetkiä.

Meille arjesta tekee eritystä viihtyisällä, rauhallisella mutta meille tapeeksi eläväisellä asuinaalueella eläminen, palvelut kävelymatkan päässä, kiva lähikavila ja lempiravintolat kotiikuljetussäteen sisällä. Laadukasta kahvia aamuisin itse jauhettuista pavuista vaahdotetun kauramaidon kera, kaapissa jemmassa suklaata ja pähkinöitä. Ylellinen kasvööljy ja kylpytakki jonka lehmeyteen sukeltaa iltasuihkun jälkeen. Makaroonilaatikon kanssa nautittu hyvä lasi punaviiniä. Villamatto, jonka tuntua rakastan paljaan jalan alla. Rakkaita ihmisiä elämä täysi – hekin vähintään puhelimen päässä.

Kuormittavia asioita, elämän murheita, on myös, mutta pyrin keskittymään niihin hyviin. Nautiskelemaan. Nauttimaan arjesta – luki kalenterissa mitä vaan, arjesta voi tehdä juhlaa melkein joka päivä jos haluaa. Kuka sanoi, ettei torstaina voisi kattaa illallispöytää kynttilöineen ja kristillalaiseneen? Tai mennä maanantaina, ihan muuten vaan, koko perheen voimin kahvilaan kakulle?

Olen kertonut näkeväni kauneutta ihan arkisissa asioissa. Taaperon heittelemät kaurapuuropallerot ja kahvikupin pohjasta jäänyt rinkuja voivat jonain aamuna näyttää lumoavalta taideteokselta ruokapöydän pinnalla. Pyykkinarulla kuivumassa olevien vaatteiden värihamonia saa sydämeni pamppailemaan ja rakastan aamulla sitä hetkeä, kun sotkuiseen lastenhuoneeseen alkaa yllätten paistamaan kylmä talven aurinko – piirtäen erilaisia varjoja kaiken sen värien sekamelskan joukkoon.

Mikä tekee teidän arjesta eritystä tai saa sen tuntumaan juhlata?


VAPAUTTAKAA LAPSET!

3/11/2019

Kirjoitin tästä samasta aiheesta jo aiemmin päivällä instaan, mutta halusin jatkaa ajatusta täälläkin. Sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan tai itsessäänselvyydessään, sen sanoma on tärkeä: annetaan lasten olla lapsia.

Ehkä paras kohteliaisuus, jota olen äitiydestäni saanut on se, miten annan lapseni olla rennosti lapsia omina yksilöinään. Tutkia ja tarkastella maailmaa, kiipeillä, kokeilla ja ehkä vähän vanhingossa joskus sotkea samalla.

Minulla ei ole mitään sen kummempaa kasvatusfilosofiaa, enkä oikeastaan mieti juurikaan näitä juttuja arjessa. Teen ja olen vaan, tunteella ja täynnä rakkautta. Tärkeää minulle on kuitenkin antaa lasten olla lapsia. Olla juuri sellaisia kun ovat ja saada itsevarmuutta siitä, kun vanhempi hyväksyy ja arvostaa.

Kaikki lapset ovat erilaisia, mutta heitä yhdistää uteliaisuus ja halu oppia. Lapset oppivat itse kokeilemalla. Kuten vaikka sen, kuinka monta kertaa pitää tehdä kuperkeikka ennen kun päässä alkaa pyöriä, miten monta kertaa sängyllä voi pomppia ennen kun äiti kieltää, miltä perunamuussi tuntuu hiuksissa ja miten nopeasti pystyy juoksemaan paljain jaloin.

Lapsilla tulee olla vapaus elää iloista ja huoletonta elämää. Vapautta olla, leikkiä, tutkia, kokeilla – turvallisesti juuri sellaisena kun ovat.

Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai myös kiellän lapsiani – usein monta kertaa päivässä (esim perunamuussia ei saa laittaa meillä päähän). Väsyynenä ja stressaantuneena enemmän. Parempina päivinä sitten vähemmän ja ennenkaikkea silloin kieltäminen on helpompi verhota toiseen muotoon. Sanoa ”ei” eri tapaa, rakentavammin, opettavasemmin. Rakkaus on myös rajoja, mutta rajat eivät kuitenkaan estä lapsia olemasta lapsia.

Joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Vanhemmuus on paljon irti päästämistä. Välillä tuntuu vaikealta katsoa vierestä kun taapero haluaa syödä itse tai opetella syöttötuliin kiipeämistä – pitää vain päästää irti ja pysytellä sopivan matkan päässä, valmiina torjumaan pahimmat tilanteet, mutta antaa sijaa roiskeille ja pienille kolhuille.

Lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua, tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Lapset eivät ole pieniä aikuisia vaan lapsia. Ja joskus lapset vaikka rupeavat kävelemään käsillä, metsästämään auringonsäteitä tai harjoittelemaan karateliikkeitä taidenäyttelyssä. Tietyissä olosuhteissa (esim kun kukaan tai mikään ei ole vaarassa) se on tosi ok.

Kuvissa näkyvät vaatteet on saatu R/H:lta insta-yhteistyöhön. Heidän uusi Freedom Kids lastenvaatemallisto innoitti alunperin tämän tekstin kirjoittamiseen.