UUSI VUOSI JA UUDET KUVIOT

2/05/2022

Piti kirjoittaa postaus ylläolevalla otsikolla jo vuoden alussa, kun päätimme pistää kuopuksen päiväkotikuviot uusiksi. Sitten tulikin yllättäen lisää uusia kuvioita ja hups – melkein viisi kuukautta vierähti niin, etten päivittänyt blogia ollenkaan. Kahdentoista vuoden blogihistoriani aikana, en ole tainnut koskaan pitää kahta viikkoa pidempää taukoa täältä. Eli moi vaan pitkästä aikaa!

En melkein muistanut mistä painikkeesta uutta postausta aloitetaan kirjoittamaan, saatikka keksinyt mistä nyt piiiitkän kirjoitustauon jälkeen edes aloittaisin. Aloitetaan siis vaikka ihan alusta, siitä mistä alunperinkin piti, eli päiväkodin vaihtamisesta.

Olen puhunut ja kirjoittanut päiväkotien huonosta tilanteesta useasti jo ennen kun oma lapsemme edes aloitti päivähoidon. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, mekin saimme omin nahoin kokea, millaista hoito on kun henkilökuntaa ei vaan ole tarpeeksi ja ne jotka siellä vielä sinnittelevät, työskentelevät äärirajoilla. Niin moni tärkeä ja itsestäänselväkin asia meni päivästä toiseen pieleen, eikä meillä ollut muuta mahdollisuutta kun etsiä uusi päiväkoti.

Meillä kävi tuuri ja lähellämme olevasta yksityisestä päiväkodista järjestyi nopeasti paikka. Ehdimme käydä siellä tutustumassa juuri ennen joulua ja vuodenvaihteessa iskeneen koronan jälkeen sitten heti aloittamaan. Olimme itseasiassa miettineet alusta saakka tätä päiväkotia, mutta sen korkeiden kuukausimaksujen (julkisen puolen hintoihin verraten) ja suppeiden aukioloaikojen vuoksi päädyimme hakemaan vuosi sitten hoitopaikkaa muualta.

Päiväkodin vaihtaminen tuntui meistä aika suurelta jutulta ja sopeutuminen täysin erilaiseen paikkaan hyvin erilaisine käytäntöineen jännitti. Olin mukana pehmeässä laskussa lähes koko ensimmäisen viikon, mikä oli ihanaa, sillä pääsin kunnolla näkemään millainen uusi paikka oli, sekä tutustumaan niin henkilökuntaan että ryhmän lapsiinkin. Hoitopaikan vaihdon myötä perheeseemme tuli kaivattua turvaa, rauhaa ja seesteisyyttä. Olemme päivä päivältä tyytyväisempiä päätökseen, vaikkakin vain 8,5 tuntia päivässä auki oleva ja koko kesän suljettu päiväkoti tuo taas uudenlaiset haasteensa arkeen.

Paikkaa hakiessa emme kuitenkaan nähneet tätä niin kovaksi ongelmaksi. Teinhän minä kotona töitä ja työni yksityisyrittäjänä on hyvin joustavaa – minä voisin siis olla hyvin päävastuussa hoitoon viemisistä ja ennenkaikkea hakemisista. Pitkiin kesälomiin olin jo tottunut isompien lasten kanssa. No problem siis, paitsi että….

Viikko ennen päiväkodin aloitusta sain puhelun – minulle tarjottiin kokopäiväistä työtä! Puhelu ei tullut ihan puskista, olimme käyneet asiasta aiemmin syksyllä jo keskustelua, mutta oli se silti aika yllätys. Tunsin yrityksen entuudestaan melko hyvin, ihannoin sen arvoja ja meinkejä ja alakin oli sellainen, mikä on aina kiinnostanut ja josta tahtoisin oppia lisää. Viiden päivän ankaran pähkäilyn ja keskustelujen jälkeen allekirjoitimme työsopimuksen. Tästä sitten vasta alkoikin ihan uudet kuviot ja syy, miksi blogikin jäi itsellenikin vähän yllätykseksi tauolle.

Niin ihanaa, innostavaa ja inspiroivaa kun uusi työ ja sen aloittaminen olikaan, oli se samalla ihan hurjan uuvuttavaa. Olin ”käynyt töissä” viimeksi vuonna 2009, jonka lisäksi halu näyttää heti kykyni ja osaamiseni oli suuri. Pelkästään uudenlaiseen rytmiin opettelu, uusien ihmisten tapaaminen ja sosiaalinen kanssakäyminen veivät ihan mehut. Vaikka homma oli tuttua, oli lähes kaikki kuitenkin ihan uutta. Puhumattakaan siitä, että elimme pimeää ja raakaa vuodenaikaa. Olin työpäivien jälkeen aina ihan rättipoikkipuhki.

Nyt reilun neljän kuukauden jälkeen voisi sanoa, että elo alkaa tasoittua. Alan päästä kiinni uudenlaiseen rytmiin ja tapaan työskennellä sekä löytää juuri sen oman tapani tehdä uutta hommaani. Saan kokoajan lisää itseluottamusta kun näen niin omaani, että koko tiimin ja työyhteisömme yhdessä tekemää tulosta.

Heti kun viikonloppuna nappaamani flunssa hellittää, tavoitteena olisi saatua ympättyä myös sali & uintihommat pitkän tauon jälkeen takaisin päiviin. Tuntuu, että nyt töiden ja kodin ulkopuoliselle elämälle alkaa taas olla energiaa. Nelisen kuukautta siinä totutellessa siis meni.  Muutama viikko sitten aloin taas myös miettimään myös bloggaamisen jatkamista. Tuntuu, että nyt on hyvä hetki taas jatkaa.

Meni varmaan pari kuukautta, kun en edes muistanut koko blogia. Oli myös ihana huomata, että poissaollessani täällä oli kuitenkin ollut elämää ja osa jo ihmettelikin, minne olin kadonnut. Tuntuu tosi kivalta olla takaisin, vaikka postaustahti varmasti pysyy melko malttillisena jatkossakin.

Ja jottei elo kävisi tasoittumiskaudenakaan aikana tylsäksi, niin uusia kuviota on tulossa vielä lisää. Me muutamme! Emme tosin vielä milloin, sillä uutta kotia ei ole vielä löytynyt. Asunnon etsintä käy kuitenkin tällä hetkellä kuumana, mikä on kieltämättä nyt enemmän stressaavaa kun innostavaa. Sormet ja varpaat ristissä että pian tärppäisi ja että syksyllä oltaisiin jo uudessa ihanassa kodissa viettämässä tavallisen tasaista arkea, ilman suuria uusia mullistuksia.


HUHTIKUUSSA

2/05/2021

– Kävin ottamassa rispisen kestotaivutuksen, vaikka olen jo kolme kertaa sen ottamisen jälkeen todennut, ettei se kannata – ja niin kävi taas
– Taapero kiipesi ekaa puuhun ja ajoi ekat metrit itse polkupyörällä
– Ekat ulkojätskit, ulkotanssit ja paljaat nilkat
– Luonto alkoi vihertää
– Hävitin kestokahvimukini ja löysin sen keskeltä Manskua
– Jaksoin talven jäljiltä ajaa pyörällä taapero kyydissä yhden inhokkoylämäen
– Tuttikeiju vei tutit ja toi uudet nukenrattaat (vanhat rikki)
– Kävin piiiitkästä aikaa ravintolassa syömässä
– Mitin ihan liian monta kertaa, että onko tyhmää että mulla on kaikissa kuvissa aina toi sama vihreä takki
– Kävin keskustassa hoitamassa työjuttua ja sovitin samalla yhtä miettimääni takkia, tulin kotiin uuden kukkamaljakon kanssa
– Löysin paljon lisää (ainakin viis!) harmaita hiuksia
– Ihmettelin, miten katukuvassa voi näkyä niin paljon ala-asteikäisiä lapsia ajelemassa sähköskuuteilla (miten ja millä rahalla)
– Kerroin instassa, etten ole pitkään aikaan pystynyt nukkumaan päikkäreitä ja pian sen jälkeen nukuin ainakin kolmet
– Heräsin lähes joka aamu 7-7:30 välissä itsekseen virkeänä (no, virkeänä en ehkä aina)
– Googlailiin taas niitä pimennysverhoja, kuten joka ikinen kevät
– Katsoin Yle-Areenasta Exit -sarjan
– Lyötiin lukkoon yksi kesälomareissu
– Sain älykellon ja tunsin oloni heti tosi sporttiseksi
– Haettiin taaperolle syksyksi päiväkotipaikkaa
– Suunnittelin koko kuukauden vastaavani ihan just opinto-ohjaajani sähköpostiin
– Kaivettiin kevättakit esille ja laitettiin talvitakit pois
– Sain paljon pisamia
– Haaveilin kivasta pienestä huivista, mutta päädyin aina lainaamaan lasten huiveja tai kauluria
– Otin näköjään aika monta peiliselfietä


MAANATAI-MOIKAT
& VIIME VIIKON KUULUMISIA

19/04/2021

Eli moi siis vaan!

Viime viikko vierähti taas sellaisella rytinällä, että tätä vauhtia ylihuomenna on varmaan joulu. Meillä oli hauska viikko, kaikki kahta kotia asuttavat lapsukaisemme olivat täällä samaan aikaan, eikä siksi tekeminenkään loppunut. Ja niinhän se taitaa mennä, että kun on kivaa, niin aika myös menee nopeaan.

Kivaan eloon vaikuttaa ehdottomasti sää. Aurinko lämmitti ihanasti, vaatteet vähenivät, talvikengät pakattiin lopullisesti pois ja päästiin korkkaamaan myös sekä parveke -että ulkojäätelökausi. Tarkkasilmäisivät voivat kenkäkuvasta bongata myös sen, että kyllä, paljaat vitivalkoiset nilkatkin siellä vilkkuvat!

Koko viikko alkoi muuten aika ihanasti, olin jouduin tekemään töitä edellisenä yönä lähes kolmeen asti. Aamulla en kuitenkaan saanut nukutuksi kovin myöhään, joten palkitsin itseni uutterasta puuratamisesta lähikahvilamme kolmen espressoshotin kauralatella, punajuurihummusleivällä sekä smoothiella auringossa äänikirjaa kuunnellen. Ja sitten nukuin päikkärit. Jos viikko alkaa noin, ei siitä toden totta voi tulla huono.

Valoisat aamut tekivät itseasiassa tehtävänsä jokainen päivä, oli miltei mahdotonta nukkua kahdeksaa pidempään, useimmiten heräsin jo seiskalta, reilusti ennen taaperoa. Siitäkin tulee jännästi olo, että on vähän parempi ihminen, kun ei torku liian myöhään, hah! Monena aamuna tosin jäin silti sänkyyn vain makoilemaan ja kuulostelemaan kouluun lähtevien lapsien hiljaisia ääniä. On hellyyttävää, miten hiljaa he täällä aamuisin hipsivätkään, kun yrittävät olla herättämättä ketään. Iltapäivällä otetaan sekin kyllä korkojen kera takaisin.

Viikkoon mahtui myös miniretkiä milloin metsään, leikkipuistoon, liikennepuistoon tai hevosia katsomaan. Pyörästä puhkesi myös kumi, mutten antanut sen haitata pyöreretkeä, vaan talutin. Koska siitä tulikin vähän pidempi reissu, tilattiin mäkkäristä ruokaa suoraan puistoon. Lapset olivat aivan onnessaan.

Tällä viikolla ollaankin sitten vain meidän pienen perheen kesken kolmistaan. Huomaan, että tähän ihan erilaiseen arkeen on vielä vähän vaikea laskeutua. Unohdan kokoajan, ettei täällä nyt olekaan muita, kohta ei ovi kolalda ja joku tule koulusta – paitsi HETI kun kirjoitin tämän, tuli posti ja säikähdin ihan kamalasti, hahaha!