VAIKKA KAIKKI MUU MUUTTUISIKIN

28/10/2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä If Vakuutus kanssa

Viime vuosina, ja etenkin kuukausina, mielessä on välillä käynyt ajatus, mitäs jos sairastun vakavasti? Niin on käynyt joillekin lähipiirissämme. En halua maalata kauhukuvia tai pelätä liikaa, vaan enemmän mietinkin, että mitä mahdollinen sairastuminen tarkottaisi käytännön kannalta, miten kävisi perheemme talouden?

Etenkin siitä saakka kun mieheni jäi reilu vuosi sitten kotiin hoitamaan lastamme, ovat talousasiat pyörineet paljon mielessä. Pelkkä ajatus siitä, että olen tällä hetkellä perheemme ainut palkansaaja saa välillä stressitasot kohoamaan. Sairastumiseen liittyviä taloushuolia voisi ennaltaehkäistä ottamalla Ifin vakavan sairauden turvan, vakuutuksen joka helpottaisi tutun arjen jatkumista silloin, kun ei vaikkapa voisi itse käydä töissä.

Itse kävin viimeksi kesällä laskemassa vakuutuksen hinnan laskurilla ja pohdin edelleen sen ottamista – en vai ole saanut päätetyksi, että otanko sen pelkästään vai yhdessä laajemman ja reippaasti kalliimman tapaturma -ja sairausvakuutuksen kanssa. Laskin tuolloin, että Vakavan sairayukden turva -vakuutukseni tulisi maksamaan vuodessa reilu 17o euroa, kun korvausumma sairastumisen sattuessa olisi 40 00 euroa. Vakavan sairauden turva kattaa siis 10 sairautta ja vammaa ja korvaus maksetaan kertakorvauksena heti diagnoosin saatua ja sen voi käyttää haluamallaan tavalla hoitoihin tai ihan vaan vaikka arjen pyörittämiseen.

Kun mietin mikä olisi sellainen tärkeä, maallinen asia, mistä en tahtoisi sairastumisen vuoksi luopua, ensimmäisenä mieleen tulee koti. Tärkein minulle on siis koti, joka tuntuu kodilta, koti jonka valitsemiseen on saanut käyttää vapauttaan. Toki resurssimme ovat nytkin rajalliset, mutta olemme itse saaneet päättää asuinalueen jolla tahdomme asua ja päätyneet asuntoon joka sopii meille, josta pidämme ja jonka olemme saaneet rauhassa valita.

Jos sairastumisen ja siitä seuraavan tulojen romahtamisen vuoksi joutuisimme muuttamaan pakon edessä asuinalueelle ja asuntoon joka ei miellyttäisi, olisi se varmasti kova paikka. Toki ymmärrän, että olen tässä asiassa myös etuoikeutettu ja siksi myös arvostan nykyistä tilannettamme (ja kotiamme) entistä enemmän.  Mahdollisen kodin vaihtamisen lisäksi vaihtuisi lapsilla pahimmassa tapauksessa myös koulut sekä kaverit ja tutut harrastukset jäisivät ehkä pitkänkin matkan päähän. Vakavan sairauden turvasta voi saada jopa 50 000 euron kertakorvaussumman, joka olisi siis valtava apu asumiskustannuksiin ja asuntolainan maksuun, silloin kun ei pysty itse käymään töissä.

Jos sairastuisin, minulle olisikin todella tärkeää, että etenkin lapset saisivat siitä huolimatta elää tuttua arkeaan ja sitä kautta tuntea olevansa turvassa muuten ehkä pelottavassa tilanteessa. Moni sairastunut kuitenkin selviää tai pystyy elämään sairauden tai vammansa kanssa. Myös siinä auttaa, ettei tärkeimpien asioiden tarvitsekaan muuttua, vaan arkielämää voi jatkaa sairastumisesta huolimatta.

Vakavista sairauksista, vammautumisesta ja kuolemasta puhuminen ei ole kevyin aihe ja ymmärrän hyvin etteivät kaikki eivät edes halua miettiä koko asiaa. Itse ajattelen, ettei antaisi omille peloilleen näiden asioiden suhteen jalansijaa, vaan miettisi tätä sellaisena järkevänä käytännön asiana, kuten vaikka kotivakuutuksen ottamisena tai sähkösopimuksen kilpailuttamisena. Asiana joka on tylsiä, mutta tarpeellinen miettiä ja hoitaa.

Parasta on arki ja sitä suurin osa elämästämme onkin. Parasta arjesta tekee sen jatkuva muutos ja kehitys, rutiinit ja samaan aikaan sen yllätyksellisyys. Arki tarkoittaa meillä perheen kanssa olemista, kotia, pehmeyttä, turvaa. Eriparisukkia, Aku-Ankkoja, murusia keittiönpöydällä ja keskellä olkkaria nököttävää pyykinkuivaustelinettä. Sitä että kaikki saavat olla omia itsejään ja tehdä asioita joista pitävät. Arki on yhteisiä ruokahetkiä ja kaikkien lemppariruokia, leffailtoja ja ulkoilua säällä kun säällä. Sitä arkea tahdon jatkossakin viettää ja tarjota perheelleni, vaikka kaikki muu muuttuisikin.


REHELLINEN TOTUUS ELÄMÄSTÄNI

26/10/2020

Tämä on ehdottomasti yksi lemppareista kuvasarjoista hetkeen. Juuri tuossa tilanteessa ei ehkä ollut yhtä hauskaa, eli kun taapero yritti kokoajan karkuun ja juoksenteli liukkaalla kalliolla, kun minä olisin vain tahtonut yhden kivan kuvan uudesta takistani ja kauniista ruskasta. Kuvasarja kuitenkin kuvastaa niin hyvin elämää just nyt, it’s funny cause it’s true, kuten sanotaan.

Just nyt arki on tällaista, vähän rimpuilua, liikaa liikkuvia osasia joiden hallitseminen vaatii jatkuvaa pinnistelyä, syöksymistä sinne tänne. Samalla se on myös suloista, hassua – just niinkun näissä kuvissa.


MUINAISEN EGYPTIN TAIKAA

23/10/2020

Ystäväni varmaan naureskelevat tätä postausta lukiessaan, niin kovasti he ovat saaneet kuulla viime kuukausien palavasta kiinnostuksestani muinaista Egyptiä kohtaan. Tuntuu itsekin vähän hassulta innostua jostakin näin kovasti. Toisaalta pyramidit, Faaraot ja kuuluisa kuningatar Kleopatra on jollain tavalla kiehtonut minua aina, muistan jo lapsena kuvittelleeni, millaista elämä olisi tuohon aikaan Niilin varrella ollut.

Siitäkin huolimatta, en ole perehtynyt tai tutkinut tuota aikaa sen ihmeemmin ikinä – ennen kuin nyt. Jokin aika sitten aloin kuuntelemaan äänikirjana Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläistä, kirjaa jonka lukemattomuudesta olen kokenut aina jonkinlaista pientä häpeää. Kirja teki vaikutuksen niin kovin monella tapaa, että sen kuuntelun lomassa aloin tutkimaan netistä enemmän tuon ajan tapahtumia. Vaikka kirja onkin fiktiivinen on siinä myös paljon Muinaisen Egyptin viimeiseeltä kukoistuskaudelta tunnettuja henkilöitä, tapahtumia ja paikkoja.

Kirja on huikean hieno teos, seikkailu jonka soljuva kieli, filosofointi ja toki itse seikkailu vie mennessään – ja onneksi kirja ei ihan heti lukemalla / kuuntelemalla lopu. Tarina sisältää valtavasti tietoa Ekhnatonin ajan Egyptistä, faraoista, jumalista, sotaretkistä ja tarkkaa kuvausta arkkitehtuurista ja tuntuu uskomattomalta että kirja on kirjoitettu 40-luvulla, niin tarkan kuvauksen että edelleen ajankohtaisen aiheiden, kuten tasa-arvon kannalta. Huh, vaikutuin tästä klassikkoteoksesta kovasti.

Kirjan myötä kiinnostukseni heräsi myös ihan pieniä yksityiskohtia kohtaan, olen yön pimeinä tunteina googlaillut vaikka että miltä on näyttänyt tuohon aikaan vesikello. Tuntuu ihmeelliseltä, miten tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua on voinut olla jo sellainen korkeakulttuuri, sivistys ja miten ihmiset ovat esimerkiksi ehostautuneet erilaisin peruukein, meikanneet ja käyttäneet ylellisiä öljyjä. Elämä tuolloin on ollut tavallaan hyvinkin samaistuttavaa niin monella tapaa ja sitten toisaalta ei yhtään.

Jollain tapaa minua kiehtoo myös tuon ajan draama, toiset katsovat tositeeveetä tai saippuasarjoja, minä luen Muinaisen Egyptin hallitsijoiden kieroilusta, salasuhteista, avioliiton ulkopuoella syntyneistä lapsista, salamurhista ja naimakaupoista omien sisarusten kesken, hahah. Myös tavassa miten kuolemaan ja sen jälkeiseen tuonpuoleiseen elämään valmistauduttiin ja mitä kaikkea siihen liittyi on jotain missä riittää paljon ihmeteltävää.

Mikä sattuma, että samaan aikaan kun innostuin Muinaisesta Egyptistä, aukesi Amos Rexissä samaan aikaan sijoittuva näyttely, Egyptin loisto. Näyttelyssä pääsee tutkimaan entisaikojen egyptiläisten vuodenkiertoa, maailmankuvaa, uskontoa ja valtiorakennetta sekä ihmisten käyttämiä ihan tavallisia arkiesineitä – sellaisia mitä Sinuhe Egyptiläinen kirjassakin paljon kuvattiin. Näyttelyssä on esillä muun muassa ikiaikaisia sandaaleja, vanhoja verokuitteja, koruja, pelinappuloita ruukkuja ja kuolleiden kirjoja. Osa niin hyvin säilyneitä, että ne voivat olla vain muutamien vuosien, ei satojen tuhansien vuosien takaa. Niin ja esineiden lisäksi siellä on muumioita.

Olen nähnyt joskus ala-asteella lapsen muumion Heurekassa ja muistan sen käynnin hyvin. Näin reilu parisenkymmentä vuotta myöhemmin muumion, eli siis kuolleen ihmisen, esittely ei taidakaan olla enää eettisesti yhtä yksinkertainen juttu kun silloin. Näyttelyn oppaastakin löytyy sisältövaroitus: näyttelyssä käsitellään kuolemaa, esillä on muumioituja vainajia. Ja onhan se aika pysäyttävä ja nöyräksi vetävä hetki astua muumion, ruumiin, vaikkakin peitetyn eteen. Ihmisen muumioita on näyttelyssä kolme ja eläinten, kuten korien, kissojen, lintujen, krokotiilin ja jopa kalan(!) muumioita sekä koristeellisia sargofageja sitten enemmän.

Me kävimme katsomassa näyttelyn poikien kanssa hiihtolomalla. Oli ihana nähdä, miten Egyptin loisto kiehtoi myös heitä ja miten tarkkaan he halusivat lukea myös kaikki esineiden yhteydessä olevat pitkät tekstit. Moni kysyi minulta, että soveltuuko näyttely lapsille. Mielestäni kyllä hyvin. Kuolema on kokoajan läsnä näyttelyssä, mutta ei pelottavalla tavalla, vaan kuten tuolloin siihen taidettiin muutenkin suhtautua, kunnioituksella ja yhtenä osana elämää.

Jos Sinuhe on lukematta, ja vaikka ei olisikaan, suosittelen suurella lämmöllä kuuntelemaan sen äänikirjaversion, parasta aikoihin! Niin ja kannattaa käydä toki myös näyttelyssä!