En nyt sanoisi että olo olisi yhtään energisempi vihdoin väistyneen kaamoksen jälkeen, mutta keväinen jo pitkälle iltaan viipyilevä valo on antanut jälleen inspiraatiota valokuvaamiseen. Rakastan sitä tunnetta, kun jopa leivänmuruset pöydällä näyttävät kaunissa valossa eritysen kuvaukselliselta ja ennenkaikkea sitä, kun pimeän kauden jälkeen sitä tarttuu taas ihan erilaisella fiiliksellä siihen kameraan. Sitä miten helpolta ja luonnoliselta se taas tuntuu, kun valoa tulvii kaikkialta.

Olen aina tykännyt taltioida kaikista eniten niitä arjen ihan tavallisia hetkiä. Kuten tässä, lapsia syömässä valmistaikinaan tehtyä rahkapiirakkaa. Ei mitään sen ihmeempää, mutta silti juuri siinä hetkessä koko maailmani.

Joku sanoi minulle joskus, ettei hetkessä pysty elämään tai olla täysillä läsnä kameran läpi. Olen täysin eri mieltä. Ehkä se riippuu myös ihmisestä, mutta nimenomaan juuri sen hetken taltoiminen ja kaiken muun ympäriltä poisjättäminen on mitä parhain tapa asettua siihen hetkeen ja unohtaa kaikki muu. Se riippuu varmaankin paljon myös siitä, kuinka paljon kuvaa. Jos kuvienotto tapahtuu itsestään, miettimättä, kuten minulla, on helppo keskittyä vain siihen itse tilanteeseen. Kamera ikäänkuin räpsii silloin itse automaattisesti.

Ja kun kameran laskee käsistään, on  jo valmiiksi laskeutunut siihen hetkeen ja sulkenut kaiken muun pois. Voi vaan istua alas ja syödä piirakkaa. Unohtaa sen aiemmin viikolla aloitetun sokerilakon, koneessa odottavat pyykit, lukemattomat sähköpostit, puhumattakaan maailmantilanteesta. Nauraa vain piirakanmuruja pöydältä suullaan imuroiville lapsille ja tuntea vadelman kirpeyden suussaan, kunnes ulkona alkaa yhtäkkiä hullu raekuuro ja kaikki haluavat rynntätä parvekkelle sitä ihmettelemään.

Poikkeusaika ja poikkeusolot näkyvät ja tuntuvat suurten muutosten lisäksi ihan arjen pikkujutuissakin. Kuten siinä, että googlaan netistä ohjeita ripisien kestoväräykseen kotioloissa ja leikkaan itse lasten hiuksia. Me emme ole yli kuukauteen nähneet muita kun ydinperhettämme ja hoitaneet vain aivan pakolliset menot (kerran viikossa ruokakauppa, leipomo ja paristi alko, apteekki ja posti – apua onpa tässäkin jo monta) ja nyt sitä käsittää, miten paljon myös palveluita, kuten vaikka sitä parturia, tulee käytettyä.

Miten itsestäänselvyytenä sitä onkaan pitänyt sitä, että kotimatkalla uimahallista tullessa voi käydä lähikosmetologilla laittamassa kulmat kuntoon tai piipahtaa päähieronnassa mirgreenin pitkittyessä. Mikä määrä sitä onkaan päivän aikana kontakteja ollut, vaikka työskentelen kotoa käsin. Pyörän vienti keväthuoltoon, uusi hoitoaine kampaajalta, kimppu tulppaaneita kukkakaupasta, korjattu laukku suutarilta, smoothie mukaan kahvilasta ja ratikalla ruokakaupan kautta kotiin.

Kun päivät ovat tuntuneet kaikki samanlaisilta ja tylsiltä, olen tajunnut myös sen, miten usein käytämme ihan vain ajanvietteeksisi näitä palveluita. On tuntunut paljon järkevämmältä tai ainakin mielekkäämmältä mennä sunnuntaikävelyllä hakemaan pullakahvit rantakahvilasta, piipahtaa kirpparilla tai kävellä pizzalle kun mennä VAIN kävelylle. Ihan hullua!

Ennen poikkeusoloja haaveilin ja suunnittelin hankkivani uudet ihanat lenkkarit kevääksi sekä monen vuoden jälkeen oli aika päivittää myös kevättakki. Nyt nuo suunnitelman tuntuvat ihan turhilta. Mitä minä nyt tällä kotioloissa ja metsässä ulkoillessa mitään sellaisia tarvitsisin? Tämä sai myös miettimään, että ketä ja mitä varten sitten loppupeleissä niitä uusia vaatteita haluankaan. Mitä järkeä laittaa pari sataa uusiin lenkkareihin jos kukaan ei edes nää niitä ja ennenkaikkea, mitä tämä ajatus kertoo minusta?

Paljon ajatuksia ja pohdintoja, niin hyvässä kun pahassakin on mahtunut poikkeusoloon. Niin paljon on muuttunut lyhyessä ajassa – maailmassa ja omassa päässä. Vaikka lapset pitävät kiireisenä on elämästä poistunut kuitenkin paljon sellaista joka suuntaan hötkyilyä. Kun ei tarvitsekaan suunnitella sitä kesän roadtrippiä tai juuri mitään muutakaan tulevaa, on aikaa tutkiskella omaa mieltä. Tässä on tullut lyhyessä ajassa opittua kaikenlaista uutta ja vanhaa itsestään ja kyseenalaistettua myös paljon. Onneksi tosiaan silti myös paljon hyviä ajatuksia ja oivalluksia on kriittisten juttujen sekaan mahtunut.

Mutta siis, alunperin lähdin kirjoittamaan tätä postausta esitellääkseni ne lapsen uudet hiukset. Niistä kun tuli yllättävän hyvät – mutta ajatus nyt lähti vähän kulkemaan omia polkujaan, hahaha. Palataan siis siihen kotiparturointiin myöhemmin!

Viikonloppuna tuli oikein influenseroitu olo, kun ensin aamupalaksi tein itselleni Hanna G:n ohjeella uppomunan ja päivälliseksi Liemessä blogin uunifetaparsaa ja lisukkeena WTD-Natan instagamissa näkyneitä valkosipulissa paistettuja perunoita. Lisäksi piparjuurisen kermaviili-majoneesin kastike oli kopioitu/sovellettu anopilta, mutta ruoanlaitto gt:seen sain sentään inspiksen ihan vain itseltäni.

Koska oli kiire syömään, en malttanut näitä kännykkäkuvia kummoisempia napsimaan – ja kuten kuvista näkyy, ruoka oli hyvää. Tai siis enemmänkin, tuosta sitruunaisesta uunifetaparsasta tuli heti suosikkini ja meinaan kyllä tehdä sitä pian uudestaan. Viinillä ja neljä viikkoa kotikaranteenissa ololla saattoi ehkä tässä vaiheessa olla jo osuutta asiaan, sillä lopuksi vielä join uuivuoan pohjalla olleen liemen. Mutta kun se oli vaan NIIIN HYVÄÄ.

Tämä neljän seinällä sisällä porukalla vietty aika saa minusta uusia puolia esiin, en siis hirveästi viihdy normaalisti keittiössä (muuta kun syöden), mutta eilen innostuin vielä leipomaan rahkapiirakan! Valmistaikinapohjasta tosin, mutta silti. Mitäs te olette kokkaileet stay home clubeissanne nyt pääsiäisen alla?

Tämä vinkki saattaa olla monelle jo ihan itsestäänselvä juttu, mutta ne kenelle se ei sitä vielä ole, voi tästä tulla omaa arkea muuttava mullistus. Eli siis mikään mikä ihan tahansa pikkupikkuvinkki vaan!

Tämä vinkki kun on moniulotteinen, sillä sen lisäksi, että sen tuoma uutuudenviehätys saa kerta toisensa jälkeen lapset viihtymään leikkiensä parissa (ja tuo mahdollisesti vanhemmille sitä myötä pienen hengähdyshetken) tuo se viihtyvyyttä myös kotiin, nimittäin kodin siistinä pitämisen helpottamisen muodossa! Niin ja on kai se jossain mielessä ekologinenkin!

No mikä se vinkki sitten on, haluatte jo varmasti kovasti tietää! Vinkkihän on se, että jatkuvasti osa lasten leluista pidetään säilössä ja esimerkiksi muutamien kuukausien välein vaihdetaan niin, että osa säilössä olleista leluista otetaan leikkeihin ja vastavuoroisesti osa niistä nykyisistä laitetaan säilöön.

Kun leluja on vähemmän, koti pysyy siistimpänä (tai ainakin siivoaminen käy nopeammin) ja juuri vaihdetuilla leluilla leikitään yhtä hartaasti, kun saisi ne jouluna lahjaksi. Tämä kikka toimii niin pienten kun isompienkin lasten kanssa!

Poikien ollessa pienempiä, tuskailin usein kaaoksen kanssa. Leikistä toiseen vaihdettiin lennosta, eikä edellisiä leikkejä haluttu siivota, sillä niidenkin pariin haluttiin palata vielä myöhemmin. Moni perheellinen varmasti yhtyy siihen, että niitä leluja ja roinaa vaan tuntuu tulevan lisää ovista ja ikkunoista. Ukkeli sieltä, palikka täältä – ja yhtäkkiä kaikki lasten laatikot ja kaapit pursuavat leluja.

Leluja on tullut vuosien mittaan paljon laitettu myös kiertoon, lahjoitettu hyväntekeväisyyteen, annettu kavereille tai myyty kirpparilla. Osaan leluista taas jopa itselläni on tunneside ja niistä luopuminen on ollut vaikeampaa. Niinpä keksin kerätä aina osan leluista vintille varastoon. Aluksi lapsilta salaa, mutta heidän vähän kasvaessa yleistyi se, että yhdessä sovittiin mitkä lelut laitettiin vaihtoon ja mitkä otettiin takaisin leikkeihin. Se toimi tosi hyvin!

Nykyisin pojat eivät oikeastaan leiki muuten, kun rakentelevat pikkulegoilla. Pikkuhiljaa kellariin onkin kertynyt suurin osa kaikista kotimme leluista. Siellä on yhdessä kassissa ukkelit, toisessa pikkuautot ja kolmannessa eläinhahmot. Säilössä on myös parkkitalo, kauppaleikit kassakoneineen, tiipi ja isossa Ikean kassissa kuvissakin näkyvä junarata. Myyn kasvaessa ollaan kuitenkin sitten käyty sieltä aina vähän kerrallaan hakemassa helistimiä, puuleluja, kuvakirjoja ja viimeisempänä kaikki duplot.

Myylle ei olla muutamaa lelua luukunottamatta ostettu itse mitään leluja, mutta niin niitä vaan tuntuu olevan nykyään ihan hirveät määrät. Ei onneksi mitään tilpehööriä, mutta esimerkiksi paljon puisia palikoita, palapelejä ja leikkiruokia joilla saa aika nopeasti kunnon kaaoksen aikaan. Ollaankin aloitettu taas hiljattain taas kierrättämään leluja, suunilleen noin 2/3  hänen leluistaan on jatkuvasti varastoituna ja laitetaan leluja pois myös sitä mukaan, jos jollain lelulla ei leikitä hetkeen.

Loppuun vielä yksi extravinkki, etenkin pienempien lasten kanssa ne jemmassa olevat lelut kannattaa piilottaa kunnolla – viedä vaikka kellariin. Sillä pienten on todella vaikea ymmärtää miksi ne lelut ovat lukuttuna vaikkapa vaatehuoneeseen, jolloin niistä saattaa välillä nähdä vahingossa vilauksen, muttei niillä saa leikkiä. Nimimerkki: taaperoa ei saa tällä hetkellä päästää lähelekään  liinavaatekomeroamme.

Tehdäänkö teillä samaa?

Vaikka olen muutaman kerran ohimennen maininnut tällä blogissa minulla olevan munasarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCOS, en ole siitä juurikaan sen enempää puhunut. Omista terveysasioista julkisesti kertominen ei useinkaan tunnu minusta kovin luotenvalta, vaan ne asiat jäävät yleensä sinne liian henkilökohtaista -mappiin. Lisäksi kun tämän diagnoosin kohta kolme vuotta sitten sain, ei mikään omassa elämässäni oikeastaan muuttunut – olinkin jo oireideni vuoksi epäillyt tämän mahdollisuutta itse jo aiemmin.

Se miksi päätin kuitenkin juuri nyt kirjoittaa aiheesta on se, että kyseessä on kaikista yleisin naisten hormonihäiriö, eli se koskettaa siellä ruudunkin toisella puolen varmasti useampaakin teistä. Laitoin pari viikkoa omaan instagramstoryyni videon, jossa nypin kaulastani tämän häiriön aiheuttamia karvoja. Mietin koko aamupäivän, että minun pitää poistaa video – mutta sitten kurkkasinkin viestiboxiini, joka on täynnä viestejä vertaistukea vailla olevilta naisilta. Tämä asia koskettaa niin monia ja sain yli kymmenen toivetta siitä, että kertoisin omista kokemuksistani tämän oireyhtymän kanssa. Joten tässä tulee!

Ei tiedetä ihan tarkkaan kuinka monella naisella PCOSia esintyy, mutta noin 5-15 prosentilla. Monirakkulaoireyhtymän yleisimpiä tunnusmerkkejä ovat liiallinen karvojen kasvu ja epäsäännölliset kuukautiset, mutta diagnoosi tehdään läkärissä ultraamalla (tätä moni kysyi!), jossa munarakkulaiset munasarjat löydetään tai jossain tapauksissa verestä hormonipitoisuuksia testaamalla. Yli puolet potilaista ovat myös ylipainoisia, sillä oireyhtymä vaikuttaa myös aineenvaihduntaan tai yltyy ylipainon vuoksi.

Itse hakeuduin yksityiselle gynekologille juurikin hyvin epäsäännöllisten kuukautisten ja outojen tiputteluvuotojen vuoksi. Minulla ei taida koskaan ollut ihan päivälleen tarkka kierto, mutta kun se alkoi olemaan tuolloin kaikkea kymmenestä neljäänkymmeen viiteen päivään, ajattelin että jotain tutkimuksia olisi hyvä tehdä.

Ultraäänitutkimuksessa oikean puolen munasarjani näyttivät normaaleilta, mutta vasemmalla puolella näkyi parikymmentä hyvin kookasta munarakkulaa ja kystaa. Normaalistihan vain muutama rakkula alkaa kierron aikana kypsymään ja suurenemaan, mutta vain yksi niistä kasvaa isoksi, joka sitten oulaatiossa puhkeaa ja sen sisällä kehittynyt munasolu vapautuu munanjohtimeen. Mutta tässä tapauksessa tuota irtoamista ei myöskään, ainakaan joka kerta tapahdu. (Huom, tämä on nyt sen miten itse muistelen asian olevan!)

Omalla kohdallani PCOS ei kuitenkaan ole ollut mikään tuomio lapsettomuuteen, eikä se sitä monella muullakaan ole. Diagnoosin jälkeen sain keltarauhashormonikuurin, jonka tarkoituksena oli tasata kiertoani. Jo pelkästään sen avulla voi PCOSin vuoksi lapsettomuudesta kärsivän tulla raskaaksi. Jos se ei auta, toinen ovulaatiota avittava lääke on ollut monelle apuna raskaaksi tuloon ja viimesenä vaihtoehtona sitten vähän laajemmat lapsettomuushoidot. Näistä lääkkeistä en kuitenkaan osaa kertoa itse sen enempää, sillä en lopulta edes turvautunut tuohon hormonikuuriin. Kuten PCOSin tuomat muutkin oireet, myös tämä lapsettomuus asia vaihtelee ja on yksilöllistä. Etukäteen sitä ei missään nimessä kannata alkaa murehtimaan! Minä olen tästä huolimatta saanut kolme lasta erittäin helposti.

Moni kyseli, että millaiset oireeni sitten ovat olleet. Epäsäännöllisen kierron lisäksi yksi merkittävin merkki on ollut tuo yleisin vaiva, eli karvojen liikakasvu (hirsutismi). Ihokarvoitukseni on luonnolisestikin vahvaa ja tummaa, joten on vaikea sanoa mikä on oireyhtymästä johtuvaa ja mikä luonnollista. Mutta oireyhtymän myötä kaulalleni sekä osittain leukaan minulle kasvaa sellaisia todella pitkiä ja pääosin pehmeitä karvoja, jotka ovat aika selvä merkki. Ne ovat toki häiritseviä, mutta kun niitä on ollut minulla jo niin monta vuotta, harvoin jaksan asiasta enää stressata. Näkyvimmät nyppään pois yleensä samalla kun nypin muutenkin kulmiani. 

Tautiin liittyy myös aineenvaihdunnallisia ongelmia, jossa kudosten herkkyys insuliinille on heikentynyt ja tästä seuraa, että insuliinipitoisuus veressä suurenee ja rasva-aineenvaihdunta muuttuu. Käytännössä tämä tarkoittaa herkempää lihomista ja lihominen taas lisää aineenvaihdunnan ongelmia ja sitten lihoo vielä enemmän. Laihtuminen myös vaatii usealla paljon enemmän ponnisteluja, kun normaalisti. Rasva kertyy myös monilla etenkin keskivartaloon. 

Tämän vuoksi myös vaara sairastua kakkostyypin diabetekseen ja verenpainetautiin myöhemmällä iällä on suurentunut. PCOS tai siitä johtuva ylipaino lisäävät myös raskausdiabeteksen riskiä – joka minullakin lievänä viimeisimmässä raskaudessani oli. Noin kerran vuodessa minulta otetaan tästä syystä myös paastosokeriarvot, toistaiseksi ne ovat olleet kuitenkin normaalit. Muita PCOSin tuomia tai sen vuoksi vahvistuvia sairauksia ovat yleisemmin masennus, kilpirauhassairaudet, ahdistushäiriö ja migreeni. 

Minulta kysyttiin myös paljon, että miten tätä tautia voi hoitaa ja onko siihen jotain lääkitystä. Itselläni ei ole käytössä mitään. Kuukautisten säännölliseksi saamiseen voidaan tosiaan määrätä kuureina keltarauhashormonia ja lääkärini mukaan myös homonaalinen ehkäisy auttaa monia sekä ehkäisee muita sairauksia. Itse testasin hormonikierukkaa, mutta minulle se ei muuten sopinut ja otin sen puolen vuoden jälkeen pois. Diabeteksen hoidossa käytetyillä lääkkeillä voi olla myös jollekin apua samoin häritsevää karvankasua voidaan hoitaa hormonein tai poistaa laserilla, mutta lukemani mukaan kaikista paras keino PCOSiin on laihdutus. Se ei vie oireyhtymää pois, mutta sillä on usein suotuisia vaikutuksia muiden sivuoireiden hillitsemiseen. Mutta tosiaan, aineenvaihdunnallisten häiriöiden vuoksi se on helpommin sanottu kun tehty.

Oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan oireet ovat vahvimmillaan kaikista hedelmällisemmässä iässä ollessa ja jo neljänkympin tienoilla tilanne on yleensä jo paljon parempi. Itselläni tuntuu nyt jo kierto säännöllistyvän, viimeisen vuoden aikana se on ollut 25 – 32 päivää. Omalla kohdallani koen tällä hetkellä isoimmaksi ongelmaksi nuo aineenvaihdunnaliset häiriöt ja lihomisen. Myös migreenit vaivaavat taas entistä useammin.

Kuiten kerroin, koska minulla oli ollut monia yleisimpiä oireita jo ennen diagnoosin saamista, ei sen saaminen vaikuttanut minuun oikeastaan mitenkään. Lääkräiin menessä olin jo miettinyt etukäteen kaikki paljon pahemmat skenariot läpi (eli että minulla on varmasti syöpä), joten tämä uutinen oli enemmänkin sellainen rauhoitus, että kaikki on ihan hyvin. Mutta ymmärrän että se voi taas olla jopa shokki toiselle. Etenkin jos haluaa joskus tulevaisuudessa lapsia ja murehtii tässä sitä puolta.

Jos näitä asioita pohtii, kannattaa ehdottomasti ihan aluksi suunnta lääkäriin, jossa asiaa voidaan selvittää. Muutama myös kyseli, että voiko asian dignosoida itse tai voiko pelkkä karvojen kasvu olla merkki tästä. Vastaan että ei voi ja todennäköisesti ei – eli lääkäriin tutkimuksiin ja siellä sitten ammattilaisen kanssa asiasta keskustelemaan.

Sain myös paljon kiitosta teiltä joilla PCOS on jo todettu. Kaikki sanoitte, että tästä asiasta ei puhuta julkisesti juuri yhtään, vaikka se tosiaan on hyvin yleinen vaiva. Ja siksi myös halusin tämän vähän liian henkilökohtaisen jutun kirjoittaa, sillä jos tästä on edes vertaistuen verran apua jollekin on se tärkeää tehdä.

Kirjoittakaa toki myös kommenteihin jos tulee jotain mieleen, muut samassa tilanteessa olevat lukevat niitä juttuja varmasti mielellään. Tuo lääkitys-asia mietietytti monia, joten etenkin jos jollakulla olisi siitä jotain omakohtaisia kokemuksia, niin olisi varmasti kiinnostavaa kuulla sitäkin puolta!

Kuvat ei liity mitenkään muuten, kun että ne ovat ihan tavallisia räpsyjä tavallisesta elämästä, jota onneksi pcosinkin kanssa voi elellä.