TONTTO-TONTTU

13/12/2019

En oikein tiedä mistä aikanaan vielä silloin nimettömän Myyn yhdeksi hellittynimeksi tuli Tontto, mutta se on yksi lempinimistä joka on jäänyt edelleen käyttöön. Tontosta tulee herkästi mieleen tonttu, joten se sopii hyvin myös tähän vuodenaikaan, hahah.

Muita lempinimiä hänelle on ainakin Mymmelssön, Snibu ja Nootto sekä Tontosta jatkojalostetut Tontto-Pontto ja Tonttoliini / Tonttoliino. Eli aika älyttömiä nimiä, mutta jostain ne vain tulevat ilman sen kummempaa miettimistä. Ja ihme kyllä, hän jopa tunnistaa itsensä vielä näistä kaikista variaatioista.

Onko teidän lapsilla erikoisia lempinimiä?

Myyn vaatteet saatu Pikkuotuksesta


JOULUA ODOTELLESSA ESPANJASSA

12/12/2019

Joulukuussa julkaisen blogissa lukijoiden vieraskynäpostauksia, eli teidän tarinoitanne.
Teksti ja kuvat Taina Köykkä / Sirocco-blogi

Istun terassilla katsellen Mijas Costan vuorten taakse hiipivää aurinkoa. Edessäni levittäytyy laakso, jossa valkoiset hevoset laiduntavat. Niiden hirnahtelu tuo minulle epätodellisen olon, sadunhohtoisen, levollisen.

Ajattelen, kuinka paljon lähes sokea tyttäreni saisikaan täällä aistinautintoja! Korvia hivelee joen solina, linnut livertävät eri soinnuin kuin Suomessa. Kukot kiekuvat, vaikkei edes ole aamu. Koirat haukkuvat. Johtajalampaan kaulassa kilahtelee kello, lammaslauma suuntaa juuri takaisin kotiin maatilalle, jossa minäkin nyt asun. Jääpalat sangrialasissa risahtelevat, lasi tuntuu ihanan kylmältä kädessäni. Auringon viime säteet lämmittävät yhä kasvojani. Oliivipuut suhisevat, tuuli tuo tullessaan niistä miellyttävän tuoksun.

Mutta tyttäreni, jo aikuinen kolmekymppinen nainen, on Suomessa omissa töissään ja touhuissaan. Samoin kuin kolme muuta lastani; kaksospoikani ja nuorin tyttäreni. On tullut minun aikani ottaa irtiotto lapsistani ja koko Suomesta. Pysähtyä elämässä pitkällisen suurperheen äidin roolin jälkeen. Pysähtyä miettimään, mikä ja kuka minä oikein olen, millainen olen ollut, millainen haluan olla. Käymään läpi elämääni, johon on jo mahtunut aivan kuin monta erilaista elämää erilaisten ihmisten kanssa.

Lehden toimittajan tehdessä aikoinaan juttua erikoisesta perheestäni, näki minut jonkinlaisena sankariäitinä, koska perheessäni riitti monenlaisia haasteita, jotka kuitenkin selätettiin. Okei, ei se kaikki ollut ihan yksinkertaista, olihan siinä luovimista neljän lapsen, autismin ja näkövammaisuuden keskellä. Elimme kuitenkin meille ihan tavallista, hyvää ja onnellista elämää. Mutta vaikka äidin rooli on toki ollut minulle suuri ja merkittävä, en ole pelkästään ”suostunut” tähän yhteen muottiin. Olen ollut myös aina nainen, joka on halunnut pitää kiinni omasta hyvinvoinnistaan ja asioista, jotka ovat tehneet onnelliseksi. Nainen, jolla on muitakin suhteita kuin suhde lapsiinsa. Onnellinen äiti – onnellinen perhe. Olen myös uskaltanut kääntää elämässä suuntaa, jos onni on tuntunut kadonneen. Se on kannattanut!

Naurahdan mielihyvästä, kun katson kännykkääni ja luen uudelleen edellisyönä Facebookiin tulleen viestin. Se on elämäni ensimmäiseltä poikaystävältäni. Ehkä hänkin parhaillaan mittailee elämäänsä, ja katuu nyt, että jätti minut (15 vuotiaana, peräti kolmen kuukauden seurustelun jälkeen). ”Sä olit niin ihana”, luen. ”Et varmaan muista mua”. Helvetti, jätkä särki sydämeni ja päiväkirjani sivut täyttyivät vuoden ajan surusta ja murheesta, kaipauksesta!

Päätän naputella vastauksen: ”Särjit mun sydämeni, mulkku!” Lisään kuitenkin hymynaaman. Nuoresta hurmurista taisi kasvaa tyhmä aikuinen, jos voi ajatella, että joku unohtaisi ensirakkautensa. Koska koko juttu on oikeastaan niin huvittava, jatkan vielä: ”Hyvää joulun odotusta sinulle ja kaikkea hyvää jatkossa.” Joulupukkihymiö perään.

Mietin, kunpa voisinkin lähettää tästä hetkestä viestin sille teiniminälle, että tällainen ihana elämä keskellä Espanjan vuoristoa on vielä luvassa, älä sure tyttö! Samoin tukea ja kannustusta niihin raastaviin hetkiin ja käänteisiin elämässä: Huolesta parkuvalle nuorelle äidille, valvottujen öiden uuvuttamalle työhön raahustavalle naiselle, avioeroa hautovalle ”täydelliselle” vaimolle, baariin bilettämään lähtevälle yh-äidille, joka rojahtaa pettyneenä yksin sänkyyn aina uudelleen ja uudelleen (tai joskus vielä pettyneempänä jos teki sen kaksin jonkun tuntemattoman kanssa).

Mutta – ehkä voinkin lähettää viestejä, näitä jo 55 vuotisen elämäni varrelta kertyneitä kokemuksia – blogin kautta! Viestit eivät tavoita enää minua, mutta kenties jonkun toisen onnettoman tytön ensirakkauden särkyessä, tai väsyneen äidin huolien ja talousvaikeuksien keskellä, kenties jonkun avioeron kourissa kamppailevan naisen tai miehen. Tukea tai lohtua kaipaavan ihmisen. Tiivistettynä: Vahvistusta siihen, että juuri sinäkin selviät!

Mieheni tulee istumaan viereeni ihailemaan auringonlaskua. Hän hymyilee minulle hymykuoppahymyään, ja ymmärrän, että onnistuin kääntymään varmasti aina oikeaan suuntaan niillä kaikilla poluilla mutkineen, ylä- ja alamäkineen, sillä löysin lopulta sielunkumppanini luokse.

Voi kiitos Taina! <3


SUMEEN HIENOT PIPOT

11/12/2019

Nämä poikien BEAF-pipot ovat herttäneet Instassani niin paljon kiinnostusta, että ajattelin esitellä niitä paremmin täällä bloginkin puolella. Pipot on saatu kotimaiselta Sumee-merkiltä.

Ensisilmäyksellä pipot näyttävät ihan tavallisilta, mutta itseasiassa kyseessä on pipon ja kaulurin yhdistelmä, eli tavallaan modernimpi versio perinteiestä kypärämyssystä. BEAFeissa pipo ja kauluri ovat kätevsti kiinni toisissaan niskasta, mutta sopvat ulkonäkönsä vuoksi vähän isommillekin lapsille – ja miksi ei aikuisillekin.

Meidän pojat ovat jo useamman vuoden käyttäneet pipo + tuubihuivi yhdistelmää. Siitäkin huolimatta aina välillä etenkin niska ja korvat saattoivat jäädä paljaiksi, etenkin jos pipo nousi leikin tiimellyksesä. En edes halua miettiä, kuinka monta tuubihuivia on kouluvuosien aikana jäänyt jonnkin matkan varrelle. Nyt kun kauluri on kiinni itse pipossa, se ei huku tai unohdu matkasta.

Nämä poikien BEAFit ovat kovasti heidän mieleensä ja itseasiassa ihan heidän itse valmitsemat mallia ja värejä myöten. Kaapolla väri peach ja Elviksellä rust. Minäkin tykkään niiden ulkonäöstä tosi paljon! Sekä pipo että kauluriosa ovat pehmeää mulesing -vapaata merinovillaa ja ne on suunniteltu että valmistettu Suomessa.

Kypärämyssyt ja huppupipot tuntuvat olevan aikuistenkin kesken tänä talvena suuressa suosiossa. Itse ostin aikuisten kaulurillisen huppupipon viime talvena ja siitä saakka olen saanut siitä paljon kyselyitä. Tänä vuonna aikuisten myssyjen suosio on tuntunut räjähtäneen ja niitä löytyy monelta merkiltä. Enkä ihmettele, etenkin huppupipo on minusta ihan tosi kätevä. Huppu ja kauluri yhdessä suojaavat paljon paremmin tuiskulta ja tuulelta, eikä huppu myöskään litistä hiukisa samalla tavalla kuin pipo. Myöskään pipon kadottamista ei tavitse pelätä, kun se kulkee kokoajan kaulalla mukana vaikkei aina pääss olisikaan.

Sumeen pipojen suosio on ollut suurta ja käsittääkseni BEAFit ovat myyty aika tehokkaasti jo loppuun. Jos joku kuitenkin miettii vielä sellaisen hankkimista ja pähkäilee kokojen kanssa, niin meidän pojilta löytyy molemmilta tuo isoin L koko, joka on hyvä myös aikuiselle. Meidän pojat eivät ole mitään pikkupäisiä, mutta varmasti M koko voisi olla heille myös hyvä, kiva kuitenkin että on vähän väljyyttä ja kasvunvaraa. Molempien mielestä L koko on heille kuitenkin tosi hyvä ja sehän on PÄÄasia.