Erkin hampaiden oikomis-arviointi palautti mieleen omia, hampaiden -ja purennan oikomiseen liittyviä muistoja teinivuosilta. Minulta oiottiin aikoinaan saksipurentaa että distaalipurentaa, eli sellaista purentavikaa jossa alaleuka sijaitsee liian takana yläleuan suhteen eivätkä etuhampaat osu vastakkain.

Ensimmäiseksi sain yökiskot. Se oli sellainen läpikuultavan punainen, kauhea koko suun täyttävään möhkäle, josta sojotti suun ulkopuolelle kaksi metallilenksua, johon kiinnitettiin niskan taakse tuleva remmi. Tätä yökiskoa olisi pitänyt pitää 12 tuntia vuorokaudessa. Sen kanssa ei pystynyt puhumaan ja se särki hampaita ihan hirveästi. No arvaatteeko, käytinkö sitä? No en.

Koska puolen vuoden aikana mitään tuloksia tämän hammaskojeen kanssa ei saatu aikaan, minulle laitettiin telaketju-nimenä tutuksi tulleet kiinteät purentakiskot. Jokaiseen ylä -ja alahampaaseen liimattiin pieni metallinen osa, jonka läpi kulki metallinauha. Nauhaa kiristettiin kuukauden välein. Sekin oli kivulasta, hampaat olivat kiristyksen jälkeen aina monta päivää hellinä. Lisäksi metalli raapi ikävästi huulia. Mutta ainakin hammasrivistöstäni tuli täydellisen suora!

Itse purentavikaa korvattiin niin, että ylä -ja ala kulmahampaiden kohdalla oli pienet koukut, joissa olisi pitänyt pitää pieniä tiukkoja kuminauhoja. Kuminauhat vetivät alaleukaa eeteenpäin. Kuminauhoja piti pitää vuorokauden ympäri, vain syödessä ne piti ottaa pois.

No arvaatteko oliko sellainen seiskaluokalla yhtään noloa? Suussa hirveä kasa metallia ja siihen päälle vielä kuminauhat, jotka näkyivät kokoajan kun puhuin. Joiden kanssa suuta ei saanut kunnolla auki ja jotka olisi pitänyt sitten aina kouluruokailun yhteydessä pitänyt ottaa pois ja laittaa sen jälkeen takaisin paikoilleen. Ihan SIKA NOLOA ja ällöä.

Viime muuton yhteydessä muuten löysin pussillisen näitä kuminauhoja. Jostain syystä olin säästänyt niitä – eli ei, en käyttänyt kuminauhoja juuri koskaan. Hammaslääkärini ei luonnollisesti tykännyt, kun mitään edistystä suussa ei ollut vieläkään tapahtunut.

Sitten kävi pieni onnettomuuskin. Olimme isolla kaveriporukalla kotibileissä. Paikalla oli myös koulumme vähän vanhempia tyyppejä, joten piti käyttäytyä coolisti. Makoilimme kavereiden kanssa sohvalla ja paras kaverini pomppasi päälleni ja hammasrautani takertuivat hänen villapaitaansa. En kehdannut siinä tilanteessa sanoa mitään, olisihan se ollut aika show alkaa irrtoittelemaan paitaa hampaistani, joten kiskaisin voimakkaasti paidan irti ennen kun kukaan huomaisi.

Noh, tämän seurauksena osa raudoista irtosi hampaistani kokonaan. Siinä oli sitten taas hammaslääkäri aika kiukkuinen. Hän kuitenkin asensi minulle vielä uudet samanlaiset raudat.

En kuitenkaan edelleenkään pitänyt kuminauhoja ja vuoden jälkeen hammaslääkäri nosti kädet ylös ja lopetti oikomishoitoni tuloksettomana. Itseäihän se ei haitannut yhtään. Minulla oli päällisin puolin siistit suorat hampaat, enkä kokenut purentavikaa ongelmalliseksi.

Ennen kun se aikuisiällä on alkanut vaivaamaan. Leukoja särkee, päätä särkee, leuka ei ikäänkuin asetu kunnolla, se loksuu ja on jopa mennyt muutaman kerran pois sijoiltaan ja joskus se lukittuu. Särkyä on kokoajan enemmän ja pahemmin ja viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut sen vaikuttavan myös ulkonäkööni. Olen miettinyt oikomishoidon aloittamista jo pitkään, mutta sen hinta yksityisellä puolella hirvittää.

Elviksen oikomistarpeen arviossa kysyin hammaslääkäriopiskelijalta, että millainen mahdollisuus aikuisena on vielä päästä kunnalliseen oikomishoitoon. Hän vastasi, että vian pitää olla huomattava ja että käytännössä aikuisena on mahdotonta siihen päästä.

Hitto, miksi sitä ei vaan silloin aikoiaan hoitanut. No nyt ainakin voin toimia varottavana esimerkkinä lapsilleni – jos he joskus raudat saavat. Elviksen kohdalla ei sitten lopulta oikomishoitoa ainakaan vielä aloitettu, katsellaan parin vuoden päästä tilannetta uudestaan.

Millaisia kokemuksia teillä on omasta tai lapsen oikomishoidosta? Onko joku hoitanut tällaista vähän isompaa (tai pienempää) purentavikaa vielä aikuisiällä?

Tänä vuonna kuulin ensimmäistä kertaa no-shave nowemberista (tästä ylen artikkelista), joka rohkaisee naisia luopumaan ihokarvojensa poistamisesta. Tähän haasteeseen oli helppo ottaa osaa, sillä en ole jaksanut epiloida sääriäni sitten elokuun.

Muistelen olleeni neljännellä tai viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sheivasin – käsivarsia myöten. Sheivaamisesta syntyi heti kierre, karvat muuttuvat koviksi eikä karhea sänki tuntunut saatika näyttänyt kivalta. Tulikin siis höyläiltyä aika monta vuotta ahkerasti. Kammoksuin kaikkia ihokahvoja ja teinityttönä minulle oli päivänselvää, ettei sellaisia kuulunut tytöllä nähdä. Nyt tuntuu jopa ahdistavan surullislta miettiä, miten pahasti ja monta vuotta olen nuoruudestani käyttänyt olemalla tyytymätön omaan vartalooni ja tahtonut muuttaa sitä, kirjaimellisesti pienintäkin karvaa myöten.

Vaalea ihoni yhdistettynä tummaan karvaan merkitsee myös sitä, että vaikka karva on sheivattu, näkyy sen tumma juuri ihostani läpi. Eli sänki ikäänkuin paistaa kaikesta sheivaamisesta huolimatta läpi. Muistan olleeni teiniä hiusmallina lehtikuvauksissa, jossa valokuvaaja suureen ja kauhistuneen ääneen huusi, että miten vulgaaria, kun hän huomasi kaunaloistani näkyvän tälla tavalla sängen läpi. Sitä sitten yritettiin kampaajan avustuksella ajaa partakoneella pois. Olin tulloin 12 tai 13 vuotias.

Koen, että etenkin medialla on ollut iso osa luonnottoman kauneusihanteen luomisessa ja myymisessä itselleni. En minä silloin nuorena tyttönä tiennyt, että on joku photoshoppi,jolla naiset ja tytöt muikataan enstistä laihemmaksi, ja kaikki ihohuoksia ja selluliitteja myöten blurrataan pois. Tunsin vaan suurta epävarmuutta siitä, että minun on pystyttävä näyttämään samalta. Muuten olin epäkelpo, ällö, vulgaari, vääränlainen.

Sheivaamisesta syntyi usein pieniä haavoja, herkkä ihoni ei tykännyt siitä, kirveli, kutisi, tuli näppylöitä ja ihonalaisia karvoja – mutta mitäs sitä ei kauneuden eteen tekisi… Sitten jossain vaiheessa hoksasin äitini vahapurkin. Muistan viettäneeni tuntikausia kylpyhuoneessa tahmean ja liian kuumaksi vesihauteessa lämmitetyn vahan ja kangaslappujen kanssa. Hirveän sotkun lisäksi tuloskaan ei koskaan ollut täysin onnistunut.

Reilu kymmenen vuotta sitten aloin käymään sokeroinnissa. Sen lisäksi, että joku muu tekee vaivallosen homman puolestani, tuntui sokerointi lempeämmältä tavalta. Säännöllisesti sokeroinnissa käydessä ihokarvat pehmenevät, eikä niitä tarvitse poistaa kun noin kuukauden välein. Asia ei siis pyöri mielessä joka päivä suihkussa käydessä. Karvojen täytyy myös antaa välissä kasvaa, jotta ne voi taas poistaa. Aina sitä ei pääsytkään sokerointiin heti kun olisi ollut tarvis ja aloin huomaamaan, että eihän se niin kamalaa ole, jos säärissä vähän karvaa onkin.

Jatkoin kyllä sokeroinnissa käyntiä, sännöllisen epäsännöllisesti. Kokeilin myös kainalokarvojen poistamista laserilla sarjahoitona ja käytössäni oli myös kaksi eri epilaattoria. Ja myöskin kiireellisiin tilanteisiin se itse höylä. Hirvittää ajatella, että kuinka paljon rahaa tähän kaikkeen on mennyt. Mutta vuosi vuodelta välitin vähemmän.

Nykyään en välitä juuri ollenkaan – kuten kuvasta saattaa nähdä. Välillä, etenkin kesäisin ja lomalla, haluan itse olla karvaton. Välillä kaipaan vaan sitä fiilistä, välillä taas – kuten näin talvisin, en jaksa nähdä sitä vaivaa. En näe itse enää karvattomuuta mitenkään huomattavasti kauniinpana, enemmän vaan eri näköisenä.

Vuosien aikana olen oppinut hyväksymään itseni paremmin, ymmärtämään sen, että näytämme kaikki erilaisilta ja että median ja yhteiskunnan luoma kauneusihanne on hyvin kapea. Ikä ja äidiksi tuleminen on auttanut suhtautumaan lempeämmin itseeni ja ulkonäkööni. Pikkuhiljaa myös mediassa on alkanut näkymään eri kokoisia naisia, selulliittia ja ihokarvoja. Silläkin on varmasti ollut merkitystä. Myös minä olen halunnut näyttää tätä puolta omassa somessani jo pidemmän aikaa, sillä tiedän, että se voi olla iso ja silmiä avaaja -tai täkeä juttu jollekkin. Aina välillä joku sanoo minua somessa rohkeaksi – mutta olen vain oma itseni ja tahdon että muutkin voisivat olla.

Kaikki eivät kuitenkaan suhtudu naisten luonnollisiin ihokarvoihin yhtä suopeasti tänäkään päivänä. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Adidaksen tennarimallina toiminut naismalli sai hirvittävän negativisten kommenttien ryöpyn ja jopa raiskausuhkauksia, koska esintyyi kampanjakuvissa sääret ajelematta.

Omaan pieneen päähäni ei mahdu se, miksi naisten ihokarvoja pidetään niin iljettävinä, ettei niitä haluta nähdä tai itse pitää. Jopa sheivereitä mainostavissa mainoksissa sheivataan jo valmiiksi ajeltuja sääriä. Ja miksi sitten hyväkuntoisia hiuksia, tuuheita kulmakarvoja ja pitkiä ripsiä havitellaan ja ihannoidaan?

Jokaisen pitäisi saada tehdä omille ihokarvoileen juuri niinkun itsestä tuntuu parhaimmalta. Miettikää miten vapauttaavaa olisi, kun voisi käydä uimahallissa tai rannalla ilman sitä edeltävää karvojenpoistoa tai häpeää siitä, mitä muut ajelemattomista karvoista ajattelevat. Elää vähän rennommin, muiden mielipitestä välittämättä. Tai vielä mielummin niin, ettei kenelläkään olisi tarve olla mitään mieltä jonkun toisen ulkonäöstä ja valinnoista.

Kun julkaisin eilen kuvan karvaisista talvisääristäni instaan, sain yksityisviestillä useamman kyselyn siitä, että mitä mieheni on mieltä tästä. Kysymys tuntuu absurdilta. Vähän sama kun kysyttäisiin, mitä mieltäni mieheni on siitä, että minulla kasvaa keskellä naamaa nenä.

Enkä sano tätä pahalla näitä kysyjiä vastaan, olen aina vaan elänyt suhteissa jossa saa olla luonnollisesti oma itsensä, joten tällainen ajatusmalli on minulle hyvin vieras. Jos mieheni vaatisi minua poistamaan karvani tai vaikka meikkaamaan, niin emme todennäköisesti edes olisi tässä.

Omaan karvaisuuteen tai karvattomuuteen ei pitäisi liittyä häpeää. Naisten ihokarvohoihin liitetään usein likaisuus tai jokin hippiaate ja siksi halusin näyttää ja kertoa, että oikeasti ihan tavalliset naiset voivat olla myös karvaisia. Meillä on kaikilla oikeus määrätä kehostamme ja tehdä niin mikä on hyväksi sille ja meille.

Itse en ole tällä hetkellä ajeltu ihan vain, koska en jaksa nähdä sitä vaivaa. Itse epiloiminen käy jo rutiinista ja sen aikana voi kylppärissä katsella läppäriltä vaikka sarjaa, mutta minulla on herkkä iho, jota joudun kuorimaan ja rasvaamaan tuntitolkulla aina karvanposton jälkeen.

Olen siis luonnontilassa mukavuussyistä, vaikka tottakai kuulostaisi paremmalta kertoa taistelevani kapeita kaunusihanteita vastaan. Mutta ehkä siihen juuri ajauduin nyt vähän vahingossa tämän kirjoituksen myötä. Toivottavasti se herätti ajattelemaan tai antoi jollekulle lisää itsevarmuutta.

Itse ajattelin korkata uimahallikauden ekaa kertaa näillä säärillä. Ehkä. Mutta ainakaan muiden vuoksi en halua enää ikinä poistaa täysin luonnollisia ihokarvojani.

Lue myös: Karvainen nainen on kauhistus / No Sex and City, Jättäkää säärikarvat rauhaan! / Bluestocking, Miksi naisten karvoitus aiheuttaa jopa vihaa? / Yle

Tällä viikolla ollaan vietetty lasten oikeuksien viikkoa ja juuri tänään tulee kununeeksi tasan 30-vuotta tuon YK:n sopimuksen teosta. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista sekä lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista.

Siltikin edelleen aivan liian moni (yksikin on liikaa) lapsi elää maailmalla ilman oikeuksia. Ilman turvaa ja mahdollisuutta elää lapsuuttaan niinkuin kuuluisi. Kolmenkymmenen vuoden aikana ollaan kuitenkin saatu sopimuksen avulla myös paljon hyviä saavutuksia.

Koulun ulkopuolella olevien lasten määrä on vähentynyt 30 vuodessa yli 100 miljoonalla. Vuonna 1989 noin 30 prosenttia lapsista ei päässyt kouluun, nykyään luku on noin kymmenen prosenttia. Myös lapsikuolleisuus on laskenut puolella ja myös lapsiavioliitot ovat vähentyneet merkittävästi.

Lapsen oikeudet ovat vaikuttaneet myös maiden omiin lakeihin. Lasten ruumiillisen kurituksen on kieltänyt 54 maata. Lisäksi 56 maata on sitoutunut uudistamaan lainsäädäntönsä niin, että kuritusväkivalta kielletään. Lähes kaikki maat ovat säätäneet lailla koulunkäynnin pakollisuudesta, ja lähes 100 maata takaa lapsilleen lainsäädännössään vähintään yhdeksän vuotta ilmaista peruskoulutusta.

176 maata on hyväksynyt lisäpöytäkirjan, joka kieltää lapsikaupan ja lasten hyväksikäytön prostituutiossa ja pornografiassa. 168 maata on hyväksynyt lisäpöytäkirjan, joka kieltää lapsen osallistumisen aseellisiin konflikteihin.

Jatketaan siis lasten oikeuksien julkistusta jatkossakin. Tässä vielä kaikki sen kymmenen perjaatetta:

YK:n LASTEN OIKEUDET

1 – Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

2 – Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.

3 – Lapsella tulee syntymästään lähtien olla oikeus nimeen ja kansalaisuuteen.

4 – Lapsen tulee saada nauttia sosiaalista turvaa. Hänen tulee saada kasvaa ja kehittyä terveenä. Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. Lapsella tulee olla oikeus asianmukaiseen ravintoon, asumiseen, virkistykseen ja lääkintähuoltoon.

5 – Lapsen, joka on ruumiillisesti, henkisesti tai sosiaalisesti vajaakykyinen, tulee saada erityistä tilansa edellyttämää erikoishoitoa, -kasvatusta ja -huolenpitoa.

6 – Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä. Hänen tulee saada kasvaa, mikäli mahdollista, vanhempiensa huolenpidon ja vastuun alaisena, ja joka tapauksessa ilmapiirissä, jossa hän saa tuntea hellyyttä sekä moraalista ja siveellistä turvallisuutta; varhaisiässä olevaa lasta ei saa erottaa äidistään kuin poikkeustapauksessa. Yhteiskunnan ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityistä huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. On suotava, että suurten perheiden lasten ylläpitoa helpotetaan valtion avustuksin ja muulla avustustoiminnalla.

7 – Lapsella on oikeus saada koulutusta, jonka ainakin alkeisasteella tulee olla maksuton ja pakollinen. Hänen tulee saada koulutusta, joka edistää hänen yleissivistystään ja suo jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittää kykyjään, yksilöllistä arvostelukykyään sekä moraalista ja sosiaalista vastuuntuntoaan tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Lapsen koulutuksesta ja ohjauksesta vastuussa olevien on johtavana periaatteena pidettävä lapsen parasta; ensisijaisesti tämä vastuu kuuluu lapsen vanhemmille. Lapsella tulee olla riittävät mahdollisuudet leikkiin ja virkistykseen, jotka olisi ohjattava palvelemaan samoja päämääriä kuin koulutuskin. Yhteiskunnan ja viranomaisten tulee pyrkiä edistämään mahdollisuuksia tämän oikeuden nauttimiseen.

8 – Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

9 – Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.

10 – Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.

Hyvää lasten oikeuksien päivää!

Aloitin kuukausi takaperin pienimuotoisen postaussarjan, jossa käydään läpi lapsille yleisiä tapaturmia sekä niiden ensiapua. Ei missään nimessä siksi, että tahtoisin lietsoa paniikkia, vaan jotta joskus mahdollisessa tapaturmatilanteessa osaisimme toimia mahdollisimman rauhallisesti – kun tiedämme mitä pitää tehdä.

Ensimmäisessä ensiapu-oppaassa käytiin läpi ensiapu palovamma, nenäverenvuoto -sekä myrkytystilanteissa. Kuten edelliseenkin, laittakaa ihmeessä kommenttia jos teille joku asia on opetettu eri tavalla tai muutenkin jos on jotain hyväksi havaittuja tapoja tai omakohtaisia kokemuksia.

Vierasesine nenässä – Klassikko! Vierasesine nenästä pitäisi saada ulos, muuten se voi aiheuttaa tulehtumis -tai jopa tukehtumisvaaran. Nenään menneen esineen, kuten vaikkapa lego-ukon pään voi yrittää saada pois itsekin. Vierasesine olisi hyvä saada pois mahdollisimman nopeasti – syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole, mutta jos kyseessä on magneetti tai paristo on syytä huomioida niiden olevan oikeasti vaarallisia ja että patteri voi syövyttää nenän rakennetta nopeastikin.

Etenkin kovat ja pyöreät esineet, kuten helmet, saa usein pois kuitenkin kotikonstein. Lapsen avoinna oleva sierain tukitaan ja aikuinen laittaa suunsa tiivisti lapsen suulle ja puhaltaa suuhun hyvin nopeasti ja voimakkaasti. Jos esine ei tule tällä tavalla ulos, on lähdettävä lääkäriin. Nenään ei saa itse yrittää tunkea mitään, kuten pinsettejä, sillä limakavot voivat turvota tai esine liikkua hegitysteihin.

Kuten kaikissa tilanteissa näissä, tässäkin on tärkeä pysyä rauhallisena – ja yrittää tottakai pitää myös lapsi tyynenä.

Vierasesine kovassa – Jos korvaan joutuu esine, on syytä lähteä muutaman tunnin sisällä lääkäriin. Korvaan ei missään nimessä saa yrittää työntää mitään tai onkia esinettä itse ulos, ellei se ole osittain ulkona ja voidaan olla varmoja, ettei esine ulosvedettäessä aiheuta vahinkoa, kuten haavaa.

Vierasesine kurkussa – Tämä on jo sitten vakavampi ja kiireellisempi juttu, sillä esine voi liikkua ja tukkia kokonaan hengitystien. Jos esine on juuttunut kurkkuun, mutta lapsi pystyy kuitenkin hengittämään ja yskimään, voi esineen saada pois jatkamalla yskimistä. Jos hengitys on kuitenkin vaikeutunut, pitää esine yrittää saada mahdollisimman nopeasti ulos (katso kohta tukehtuminen).

Jos lapsi nielaisee vierasesineen, riippuu paljon sen koosta, muodosta ja materiaalista pitääkö sen vuoksi hakeutua lääkäriin. Jos on yhään epäily siitä voiko esine tulla turvallisesti luonnollista tietä ulos, ole yhteydessä lääkäriin. Samoin jos kurkussa tuntuu edelleen kipua, nielimisvaikeuksia tai äänen käheyttä pitää mennä lääkäriin.

Tukehtuminen – Jos lapsi ei hengitä, pysty puhumaan, itkemään tai yskimään vaaditaan erittäin ripeää toimintaa. Jos paikalla on useampi henkilö, toinen soittaa heti hätänumeroon ja toinen aloittaa ensiavun.

Tukehtumisen ensiapu yli 1- vuotiaalle lapselle:

Ota lapsi syliisi poikittain vatsalleen niin, että hänen päänsä on alempana kuin vartalo.
Lyö 5 napakkaa lyöntiä lapaluiden väliin.
Mikäli lyönnit eivät saa vierasesinettä pois nielusta, soita 112 (ellei ole jo soitettu). Aseta puhelin kaiutintoiminnolle ja jatka auttamista.
Laita lapsi seisomaan ja asetu hänen taakseen.
Aseta toinen nyrkkisi hänen palleansa alle, ja tartu siihen toisella kädelläsi.
Nykäise napakasti taakse- ja ylöspäin.
Toista tarvittaessa 5 nykäisyä.
Mikäli vierasesine ei irtoa, vuorottele 5 lyöntiä- 5 nykäisyä.
Jos lapsi menee tajuttomaksi, aloita elvytys ja ilmoita tilanteen muutoksesta hätäkeskukseen.

Tukehtumisen ensiapu alle 1- vuotiaalle lapselle:

Ota vauva syliisi vatsalleen käsivarttasi vasten niin, että hänen päänsä on alempana kuin vartalo.
Lyö 5 napakkaa lyöntiä lapaluiden väliin niskaa tukien.
Mikäli lyönnit eivät saa vierasesinettä pois nielusta, soita 112 (ellei ole jo soitettu). Aseta puhelin kaiutintoiminnolle ja jatka auttamista.
Aseta vauva selälleen syliisi jalat rintaasi vasten.
Paina kahdella sormella rintalastan päältä niin, että se joustaa.
Toista tarvittaessa 5 painallusta.
Mikäli vierasesine ei irtoa, vuorottele 5 lyöntiä- 5 painallusta.
Jos vauva menee tajuttomaksi, aloita elvytys ja ilmoita tilanteen muutoksesta hätäkeskukseen.

Elvytys – Nopeasti aloitettu elvytys kaksin- tai jopa kolminkertaistaa autettavan selviytymisen mahdollisuuksia, sillä se pitää aivojen verenkiertoa yllä. Elvytys pitää yleensä aloittaa silloin, kun lapsi on eloton tai ei ole tajuissaan eikä hengitä tai hengitys on heikkoa.

Lapsen elvytys:
1. Jos lapsi menettää tajuntansa selvitä saatko hänet hereille puhuttelemalla ja ravistelemalla olkapäistä
2. Jos lapsi ei herää, soita hätänumeroon 112 ja aseta puhelin kaiutintoiminnolle.
3. Aseta lapsi selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti. Avaa lapsen hengitystie päätä ojentamalla, leuankärjestä ylös kohottamalla. Tunnustele poskellasi ilmavirtaa ja katso rintakehän liikettä.
4. Jos hengitys ei ole normaalia tai se puuttuu, aloita puhalluselvytys: Puhalla 5 kertaa. Avaa hengitystie. Aseta suusi tiukasti lapsen suun päälle. Sulje lapsen sieraimet sormillasi. Puhalla sen verran, että lapsen rintakehä nousee (liikkuu)
5. Paina 30 kertaa.
Aseta kämmentyvi rintalastan alaosalle
Paina käsivarsi suorana 30 kertaa
6. Puhalla 2 kertaa.
7. Jatka lapsen elvytystä tauotta rytmillä 30:2.

Vauvan elvytys:
1. Jos vauvaa menettää tajuntansa selvitä saatko hänet hereille puhuttelemalla ja ravistelemalla olkapäistä
2. Jos vauva ei herää, soita hätänumeroon 112 ja aseta puhelin kaiutintoiminnolle.
3. Aseta vauva selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti. Avaa vauvan hengitystie päätä ojentamalla, leuankärjestä ylös kohottamalla varovasti. Tunnustele poskellasi ilmavirtaa ja katso rintakehän liikettä.
4. Jos hengitys ei ole normaalia tai se puuttuu, aloita puhalluselvytys: Puhalla 5 kertaa. Avaa hengitystie
Aseta suusi tiukasti vauvan suun ja sieramien päälle. Puhalla sen verran, että vauva rintakehä nousee (liikkuu)
5. Paina 30 kertaa. Aseta kaksi sormea rintalastan alaosalle. Paina 30 kertaa alaspäin
6. Puhalla 2 kertaa.
7. Jatka elvytystä tauotta rytmillä 30:2.

Muita tavallisesti lapsille sattuvia tapaturmia ovat erilaiset raajojen nyrjähdykset sekä murtumat, putoamiset, aivotärähdys, sähköisku sekä haavat, asvaltti-ihottuma ja auringonpistos.

Elyvytysohjeet Punaisen Ristin sivuilta, josta löytyy myös havainnoillistavat videot. Kuvat ei (onneksi) liity, mutta olivat ihanan värikkäitä tähän marraskuiseen iltaan.

Jäi näköjään yksi arkikuva toissa viikolta julkaisematta, joten tässä tulee tuon viikon kohokohta: Myyn ensimmäinen pizza! Tai siis pöytämme pizzan syömisen jälkeen.

Käytiin isänpäivänä pizzalla tuttavamme perustamassa uudessa pizzeriassa, Guido’s Pizza Alchemistassa, ja pakkohan sitä oli pikkuisellekin ottaa elämänsä eka pizza. Maitoallergisena hän ei ole sellaista saanut juuston takia syödä.

Meitä oli iso porukka, eli aika monta syöjää ja pizzojen tilaaminen vähän sekoilua, joten loppujen lopuksi yksi pieni lastenpizza ilman juustoa tilattiinkin isona ja kaksin kappalein. Ei se mitään, oli hyvää, otettiin loput mukaan ja syötiin kotona.

Myy oli onnessaan omasta pizzastaan, jossa ei ollut ollenkaan juustoa, mutta senkin edestä valkosipulia. Pitää testata pian tehdä pizzaa jollain vegaanisella juustolla, suosituksia hyvästä sellaisesta otetaan vastaan!