SYKSYINEN TOFU-JUURESPANNU

31/10/2019

Kaupallinen yhteistyö SoFine & Indieplace kanssa

Käsi ylös, kuka vietti lihatonta lokakuuta? Vaikka kuukausi on nyt lopuillaan, ei se tarkoita etteikö ruokavalioon kannattaisi jatkossakin lisätä reippaasti kasvisruokia. Me itse olemme syöneet aina vähän vaihdellen tofua, mutta nyt kun perheen nuorimmainenkin innostui siitä, niin paljon taas entistä enemmän.

Tofu onkin mitä mainioin vatsantäyte, se on edullista, helppoa ja ekologista. Tofu sopii moneen erilaiseen ruokaan ja valmiiksi maustetuista tofuista saa aikaan vaikka mitä.

Tofuhan ei itsessään maistu oikeastaan miltään ja siksi sitä varmaankin ollaan usein totuttu käyttämään eritysesti aasialaistyylisissä, reippaasti maustetuissa ruoissa. Ja sellaisiin tofu sopiikin aivan ihanasti! Mutta niin se sopii moneen muuhunkin!

Meillä kyllä lapset tykkäävät tofusta ihan myös maustamattomana ja kylmänä (kuten minäkin – siis kylmänä, ei mauttomana). Juuri muutama viikko sitten laitoin instaan videon, jossa taapero syö onnessaan maustamatonta tofua ihan sellaisenaan. Se aiheutti sydänsilmäemojeiden kommenttitulvan. Tofu on siis myös tosi hyvää sormiruokaa syömään opetteleville pienille.

Aikuiseen makuun maustamaton tofu voi kuitenkin olla – no mautonta. Maun lisäksi tofun maistumiseen vaikuttaa usein sen valmistustapa. Herkullista ja rapeaa tofua saa kuitenkin helposti, kunhan ensin kuivaa tofun pinnan hyvin, esimerkiksi painamalla sitä kahden talouspaperin välissä, jonka jälkeen paistaa sen öljyssä kuumalla pannulla. Maustamattoman tofun maustan itse yleensä soijakastikeella, valkosipulilla ja pippurilla, mutta parhaimman maun siihen saa marinoimalla tofun etukäteen. Siksi suosinkin yleensä valmiiksi marinoituja tofuja, sillä arvostan ruoanlaitossa nopeutta ja helppoutta.

SoFinelta löytyy useampia valmiiksi marinoituja luomu-tofuja, niin isona paloina kun nopeasti valmistuvina esikypsennettyinä kuutioinakin. Näistä SoFine Luomu Tofu  à la minute kuutioista omat suosikkimakuni ovat Savu, Marinoitu sekä Inkivääri-Valkosipuli. Muita herkullisia makuja ovat muunmuassa Teriyaki, Thai ja Tomaatti-Basilika.

Uutuutena pakkaseen on tullut kalattomat kalapuikot, SoFine SoSea Sticks sekä SoFine SoFish Sticks– miten mahtavia tuotteita eritysesti kiireiseen lapsiperhearkeen, mutta maistuvat herkullisesti muulloinkin, kuten vaikka illallisella tortillan välissä. Pakkasesta on helppo heittää uuniin tai pannulle tarvittava määrä puikkoja, vaikka harrastuksiin rientäville lapsille.

Aasialaisten ruokien, kastikkeiden ja keittojen lisäksi tofu sopii mielestäni ihanasti syksyn sienien kanssa. Tofu ja sienet sopivat täydellisesti esimerkiksi kermaiseen pastaan tai risottoon. Syksystä inspiroituneena halusinkin jakaa teille nyt tosi helpon, edullisen ja makunystyröitä hivelevän satokausireseptin:

TOFU-SIENI-JUURESPANNU (aka SYYS-SPYDÄRI) & YRTTIKASTIKE

SoFine Luomu Tofu à la minute savunmakuisia tofukuutioita
Suppilovahveroita
Herkkusieniä
Porkkanaa
Lanttua
Perunaa
Punajuurta

Kastike:
1 nippu lehtipesiljaa
1 nippu ruohosipulia
kourallinen rucolaa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 limen mehu
1/2 sitruunan mehu
1 tl piparjuuritahnaa
3 rkl vegaanista majoneesia

Pese ja pilko juurekset reiluiksi paloiksi uunipellille, perunoihin ja porkkanoihin voi jättää kuoret. Ripottele pinnalle vähän oliiviöljyä ja halutessasi ripaus suolaa. Paista uunissa 200 asteessa (kiertoilma) noin 15-20 min. Tee tässä välissä kastike.

Laita kaikki ainekset majoneesia lukuunottamatta korkeareunaiseen astiaan ja painele sauvasekottimella hienoksi. Sekoita lopuksi majoneesi mukaan, voit vaihtaa sen halutessasi myös esim. kevyempään kreikkalaistyyppiseen kaurajogurttiin. Anna tekeytyä jääkaapissa.

Kuivaa hyvin tofu talouspaperin avulla. Kuumenna pannu ja lisää öljy sekä putsatut sienet sekä ripaus suolaa ja pippuria, lisää sen jälkeen tofu ja paista se sienten kanssa rapeaksi. Pyöräytä joukossa vielä uunissa olleet juurekset. Tarjoile yrttikastikkeen kanssa. Voit halutessasi lisätä sormisuolaa vielä valmiin annoksen päälle.

*

Jos on tottunut syömään lihaa, kannattaa mielestäni kasvisruokaan suhtautua nimenomaan kivana juttuna, joka tuo omaan ruokavalioon hyvää ja kivaa, eikä niin että se vie pois jotain. Kasvisten määrän lisääminen edistää omaa terveyttä ja on ekologisempaa. Herkullisia ja helppoja kasvisreseptejä on vaikka millä mitalla ja parhaimmillaan sen oman lemppariruoan voi tehdä myös kasvisversiona – edes silloin tällöin. Silloin se on myös edullisempaa. Jos lapset opettaa pienestä pitäen mahdollisimman laajasti erilaisten kasvisten makuihin, tulevat he todennäköisesti syömään monipuolisesti myös vanhempina.

Kasvisruoan lisäksi ekologisempaa ruokailua on tottakai myös suosia kotimaista sekä kausituotteita, kuten nyt syksyllä lähimetsästä poimittuja sieniä ja syksyn juureksia. Ruokahävikki on asia, jossa ainakin meidän perheessä on vielä, ainakin välillä, parantamisen varaa. Ruokahävikin minimoimiseksi juurikin tällaiset pyttipannut tai tehdään mitä jääkapista löytyy- pastakastikkeet ovat mitä parhaimpia ruokia. Niihin kun voi laittaa oikeastaan mitä vaan.

Itse olen huomannut myös sen, että on melkein ihan sama mitä ruokaa tekee, jos lapset otetaan mukaan ruoanlaittoon, maistuu ruoka heille myös paljon paremmin. Oletteko itse huomanneet saman? Tämän ruoan kohdalla teimme taas aimo harppauksen sienien syömisen kanssa. Mitä muita vinkkejä teillä olisi ekologisempaan ja terveellisempään keittiöön?


NO JOS VIELÄ YKSI

28/10/2019

Kaupallinen yhteistyö Viaplay & Indieplace kanssa
Sisältää sarja -ja leffasuosituksia sekä 2kk Viaplay–paketin arvonnan!

Olen ehdottomasti sarjamaratoonari. Jos löydän hyvän sarjan, ahmin sen loppuun mahdollisimman nopeasti. Inhottavinta on, jos seuraavaa jaksoa pitää varttoa vaikkapa viikko, siksi yleensä odotankin, että kaikki kauden jaksot ovat tulleet palveluun ja aloitan katselun vasta sitten.

Usein kyllä päätän etukäteen, että nyt katson vaikkapa maksimissaan kaksi jatkoa putkeen, mutta usein sarja vie mennessään, joten on pakko katsoa vielä yksi… ja ehkä vielä yksi.

Elämäntilanteet vaikuttavat hyvin paljon myös siihen, miten paljon sarjoja tai leffoja tulee katseltua. Viimeisen vuoden aikana hyvin paljon vähemmän kun normaalisti. Jos ennen linnoituduimme iltaisin sohvalle sarjan pariin, nykyään painumme itsekin nukkumaan, heti kun vain mahdollista. Rikkonaiset yöt ja univelka ovat tehneet tehtävänsä, mutta nyt kun yöt ovat alkaneet pikkuhiljaa parantumaan, olemme päässeet myös takaisin sarjojen pariin.

Reilu kuukausi sitten vauva meni yökylään ja arvatkaa mitä me mieheni kanssa teimme  – katsoimme koko illan kotona sarjaa. Se oli ihanaa! Olimme kumpikin kaivanneet sitä hurjasti. Sen jälkeen olen taas alkanut katsomaan enemmän sarjoja ja leffoja myös ihan itsekseni. Hyvään ohjelmaan uppoutuminen on tällä hetkellä mitä parasta aivojen nollausta.

Itselläni on tällä hetkellä muutama lempisarja, joista ensimmäiseksi mainittakoon The Walking Dead. En muuten ole normaalisti näin kovan jännityksen ja lentelevien suolepätkien ystävä, mutta tähän sarjaan jäin aikanaan koukkuun pahasti, eikä loppua edelleenkään näy. Muistan olleeni joskus yksin kotona, jolloin katsoin vahingossa kokonaan yhden kauden yön aikana ihan putkeen. Huomasin jossain vaiheessa jo aamun sarastavan, muten pystynyt lopettamaan katsomista, joten vedin vain verhot tiukemmalle kiinni ja jatkoin.

Seuraavaa tuotantokautea ei tuolloin löytynyt netistä, joten nukuttuani ensin muutaman tunnin, lähdin ostamaan kolmannen kauden dvd:n Anttilasta. Ja itseasiassa TWD on syy, miksi aikaan ostin myös Viaplayn katselupaketin, kaikki sarjan tuotantokaudet nimittäin löytyvät sieltä – myös juuri ilmestynyt uusin yhdeksäs kausi.

Hilljattain jäin koukkuun itselleni uuteen sarjaan, The Good Fightiin. Se on juuri sopivan kepeä, mutta silti nokkela ja yllättävä eli juuri sellainen sarja, mitä katsoo iltaisin aina vähän liian myöhään – koska aina on pakko katsoa vielä yksi… Ja mikäs siinä, nyt kun illat ovat pimeitä ja taivaalta sataa tiskirättejä, voi hyvillä omillatunnoin hautautua peiton alle ja uppoutua jonnekin ihan toiseen maailmaan.

Neljän lapsen uusperheessä ei meillä aikuisilla ole ihan hirveästi vapaa-aikaa ja sitten kun sitä olisi, harvoin sitä jaksaa tehdä mitään sen ihmellisempää. Aika on hyvin rajattua ja pakko myöntää, että minä olen nykyisin aika kotihiiri. Kuulostaa ehkä vähän lällyltä, mutta on ihana välillä viettää aikaa miehen kanssa ihan vain ruutua tuijottaen, toisen lähellä kulahtaneet verkkarit jalassa.

Meitä molempia yhdistää Skandi noir-tyyliset pohjoismaiset riskosetsiväsarjat, kuten Wisting ja Maria Wern.  Myös Viaplayn uutuus, Perpetual Grace, Ltd vaikuttaa todella hyvältä ja sellaista juuri meidän tyyliseltä, vähän melankoliselta ja kiemuraiselta rikosssarjalta. Katsoin sitä itsekseni hetken, kunnes totesin, että tämä meidän täytyy ehdottomasti katsoa yhdessä.

Jos kaipaa kevyempää katsomista, niin rakkaushömppädraamaa tarjoilee uusi ruotsalainen Rakasta mua. Moni on kehunut myös lääkärisarjaa New Amsterdam. Saippuasarjahenkistä, rap-musiikkibisnekseksen kiemuroihin sijoittuva Empire aloitti myös juuri viidennen tuotantokautensa Viaplayssä.

Leffoista hiljattain olen katsonut Life itselfin, joka aiheutti pitkästä aikaa kunnon kyyneltulvan. Se oli ihan täydellinen elokuva yksin kotona vietettyyn sunnuntaihin peiton alla.  Toinen erittäin suosittelemisen arvoinen elokuva on BlacKkKlansman – uskomatonta ajatella, että se perustuu tositapahtumiin ja on ajankohtainen vielä tänäkin päivänä – katsokaa jos ette ole vielä nähneet! 

Itselläni on vielä katsomatta Idän pikajunan arvoitus, jonka pariin toivon pääseväni pian. Halusin käydä katsomassa sen jo leffateatterissa, joten tosi kiva, että se tuli näin nopeasti kanavapakettiin katseltavaksi. Todella paljon myös uusia sarjoja, tuotankokausia ja leffoja on tullut (ja tulossa) Viaplayhyn. Mutta eiköhän näistä riitä alkuun ainakin katsomista piemeneviin iltoihin. Ja joskus ihan päiviinkin.

Meillä on sitten taas lasten kanssa tapana pitää ainakin yksi leffailta viikonlopun aikana. Yleensä katson itse ohjelmia ihan vaan läppäriltä ja joskus jopa kännykän näytöltä, mutta viikonloppuisin panostetaan ja katsotaan leffa isommalta tv:n ruudulta. Viimeisin yhdessä katsomamme elokuva oli Petteri Kaniini, joka oli tosi viihdyttävä ihan näin aikuisenkin mielestä.

Kiva uudistus Viaplayssä on myös se, että jokaiselle perheenjäsenelle voi tehdä oman profiilin, jonka perusteella palvelu myös ehdottaa itselle mahdollisesti sopivia sarjoja ja leffoja. Lasten profiileihin voi myös asettaa eston, jolloin se näyttää vain heidän ikätasolleen sopivia ohjelmia.

Minkälaisia sarjojen katseloijoita te olette? Pitääkö aina katsoa vielä yksi, vai osaatteko jättää sarjan jännään kohtaan? Kerro alle! Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 2kk Viaplay Leffat & Sarjat –paketti!  Arvonta päättyy 4.11.19.

#vieläyksi #viaplayviikonloppu


LASTEN ENSIAPU – MITEN TOIMIA JOS … (OSA 1)

27/10/2019

Olen itse sellainen ihminen, etten ikinä edes tahtoisi suoda ajatusta millekään ikävälle. Silti, etenkin joskus iltaisin, huomaan miettiväni mitä hullumpia skenaarioita – kuten vaikka miten pääsisin turvallisesti alas palavan pilvenpiirtäjän katolta kaikkien lasteni kanssa. Toivo parasta ja varaudu pahimpaan -mentaliiteetti taitaa olla sitkostunut itseeni vahvasti ja purkautuu sitten näin.

Vaikka ikäviä asioita ei haluaisi, tai turhaan edes kannattaisi miettiä, on niin lasten kanssa mutta muutenkin hyvä silti varautua siihen pahaankin. Sen voi kuitenkin tehdä antamatta pelon voittaa (ja viedä yöunia). Mitä paremmin on varautunut ensiaputilanteeseen, sitä helpompi siinä on toimia. Etenkin jos oman lapsen kohdalle sattuu onnettomuus, voi sitä mennä helposti itse paniikkiin – kun tärkeintä olisi toimia.

Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, ainakin jotain pientä joskus. Useimpia tilanteita voi kuitenkin ennaltaehkäistä valvonnalla ja riittävällä kodin turvallisuudella. En kuitenkaan usko myöskään liikaan hysteriaan – lapsen on myös tärkeä saada kokeilla ja opetella uusia taitoja ja tutustua ympäristöönsä.

Olen tänä kesänä joutunut soittamaan kerran hätäkeskukseen, kun luulin lapseni tukehtuvan. Onneksi tilanne raukesi sillä hetkellä kun keskuksesta vastattiin ja selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Eritysen ylpeä olen vanhemmasta lapsestani, joka taas hiljattain toimi kotona esimerkillisesti. Kyseessä ei siis ollut oikeasti mikään hätätilanne, mutta hänestä se aluksi vaikutti siltä.

Satutin nimittäin selkäni ihan yhtäkkiä ja putosin kivun vuoksi polvilleni maahan (okei, kuulostaa aika koomiselta). En pystynyt sanomaan mitään hetkeen ja vaikka lapsi pelästyi kovasti, tajusi hän heti kysyä että soittaako hän hätänumeroon. Koska en heti vastannut, alkoi hän jo etsimään puhelinta. Hän oli selvästi suuressa hädässä, mutta pystyi siitä huolimatta toimimaan – tuli tunne että olen onnekseni onnistunut tärkeässä asiassa.

Tästä tuli mieleen jakaa myös täällä blogissa ensiapu-ohjeita lasten yleisimpiin tapaturmiin. Tai aluksi kirjoitin yhteen postaukseen kaiken, mutta siitä tuli niin pitkä, että parempi jakaa ne muutamaan osaan. Tässä siis niistä ensimmäinen, ihan vaan siltä varalta että jotain joskus sattuisi – kenelle tahansa:

Palovamma
Ei ole tavatonta, että lapsi kaataa kuuman juoman kahvipöydästä päällensä. Myös saunan kiukaaseen, avotuleen tai hellaan voi lapsi helposti polttaa itsensä. Myös jotkin kemikaalit voivat aiheuttaa palovammoja.

Palovamman sattuessa tärkeintä on nopea jäähdytys, sillä muuten vamma laajenee syvempiin kudoksiin. Palanutta kohtaa pitäisi jäädyttää vähintään kymmenen minuuttia esim haalean veden alla. Etenkin pienten lasten kohdalla pitää kuitenkin huomioida, ettei lapsi muuten palellu – kylmässä suihkussa tai lumihangessa ensiapua annettessa pitää huolehtia, että lapsi pysyy muuten lämpimänä.

Jäähdyttämisen jälkeen palovamma kannattaa tarvittaessa suojata puhtaalla ja kevyellä sidoksella. Parhaiten toimii tähän tarkoittu rasvalappu, joita kannattaakin varata ensiapupakkaukseen tai lääkekaappiin. Jos sellaista ei ole saatavilla, mikä vain puhdas ohut kangas kelpaa. Jos palokohtaan nousee rakkuloita, anna niiden olla, älä puhko – ne suojaavat ja parantavat vammaa.

Palovamman laajuudesta ja asteesta riippuen se parantuu itsekseen kotiloissa tai lapsi voi tarvita kiireellistä sairaalahoitoa – ja kaikkea tältä väliltä. Pienten lasten kohdalla kannattaakin olla herkästi yhteydessä lääkäriin, varsinkaan jos ei ole ihan varma hoituuko vamma kotikonstein tai jos haava alkaa vaikkapa myöhemmin märkimään. Yleinen sääntö on, että jos palanut alue on kämmentä isompi tai sijaitsee pään, nivelten, hengitysteiden tai limakavojen alueella lääkäriin / sairaalaan on syytä hakeutua tai jos palovamma ulottuu ihon alimpiin kerroksiin. Jos palokohdassa ei ole kipua, on vamma todennäköisesti hermoissa saakka.

Nenäverenvuoto
Nenäverenvuoto voi säikäyttää etenkin ensimmäisellä kerralla. Verta voi tulla nenästä vaikkapa kaatumisen tai nenän kaivamisen seurauksena, mutta joillain (kuten meidän keksimmäisellä lapsella) sitä saattaa alkaa valumaan ihan itsestään, vaikkapa keskellä yötä. Useinmiten nenäverenvuodista selviää kuitenkin kotihoidolla ja se on yleensä täysin vaaratonta.

Monesti näkee, että nenäverenvuotoa yritetään tyrehdyttää nostamalla leukaa ylös ja laittamalla nenään tuppo, mutta itseasiassa vuotoa tyrhdyttäessä kannattaa toimia täysin päinvastoin – eli haketua etukumaraan asentoon (ja istua alas), jolloin veri ei valu nieluun. Nieluun ja vatsaan jotuessa veri voi auheuttaa pahoinvointia.

Pyydä lasta niistämään reippaasti, älä säikähdä mahdollisia verihyytymiä. On hyvä saada nenä mahdollisimman tyhjäksi verestä ja etenkin hyytymistä. Sitten purista nenää keskeltä nenävartta, rustoa vasten 10 minuuttia. Yleensä tämä tepsii ja vuoto lakkaa. Jos verenvuoto ei kuitenkaan lopu tai verenvuoto on alkanut iskusta ja nenä näyttää vääntyneeltä, mene lääkäriin. 

Myrkytys
Pienten lasten myrkytykset ovat tehokkaasti estettävissä säilyttämällä lääkkeet, pesuaineet ja muut vaaralliset aineet kuten liuottimet, sytytysnesteet, alkoholi sekä myrkylliset kasvit ja sienet lapsen ulottumattomissa. Myrkytysten varata lääkekaapissa on hyvä säilyttää lääkehiiltä, joka voi olla apuna ainakin osassa myrkytystapauksia (ei alkoholi ja liuottimet).

Jos lapsi kuitenkin syö jotain myrkyllistä, pitää akuuteissa tilanteissa soittaa heti 112. Eli jos lapsi alkaa vaikkapa kouristelemaan, saa rytmihäiriöitä, menettää tajuntansa tai tajunnantaso heikkenee tai käyttäytyy sekavasti. Jos huomaat tai epäilet lapsesi syöneen jotain, mutta on oireeton, selvitä mitä hän on mahdollisesti syönyt ja soita Myrkytystietokeskukseen (09-471 977) lisäohjeiden saamiseksi. Muita yleisiä myrkytyksen merkkejä ovat myös oksentaminen ja kylmä hiki.

Jos suussa on vielä myrkytyksen aiheuttanutta ainetta, huuhtele se pois vedellä. Lääkehiilen annostusohjeet saat myrkytystietokseskusesta sekä pakkauksesta. Älä okseta ellet saa siihen ohjeen hätäkeskuksesta tai myrkytyskeskuksesta.

Seuraavassa ensiapu-osassa vierasesineet, tukehtuminen sekä lapsen ja vauvan elvytys.

Tapaturmatilanteissa ja etenkin lasten kanssa kannattaa pitää matala kynnys hätäkeskuskseen soittamisesta. Hätäilmoitus tehdään heti, kun todetaan tai epäillään, että auttamistilanteessa tarvitaan ammattiapua. Arvion ja päätöksen lisäavusta ja avun laadusta tekee hätäkeskuksen päivystäjä, eli jos et ole varma – soita. Myös lapset pitää opettaa soittamaan hätäkeskukseen.


ARKIKUVA 43/52

27/10/2019

Ennen elämäni ensimmäistä verenluovutusta kävin lounaalla. Hermoilin, mutta tästä lounaspaikan vessanoveen kirjoitetusta tekstistä sain rohkeutta.

Ja nuo kaksi alempaa kirjoitusta olivat myös täysin omasta elämästäni ja eritysesti samaiseen päivään ja sen fiilikseen sopivia. Pylly was here toi sopivasti huumoria tilanteeseen, vaikka sillä oli toinenkin puoli.


KOMMUNIKAATIO TAAPERON KANSSA

24/10/2019

Meidän vauvasta tuli taapero reilu kaksi kuukautta sitten ja vaikka vuorovaikutus vauvan kanssa on sujunut jo pitkään hyvin, yllättää meidät joka päivä se, miten hyvin taaperon kanssa oikeasti voikaan kommunikoida ja enennkaikkea miten paljon hän ymmärtää. Itselleni erityisen ihmeellistä on ollut todeta, miten jo alle yksivuotias ymmärtää yhtä hyvin kumpaakin kotikieltään – eli suomea ja ruotsia.

Pienen vauvan kanssa sitä aika nopeasti tulkitsemaan merkkejä sekä erilaisia itkuja, mikä tarkoittaa mitäkin – nälkää, väsymystä, märkää vaippaa, syliä. Mitä isommaksi vauva kasvaa, sitä vastavuoroisemmaksi ja tietoisemmaksi kommunikaatio muuttuu.

Merkittä harppaus selkeämpään kommunikaation meillä tapahtui vauvan ollessa noin puolen vuoden ikäinen, kun hän oppi nyökyttämään että pudistamaan päätään – sekä myöhemmin oikeasti ymmärtämään mitä ne merkitsevät. Kun kommunikaatio pelaa, tulee turhautumisia ja niistä syntyvää harmitusta vähemmän – puolin ja toisin.

Yllättävän aikaisessa vaiheessa huomasimme vauvan ymmärtävän hurjan paljon kysymyksiä ja pyyntöjä – kuten anna pusu (antaa pusun) mennäänkö nukkumaan (konttaa sänkyyn) tule syömään (menee syöttötuolille) siivotaan lelut (alkaa keräämään niitä koriin) mitä koira sanoo (vuh vuh – hän vastaa) ja niin edelleen.

Myös vauva oppi pyytämään asioita muillakin tapaa. Esimerkiksi, kun hän halusi kuunnella musiikkia, meni hän radion eteen osoitti sitä ja alkoi tanssimaan, kun hän halusi syliin ojensi hän molemmat kätensä. Nykyään pyyntöihin liittyy osoittelun lisäksi myös sanoja tai jokin tietty äänne tai ääni.

Taapero esimerkiksi ilmoittaa nälästä naksuttamalla kieltään, maitoa hän pyytää hokemalla ämäm (ja ollessamme makuuhuoneessa osoittaa ikkulaudalle, jossa ennen pidimme yömaitoja). Jos hän haluaa niistää nenän tai pyyhkiä suun, pyytää hän paperia tuhistamalla nenäänsä. Tuttia hän taas vaatii usein kiljumalla mämää, puhelimen äänen kuulessaan laittaa hän käden korvalleen ja jos pallo vaikka pyörii sohvan alle ulottumattomiin, totetaa hän, että o-ou.

Ruoan jälkeen hän taas sanoo kiitos nostamalla kätensä tietyllä tapaa ylös. Hän tekee myös näin välillä, ilmoittaakseen ettei jaksa enää syödä. Jos ruoka on hyvää (tai kysyttäessä maistuuko yms), sanoo hän että nam nam. Nukkumaan menoa hän esittää painalla päänsä tyynyyn ja sanomalla aijaij.

Kommunikaatio on siis kokoajan entistä monimutkaisempaa ja monitahoisempaa ja taaperolta voi pyytää asioita, kuten laita kengät kaappiin ja tule sitten tänne niin mennään kylpyyn – jolloin hän tosiaan vie kengät omaan kaappinsa ja alkaa kiskomaan vaatteilta yltään, kulkien samalla kohti kylpyhuonetta. Tai ruokapöydässä, pureskele ruokasi ja nielaise, sitten vasta ota lisää. Arki helpottuu paljon kun lapsi ymmärtää esimerkiksi ulos, kylpyyn, vaipanvaihtoon -ja nukkumaanmenon käsitteet, sekä muistaa miten niissä tilanteissa toimitaan.

Joitain ihan oikeita sanojakin häneltä siis tulee ja osa aiemmin opituista sanoista on jo myös ehtinyt unohtua. Myy matkii ihan hirveästi puhetta ja toistelee tavuja, sekä yrittää kovasti puhua. Sellaista liikuttavaa kovaa kailotusta / jokellusta, kun hän vaikka lukee kirjaa tai juttelee leikkipuhelimeensa.

Sanoja mitä hän jo sanoo ovat esimerkiksi pappa, lamppu, kakka (uusin!), haloo, Kaapo, titta, tutti ja nej (NEJ NEJ NEJ NEJ hän huutaa, kun ei halua vaikka jäädä omaan sänkyyn nukkumaan). Ja sitten niitä ”omia” melkein-sanoja, jotka me pääosin tunnistamme, on ihan hirvittävästi. Kuten ätä, eli äiti.

Taaperon ymmärtävien sanojen varasto on huikea ja hämmästyttää joka päivä. Tuntuu, että hän tietää jo kaikkien arkisten esineiden nimet, kuten kaikkien vaatekappaleiden, astioiden, lempiruokien, huonekalujen ja lelujen. Ja tottakai perheenjäsenten sekä oman nimensä (ja lukemattomat lempinimesä). Puistossa hänelle on päivänselvää mikä on hiekkalaatikko, keinu, liukumäki, kivi, lehti, lintu tai koira – ja kaikki nämä siis kahdella kielellä. On tässä vuoden aikana muuten omakin ruotsin sanavarasto kasvanut aika hyvin!

Yksi parhaista asioista kommunikaation kehittyessä on ehdottomasti huumorintaju ja yhdessä hassuttelu. Taapero tietää (ja kokeilee jatkuvasti eri tavoin) miten vanhemmat saa nauramaan ja nauttii silminnähden siitä. Ja tietysti myös toisinpäin! Onnistunut kommunikaatio parantaa lapsen itsetuntoa, mutta tuntuu se tosi hyvältä myös näin vanhempana.

Kaikki lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja riippuu paljon perheen omasta tavasta toimia, millä tavalla kommunikaatio tai vaikka huumori kehittyy. Ei siis kannata vertailla!

Vuorovaikutusta oman vauvansa kanssa voi parhaiten kehittää olemalla läsnä, reagoida, leikkiä, koskettaa ja tulkitsemalla erilaisia sanattomia viestejä. Omasta kokemustani, kaikki tämä tulee vanhempana ihan luonnostaan. Lapset myös oppivat matkimalla ja sivusta seuraamalla, joten siitäkään ei kannata mielestäni ottaa mitään turhaa stressiä. Höpisee vaan menemään vauvan kanssa touhutessa, sanoittaa, vastailee jokelteluihin kuin muka ymmärtäisi mistä keskustellaan ja katsoo silmiin.

Uskon, ettei niitä ristiriitoja jatkossakaan synny kovin usein siitä, ettemmekö ymmärtäisi toisiamme sanallisesti tai elkein, vaan enneminkin vaikkapa siitä, miksen minä suvaitse hänen repiä kenkäkaappia ensin kymmentä kertaa levälleen ja sen jälkeen uittaa kenkiä pöntössä – vaikka kuinka paljon hän niin tahtoisi tehdä.

Miten siellä muiden taaperoiden kanssa kommunoikoidaan ja mitkä ovat olleet ensimmäiset ”oikeat” sanat? Käyttääkö joku aktiivisesti vaikkapa tukiviittomia