ERKIN KANSSA KAHDESTAAN

22/07/2019


Kerroinkin aiemmin, että sain viettää neljä päivää kaksistaan keskimmäisen lapseni kanssa. Erkin omien sanojen mukaan se oli ihan mahtavaa! Ja niin oli minustakin. Neljään päivään mahtui ainakin:

– Kaksi päivää stadikalla
– Yksi päivä Linnanmäellä
– Yksi päivä hiekkarannalla
– Vesijuoksua
– Pari jäätelöä
– Neljä kertaa vuoristoradassa (kaksi kertaa etuvaunussa)
– Käsi kädessä laitteesta toiseen juoksemista
– Yksi irronnut hammas
– Kattilallinen lohikeittoa
– Kolme samassa huoneessa nukuttua yötä
– 2,5 luettua kirjaa
– Pitkät löylyt saunassa
– Muutamat nauruhepulit
– Kiireetöntä olemista
– Maapähkinävoiöverit
– Vanhassa lähikaupassamme nostagisointia


ARKIKUVA 29/52

21/07/2019

Tapahtuipa kerran näin. Palaamme mökiltä, muut jatkavat autolla matkaa toisaalle, mutta minä lähden yksin junalla kotiin. Minulla oli tunti aikaa ennen junan lähtöä ja olen suunnittellut syöväni hitaan lounaan asemalla, ohikulkevia matkalaisia katsellen. Saavun reppu selässä asemalle, valmiina nauttimaan seuraavat tunnit täysin rinnoin omasta ajastani ensin asemalla, sitten vielä monen tunnin verran junassa.

Mutta asema onkin aivan autio. Sisällä istumaan kutsuu kolme yksinäistä penkkiä, mutta lounasravintolasta, kaupasta tai edes kioskista ei ole tietoakaan. Jopa lipunmyynti on suljettu. Astun takaisin ulos, tuntuu kun koko kaupungissa ei olisi ketään. Lähden kulkemaan tyhjän aukion poikki googlaten samalla lähimpiä kauppoja ja ravintoloita. Sellaisia ei oikein ole.

Kummallisen lenkin ja lastauslaiturin ohi hapuilleen kierroksen jälkeen löydän itseni suuren K-marketin parkkipaikalta. Mietin edelleen, että onko nyt jokin pyhä ja kaikki paikat suljettu (ei, on keskiviikko keskipäivä). Kuljen epäivevästi kohti kaupan ovia. Jättimäisellä parkkipaikalla seisoo vain muutama auto, eikä kaupassa näy mitään liikettä. Koko paikka tuntuu hylätyltä, mutta sitten liukuovet aukeavat.

Kokoan itselleni lounaan kaupan salaattibaarista ja huomaan kaupasta lähtiessäni, että kiersin turhaan koko ison rakennuksen ja korttelin – kaupalta pääsee ihan suoraan takaisin asemalle. Haluaisin syödä ulkona laiturilla istuen, mutta sen ainut penkki on varattu. Mies läppärin kanssa on vallanut sen kokonaan. Menen sisälle aseman penkille syömään salaattiani, johon tuli aivan liikaa curry-mausteista pastaa.

Nyt alkaa tapahtumaan, muutama ihminen kulkee asemarakennuksen läpi laiturille! Toinen juna saapuu ja hetken rakennus tuntuu ihan oikealta asemalta, kunnes taas hiljenee.

Ennen junan saapumista käyn vielä vessassa. Naisten vessan oven lukko ei toimi, mutta kokeilen ettei ovea pitäisi saada ulkopuolelta auki. Ja toisaalta, eihän ulkopuolella edes ole ketään. Istun pöntöllä, kun yhtäkkiä ovi rykäistään auki jonkun miehen toimesta. Onneksi hän sulkee sen nolostuneena yhtä nopeasti. Naurattaa vähän – jestas mikä reissun alku.

Juna saapuu. Olen maksanut muutaman euron ylimääräistä, jotta saisin matkustaa mukavemmin Extra-luokassa. Junassa haisee. Junassa haisee ihan hirveältä. Koska lähistöllä ei näy ketään housuunsa kussutta, paskonutta ja sitten sammunutta henkilöä, oletan kammottavan lemun tulevan vessasta. Oksettaa.

Istun kiltisti omalle numeroidulle paikalleni. Edessä istuva mieshenkilö on vetänyt penkkinsä aivan takakenoon, mutta nojaa siti itse eteenpäin pyödällä olevaan läppäriin (se sama valtaaja laiturilta!). Tarkoituksenani on nukkua junussa. Minulla on mukana puhallettava niskatyyny, korvatulpat sekä silmälappu.

Paskan haju junassa on kuitenkin niin lamauttava, että lähes koko kaksituntisen joudun hengittelemään jääteepullo nenäni alla, jotta saisin hajua vähän hälvennettyä. Pussi on valmiina vieressä, sillä voin todella huonosti. Odotan junan vaihtoa, en pysty nukkumaan tai tekemään mitään muutakaan. Toivottavasti matkan toinen osa, puolitoista tuntia menee paremmissa merkeissä.

Toisessa junassa onkin kaikki paremmin ja ilma raikasta. Juna on kuitenkin aivan täysi. Paikkani on ikkunan vieressä ja viereeni istuu ikäseni mies, joka lukee keskittyneesti. Minulla on kamala pissahätä koko matkan, mutten kehtaa häiritä häntä. Puhelimesta loppuu akku, laturi on repussa hattuhyllyllä. Noh, ihan kivat maisemat ja sain sentään sitä ihanaa kuuluisaa omaa aikaa.

 


NYT OLEN VAAN

19/07/2019

Ennen kun tapasin mieheni olin lähes viisi vuotta yksin. Tai siis joka toinen viikko yksin ja joka toinen viikko kolmisin lasteni kanssa. Siinä ajassa ehtii muodostua aika paljon kaikenlaisia omia juttuja ja tapoja, mutta ennenkaikkea siitä tuli normi. Että oma elämä on juuri tällaista.

Sitten kaikki muuttui ihan kertaheitolla. Ihan kaikki. Yhtäkkiä ei enää ollutkaan vain meitä kolmea, vaan porukkaan tuli lisää sekä uusi aikuinen että uusi isompi lapsi. Muutettiin uuteen kotiin, uuteen kaupunginosaan ja vuoden päästä syntyi vielä vauva. Joka toinen viikko meitä on nyt kolme ja ja joka toinen viikko kuusi.

Kaikki tämä on hyvää ja ihanaa, mutta ihan uudenlaista ja erilaista mihin kukaan meistä oli vuosien aikana tottunut. Ja vaikka noiden vuosien aikana opin rakastamaan yksin oloa – tarvitsemaan sitä, en ole jäänyt haikailemaan entistä elämääni. Paitsi no, vanhaa kotiamme kaipaan säännöllisin väliajoin, mutta materiaa on turha haikalla. Etenkään kun emme voisi siellä muutenkaan asua, sillä nykyisin koko talo on tyjennetty home-ongelmien vuoksi. Siksi muutama kuva tähän siitä.

Jokainen meistä tietää, miten tärkeää on välillä saada jakamatonta huomiota rakkaimmaltamme ja niin mekin olemme yrittäneet edes silloin tällöin suoda sitä lapsillemme. Se ei viime kuukausina ole ollut helppoa, sillä vuorokaudessa ei vain tunnu olevan tarpeeksi aikaa (mihinkään). Lisäksi on myös tosi kivaa viettää aikaa yhdessä ja edelleenkin vahvistaa ”joukkuehenkeämme”.

Nyt kuitenkin sattui sellainen ihan todella jännältä tuntuva juttu, jossa sain ensin monta tuntia omaa aikaa yksin(suurin osa tästä kylläkin kului junalla matkustaessa), sitten yhden yön ihan vain kolmisteen poikien kanssa ja kaiken kukkuraksi vielä kolme päivää kahdestaan nuoremman poikani kanssa. Siis mitä ihmettä!?

Tämä on ollut samalla niin ihanaa, mutta niin outoa. Kolmisteen olo tuntui yhtä luontevalta kun muutamakin vuosi sitten, mutta samaan aikaan se oli kuin joku leikki. En osaa sitä tunnetta oikein sen paremmin kuvailla.

Samoin eilen illalla, valvoessani puoleen yöhön saakka, takaraivossa jyskytti kokoajan hirveä tunne, syylisyys siitä, että teen jotain väärin. Normaalistihan nukkumaan on pakko mennä ajoissa, kun vauva herättää pari kertaa yössä ja herää aamulla aikaisin. Nyt unohdin kokoajan sen, että saisin tulevana yönä nukkua häiriöittä ja niin myöhään kun haluan.

Tunnistan tuon jännän syyllisyyden tunteen myös aiemmilta kerroilta, kun olen vaikka jäänyt muutamaksi päiväksi yksin kotiin muun perheen ollessa poissa. Itsestäni tuntuu, että silloin pitäisi maksimoida kaikki ajankäyttö, olla todella tehokas – nukkua varastoon, mutta samaan aikaan siivota ja hoitaa kaikki muut tekemättä jääneet asiat keittiön kaappien järjestelystä seinän naulanreikien paikkaamiseen ja sen vanhan tuolin kunnostamiseen. Usein sitä tulee kuitenkin tehtyä jotain ihan muuta, kuten valvottua yömyöhään jotain sarjaa jumittaen. Kun kerrankin voi. Ja siitä seuraa syyllisyys.

Yksinolo ei enää tarkoitakaan minulle aikaa itseni itseni kanssa, vaan juurikin sen asialistan hoitamista, mitä on vaikea suorittaa lasten pyöriessä lahkeissa. Se on ihan typerää, sillä se olen vain minä itse joka olen luonut itselleni sellaiset paineet. Kun mieheni kehoittaa minun nauttivan yksinolostani tai ajasta poikieni kanssa, hän tosiaan tarkoittaa sitä, eikä todellaan odota vaatekaapin olevan järjestyksessä hänen palattuaan takaisin kotiin. Se on vain minun päässäni.

Mutta kuten sanottu, koko asia on vain päässäni. En valvonut viime yönä koska siivosin vihdoin keittiön lattiasta kattoon (joka on ollut asialisatallani jo ihan liian kauan), vaan koska googlailin kaikkea tärkeää, mitä en ikinä muuten ehdi. Paineet oli myös alkaa touhuta kaikkea heti aamusta lapsen kanssa – vedetään nyt ihan täysillä tämä kahden keskinen aika. Ajatuksena oli astua ensimmäisten joukossa sisään Linnanmäen porteista heti sen avattua, käyttää koko päivä tehokkaasti. Mutta lapsi päätti toisin ja halusikin syödä maapahkinävoita ja mennä sitten vielä aamupäikkäreille.

Yritän ottaa hänestä mallia ja puhallella kaikki syyllisyydentunnot sekä ”mun pitää” -ajatukset pois päästäni. Olla vaan.


KESÄSEIKKAILU KUVINA

17/07/2019

Kerroinkin pikaisesti jo meidän pienestä kesäseikkailusta muutama postaus sitten, alpakoita esitellessäni. halusimme lähteä kolmistaan vauvan kanssa muutaman päivän raodtripille – jonnekkin minne ehtii ajaa vauvan päiväunien aikana. Vaihtoehtoja meillä oli aika paljonkin ja vaihdoimme suunnitelnaammekin myös aivan viime metreillä. Päätimme ajella Saloon ja siellä paljon (ehkä vähän liian) hypeteettyyn Matildan vanhaan ruukkikylään.

Halusin ehdottomasti yöpyä jossain persoonallisessa bed & breakfast paikassa, jossa saisi mielellään olla jotain kivaa ja vaanha maalaistunnelmaa. Toki nyt kesäsesonkina kaikki paikat olivat ihan täynnä (jonka lisäksi tarjonnasta oli vaikea valita), mutta onnistuimme löytämään lyhyellä varitusajalla yhdeksi yöksi kivalta kuulostavan ja näyttävän paikan.

Toinen yö oli vielä jännittävämpi, vietimme sen nimittäin puussa olevassa teltassa! Kun kaikki majoituspaikat olivat täynnä, aloin katselemaan vaihtoehtoisia tapoja viettää yö. Aprikoimme pitkään ja hartaasti, miten yö vauvan kanssa teltassa sujuu. Peruimme jutun jo useasti, mutta lopulta päätimme todellakin seikkailla ja antaa telttailulle mahdollisuuden. Pääisishän sieltä tarvittessa sitten vaikka keskellä yötä ajamaan kotiin. Kiinnostaisiko teitä muuten kuulla tästä telttailusta enemmän ja tarkemmin?

Telttayön jälkeen meidän oli tarkoitus palata kotiin, mutta meillä oli ollut niin hauskaa, ettemme vielä malttaneet. Soitimme mökkeilemässä olleille sukulaisille ja tunnin päästä kurvasimmekin jo heidän pihaansa, söimme, sanoimme, uimme meressä ja nukuimme hyvät unet enenn kotiinlähtöä. Ihana pieni seikkailu!


PUUTARHABILEET

14/07/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Vaikka valoa riittää kesällä pitkälle iltaan asti, kyllä se pimeys näköjään koittaa taas Suomen suvessakin. Vietimme tässä eräs viikonloppu kesäiltaa grillaillen ja pihapelejä pelaillen ihan vain aikuisten kesken. Aika meni kuin siivillä ja yhtäkkiä havahduimme kellon olevan jo kaksi yöllä. Uudet pihavalot toivat ihanasti tunnelmaa ja tosiaankin mahdollistivat pihan käyttämisen vielä pitkälle, muuten pimeään yöhön saakka.

Meillä on ollut vuoden alusta kotonamme Philipsin älyvalaisinjärjestelmä Hue. Se on ollut oikeasti niin hyvä ja meidän jokaipäiväisessä arjessamme mukana, että olemme vuolaasti kehuneet sitä aina myös kavereille ja sukulaisillemme. Olen myös ehdottanut sitä useamman kerran kivaksi ja sopivan erilaiseksi lahja-ideaksi ja nyt me myös itse toteutimme tämän idean!

Ulkovalot olivat nappivalinta lahjaksi ihmiselle, joka rakastaa grillausta ja iltoja omalla pihalla – ja jolla on jo kaikkea. Ulkovalot liitetään wifiin, jolloin niitä voi hallita älylaitteelta tai äänitoiminnolla. Valoja saa säädettyä 16 miljoonaan eri sävyyn ja vaihtumaan vaikka musiikin tahdissa. Valot voidaan säätää herättämään aamulla sarastusvalon tapaan, himmenemään illan tullen tai menevän päälle juuri ennen kun saapuu kotiin. Valot voi liittää liikkeentunnistimeen, jolloin ne toimivat myös turvana – mahdollisuudet ovat rajattomat!

Ulkovalojen asennus kävi todella helposti ja nopeasti. Lahjaksi veimme muutaman valonauhan – samaa mitä myös meidän parvekkeellamme on. Emme kiinnittäneet sitä vielä mitenkään ja se näyttikin illan hämärtyessä aika hienolta kiemurrellessaan nurmikkoa pitkin. Yön pikkutunteina saimme nauttia myös ilmakitarashowsta valonauhan kanssa, mutta ei siitä sen enempää…

Valonauhan lisäksi annoimme lahjaksi kolmen valon setin spottivaloja, joilla voi valaista vaikkapa pihapuun, kukkia tai mitä tahansa mitä haluaa pihallaan korostaa. Spottejen mukana tulee muutama erilainen kiinnitysmahdollisuus, ne voi esimerkiksi iskeä helposti suoraan maahan, jolloin niiden paikkaa voi myös helposti vaihdella tai vaihtoehtoisesti kiinnittää ruuveilla seinään.

Näiden lisäksi paketista löytyi vielä valopylväs, jota sitäkin voi liikutella ympäri pihaa tai laittaa vaikka pihalle portin pieleen toivottamaan tervetulleeksi kotiin. Valoja löytyy paljon erilaisia, niin sisälle kun ulos. Itse tykästyin tämän ulkovalosarjan tyylikkääseen suunniteluun. Paljon erilaisia Hue-tuotteita on nyt muuten alennuksessa tämän linkin takana.

Huen myötä on tullut todellakin ihan oman kokemuksen kautta huomattua, miten suuri merkitys valaistuksella on ihan jokapäiväisiin tilanteisiin sekä ennenkaikkea tunnelman luomiseen. Tämäkin kesäinen grilli-ilta muuttui ihan kunnon puutarhabileiksi valojen ansiosta. Valot mahdollisivat sen, että pystyimme olemaan pitkään yöhön ulkona ja esimerkiksi pelata mölkkyä vielä keski yön aikaan – joka ei pimellä pihalla olisi onnistunut.

Hyvä idea oli myös asentaa Hue-appi yhteiselle pädille, niin että kuka vain vieraista voi halutessaan säätää ja kokeilla valoja.

Biletunnelman lisäksi valoilla voi tuoda ihan vain kotoisuutta pihalle, silloin kun siellä haluaa vaikka rauhassa ihan vain istuskella. Lisäksi piha näyttää aivan erilaiselta kun sen hienoimmat kukat tai puut ovat valaistu – myös vain sisältä kotoa ulos katseossa. Liikkeentunnistimeen yhdistetyt valot myös paljastavat luvattomat vierailijat pihalla.

Toivon todella, että saamme nauttia vielä tällaisista hauskoista kesäilloista – ja öistä, vaikka nyt se tässä koleudessa kovin kaukaiselta tuntuukin. Oletteko te ehtineet viettää aikaa pihalla vaikkapa grillaillen, pelaillen, hengaillen tai jopa bailaten?