MINTTU & OSCAR

5/05/2019

Taulu ei ole vielä seinällä ja hoidossa olevat kasvitkin hakevat vielä paikkansa, mutta oli silti pakko laittaa tänne heti pari pikaista kuvaa tästä julisteesta. Tuohon yhteen julisteeseen kun liittyy niin monta tapahtumaa ja muistoa ja tänään on yhden niiden vuosipäivä. Päivä jona kaikki oikeastaan alkoi.

Oltiin kyllä itseasiassa tavattu muutamaa kuukautta aiemmin yhteisen kaverimme kautta, mutta silloin suhteemme jäi vielä facebook-kaveruuden tasolle. Päivälleen kaksi vuotta sitten kuitenkin törmättiin sattumalta uudestaan. Vietettiin koko ilta skumppaa juoden, tanssien ja jutelten. Oskun omien sanojen mukaan, se oli päivä jolloin hän pokasi minut, hahah. Ja tottahan se oli. Siitä alkoi sellainen rakkaustarina, etten meinaa itsekään aina uskoa.

Kaikki etenki vauhdilla ja kuukausi eteenpäin tuosta kaksi vuotta sitten tapahtuneesta illasta päätettiin jo mennä naimisiin. Karattiin kaksitaan maistraatiin, mutta kesän lopulla juhlittiin vielä isosti perheen ja ystävien kanssa. Meillä oli tuolloin ensin perinteisen kirkkohäät (avioliiton siunaus) ja juhlat pidettiin siellä mistä tämä koko homma lähti liikkelle. Tämä juliste on siitä illasta.

Koska hääjärjestelyille ei jäänyt tuolloin kauheasti aikaa, oli pakko karsia joitakin juttuja. Kuten tämä juliste. Se jäi kuitenkin kaivelemaan mieltäni ja aina tasaisin väliajoin mietin, että sellainen olisi kyllä ihana saada muistoksi vielä näin jälkikäteen.

Lopulta alkuvuodesta sain aikaiseksi ottaa yhteyttä sen tekijään, upeaan taitelijaan ja graafikkoon Linda Linkoon, jonka käsialaa nämä monelle Helsingin katukuvasta tututut keikkajulisteet ovat. Meidän juliste kaipaa ehkä vielä toisenlaiset kehykset ja vähintäänkin pääsyn seinälle, mutta jo nyt tuossa pöydällä, kaiken kaaoksen ja ajoittaisten pyykkikasojen takana se muistuttaa meitä ei vaan noista yksistä juhlista, vaan tästä kaikesta ihanasta mikä meillä on.

Jos hääjutut kiinnostaa, niin täältä löytyy postaukset:
MY WEDDING DRESS
MEIDÄN HÄÄT OSA 1 – KIRKKO
MEIDÄN HÄÄT OSA 2 – JUHLAT
TUNNELMIA HÄISTÄ
KAHDET HÄÄT KAHDESSA KUUKAUDESSA

Näistä julisteessa mainostetuista iltabileistä ei ole valitettavasti julkista materiaalia 😀


HUHTIKUUSSA

4/05/2019

– Vietettiin koko perheen aktiiviviikonloppu hotellissa
– kiipesin puuhun (tikkaita pitkin ja turvavaljaissa)
– kävin uimalassa
– heräsin monena yönä päänsärkyyn
– Olin huolissani ja dignasoin itselleni ainakin 5 eri sairautta
– Otin käyttöön kevätkengät
– Astuin koirankakkaan
– Oli muutama ihanan lämmin päivä
– Pyöräilin ekaa kertaa sitten Myyn syntymän
– Käytin ekaa kertaa synttärilahjaksi saamaani airbagkypärää
– Kävin lasten kanssa Kiasmassa
– Vauva sairasti ensimmäisen korvatulehduksensa
– Mummi täytti 80-vuotta
– Otin veljeni kasvit hoitoon
– Itkin Munkkivuoren ostarilla kun MIKÄÄN ei onnistunut sillä reissulla
– Olin Myyn kanssa ekaa kertaa keinumassa ja hiekkaalaatikolla
– Sain kahvilasta yllärinä kaksi pullaa yhden sijaan ja söin ne molemmat viltillä auringossa nauttien
– Hyppäsin trampoliinilta vaahtomuovimereen enkä meinannut päästä pois
– Vietin yhden viikonlopun kaksitaan Myyn kanssa
– Vietin yhden viikonlopun yksin kotona
– Kävin spassa ja hieronnassa
– Makasin melkein yhden kokonaisen päivän sängyssä lukien
– Meidän pihan kirskkipuu alkoi kukkimaan
– Juoksin poliisihevosten perään vain kivan instavideon toivossa niin pitkän matkan (ja ylämäen!) että vastaa pisti vielä pitkään sen jälkeen – tuli muuten hieno video!


MITEN SELÄTTÄÄ KEVÄTVÄSYMYS?

3/05/2019

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Bioteekin kanssa
Postauksen lopussa arvonta!

Minusta on jo pitkään tuntunut, että tarvitsen vähän lisää vireyttä arkeeni. Odotin valon lisääntymistä kuukausi kaupalla ja kun sitä vihdoin alkoi tulemaan, tunsin kuitenkin uupuvani siitä vielä enemmän. Tunnistaako joku muukin saman ilmiön?

Tuntui että koko muu maailma heräsi taas pimeän talven jäljiltä eloon, mutta itse jatkoin vain sen saman säästöliekkini kuluttamista. Väsymyksen ja stressin vuoksi muistikin alkoi pätkimään ja tukka lähti päästä. Toki raskauden jälkeisillä hormoneilla on edelleen myös osuutta asiaan. Siksi otinkin muutama viikko sitten avuksi vitamiini-cocktailin, josta ehkä tärkeimmäksi koen B-vitamiinit.

B-vitamiineja tarvitaan monessa tärkeässä kehon toiminnossa, kuten energian tuottamisessa, hermoston toiminnan tukemisessa, valkuaisaineiden rakentamisessa, hormonitoiminnan huollossa sekä verisolujen muodostumisessa. B-vitamiinit ovat vesiliukoisia ja siksi niitä tarvitaan päivittäin. Eri B-vitamiinit edistävät myös aineenvaihduntaa, vastustuskykyä sekä auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta.

Vitamiinilisistä juurikin Bioteekin Super B-12 vitaamini onkin itselleni entuudestaan tutuin. Sitä suositellaan syötäväväksi varsinkin silloin, jos liha ei kuulu omaan ruokavalioon, sillä kasvikunnan tuotteista tärkeää B-12 vitamiinia ei saa tarpeeksi. B12-vitamiini ylläpitää normaaleja psykologisia toimintoja ja tukee keskushermoston normaalia toimintaa. Siksi sen puutos voi aiheuttaa muistiongelmia ja keskittymishäiriöitä sekä käsien ja jalkojen puutumista tai pistelyä.

Raskausaikana kärsin erittäin voimakkaasta pahoinvoinnista joka tietytti oli todella uuvuttavaa ja myös silloin tuli syötyä B-vitamiinia superannoksin. Juurikin se oma jakaminen mielessä. Muutenkin B9-vitamiini, eli tutummin foolihappo, on lähes välttämätön etenkin alkuraskauden aikana ja sitä suositellaan syötäväksi jo ennen raskaaksi tuloa.

Ravintolisät eivät tietenkään korvaa tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota tai elämäntapoja ja siksi olenkin viime viikkoina kiinnittänyt erityisen paljon huomiota myös syömisiini, säännölliseen ruokarytmiin ja siihen, että ulkoilisin ainakin kerran päivässä – säällä kuin säällä. Kuitenkin minusta tuntui, ettei tämä yksin auta, vaan nyt tarvitsisin järeämiä apuja energisen kevätfiiliksen saavuttamiseen. Tähän minulle suositeltiin Bioteekin Super B-vitamiinilisää.

Super B-vitamiini on vahva ja monipuolinen lisä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä väsymyksen vähentämiseen. Se sisältää  runsaasti kaikkia B-vitamiineja, eli Tiamiinia (B1) Riboflaviinia (B2) Niasiinia (B3) Pantoneenihappoa (B5) B6-vitamiinia, Bioteenia (B7) Folaattia (B9) B12-vitamiinia sekä Koliinia ja Inosetolinia. Kaikkien näiden yhdessä pitäisi vähintäänkin auttaa jaksamaan – toivon parasta.

Koska tosiaan hiusteni lähdölle ei myöskään näy loppua, aloitin syömään Super B-vitamiinin lisäksi myös erillisen kuurin  Super Biotiinia. Biotiini edistää hiusten ihon ja limakalvojen pysymistä normaaleina. Näin lyhyellä käytöllä ei oikein voi vielä sanoa mitään, mutta vaikka hiuksia lähtee, niin näyttää sieltä kovasti puskevan uusiakin haituvia. Raportoin tuloksia myöhemmin!

Heräilevän vauvan ja ylipäätään tämän aamusta iltaan täysillä kulkevan lapsiperhearjen tohinassa on tärkeä muistaa pitää myös itsestään ja omasta jaksamisestaan huolta. Myönnettäköön, että se on jäänyt tässä vähän taka-alalle, osittain juuri siksi kun on tuntunut ettei jaksa enää siihen satsasta. Ja oravanpyörä on valmis. Itse uskon että oikenlaisilla (ja tarpeeksi isoilla määrillä) vitamiineilla on varmasti suotuisa vaikutus siihen energiseen oloon ja fiilikseen.

Mistä sinä saat energiaa kevääseen ja miten selätät mahdollisen kevätväsymyksen? Vastaa alle kommentteihin ja olet mukana arvonnassa. Vastanneiden kesken arvotaan Bioteekin Super-sarjan B-vitamiinien tuotepaketti (arvo noin 50 eur)! Arvonta päätty 10.5.2019


VALOT PARVEKKEELLA

1/05/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Philips Hue kanssa

Hyvää vappua ja toukokuun ensimmäistä! Kevät on saapunut vihdoin myös parvekkeellemme, kun lakaisimme sieltä talven tomut, tamppasimme matot, istutimme muutaman kukan sekä tietysti pistimme parvekkeen valaistuksen kuntoon! Kuten sisällä kotonakin, myös ulkona valaistus on tärkeää ja sillä voi luoda halutunlaista tunnelmaa. Ulkovalaistus onkin eräänlainen viimeinen silaus, joka tuo ennenkaikkea lisää viihtyvyyttä käytännöllisyyden lisäksi.

Meidän parvekkeemme on pieni ja siksi haluammekin pitää sen mahdollisimman simppelinä. Parvekkeelle paistaa näin keväällä ilta-aurinko ja sen suloisessa lämmössä onkin ihana nauttia ihan vain rauhallista ja viipyilevää tunnelmaa vaikkapa kirjaa lukien tai viiniä siemaillen. Tai no, tällä hetkellä itseasiassa lapset ovat vallanneet koko parvekkeen leikkeihinsä. Onkin ihanaa kun kotia voi jatkaa ulos nyt pikkuhiljaa säiden lämmetessä. Lapset kokevat parvekkeella leikkimisen ihan uudenlaisena seikkailuna jota säädettävät Hue-valot lisäävät.

Philips Hue älyvalaisin-valikoimista löytyy sisävalojen lisäksi suuri määrä erilaisia ulkovaloja. Myös niissä on samat, loputtomat mahdollisuudet kun muissakin Hue-sarjan valaisimissa ja lampuissa. Valoja voi hallita joko kaukosäätimellä, puhelimen appilla tai äänitoiminnolla. Valosarjoihin voi liittää myös liikkeentunnistimen, joka onkin todella kätevä juurikin ulkona tai omalla pihalla.

Tavallisten ulkovalojen sijaan Hue on siitä kiva, että valaistusta voi muuttaa sen mukaan, että vietetäänkö terassilla vaikkapa rauhallisia illalliskutsuja tai loppukesän puutarhabileitä. Tai ylipäätään riippuen vuorokauden ajankohdasta, himmentää tai kirkastaa valoja. Ulkovalaistus tekee hauskemmaksi myös esimerkiksi etuoven, kukkaistutusten, pihan puiden tai esimerkiksi pensaiden koristelun tunnelman tai vaikkapa juhlapyhien tai merkkipäivien mukaan ja kunniaksi.

Toki älyvalaistus on myös käytännöllinen ja tuo turvaa. Liikkeentunnistimen voi synkronoida perinteisesti niin, että lähin valo tai kaikki pihan valot syttyvät liikkeestä, mutta myös varoittamaan vaikkapa epätoivotuista vierailijoista niin, että valo syttyykin jossakin muualla sisällä kotona.

Ulkovalaistus mahdollistaa ulkotilojen käyttöönoton aikaisemmin keväällä ja toki myös toisinkin päin! Vaikka ei talvella ulkona istuisikaan, voi sisältä olla kivempi katsella ulkona valaistua puuta kun pelkkää pimeyttä. Samoin myös vaikkapa kotiavaimia on kivempi kaivella laukusta jos oven edusta on valaistu tai ylipäätään kulkea valaistulla pihatiellä. Harvoin sitä tulee istuskeltua illalla pilkkopimeällä parvekkeella, mutta nyt valojen myötä siellä viihtyy hyvin vielä pitkään kevätillan ääniä kuunnellen.

Meidän omalle pikku partsille ei tietenkään ihan hirveän paljon erilaisia valaisinratkaisuja mahdu, mutta onneksi voimme hyödyntää näitä vaikkapa myös mökillä myöhemmin kesällä. Suunnittelemme myös jo puutarhajuhlia sukulaistemme pihoille – jotkut ottavat oman pullon mukaan, me omat valot. Meillä onkin jemmassa muutamia maahan pistettäviä kohdevalaisimia, joilla voi vaikka valaista eri värein ne pihan hienoimmat puut. Huen ulkovalot ovatkin myös hauska lahjaidea näin kesän kynnyksellä.

Kaikista Huen ulkovalosarjan valaisimista päädyin laittamaan parvekkeellemme Lightstrip valolistaa, jonka pujotin kaiteen ja ikkunan alla olevan räystään alle niin, että se antaa tunnelmallisen, epäsuoran valon. Siitä tuli paljon kivempi mitä olin edes osannut odottaa. Ihan uskomatonta, miten tuollainen yksinkertainen juttu kun valo, voi tuoda niin paljon lisää viihtyvyyttä ja tunnelmaa.

Kauttaaltaan taipuva valolista on juuri omaan makuuni, eli simppeli ja huomaamaton. Listasta tuleva valo on pehmeää, joten sitä voisi hyvin pitää myös esillä ja laittaa kulkemaan vaikkapa listan päältä. Myös valolistasta löytyy kaikki mahtavat Hue-ominaisuudet, kuten aina 16 miljoonasta värivaihtoehdosta etukäteen asennettavaan aamusarastukseen tai musiikin tahdissa vaihtumiseen.

Tänä kesänä aion ottaa parvekkeestamme kaiken hyödyn irti. Olen (salaa kaiteen yli) ihastellut naapurimme itse tekemää lautalattiaa ja haluan ehdottomasti saman tapaisen meillekin, jotta Myykin voi lattialla oleilla enemmän paleltumatta. Lisäksi, vaikka tuolillakin voi ihan mukavasti, niin kyllä joku pieni lökösohva olisi silti ihana tuon talvesta kärsineen rottinkipöydän ja yksinäisen tuolin tilalle. Nyt kun valaistus on parvekkeella kunnossa, tuntuu että koko parvekkeen potentiaali kasvoi kymmenkertaisesti ja siellä haluaa ihan oikeasti viettää entistä enemmän aikaa.

Toimin Philips Hue älyvalaisinsarjan Ambassadorina ja tulen vuoden mittaan näyttämään käytännössä sen lukemattomia mahdollisuuksia sekä annan vinkkejä sen hyödyntämiseen. Aiemmin olen kirjoittanut yleisiä asioita Huesta, oikenlaisen tunnelman luomisesta sekä Huen rutiinit-toiminnosta sekä vuorokausirytmin tukemisesta.

Oletteko te laittaneet jo mahdollisen parvekkeen tai pihan kevät-hengailukuntoon? Minkälaisia valaisinsysteemeitä teiltä löytyy ulkoa?