ARKIKUVA 20/52

21/05/2019

Viime viikon arkikuvan myötä pääsen samalla esittelemään äitienpäivälahjaksi saamiani kenkiä. Vaikka olin ”hienovaraisesti” kertonut haluavani kyseiset kengät, oli niiden saaminen lahaksi silti ihana yllätys. Varsinkin kun mukana oli myös kokoa 20 olevat samanlaiset kengät Myylle.

Jotenkin hyvin äitienpäivän teemaan sopivasti sainkin huomata, ettei kengänkokoni ole enää sama kun ennen viimeisintä raskauttani. Piti siis käydä vaihtamassa ne isompaan kokoon. Nyt kolmen raskauden myötä kengänkokoni on siis kasvanut yhteensä kaksi numeroa.

Olimme varanneet viime lauantaiksi ajan poliisiasemalle passin hakuun – vauva saa ensimmäisen passinsa! Viikonlopuksi oli luvattu lämmintä ja aurinkoista säätä ja minä olin etukäteen mielessäni kuvitellut ihanan seesteisen ja kiireettömän viikonloppukävelyn yhdessä keskuspuiston läpi poliisiasemalle. Todellisuus oli kuitenkin vähän toista.

Ensinnäkin, meille tuli kauhea kiire ja aluksi jopa näytti siltä, että saisin lähteä koko reissuun yksinäni. Kiireen vuoksi meidän piti todellakin mennä kiireellä. Siinä ei ehtinyt (tai pystynyt) paljoakaan puuskutukseltaan mitään jutella tai kaunista metsää ihailla. Muutenkin minä kipitin lyhyillä jaloillani kokoajan oikeastaan vähintään muutaman metrin perässä.

Oli todella kuuma ja mikä parasta, olin kasvatellut säärikarvojani jo tovin epilointia varten. Ne näyttivät niin törkeiltä valkoista ihoani vasten, että päätin vetää niiden peitoksi paksut polvisukat. Lisäksi sukat olivat vähän isot ja ne yhdistettynä ensimmäistä kertaa jalassa oleviin kenkiin sain tietysti vielä rakkulat molempiin kantapäihini että pikkuvarpaisiini.

Kotimatkalla meinasin hypätä yksin ratikkaan kipeiden rakkuloideni kanssa, mutta takaraivossa jyskytti unelma ihanasta lauantai-iltapäivän perhekävelystä. Ja niin minä linkutin ja nautin joka hetkestä. Ja sain jopa otettua tämän ihanan kuvan (vaikkakin kuvien ottamisen jälkeen huomasin olevani ihan yksin metsässä, kesti kai liian kauan).


9 KK

20/05/2019

– Seisoo hetken ilman tukea
– Kävelee tuen kanssa
– Nousee ja laskeutuu ketterästi ja vakaasti
– Kiipeää (!!!)
– Tunnistaa jo monia sanoja, kehoituksia ja kysymyksiä (esim anna tutti, anna pusu, heitä pois, ei saa, haluatko maitoa, mennäänkö kylpyyn) suomeksi ja ruotsiksi
– Vastaa kysymyksiin päätä heiluttamalla kyllä/ei
– Ihailee isoveljiään ja on kiinnostunut kaikista lapsista
– Antaa paljon (märkiä) pusuja
– Päristää, kiljuu, laulaa, jokeltaa, tapailee sanoja ja tavuja, matkii erilaisia ääniä
– On hyvin utelias ja touhukas
– Ei pahemmin vierasta, naureskelee ja vilkuttelee (ja sanoo hei hei) kaikille
– Pinsettiote alkaa olla hallussa
– Syö jo hyvin karkeaa ruokaa
– Laittaa kaiken löytämänsä suuhun
– Ymmärtää että joitain asioita ei saisi tehdä (ja tekee niitä silti päätään pudistellen, ei, ei eitä hokien ja nauraen)
– Tykkää tavaroisen viskelystä ja pudottamisesta
– Ei vieläkään yhtään puhjennutta hammasta
– Saa syätyä ja purtua hyvinkin kovaa ruokaa pelkillä ikenillään
– Rakastaa kylpemistä, laulavaa koirapehmoa sekä kurkkua
– Tykkää myös oikeista koirista, kuurupiilosta, keinumisesta ja musiikista
– Osaa rakentaa kahden palikan tornin
– Nukkuu kahdet päiväunet ja yöllä herää kerran-pari syömään
– Päiväunet nukkuu yleensä parvekkeella ja herätessään päästää ”merkkiäänen”
– Taputtaa ja tuulettaa usein itselleen ja omille taidoilleen

1 KK
2 KK
3 KK
4 KK
5 KK
6 KK
7 KK
8 KK
9 KK


MINUN TAPANI AUTTAA

19/05/2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä UNICEFIN kanssa.

Omasta hyväntekeväisyyteen osallistumisesta tuntuu välillä vähän vaikealta puhua. Alitajuisesti pelkään, että joku kokee sen oman sädekehäni kiillotteluna. En siis ihan hirveästi sitä julkisesti mainosta. Toisaalta juuri julkisen työni vuoksi minunkin pitäisi rohkeasti ja ylpeästi omalla esimerkillä puhua enemmän hyväntekeväisyydestä ja siihen osallistumisesta.

Jo vuosia sitten huomasin, että UNICEF oli hyväntekeväisyysjärjestöistä se taho, jonka keräyksiin useinmiten osallistuin. Hädässä olevien lasten ja perheiden auttaminen tuntui – ja tuntuu edelleen hyvin tärkeältä.

Muistan jo joskus lapsena haaveilleeni, että voisin joskus itse aikuisena vapaaehtoisena viedä henkilökohtaisesti apua perille sitä tarvitseville lapsille.

Aluksi tipautin kolikon silloin tällöin kauppareissulla kassalla olleeseen lippaaseen tai pyöristin ostokset ylöspäin, osallistuin katastrofikeräyksiin tekstiviestillä, ostin päiväkodin hoitajille joulu – ja kevätlahjaksi aineettomia lahjoja ja jossain vaiheessa ryhdyin kuukausilahjoittajaksi.

Joitain vuosia sitten sain mahdollisuuden tehdä ensimmäistä kertaa blogini kanssa hyväntekeväisyysyhteistyötä UNICEFin kanssa. Pääsin näkemään ihan läheltä organisaation toimintaa sekä tapaamaan sen työntekijöitä. Kohokohtana oli vierailu UNICEFin humaniteerisen avun varastolle Kööpenhaminaan, josta suuri osa rokotteista, avustuspaketeista ja muista tärkeistä tarvikkeista pakataan ja lähetetään katastrofialueille tai muuten apua tarvitseville.

Silloin vahvistui tunne, että tässä on todella todella tärkeä järjestö, joka on auttanut ja pelastanut monia hätää kärsiviä lapsia ja perheitä sekä parantanut heikompiosaisten elämänlaatua.

UNICEF ei siis pelkästään vie apua perille, vaan tekee pitkäjänteistä työtä eri maiden kanssa, jotta niiden kansalaisilla olisi paremmat oltavat ja esimerkiksi paremmat rokotusohjelmat. UNICEFin tavoitteena kun ei ole pelkästään pitää lapsia hengissä, vaan saada romahtanut, kriisissä rypevä maa takaisin jaloilleen ja huolehtimaan itse lapsistaan. Tämän lisäksi he tekevät jatkuvaa tuotekehittelyä, jotta toimitettavat tuotteet olisivat mahdollisimman tehokkaita, kustannustehokkaista sekä helppokäyttöisiä.

Itse äitinä juurikin lasten hätä ja kaltoinkohtelu saa minut todella surulliseksi ja herättää voimakkaan halun auttaa. Minut on tämän lisäksi vakuuttanut UNICEFin henkilöstön laaja ammattitaito ja intohimo auttamiseen. Kun lahjoitan UNICEFille, tiedän että apu menee perille ja että siellä päässä tehdään kaikki mahdollinen ja vähän päälle.

Kuukausilahjoittamisen lisäksi minulla on ollut pitkään tapana osallistua erilaisiin katastrofikeräyksiin pienellä summalla, sekä välillä jakaa näistä tietoa myös omissa some-kanavissani ja kehoittaa muitakin lahjoittamaan.

Minulla on myös jo vuosia ollut tapana siirtää kaikkista blogin kautta saamistani tuotteista syntyneet myyntivoitot (eli pääosin kirppiksellä myymistäni, pieneksi jääneistä lastenvaatteista) suoraan UNICEFille. Se tapa kuukausilahjoittamisen lisäksi on tuntunut minusta hyvälle ja oikealle.

Kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen on helppo ja hyvä tapa auttaa. Kuukausilahjoittana varmistat, että lapset saavat hoitoa, suojelua ja koulutusta. Säännöllinen tuki on äärimmäisen tärkeää apua tarvitseville lapsille ympäri maailman. UNICEF käyttää lahjoitukset lasten auttamiseen yli 150 maassa. Liittymällä UNICEFin kuukausilahjoittajaksi et auta vain yhtä lasta – autat kaikkia apua eniten tarvitsevia, kaikkialla maailmassa. Autat lapsia kriisitilanteissa ja huolehdit heidän perustarpeistaan: puhtaasta vedestä, ravinnosta, rokotuksista ja koulunkäynnistä.

Kuukausilahjoittajana voi valita itselleen sopivan summan kymmenestä eurosta ylöspäin. Kun miettii, että miten helposti sitä voikaan omassa arjessaan pihistää kympin tai parin kuukaudessa – ja ennenkaikkea, mitä miten iso apu se on monelle on, ei kuukausilahjoittajaksi ryhtymisen pitäisi olla onneksi kovinkaan monellekaan teistä mahdoton asia.

Esimerkiksi 5 eurolla saa 33 annosta poliorokotetta, 12 eurolla vihkot ja kynät 30 lapselle, 5 eurolla 1 250 vedenpuhdistustablettia joilla saadaan jopa 5 000 litraa puhdasta vettä, 25 eurolla 1250 pussia vitaminijauhetta tai 37 eurolla hätäapupaketti, joka sisältää kuukauden vesi-ja hygieniatarvikkeet koko perheelle.

Apua tarvitsevia on maailman hirvittävä määrä ja kaiken niiden epäoikeudenmukaisuuksien miettiminen voi tuntua jopa hyvin ahdistavalta. MUtta meillä hyväosaisilla on velvollisuus auttaa heikompiosaisia ja aina välillä sitä voikin miettiä, että mikä olisi minun tapani auttaa ja mihin omat rahkeet riittävät. Monen kiireiiessä arjessa tehokas ja helppo tapa on juurikin kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen.

Lisää kuukausilahjoittamisesta voit käydä lukemassa (ja liittymässä) UNICEFin sivuilta. Mikä on sinun tapasi auttaa?


HORMONAALINEN HIUSTENLÄHTÖ

17/05/2019

Synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on tuttua suurimalle osalle äideille. Rakausaikana naisen kropassa tapahtuu paljon kaikenlaista ihmeellistä ja kasvavan vatsanseudun lisäksi kasvua tapahtuu myös päänahassa.

Raskaus vaikuttaa hiusten normaaliin kasvuun sekä hiusten kasvuvaiheisiin niin, että suurin osa hiuksista jatkaa kasvamistaan, eikä irtoa normaaliin tapaan. Tämä saa tietysti hiukset tuntumaan paksummilta ja tuuheammilta- sillä sitä ne silloin ovatkin. Raskauden aikana erittyvän keltarauhashormonin vaikutuksesta voi käydä myös niin, että suora tukka kihartuu tai kihara suortuu, monilla hiukset muuttuvat kiiltäväksi ja hyväkuntoiseksi tai vaihtavat jopa väriä. Omat hiukseni ovat olleet aina raskauden aikana ihanan paksut.

Noin kymmenen viikon kuluttua synnytyksestä hiukset alkavat kuitenkin palautua ennalleen. Sanotaan, että kaikki ne hiukset joiden olisi pitänut irrtota raskauden aikana, irtoaa tässä vaiheessa. Tätä kutsutaan telogeeniseksi hiustenlähdöksi, eli kun raskausaikana kasvuvaiheessa olleet hiukset saavuttavat irtoamisvaiheen saman aikaisesti. Kaikki tämä on toki yksillöllistä, mutta raskauden jälkeisen hiustenlähdön kestää yleensä muutamia kuukausia. Itselläni vaihe on kestänyt nyt viisi kuukautta. 

Kun hiuksia alkaa yhtäkkiä lähteä ihan hirvittäviä määrä, tuntuu se monesta jopa pelottavalta. Normaalisti ihmiseltä irtoaa päivässä 50-100 hiusta, mutta raskauden jälkeen määrä on noin 300-400 hiusta. Ainakin minusta on hirveää kun yhtäkkiä tyynyyn jää tupollinen hiuksia, suihkun viemäri on jatkuvasti tukossa eikä se ponnari enää olekaan yhtä paksu kun hetki sitten. Alkujärkytyksen jälkeen laittioilla pyörivät hiukset alkoivat enemmänkin vain ärsyttämään. Enää en pelkää kaljuuntuvani, mutta pelkään perheenjäsenteni kohta tukehtuvan kaikkialla leijuviin irtohiuksiini.

Hiuksen kasvu ja kasvun loppuminen ovat monimutkainen kokonaisuus, jota säätelee valtava määrä eri tekijöitä. Naisilla yleisimpiä syitä sulkakatoon ovat raskaus, imetytys, hormonaalinen ehkäisy, vaihdevuodet sekä stressi. Monilla naisilla elimistö reagoi myös muihin kun raskaudesta johtuviin hormonaalisiin muutoksiin ja hormonien epätasapainoon hiustenlähdöllä. Hormoneihin liittyvä hiustenlähtö on usein kuitenkin onneksi tilapäistä ja ohimenevää. Kun elimistön tasapainotila palautuu, myös hiukset alkavat jälleen kasvaa normaaliin tapaan.

Itse olen odotellut hiustenlähtöni normalisoitumista toiveikkaasti tosiaan jo useamman kuukauden. Loppua ei vain näy. Jokaista lastani olen imettänyt eri ajan (osittain 3kk, 11kk, osittain 2kk), mutta joka kerta hiustenlähtö on kuitenkin alkanut kutakuinkin samaan aikaan, noin 4kk synnytyksen jälkeen. En yhtään muista, kuinka kauan hiuksia irtoili tässä määrin edellisten raskauksien jälkeen, mutta tuskin ihan näin kauaa.

Toisaalta syitä hiustenlähdölleni löytyy monia. Raskauden jälkeisen hormonikimaran tasoittumisen lisäksi takana on aika rankat kuukaudet sekä kova stressi. Ennen raskaaksi tuloa minulla myös todettiin PCOS, eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, joka aiheuttaa joillekin myös hiustenlähtöä. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta on käynyt useasti mielestäni, sillä monet ”vaivani” käyvät sen kanssa yhteen. Lisäksi lääkärini sai minut ylipuhuttua hormokierukkaan, joka laitettiin joulukuussa. Useimpina päivinä syytän (ihan kaikesta) tätä kierukkaa. Myös sen sivuoireina voi tulla hiustenlähtöä.

Ei siis ihme että tukka lähtee päästä. Toisaalta, hiukseni ovat edelleen paksuhkot, sellaiset jollaiset ne olivat ennen raskauttakin. Ja uusia hiuksia kasvaa kokoajan lisää (myös harmaita sos!). Aiemmin kaljut ohimoni ovat saaneet jo ihan näyttävät tupsut ja sellaisia lyhyitä vauvahiuksia törröttää joka puolelta. Hiusten kasvun edistämiseksi olen ottanut käyttöön myös biotiinin. Ainakin se on tehonnut niin komeasti säärikarvoihini, että toivon vaikutuksen riittävän myös ylös päähäni saakka.

Omalla kohdalla viisi kuukautta runsasta hiustenlähtöä tuntuu pitkältä ajalta, mutta ilmeisesti puoli vuotta-vuosikin on ihan normaali aika raskauden jälkeisessä hiusten normalisoitumisessa. Kierukan olen ajatellut nyt kuitenkin ottaa pois, saa nädä onko siitä apua. Ainakin toivon sen normalisoivan hormonitasapainoani ja sitä kautta myös hiusteni toimintaa.

Miten raskaudet ja sen jälkeiset ajat ovat kohdelleet teidän hiuksianne? Entäs muut hormonivaihtelut tai muuten vain tiukat elämäntilanteet? Palautuiko tilanne jossain kohtaa normaaliksi?


ARKIKUVA 19/52

16/05/2019

Viime viikon arkikuva unohtui melkein kokonaan, eikä ihme, viime viikko oli JUST SELLAINEN viikko.

Nimittäin:

– Aikaistetut karatetreenit
– Ensimmäinen harmaa kulmakarva löydetty
– Synttärikortin tekoa
– Ekaluokkalaisen uhmaa
– Kaapon luokkajuhlat ja teatterikerhon leffan ensi-ilta
– Viemiset luokkajuhlien nyyttäripöytään
– Sosialisointi puolituntemattomien ihmisten kanssa
– Uuden ripsivärin, kuivashampoon, kulmavärin, hiuspannan ja mekon ostaminen
– Lounastreffit bestiksen kanssa
– Elviksen kanssa kauppalistan teko ja kaupassa käynti
– Lompakon unohtaminen kotiin ja sen huomaaminen kaupan kassalla
– Oman polven napsahtaminen ja yhden illan liikuntakyvyttömyys
– Fyssarilta polvituen hankkiminen
– Tunnollisen kolmasluokkalaisen myöhästyminen kahdesta ratikasta ja siitä syntynyt poru
– Vauvan hakeminen pois takasta 87832623087389328729829 kertaa
– Pikainen kampaaja lähikampaamossa ja sen jälkeinen pettynyt hiusten itse uudelleenmuotoilu
– Myy ekaa kertaa hoidossa (yön yli!)
– Poikien pakkaaminen ja lähettäminen viikonlopuksi ”maalle” (unohdin kumisaappaat)
– Blogikuvaukset nälkäisenä ja väsyneenä
– Tyhmä riita ja sen sopiminen
– Synttäribileet
– Puoli päivää sängyssä, pizzaa ja kaksi jaksoa GOT:ia
– Pienessä krapulassa kaatosateessa kaupassa käynti huutavan vauvan kanssa
– Äitienpäivä