Itseasiassa otsikoin postauksen jo aiemmin, tämän pitäisi olla että HIUKSET TOISSAPÄIVÄNÄ, ne eivät nimittäin ole enää pitkät!

Olen miettinyt hiusten leikkaamista jo pitkään ja matka tähän pisteeseen on ollut aika pitkä. Vaalensin hiukseni viimeisen kerran elokuussa 2017, jonka jälkeen päätin, että aion kasvattaa oman värini kokonaan takaisin. Ja nyt 18 kuukautta myöhemmin hiukset olivat vihdoin kasvaneet niin paljon, että pääsin kampaajan penkkiin.

Hiukseni menivät useista vaalennuksista todella huonoon kuntoon, iso osa päällishiuksista katkesi ihan kokonaan. Niinpä oman värin kasvattaminen oli oikeastaan ihan välttämätöntä.

Koko kasvattamisajan olen pitänyt hiuksiani pääosin kiinni, joten hiukset ovat kasvaneet pituutta vähän salaa. Muutamia kuukausia sitten tajusin itsekin, että hiukset ovat todella pitkät. Niitä on tässä muutaman vuoden aikana napsaistu ihan vähäsen muutamasti, mutta halusin itse leikata ne kunnolla vasta sitten, kun saan ne kokonaan oman värisiksi.

Raskausaika ei sinänsä vaikuttanut hiusteni kuntoon, mutta hormonitoiminnan takia hiuksia lähti todella vähän, joten niistä tuli entistä paksummat. Annoin siis vain hiusten kasvaa ja nautin paksusta ponnaristani.

Odotin kauhulla synnytyksen jälkeistä hiustenlähtöä. Kun hiuksia ei koko raskausaianka juurikaan lähde, kuten niitä normaalisti lähtee, tuntuu synnytyksen jälkeen sulkakato ihan hirveältä.

Sanotaan, että hormonitoiminta alkaa tasaantua muutama kuukausi synnytyksen jälkeen, jolloin myös useimmilta alkaa hiukset silloin lähtemään. Itse kuvittelin jo säästyneeni tällä kertaa tältä, mutta muutama kuukausi sitten se kuitenkin alkoi.

Yhtäkkiä meillä oli koko kämppä täynnä hiustuppoja, tyyny aamuisin ihan hiuksissa ja suihkun lattiakaivo jatkuvasti tukossa. Yksi veto harjalla päästä ja harja oli täynnä. Irtohiusten määrä näytti toki myös dramaattisemmalta, kun hiukset olivat niin pitkiä. Yhtäkkiä aiempi paksu ponnarini tuntui enää laihalta liurulta.

Monet sanoivat minulle. että älä leikkaa hiuksiasi! Pitkät hiukset olivat kyllä hienot, mutta mielestäni itselleni sopii kuitenkin vähän lyhyempi malli. Se keventää kivasti.

Olisin halunnut kasvattaa hiuksiani vielä vähän, jotta kaikki aiemmin vaalennettu hius saataisiin pois. Samalla halusin kuitenkin pitää tukan sen verran pitkänä, että saisin sen pienelle ponnarille. Olin myös ajatellut lahjoittaa hiukseni järjestölle, joka valmistaa niistä peruukkeja syöpähoitojen vuoksi hiuksensa menettäneille lapsille. Silloin niiden pitää olla vähintään 17 senttiä pitkät.

Eilen hiukset sitten leikattiin – kampaajan mukaan hiuksista lähti 25 senttiä! Hius oli valitettavasti niin huonokuntoista, ettei sitä kannattanut kuitenkaan lahjoitettavaksi antaa, mutta ai vitsit kun olo koheni. Nyt minulla on ihanan pirtsakka polkka!

Ennen leikkaamista sain tosiaan ihan hirvittävän määrän viestejä, joissa minua tiukasti kiellettiin leikkaamaan hiuksiani. Ymmärrän kyllä, sillä onhan pitkä tukka näyttävä. Itse kuitenkin olen kohta kaksi vuotta suunnitellut ja odottanut hiusteni leikkaamista ja kokonaan omalla hiusvärillä olemista.

Voi olla, että jossain vaiheessa kasvatan takaisin uudestaan pitkät hiukset, hyväkuntoisina ja värikäsittelemättöminä.

Omalla hiusvärillä oleminen on ollut ihan tosi vapauttavaa. Muutama ensimmäinen kuukausi oli hankalaa. Luulin myös aluksi, että oma värini on ihan harmaa. Nopeasti kuitenkin oma väri alkoi erottumaan, kun pituutta tuli lisää.

Ihaninta on ollut kuitenkin jatkuvasta värjäyskierteestä poispääseminen. Samalla aloin muutenkin vähentämään hiusteni käsittelyä alkaen tulemaan jopa ihan sinuiksi pörröisen pehkoni kanssa.

Yritän pian laittaa kuvaa uudesta lyhyestä tukasta, mutta sitä ennen vielä kerran nämä pitkät (ja vähän märät ja ölyiset). Nyt näitä katsoessa tuntuu ihan uskomattomalta, miten kauan jaksoinkaan olla tuon pitkän ja värjäyksestä vahingoittuneen hiuksen kanssa.

Kaupallinen yhteistyö Heurekan kanssa

Koululaisten kesäloma lähestyy ja kuten monessa muussakin perheessä, myös meillä on juuri nyt ajankohtaista tulevien kesäleirien tutkailu ja niille ilmoittautuminen. Kiinnostavia kesäleirejä löytyy ainakin täältä pääkaupunkiseudulta suuri määrä ja jos niistä ei löydy etukäteen kokemusta, voi valinta olla vaikea.

Pojat kävivätkin etukäteen, muutama viikko sitten hiihtolomalla, tutustumassa Heurekan tiedeleirille. Kaksi päivää kestäneellä talvileirillä sai hyvän käsityksen siitä, millainen kesällä järjestettävä, viikon mittainen leiri tulee olemaan. Testauksen perusteella suosittelemme leiriä lämpimästi ihan kaikille!

Monesta muusta leiristä poikkeava tiedeteema opettavaisella otteella sopii hyvin myös lomalle, sillä leirillä opitaan yhdessä tekemällä ja tutkimalla. Leirin tarkoitus onkin tuottaa lapsille tiede-elämyksiä ja itse tekemällä saavutettua oivaltamisen iloa. Leiripäivän aikana sekä sen jälkeen on myös vapaa-aikaa, jolloin on mahdollista tutustua Heurekan näyttelyihin sekä planetaarion elokuviin.

Muuten leirillä työskennellään pääosin erilaisissa laboratorioissa sekä työpajatiloissa, joka jo itsessään oli kiva elämys, pääsi ikään kuin kurkistamaan myös vähän tiedekeskuksen kulissien taase. Työskentely tapahtui ohjatusti vaihdellen pienryhmissä, pareittain sekä yksin.

Kahteen päivään ei tietysti saatu mitenkään mahdutettua koko leiriviikon sisältöä, mutta kivan monipuolisesti lapset pääsivät jo näiden kahden päivän aikana oppimaan ja oivaltamaan. Olin itse seuraamassa muutamaa opetuskertaa itse laboratoriossa ja muuten sitten haastattelin poikia sekä muutamaa muuta lasta, joihin he leirin aikana ystävystyivät.

Normaalistihan lapset voi vaan aamulla viedä Heurekalle ja joka leiripäivän jälkeen heillä on mahdollisuus jäädä vielä tiedekeskukseen omatoimisesti. Leiripäivään kuuluu runsas buffet-lounas (jonka minäkin testasin, salaattipöytä oli ihana!) sekä jälkiruoka. Leiri siis sopii mainiosti esimerkiksi silloin, kun vanhemmat eivät itse ole lomalla.

Ensimmäisenä päivänä tiedeleirillä puhuttiin ainakin puusta, mitä kaikkia ominaisuuksia sillä on ja mitä siitä voi valmistaa. Mietittiin myös, mitä kaikkea nyt muovista voisi nyt tai tulevaisuudessa korvata puulla. Lapset tutkivat käytännössä kapillaari-ilmiötä sekä rakensivat erilaisia puu- ja paperivalmisteita käyttäen tulevaisuuden puu-innovatiivioita. Lapset myös keskustelivat motivaatiosta, muistista ja mihin kaikkeen niiden avulla voi kyetä. Fysiikan lakeja he testasivat myös rakentamalla omat pilliraketit. Päivän päätteeksi käsiteltiin vielä maapallon ja elämän syntyä sekä dinosauruksien eri aikakausia. Perspektiiviä maapaallon ikään ja ajanjaksoihin lapset saivat askartelemalla itselleen rannekorut, joissa eriväririset helmet symboloivat miljoonia vuosia.

Toisen leiripäivän lapset aloittivat yksityisnäytöksellä planetaariossa. Olen itse ollut pienestä saakka kovin kiinnostunut ja haltioitunut avaruudesta ja muistan edelleen omat lapsuuden planetaariokäynnit selvästi, joten menin itsekin innoissani planeetoista ja niiden löytämisestä sekä tutkimisesta kertovaan näytökseen mukaan. Päivän aikana lapset palasivat takaisin myös dinosaurusteemaan ja valmistivat itselleen vaahtomaisesta erikoismuovailuvahasta mielikuvitukselliset dinosaurukset. Laboratorioissa leiriläiset pääsivät myös tutkimaan ja puhumaan hajuista. Se oli mielenkiintoista! He valitsivat hajupareja, tekivät hajutestin, miettivät millaisia tunteita erilaiset hajut voivat kussakin aiheuttaa ja lopuksi he saivat valmistaa omat hajuvedet. Viimeisellä tunnilla tehtiin karkkiarkkitehtuuria.

Pyysin poikia vielä omin sanoin kertomaan leiristä:

Elvis: Leirillä oli ihan mahtavaa (hyppii kädet ilmassa)! Tiede on kyllä vähän outoa. Sain kavereita ja söin paljon. Ainakin kolme kiloa porkkanaraastetta. Opin tosi paljon, en mä tiedä. Musta tuntuu todella viisaalle. Planetaario oli kyllä aika outo. Tykkäsin siitä. Haluaisin kasvaa, että voisin mennä sillä korkealla olevalla pyörällä. Parasta leirillä oli tutkimukset. Ne leijuvat kirjaimet talon sienässä on kans tosi oudot.

Kaapo: Tiedeleiri oli tosi kiva ja sopii kaikille, vaikka ei kauheasti tietäisi mitään – siellä oppii! Mä tiesin kyllä jo sen kaiken mustista aukoista. Heurekaan pääsee tosi helposti junalla. Musta parasta oli tehdä kaikkia tiedejuttuja, kun kokeiltiin asioita ja oli ne pipetit ja kaikki. Dinosaurukset ja aivot oli myös mun suosikit. Kaikki lapset olivat kivoja. Ja se ope. Haluan mennä sinne kesällä uudestaan! Ruoka oli hyvää. Ja terveisiä, että hyvää leiriä!

Omasta mielestäni leiri vaikutti mielenkiintoisuutensa sekä monipuolisuutensa lisäksi ennenkaikkea hyvin laadukkaalta. Heureka on miljöönä ihan mieletön ja kaikki tilat vastavarten näille pienille tieteilijöille suunniteltuja. Samoin opetuksen taso on huippuluokkaa ja ohjaajat ammattitaitoisia niin laten kanssa kun tietämyksensäkin puolesta.

Heurekan kesän tiedeleirien liput tulivat myyntiin tänään ja tiedeleirejä järjestetään kesä-elokuun aikana. Kesän tiedeleirit ovat viikon mittaisia päiväleirejä, normaalisti ma-pe, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Leirit ovat tarkoitettu niin ala- että yläkoululaisille ja ryhmät sekä leirien sisältö on jaettu ikäryhmien mukaan. Ainakin talvilomaleirit olivat hyvin suosittuja, joten kannattaa toimia nopeasti vielä kun paikkoja on!

Ovatko Heurekan tiedeleirit muille tuttuja? Entä mitä teidän lapset muuten ovat tykänneet Heurekasta? Onko siellä paljon koululaisten vanhempia, jotka vielä suunnittelette kesäloman ohjelmaa? Miten saatte hoidettua lasten hoidon jos olette itse töissä?

ps. Pakko vielä kertoa, että olen itse käynyt pienestä lapsesta saakka Heurekassa lukemattomia kertoja ja vasta nyt uskalsin mennä tuolla korkealla olevalla vaijeripyörällä! Näin korkeanpaikankammoisena (ja pitkä mekko päällä siinä menneenä) voin kertoa, että se oli kamalaa!!! Hahahha!

Jokainen tuore vanhempi on varmasti kuullut lukemattomat kerrat samat kehoitukset nauttia vauva-ajasta, koska se menee ohi niin nopeasti. Ja tottahan se on, vaikka usein kuulostaakin jopa ärsyttävän kliseiseltä.

Samaa olen joskus hokenut mielessä itselleni lähes hampaat irveessä. Vaikka vauva-aika on ihmeellistä ja ihanaa, ovat ne etenkin ne ensimmäiset kuukaudet rankkoja. Etenkin jos on yhtään mitään ”ylimääräistä” huolta, kuten vaikka meillä oli imetyksen kanssa. Mutta ihan muutenkin.

Vaikka tämä vauva oli kolmas lapseni, oli alku välillä haparointia, itsensä kyseenalaistamista, murehtimista ja ihan vaan aivan uudenlaisen elämän opettelua ja sisäistämistä. Kaiken oman ajan ja itsekkyyden yhtäkkistä jättämistä samaan aikaan kun oma kehokin on taas ihan muuttunut.

Moni kertookin ensimmäisten kuukausien menneen ihan sumussa – ja niin se meni täälläkin. Ekat kaksi kuukautta itse lähinnä vain imetin tai pumppasin maitoa. Pelkäsin katoavani jonnekin äitiyden pimeälle puolelle ja kadottavani itseni. Tunsin usein olevani vain väsynyt lypsylehmä. Ja samaan aikaan olin maailman onnellisin uudesta ihanasta vauvasta.

Jo kuukauden ikäinen vauva alkaa hymyilemään ja ottamaan yhtä enemmän kontaktia. Se pikkuvauva-aika tosiaan on todella lyhyt. Kahden kuukauden ikäinen vauva on jo ihan ihminen, eikä mikään vastasyntynyt mytty – vaikka tietysti ihan pieni vauva onkin.

Nyt kun oma vauva lähentelee seitsemän kuukauden ikää, tuntuu uskomattomalta, että vain muutama kuukausi sitten hän oli pienempi kuin nukke. Se on todella haikeaa. En ikävöi yhtään sitä epävarmuutta joka minusta ensikuukausien ajan ajoittain puski, mutta kaipaan välillä kyllä sitä ihan pienen pientä nöttiästä, joka halusi kokoajan olla vain ihan lähellä – vaikka joskus meni päiväkausia, että pääsin rauhassa syömään aamupalaa, pukemaan tai edes vessaan.

Ja sitten samaan aikaan, mitä enemmän vauva kasvaa ja kehittyy, sen hienompaa tämä on. Tai siis ihan erilaista, koska ei näitä voi verrata.

Jos jokunen kuukausi sitten aina jonnekin mennessä toivoin vauvan nukkuvan, nyt yritän ajoittaa monet asiat, kuten vaikka museossa käynnin, juurikin niin, että hän olisi hereillä ja voisi myös itse niistä nauttia.

Hurjaa miten nopeasti asiat muuttuvat vauvavuotena. Yhtäkkiä meillä onkin täällä kaikesta hyvin kiinnostunut ja innostunut pikkuinen lapsi, joka on jo ihan oma persoonansa. Iso pieni, jota ei voi jättää hetkeksikään vartioimatta sängylle, joka ryömii hirvittävää vauhtia heti sähköjohdon nähdessään, joka rakastaa hassuttelua ja matkii meitä monessa asiassa.

Yritin nauttia, imeä ja muistaa jokaisen hetken vastasyntyneen kanssa, mutta samaa teen edelleen. Vastasyntynyt vauva on ihmeellinen ja ainutlaatuinen, mutta niin on puolivuotias kuten vaikka yhdeksänvuotiaskin.

Vaikka ajan nopea kulku ja lasten kasvaminen tuntuu hurjalta ja haikealta, on se kuitenkin sitäkin hienompaa. Samalla kun saa seurata lasten kasvua ja kehitystä, oppii ja kehittyy sitä samalla itsekin paljon.

Itse olen ainakin oppinut entistä enemmän hetkessä elämistä. Toki mietin hymyssä suin myös menneitä tapahtuneita tai saatan murehtia tulevaa, mutta osaan siinä samassa olla hyvin kiinni juuri tässä ja nyt. Lapset opettavat siitä paljon.

Ja siinä samassa kauhistelen, että tuo minun juuri syntynyt vauvani onkin jo lähempänä yksivuotiasta taaperoa kun sitä vastasyntynyttä. Miten kamalaa ja ihanaa!

Hyvää naistenpäivää – ihan kaikille. Tasa-arvo ja feminismi ovat puhututtaneet viime vuosina taas enemmän naistenpäivän yhteydessä, mikä on hyvä. 8. maaliskuuta vietettävä kansainvälinen naistenpäivä onkin alun perin julistettu YK:n toimesta vuonna 1975 naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi. Silti erilaisten naistenpäivien historia ylettyy paljon pidemmälle. Sen juuret ovat sosialismissa ja siihen liittyi muun muassa vaatimuksia naisten äänioikeudelle, työoikeudelle, oikeudelle ammattikoulutukseen sekä työsyrjinnän lopettamiseen. Naistenpäivä liittyi lisäksi rauhanliikkeeseen, jossa naiset protestoivat myös sotaa vastaan.

Naistenpäivää, jonka me tunnemme, alettiin viettämään 90-luvun alussa. Perinteen mukaan naistenpäivänä miehet kunnioittavat äitejään, vaimojaan, tyttöystäviään, työtovereitaan ja muita läheisiä naisia kukilla tai muilla pienillä lahjoilla. Jossain maissa päivällä on yhtä vankka asema kuin äitienpäivällä. YK järjestää edelleen vuosittain naistenpäivän konferenssin, jonka tarkoituksena on edistää naisten oikeuksia ja naisten mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin prosesseihin.

Mutta ne kukat ja suklaat sekä hyvän naistenpäivän toivotukset – niistä on tullut viime vuosina iso poru. Sillä me haluamme tasa-arvoa, emme kukkia. Itse ymmärrän ja toisaalta en ymmärrä asiasta loukkaantumista. Naistenpäivä on hyvä muistutus tasa-arvosta ja naisten oikeuksista, joiden pitäisi toki toteutua vuoden ihan jokaisena päivänä. Jos virallisena naistenpäivänä muistetaan kukilla ja nostetaan siinä samassa esille tärkeitä aiheita, ovat ne kukat mielestäni vain ihana ekstra.

Sitten toisaalta, ymmärrän sen vitutuksen, kun pomo tarjoaa naistenpäiväleivoksen, vaikka oikeasti haluaisi vain saada samaa palkkaa mieskollegoiden kanssa. Puhumattakaan kaikista muista naisiin kohdistuvista epäoikeudenmukaisuuksista. Paljon ollaan menty jo eteenpäin asioissa, mutta edelleen on paljon muutettavaa.
Minusta tuntuu pahalta, kun näen somessa suoranaista haukkumista ja lyttäämistä, että olipas taas tyhmä se ja sekin mies kun toivottivat iloisesti hyvää naistenpäivää ja antoivat suklaata. Että eivätkö ne pässit tajua miten meitä naisia sorretaan edelleen ympäri maailman. Toivottavasti ymmärtävät, mutten usko että se suklaarasia on silti keneltäkään pois. Yleensä myös positiivisella asenteella sanonut asiat menevät paremmin perille. Voi vaikka kiittää suklaista ja ehdottaa, että vielä parempi fiilis tulisi jos jatkossa ne suklaarahat lahjoittaisi vaikka jollekin naisten asemaa parantavalle taholle.

Tasa-arvosta puhuessa meidän naisten tulisi muistaa tosiaan pitää arvossa ihan oikeasti myös toisamme. En ole koskaan nähnyt samanlaista alas lyttäämistä ja syyllistämistä mitä toinen nainen toiselle tekee. Naisten asema on edelleen monessa asiassa heikko ja naiset joutuvat kokemaan alentavaa ja eriarvoista kohtelua. Valitettavan usein saamme kokea juuri sitä toiselta naiselta. On vaikea saada aikaan tasa-arvoa jos emme pysty yhdessä, yhteisrintamana, toisiamme tukien ja toistemme saavutuksista ylpeinä ollen sitä vaatimaan. Siinä kohtaa jotkut kukkaset ovat pieni murhe. (Lue myös Miksi nainen on susi toiselle?)

Minä itse tulen hyvin tasa-arvoisesta perheestä, olen kasvanut veljieni keskellä eikä suhteissani ole myöskään ollut epätasa-arvoisuutta tai vaikkapa perinteisiä miesten ja naisten rooleja. Naista on aina arvostettu ja oikeastaan huushollissa on enemminkin vallinnut sellainen mehiläispesä-tyylinen järjestys. Ehkä se voi myös olla syynä, miksi en osaa nähdä naistenpäivän kukkakimppua huonona asiana, vaikka se ei myöskään ole asia mitä todellakaan odotan saavani (sillä saan jotain huomaavaista oikeastaan joka päivä muutenkin). Olen myös aina työskennellyt naisvaltaisilla aloilla tai työpaikoilla, jossa naiset määräävät. Ymmärrän, että olen tässä suhteessa onnekas moneen muuhun verratessa ja ehkä ajatusmaailmaani saattaa kuulostaa jollekin naivilta.

Mutta kuten sanottu, paljon on vielä tehtävää ja korjattavaa niin meillä Suomessa kun muualla maailmalla. Siksi meidän mielestäni pitääkin keskittyä suurempaan kuvaan ja olla tuhlaamatta liikaa ajatuksia ja energiaa pikkuasioihin, kuten niistä kukkakimpuista vouhkaamiseen. Meidän pitää huoli omista oikeuksistamme, avata suumme ja kertoa kokemastamme epäoikeudenmukaisuudesta, kannustaa ja tukea toisiamme, myös sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen katsomatta. Meillä kaikilla on oikeus tasa-arvoon vuoden jokaisena päivänä, naisten-, miesten- ja toivottavasti pian virallistettuna muunsukupuolistenkin päivänä.

Kuva: Minna Sipinen Photography

Postaus sisältää saatuja tai alennuksella ostettuja tuotteita*

Kun meidän ruokapöytämme meni vihdoin viikonloppuna vaihtoon, huomasin etteivät vanhat (matalat, lasten mallliset) tuolit enää käyneet uuden korkeamman pöydän kanssa. Tuttuun tapaani suuntasinkin niitä ensitöikseni etsimään nettikirppikseltä. Siinä pöydän äärellä istuessani, ympärilleni katsellessa, sainkin ajatuksen tähän postaukseen. Nimittäin uutta pöytää (jota muuten etsittiin pitkään myös ensin kirppiksiltä) ja sohvaa lukuunottamatta, oikeastaan suurin osa huonekaluistamme ovat todella vanhoja tai käytettynä ostettuja.

Jotkut teistä ehkä muistavat entisen kotimme keittiössä astiakaappina olleen, itse valkoiseksi maalatun Lundia-hyllyn? Nykyään se toimii järjestyksensäilyttäjänä kellarissamme, mutta olkkarissa meillä on melkein samalainen, Oskun vanha hylly. Se oli myös alunperin puunvärinen ja ollut itseasiassa Oskulla vuosikausia, lapsesta saakka hänen huoneessaan.

Hylly on mitoiltaan ihan loistava säilytysratkaisu levyille ja muunneltavuutensa ansiostan saatiin se myös mahdutettua uuden kotimme olohuoneeseen. Alunperin se oli siis leveämpi. Lundian hyllyt ovatkin ihan loistavia juuri siksi, kun niitä voi tilanteen ja tarpeiden mukaan muunnella helposti. Eri kokoisia tikaksia ja hyllyjä löytyy yleensä tosi hyvin myös käytettyinä kirppareilta ja kierrätyskeskuksista. Vuosien saatossa hieman kellastunut mänty riiteli lattiamme sävyn kanssa, joten ihana anoppini maalasi tämänkin hyllyn valkoiseksi. Levyt itsessään tuovat hyllyyn väriä ja eloa. Pienet levyt ovat noissa harmaissa Lundian System-vanerilaatikoissa, joihin saa kannen päälle – mikä on kätevää pölyn kannalta.

Olen nähnyt viime aikoina myös paljon kokonaisuuksia, joissa osa hyllystä on vanhaa ja osa, kuten vaikka ovet, sitten uudistuotantoa. Vaikka omaan kotiimme vanhat puunväriset hyllyt eivät oikein sovi, näyttävät ne mielestäni tosi ihanilta vaikkapa sitten taas valkoisen lattian kanssa.

Uuden elämän uudessa kodissa sai myös vanha työpisteeni. Koska tarvitsimme kipeästi säilytystilaa etenkin kaikelle pienelle sälälle, päädyimme laittamaan avohyllyjen sijaan toiseen hyllykköön seitsemän laatikkoa. Lipasto sulkee sisäänsä vaikka mitä, kuten kaikkien aurinkolasit, avaimet, heijastimet, patterit, kuulokkeet, verensokerimittarin, voodoo-nuken(?), avaamattomat kirjeet ja kuitit – kaiken sellaisen jonka haluaa pois silmistä, mutta mitä kuitenkin tarvitsee lähes päivittäin. Lipasto oli meillä aiemmin eteisessä, mutta siirtyi sieltä ihan hiljattain tuonne olohuoneen nurkkaan, mihin se sopii mielestäni tosi kivasti olemalla samalla jotenkin tarpeeksi huomaamaton.

Myös tosiaan nuo pöydän äärellä olevat Artekin 65 tuolit ovat vanhoja ja kirppiksisltä ostettu. Kaksi tuolesta oli valmiiksi itse valkoiseksi maalattuja. Kolmannessa puun värisessä tuolissa näkyy jo vuodet, mutta itseasiassa tykkään aika paljon siitä juuri siksi. Myös Myyn Stokken TripTrap syöttötuoli on vanha. Hiotutimme sen hiljattain ja se olisi tarkoitus käsitellä vielä kuultomaalilla. Nurkassa viimeistä silausta odottaa myös Domus-tuoli, joka on kokenut aikamoisen muutoksen alkuperäisestä kunnostaan, mutta jossain vaiheessa minulla vain loppui puhti sen homman loppuun saattamisessa.

Paljon kyselytä vuosien mittaan olen saanut myös tuosta valkoisesta liukuovellisesta senkistä. Se on täyttä puuta ja merkiltään Laatu-Kaluste, jostain 40-50 luvulta. Alunperinhän sekin oli koivuinen mustilla metallijaloilla, mutta muutama vuosi sitten maalasin myös sen (myönnän, minulla on ollut kova valkoisen buumi, joka kylläkin on viimeaikoina ihan pikkuisen rauhoittunut). Muuttojen yhteydessä liukuovista on murtunut muutamia palasia, mutta se ei ole itseäni paljoakaan haitannut. Senkki siirrettiin tuohon paikalle väliaikaisesti ja saa nähdä kuinka moneksi vuodeksi tuo väliaikaisuus sitten jää. Senkissä säilytän työhöni liittyviä juttuja, kuten kameratarvikkeita ja tärkeitä papereita. Se on toiminut aiemmin myös lasten lelukaappina.

Myös sohvan vierellä oleva pöytä on facebook-kirppislöytö muutamien vuosien takaa. Ostin sen alunperin sohvapöydäksi vanhaan kotiini, mutta se ei ikinä oikein sopinut sinne. En kuitenkaan raaskinut myöskään luopua pöydästä, joten se on kulkenut mukana myöskin väliaikaisratkaisuna, odotellessaan että mitähän sille keksisin. Pitkään mietin, että sahaisin jalkoja vähän lyhyemmäksi, jolloin se sopisi paremmin sohvan eteen pöydäksi, mutta… en tiedä. Myös tuo jalkojen vihreä väri vihastuttaa, mutta samalla jollain tapaa myös ihastuttaa.

Sisustuksessa tykkään selkeistä ja vaaleista linjoista sekä modernista muotoilusta. Mieltäni rauhoittaa kun ympärillä ei ole liikaa sälää ja ärsykkeitä. Se ei silti poissulje sitä, etteikö sisustusta voisi hankkia käytettynä. Usein kirppissiustus kun saatetaan mieltää sellaiseksi mummolamaiseksi. Itse ajattelen, että jos joku huonekalu tai vaikka matto voi saada uuden elämän kierrätyksen kautta, kertoo se tuotteen olevan laadukas ja myös sen vuoksi hyvä hankinta.

Huonekalujen lisäksi meiltäkin löytyy kierrätettynä ostettuja mattoja kun sisustustyynyjäkin, ne ovat myös siitä ihania, ettei ihan kaikilla tule heti samoja vastaan.

Myös muuten nuo takan päällä olevat viherkasvit ovat vanhoja – en muista ihan tarkkaan, koska ne ovat mieheni, mutta jos muistan edes vähän oikein, niin yhden niistä hänen teini-ikäinen lapsensa on saanut 1-vuotislahaksi ja siitä kasvista on sitten juurruttettu aina uusia pistokkaita. Aika ihana juttu! Myös minä olen saanut kaksi niistä kasveista sitten lajaksi – kirppikseltä ostetuissa Arabian ruukuissa.

Löytyykö teiltä kotoa paljon kierrätettyjä huonekaluja, etsittekö jotain juttua yleensä ensin käytettynä ennen kun suuntaatte kaupoille?

*Postauksessa näkyvät Lundian laatikot sekä Philips Hue valaisimet saatu, ruokapöytä ja sohva ostettu alennuksella.