Minusta oli hassua, kun viimeksi Naistenklinikalla ulta-äänessä käydessämme minut toivoteltiin sitten seuraavan kerran tervetulleeksi synnyttämään. Kätilön kanssa myös nopeasti sivuttiin aihetta sektio vai alatiesynnytys. Itsehän olen molemmat synnytystavat kokenut ja vastaukseni tähän kysymykseen on hyvin selvä – alatiesynnytys. Mutta miksi?

Ainahan synnytystapaa ei voi valita ja sektioon voidaan joutua menemään, vaikka toiveissa olisikin toisenlainen synnytys. Tämä voi useasti olla äidille vaikea paikka ja toivonkin että jos siellä lukijoissa on tällaisen tilanteen kokijoita, niin ettette ota tätä pahalla – sillä kirjoitan nimenomaan vain siitä kulmasta, kun synnytystapa on mahdollista itse valita ja kun kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tiedostan siis, ettei näin aina ole ja sektioon saatetaan joutua pitkäänkin jatkuneen, alunperin alakautta tapahtuvan synnytyksen päätteeksi.

Sektioitakin on monenelaisia, suunniteltu sektio, kiireellinen sektio sekä hätäsektio. Minulle on tehty esikoiseni syntymän kohdalla ensimmäinen, eli suunniteltu sektio. Sektioon päädyttiin siis ennalta ja sain synnytysajan kolmen viikon päähän päätöksestä. Sektioon päädyttiin koska vauva oli perätilassa, eikä sitä yrityksestä huolimatta saatu käännettyä. Tuleva synnytys, tai etenkin se kipu, pelotti minua, joten sektiopäätös oli minulle helpotus. En edes halunnut yrittää synnyttää perätilavauvaa alakautta. Saimme siis päivän ja kellonajan synnytykseen, mikä tuntui toki aika hassulta.

Itse sektio oli paljon kamalampi mitä olin ajatellut. Leikkaussalissa epiduraalin laittaminen ei meinannut aluksi onnistua ja menin itse kaikista isoilla neuloilla selkään tökkimisestä aika paniikkiin. Itkin lopulta ihan hysteerisesti. Myös leikkaustilanne oli inhottava, sillä vaikka en tuntenut kipua, tunsin sen kuinka vatsaani runnottiin, avattiin ja vauva otettiin sieltä ulos. Sain pitää vauvaa vierelläni vain sen pienen hetken kun vatsani parsittiin kasaan, mutta heräämöön vauva ei saanut tulla mukaan, vaan oli sen aikaa isän kanssa.

Heräämössä jouduin olemaan muutaman tunnin, siihen saakka kunnes puudutus alaraajoissani hävisi. Itkin koko sen ajan ikävääni vauvan luokse. Saimme onneksi sairaalasta perhehuoneen, sillä en olisi leikkaushaavan vuoksi pystynyt hoitamaan vauvaa ollenkaan itse. Lisäksi sain kipulääkkeistä pahoinvointia ja oksensinkin koko päivän myöhään iltaan saakka. Lisäksi lääkkeet saivat etenkin kasvojeni ihon kutisemaan ihan hirveästi ja olo oli sektion jäljiltä siis hyvin inhottava. Kipeän haavan ja oksentelun takia vauvaa oli hankala pitää sylissä, eikä imetys meinannut onnistua ollenkaan. Lopulta vauvalle jouduttiin antamaan lisämaitoa.

Vasta leikkauksesta seuraavana päivänä pystyin nousemaan ylös sängystä, mutta imetys ei vieläkään onnistunut. Sektion jälkeen onkin tärkeä päästä liikkumaan mahdollisiman pian, näin paraneminenkin nopeutuu. Sairaalassa vietimme yhteensä neljä yötä kunnes pääsimme kotiin. Oli todella suuri onni että saimme olla perhehuoneessa, lapsen isästä oli suuri apu ja itse sain toipua rauhassa ilman muiden äitien, vauvojen tai heidän vieraidensa läsnäoloa.

Sektiohaava parani nopeasti, mutta imetys ei koskaan onnistunut. Onkin paljon yleisempää, että sektion jälkeen näin on, sillä vauvaa pitäisi pitää alusta saakka mahdollisimman paljon ihokosketuksessa, jonka lisäksi myös kipulääkkeet (ja kipu) voivat hidastaa maidontuotantoa. Näin ei kuitenkaan aina ole, eli sektio ei onneksi ole este onnistuneelle imeykselle. Mutta meidän kohdallamme se valitettavasti meni näin.

Haavasta ei muuten jäänyt näkyviin juuri minkäänlaista arpea, siitä piti huolen kaikki muut raskausarvet joiden peittoon se jäi kokonaan. Sektioarpi on varmaan yksi haaleimmista arvista mitä minulla on. Vatsani muotoa se kuitenkin muutti, eikä mitenkään ihan millään kauneimmalla tavalla.

Kahta vuotta myöhemmin odotin toista lastani ja silloin halusin ehdottomasti tämän kokemuksen jälkeen alatiesynnytyksen. Enää se ei pelottanutkaan niin paljoa. Vaikka jännitti sekin toki vähän.

Synnytys oli pitkä, sillä supistukseni tulivat koko synnytyksen loppuun saakka melko verkkaisella tahdilla. Synnytystä ei myöskään haluttu edistää luonnottomilla tavoilla, mikä oli varmasti hyvä, mutta se sai synnytyksen venyään lopulta kolmipäiväiseksi operaatioksi. Silti teksisin sen milloin vain mielummin uudestaan.

Synnytys oli siis rankka koettelemus, mutta se hyvän olon tunteiden ja onnistumisen ryöppy joka minut valtasi sen jälkeen, sai kaiken tuntumaan ihan helpolta hommalta. Tunnetta voisi ehkä kuvata maratooniin ja sen jälkeiseen maaliin pääsyyn. Kun on ylittänyt itsensä ja saanut siitä parhaimman palkinnon. Olin ihan euforiassa ja olisin voinut tehdä sen heti uudestaan.

Repesin synnytyksessä niin että sain kymmenen tikkiä sekä menetin verta repeämisen yhteydessä sen verran, että minulle annettiin sitä vielä pussista. Tästä huolimatta oloni oli mahtava, onnistunut ja vahva.

Pääsin melkein heti jaloilleni, minua ei oksettanut, pystyin hoitamaan vauvaa ja hän pääsi heti ryömimään rinnalleni. Repeymä oli hieman arka muutaman päivän, mutta parani itsekseen todella nopeasti.

Sairaalassa emme saaneet perhehuonetta, mutta koska voimme vauvan kanssa molemmat hyvin, saimme luvan lähteä kotiin jo heti ensimmäisen yön jälkeen. Tokana päivänä vedin jo vaunulenkkiä ja imetys sujui tosi hyvin. Palautuminen ja kaikki kävivät todella kivasti.

Nämä kaksi todella erilaista synnytystä kokeneena ei ole ehkä ihme, miksi toivon kolmannenkin synnytyksen tapahtuvan alakautta. Oman kokemukseni mukaan siitä palautuminen on paljon nopeampaa ja kaikinpuolin helpompaa. Ja näin se on muutenkin yleisesti. Kannustankin vaikkapa sektiota miettiviä synnytyspelkoisia miettimään myös sitä synnytyksen jälkeistä aikaa. Kumpikaan tapa kun ei ole kivuton. Toisaalta, itse olisin ehkä silti ensimmäisen kohdalla valinnut sektion, sillä vasta omakohtainen kokemus molemmista synnytystavoista sai minut ymmärtämään ettei alatiesynnytystä tarvitse pelätä.

Nyt odotan oikeastaan aika innoilla tulevaa synnytystä. En usko että teen mitään tarkkaa synnytystoivelistaa, sillä tiedostan myös sen että mitä vain voi tapahtua. Ehkä myös sen vuoksi pystyn suhtautumaan siihen niin luottavaisin mielin. Eniten luotan kuitenkin kehooni ja siihen, että se kyllä tietää miten pitää toimia. Synnytyksestä toivon mahdollisimman luonnollista, mutta en epäröi turvautua myöskään lääkkeelliseen kivunlievitykseen jos siltä tuntuu. Tulevassa synnytyksessä osaan varmasti myös pysyä kauemmin kotona, kun tiedän nyt rajani ja ymmärrän niitä tuntemuksia paremmin yhden synnytyksen jälkeen.

Synnytykseen on ajatellut valmistautua harjoittelemalla erilaisia rentoutustapoja, mutta siitä lisää ehkä joskus ihan omassa postauksessaan.

Tässä kuitenkin minun perusteluni sille, miksi minä mielummin valitsen sektion sijasta alatiesynnytyksen. Kuitenkin mielssä on hyvää pitää se, että ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja yllätyksiinkin on hyvä varautua.

Mitä ajatuksia tämä herätti? Minkälaisia synnytyksiä tai tapoja teillä muilla on takananne?

Kuvassa näkyvät Fabelabin tuotteet saatu.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – OFFERILLA

Kuinka monelle on tuttu Offerilla, jonka kautta voi ostaa poikkeuksellisen edullisia lahjakortteja erilaisiin palveluihin? Itselleni sivusto on tuttu jo vuosien takaa, mutta muistin sen olemassaolon vasta hiljattain uudestaan, kun samalle kuukaudelle piti varata aikaa sokerointiin, ripsien -ja kulmien värjäykseen sekä hammaslääkäriin. Näistä nimittän kerääntyy yhdessä aika iso potti, mutta Offerillan kautta voi ostaa lahjakorttjea muunmuassa kaikkiin näihin palveluihin 50-90 % alennuksella.

Hammaslääkärissä käynti säännöllisesti on muutenkin toki tärkeää, mutta erityisesti raskauden aikana olisi tärkeää käydä tarkistuttamassa suu. Ientulehdukset ovat yleinen vaiva raskaana ollessa, ja sitä voi välttää suun huolellisella puhdistamisella.

Niinpä ostin itselleni lahakortin hammaslääkäriin. Tarkistuksen lisäksi minulta poistettiin hammaskiveä sekä tehtiin niin ultraääni -että soodapohdistuskin. Suu oli, ja on oikeastaan edelleen, tämän jälkeen todella ihanan tuntuinen. Soodapuhdistus myös poisti värjäytymiä luonnollisesti, joten hymykin kirkastui samalla. Lahjakotin ostin 80 % alennuksella, eli maksettavaksi jäi vain muutama kymppi, yli satasen sijaan.

Edullisilla lahjakorteilla on myös se kiva puoli, että näin kynnys mennä tutustumaan uuteen paikkaan alenee. Toki kannattaa aina tarkistaa vaikka paikan suositukset netistä. Näin saattaa löytää ihan uusia lempipaikkoja, joissa haluaa sitten jatkossakin käydä.

Erilaisten hammaslääkäripalveluiden lisäksi Offerillalta löytyy paljon kauneudenhoitoon liittyviä lahjakortteja, kuten kosmetologille tai kampaajalle. Muita ihan arjessa käteviä diilejä ovat erilaiset ravintola -tai vaikkapa kuntosalilahjakorit. Yhteensä vaihtuvia diilejä on myynnissä yli 13000 ja niitä löytyy Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Oulun alueelta.

Palvelulahjakorttien lisäksi Offerialta voi tilata myös paljon erilaisia tuotteita suoraan kotiin. Etenkin kauneudenhoitoon liittyviä pikkutarvikkeita tuolla oli paljon. Aina kuorivista sukista nenätrimmereihin sekä sheat maskeihin. Ja samoilla isoilla alennuksilla.

Koodilla mamigogo10 saatte lisäksi vielä 10 % alennuksen kakista diileistä! Minulla on teille myös ARVONTA!

Kommentoi alle, että minkä diilin sinä ostaisit ja osallistut 70 euron lahjakortin arvontaan! Tuolla pääsee jo pari kertaa samaan hammaslääkärihoitoon kun minä, tai vaikkapa johonkin ihanaan hemmottelevaan hierontaan. Arvonta päättyy 29.4.

Kannattaa myös tilata Offerillan uutiskirje, näin saat heti ensimmäisenä tiedon uusista sinua kiinnostavista diileistä.

Terveisiä Harvaluodosta, jossa käytiin eilen luonnonystävän luonnonkosmetiikkakurssilla. Kaverini Peetan äiti Miia on nimittäin perustamassa uutta luonnonkosmetikka-merkkiä Luotoa, jonka toiminta käynnistyy pikkuhiljaa. Ensimmäisenä myyntiin tulevat ihanat saippuat, mutta kosmetiikkatuotteiden lisäksi järjestetään myös näitä kosmetikkakursseja.

Kurssit pidetään Harvaluodon entisen koulun yhteydessä. Kurssipäivän aikana pääsee valmistamaan itse kolme omavalintaista tuotetta. Minä itse tein puhdistavan kuorintavoiteen, kosteuttavan kasvo, vartalo -ja hiussuhkeen, sekä säytetyn huulivoiteen. Mahdollisuus olisi ollut myös tehdä erilaisia hammastahnoja, jalkakylpy tai vartalovoide. Iso osa kurssilla käytetyistä raaka-aineista on kerätty lähiluonnosta.

Oli tosi mielenkiintoista päästä itse tekemään kaikki ihan alusta alkaen ja toki vähän ymmärttää lisää tuotteiden valmistuksesta. Ihananinta oli myös tehdä juuri sellaisia tuotteita, juuri omisnaisuuksiltaan ja tuoksuiltaan sellaisista raaka-ainesita jotka miellyttivät eniten itseään ja sopivat juuri omalle iholle.

Päivä oli tottakai muutenkin ihana aurinkoisessa saaristossa, ihan mielettömän kauniissa puitteissa. Kurssiin kuului myös herkullinen lounas jonka pääsimme nauttimaan vasta remontoidussa päärakennuksessa. Nukuimpa siellä myös päivän päätteeksi päikkärit. Suuntasimme illaksi vielä samalla kaveriporukalla Peetan läheiselle mökille saunomaan ja yöksi.

Tosi ihana idea lähteä kurssille vaikka kaveri -tai työporukalla tai pienemmälläkin jengillä. Yhdessä tekeminen on aina hauskaa ja tämä oli samalla jotenkin ihanan rentouttavaa. Toki oli ihana saada kotiinviemiksiksi purkkikaupalla ihan itse tehtyjä tuotteita.

Minut tuntevat tietävät, etten ole mikään pullantuoksuinen äiti – ellei korvapuusteja ole sitten haettu lähikahvilastamme. En ole aikuisiällä ikinä tykännyt leipomisesta. Miellän sen niin hankalaksi ja sotkuiseksi – reseptiäkin pitää yleensä noudattaa kauhean tarkasti. Leipomuksistani tulee harvoin kovin kauniita ja keittiökin on sen jälkeen ihan hävityksen kauhistus. Ei meiltä löydy edes kunnon välineitä leipomiseen.

Olen pitkään meittinyt, että missä ovat jenkkisarjoista tutut pakastetaikinat. Suomen pakastepulla-valikoima kun ei myöskään inspiroi ihan hirveästi. Ehkä se on tosin vyötärön kannalta ihan hyvä.

Muutama viikko sitten tuttavani kuitenkin vinkkasi, että hänen ystävänsä on vihdoin tuonut Suomen markkinoille valmiit keksitaikinat. Juuri ne sellaiset pötköt, mitä ne jenkkilän täydelliset kotirouvatkin käyttävät. Erona kuitenkin, että nämä taikinat valmistetaan käsin Helsingin Kalliossa, eikä taikinan teossa ei ole käyetty lisäaineita ja raaka-aineissa on muutenkin suosittu suomalaista.

Kokkailu ja keittiössä puuhastelu lasten kanssa on kivaa – niin kauan kun siitä ei synny ihan järkyttävää sotkua. Ja järkyttävällä tarkoitan siis sellaista jokainen astia tiskialtaassa, kananmunat matolla ja katto taikinaroiskeissa. Siihen nämä taikinapötköt ovat ihan mahtavia. Isompi lapsi osaa jo leikata taikinan itse, eikä pienemmänkään kanssa se ole kovin vaikeaa. Toki näitä voi pyöritellä vaikka palloiksi. Tai syödä ihan sellaisenaan.

Minua ei muutenkaan haittaa käyttää kokkailussa apuna välillä jotain helpottavia asioita, kuten tuorepakasteita. Ihan liian kauan mielestäni vanhempia on syyllistetty siitä, jos he eivät tee kaikkea ihan alusta alkaen itse. Itse taas tykkään että minulle jää mielummin aikaa perheeni kanssa, kun hellan äärellä hikoiluun. Onneksi nykyään osaan olla syyllistämättä itseäni siitä, joten toisaalta muiden mielipideillä ei ole edes väliä.

Onko teillä arjessa mukana jotain helpottavia tekijöitä, kuten puolivalmisteita tai vaikkapa lastenhoitajaa?  Meillä käy siivoja kerran kuukaudessa ja viime viikolla myös ikkunanpesijä. Välillä ulkoistan jopa kaupassakäynnin tilaamalla ruoat kotiin kannettuna. Tätä tulee varmaan jatkossa harrastettua enemmän, sillä vauva, kauppakassit ja kolmas kerros ilman hissiä ei ole mikään ihan toimivin yhdistelmä.

Caccu Cookietaikina saatu

Vielä muutama viikko sitten olisin voinut kirjoittaa, ettei minua haittaa tai häiritse yhtään muiden ihmisten kommentointi vatsani koosta. Mutta viimeisten viikkojen aikana olen kuullut siitä niin paljon (ja niin ihmeellisiä) kommentteja, että pakko tästäkin asiasta on nyt vähän avautua.

Harva tuntuu ymmärtävän, että raskausvatsaa kommentoidessa kommentoidaan suoraan henkilön ulkonäköä. Siinä vaiheessa kun kommentointi muuttuu positiivisesta kauhisteluksi tai johonkin toiseen vertailemiseen, se ei ole enää ok. Minäkään en sano sinulle että, herranjestas – näytät ihan samalta kun minä viimeksi oksennustaudissa. Tai että, hiuksesi ovat yhtä ohuet kun kaverillani kun hän oli vakavasti sairaana. Miksi sitten olisi hyväksyttävää verrata vatsaani kaverisi vatsaan, joka oli juuri ennen synnytystä samankokoinen kun minulla nyt viidennellä kuulla?

Fun fact, vastassani on vauva, istukka ja lapsivettä – sen kuuluukin olla iso! Ja toinen hauska fakta, meistä jokainen on erilainen – myös raskaana ollessa. Suurin osa meistä tosiaan saa ison vatsan, toiset taas pienen, osa siltä väliltä. Jollain kohtu voi olla kallellaan eteenpäin, jollain taaksepäin. Usein, mitä enemmän raskauksia on takana, myös sitä paremmin vatsa näkyy. Jollain, kuten minulla, voi olla myös pientä vatsaa ihan ennestään – se ei katoa mihinkään raskauden myötä, vaan pysyy siinä kasvavan kohdun päällä.

Uskon että suurinta osaa näistä kauhistelevista kommenteista ei ole tarkoitettu pahalla, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun vatsani kokoa päivitellään anonyymisti keskustelupalstoilla saakka alkaa homma oikeasti olla totaalisen väärin.

Monille raskaana oleva nainen pyöreän vatsansa kanssa on kaunis, mutta ainakin itse tunnen itseni kaikkien vaivojeni kanssa suurimmaksi osaksi kaikeksi muuksi kuin hehkeäksi. Vaikka mahastani kyllä tykkäänkin ja sitä ylpeänä kannan. Kuitenkin kiloja kertyy huimaa tahtia ja vatsan lisäksi tässä leviää myös muutkin paikat. Siihen päälle vielä hormoonit, niin jokainen voi itse miettiä että miltä ulkonäkönsä kauhistelu tai vertailu johonkin pienempään tuntuu. Voin myös vain kuvitella, miten pahalta tuntuu arvostelevat kommentit silloin kun raskausvatsa on pieni tai lähes huomaamaton.

Joten voidaanko tässä(kin) asiassa pitää ne hölmöt mölyt mahassa, miettiä vähän ja olla sitten vaikka mielummin sanomatta mitään. Itseäni ei haittaa vatsan positiivinen tai hymyssäsuin kommentointi tai edes koskeminen – ainakaan tutuilta, päinvastoin, mutta kannattaa muistaa että joillekin tämäkin on liikaa. Ei siis ehkä ensimmäisenä kannata huudahtaa silmät pyöreänä että WOW ja tarttua mahaan kiinni, ellet varmasti tiedä että se on tulevalle äidille ok.

Kiitos kuvista Kaapo 8v <3