ELOKUVALUMISATEESSA

22/03/2018
Kommentit pois päältä artikkelissa ELOKUVALUMISATEESSA

Jos olisi pakko päättää, niin lempivuodenaikani olisi kesä. Kaikista ihanimpia ovat kuitenkin suloisen aurinkoiset päivät, jolloin kaikki tuntuu rauhalliselta. Niitä on paljon myös keväisin ja sykyisin. Kylmyys, tuuli, viima ja kaikki märkä ja liukas taas saavat minun nyrpistämään nenääni. Olen todella mukavuudenhaluinen, enkä voi väittää ettenkö mielummin olisi kotona viltiin kääriytyneenä kun menisi vaikka sateella ulos.

Kuitenkin näissä vuodenaikojen vaihtumisen taitteissa on jotakin hauskaa. Kaikki on niin ennalta-arvaamatonta. Yhtenä hetkenä linnut visertävät ja aurinko lämmittää, seuraavaksi naamaan lentää kissan kokoisia lumirättejä. Ja sitten taas paistaa. Kaikki neljä vuodenaikaa yhtenä päivänä. Kuten tänään.

Satuimme juuri oikeaan aikaan ulos ja pääsimme ihastelemaan elokuvamaista maisemaa, kun hetken aikaa ilman täyttivät isot muodottomat hiutaleet. Kamerakin sattui olemaan mukana. Aluksi melkein juoksin suorinta tietä kotiin, mutta onneksi pysädyin katsomaan taakseni elävää instafiltteriä. Muutaman minuutin jahtasimme hiutaleita kielet ulkona. Sisälle kotiin päästyämme lumisade oli lakannut.

Tänään myös aurinko paistoi pitkään ja viimeiset säteet hehkuivat horistontissa vielä iltapala-aikaan. Viime päivinä tuntuneen keväisen kutkutuksen lisäksi ilta-aurinko muistutti siitä, että kesäkin on pian täällä. Uskomatonta kyllä, sieltä se vaan saapuu kuten joka ikinen muukin vuosi. Miten ihanaa.


HYVIÄ JUTTUJA

21/03/2018

Tuli vähän ikävä listojen tekoja, joten..

Tämän hetken lempijuttuja:

– uudet jätti-isot ja supermukavat äitiyskalsarit (niitä ei vaan voi sanoa pikkareiksi)
– ylipäätään kaikki mukavat äitiysvaatteet (joita mun ei pitänyt hankkia yhtään)
– itsenäiset ja reippaat lapset
– lasten kaverit ja niiden kivat leikit ja maailman pohdiskelut (kuinka ihana seurata salaa vierestä)
– meidän pieneen ja kälyiseen lähikauppaan on tullut mannafruttia
– mannafrutti
– Osku palaa laskettelureissultaan kotiin JO* 4 päivän päästä (*yritän olla positiivinen)
– anoppi joka auttaa huonekalujen maalamisessa valkoikseksi (koska en kestä kellastunutta puuta)
– taloyhtiön sauna (luxxxxxxus)
– se ettei minulle maistu sokeriherkut samalla tavalla kun ennen (eli ihan liikaa)
– äänikirjat
– keskuspuisto
– kevään merkit ja tunne, että kyllä se sieltä tulee
– draken uusi musavideo (hahaha mikä tyyli)
– vauvan hentoiset liikkeet ja tietysti itse vauva (oikeastaan melkein kaikki on vaan vauvaa, vauvaa, vauvaa, ihanaa vauvaa)
– tullipuomin hieno laboratorio ja sen ystävällinen henkilökunta (ah, nykyaika ja asiakkaiden huomiointi)
– vaahtokylpy jonka voi myös toteuttaa ilman ammetta
– rakkaus, aina vaan rakkaus


HÄN

19/03/2018

Ja heti toinen raskausaiheinen postaus toisen perään, toivottavasti ette kyllästy – lupaan myös postailla välillä muustakin. Olen kuitenkin niin täpinöissäni täällä ja päivittäiset ajatukset pyörivät aika paljon tulevassa vauvassa, että pakkohan sen on blogissakin näkyä.

Viime perjantaina meillä oli kauan odotettu ja todella jännittävä päivä, saimme nimittäin tietää vauvan sukupuolen! Meillä oli itseasiassa ihan vain tätä tarkoitusta varten sovittu käynti tutun kätilön luokse. Käynti oli heti aamusta ja ihme kyllä, sain ihan hyvin nukuttua edellisenä yönä.

Aamu valkeni ihanan aurinkoisena ja meillä molemmilla oli hymy herkässä. Kuunneltiin musaa, syötiin vähän kiireellä aamupalaa ja kaivettiin kaapista meidän uudet samanlaiset pariskunta-lenkkarit ja lähdettiin kävelemään suloisessa pakkasilmassa kohti Naistenklinikkaa.

Vauva liikkui kohdussa kovasti, mutta aluksi jalkovälistä ei meinannut erottaa mitään. Kunnes sitten! Sen jälkeen ei siitä ollut epäilystäkään, niin selkeästi sen näki. Koska aiemmissa raskauksissa en ole halunnut tietää sukupuolta, tuntui tämä jotenkin ihan eritysen ihmeelliseltä.

Jotenkin koko raskaus ja vauva konkretisoutui 110% uutisen jälkeen. Siis meille IHAN OIKEASTI tulee vauva, ihan oikea ihminen. Ihan kun olisi tehnyt raskaustestin uudestaan. En todella olisi uskonut miten vahvasti sukupuolen tietäminen voisi vaikuttaa omiin fiiliksiin ja miten todemmalta kaikki sen jälkeen tuntuisi.

Päätimme myös ettemme paljastaisi sukupuolta, emme ainakaan vielä. En oikein osaa selittää miksi haluan tehdä niin. Olin alunperin ajatellut että julaistaisin sen kyllä sitten isosti somessa, vitsiain jopa gender reveal-juhlista, tai ainakin että tekisin pojille jonkun yllätyksen sen tiimoilta. Pinkillä tai sinisellä flitterillä täytetyt ilmapallot, jotka he saisivat puhkaista tai kakun jonka täyte paljastaisi sukupuolen.

Tiedon saatuamme päätimme kuitenkin että voimme ehkä kertoa muutamille harvoille ja valituille, mutta mikään kiire tai tarve meillä ei ole julistaa sitä koko maailmalle. Pojillekin kerroin asiasta ihan vaan kesken pyykkien ripustamisen.

Lapsen saaminen itsessään on niin ihana asia, ettei vauvan sukupuolella ole väliä. Kumpi vaan niin olisin yhtä iloinen. Juurikin sukupuolen tiedon jälkeen minulle konkretisoitui että kyseessä on ihan oikea ihminen, ei se että hän on tyttö tai poika. Sitä pääsee jotenkin lähemmäs lasta tiedon saatuaan, luulen että lapsillekin on nyt helpompi kuvitella tuleva sisarus. Meidän vauvalla on itseasiassa jo etunimikin.

Ei siis mitään tyttö tai poika hössötystä täällä, ainakaan vielä. Ehkä asia jossain vaiheessa tahalleen tai vanhingossa paljastuu, tai sitten ei. Nähtäväksi jää! Halusitteko te muuten tietää tulevan vauvanne sukupuolen etukäteen ja kerroitteko sen muille, vai pidittekö synnytykseen saakka jännityksessä?