Kaupallinen yhteistyö Olympus

Postauksen lopusta löydät ihan huippuhyvän vaihtotarjouksen (150-300 eur alennus) ostaessasi Olympuksen OM-D E-M10 Mark III -4K-järjestelmäkameran, mutta ihan aluksi kerron vähän omaa taustaani blogikuviin ja kuvaamiseen liittyen.

Kun aloitin bloggaamisen reilu seitsemän vuotta sitten, olivat kuvat heti tekstin lisäksi myös suuressa osassa. Tai suuressa osassa siinä mielessä, että halusin jokaisessa postauksessa olevan kuvia. En aluksi juurikaan panostanut niiden laatuun, eikä minulla ollut mitään kunnon vehkeitäkään. Mutta pikkuhiljaa huomasin tykkääväni valokuvaamisesta aika paljonkin ja halusin saada kokoajan parempia ja parempia kuvia.

Ja niin ajatteli moni muukin, samoihin aikoihin nimittäin Suomessa blogien kuvien taso nousi huimasti. Visaaalisuus alkoi korostumaan blogeissa ja niihin todella panostettiin. Aiemmin vaikkapa muotiblogeista tutut, kaupan sovituskopin peilin kautta otetut päättömät kuvat poistuivat ja tilalle tuli ammattivalokuuvajan tasoisia asukuvia.

Minä olen aina lähinnä kuvaillut vain arkeamme, lapsia, meidän menoja ja kotiamme. Kuvat lapsista ovat minulle kuitenkin tärkeä muisto ja niihin on ihana palata aina uudestaan ja uudestaa. Siksi tykkään myös että kuvat ovat laadultaan hyviä.

Jossain vaiheessa päivitin kännykkä -ja pokkarikuvat kaverilta ostamaani järjestelmäkameraan. Kuvien laatu parani aimo harppauksen, vaikka en varmaankaan ensimmäiseen vuoteen osannut käyttää kameraa ja kuvasin vain automaattiasetuksella. Pikkuhiljaa kuitenkiin järkkärin toiminta ja asetukset alkoivat valkenemaan, ja kun sitten sain käsiini mikrojärkkärin, oli se menoa. Pienikokoista kameraa oli mukava kuljettaa mukana ja silloin kuviakin tuli räpsittyä entistä enemmän. Ja mitä enemmän kuvasin, sitä enemmän kehityin.

En ole oikein ikinä innostunut kuvankäsittelystä, sillä minulla ei vaan riitä kärsivällisyys (tai aika) enää kaiken muun lisäksi sellaiseen. Siksi minulle tulikin nopeasti tärkeäksi se, että jo kuvausvaiheessa kuvassa olisi suurimmaksi osaksi kaikki kunnossa. Että kuva olisi suorassa, rajattu oikein ja valotus kunnossa. Tällöin kuvan jälkiedointiinkaan ei mene paljoa aikaa.

Ja juurikin nuo yllämainut asiat ovat sellaisia jotka tekevät mielestäni onnistuneen kuvan. Eli valotus ja rajaus sekä toki asettelu. En juurikaan mieti kun kuvaan, näen vain että onko kuva mielestäni toimiva vai ei. Itselleni on äärimmäisen tärkeää kuvata pelkässä luonnonvalossa, lisäksi kuvattavan kohteen takana ei saa mielellään olla mitään häritsevää ja huomiota pois vievää. Vuosien varrella myös oma sisustusmakuni on kehittynyt entistä selkeämpään suuntaan, joka toki näkyy sitten myös selkeytenä kuvissa.

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten blogit ovat muuttuneet entistä enemmän aikakausilehtimäisemmäksi ja että bloggaajat tuntuvat nykyään elävänsä blogiaan varten eikä päinvastoin. Yksi syy tälle varmaankin on se, että bloggaajien kuvaustaito sekä visuaalinen silmä on kehittynyt, laitteet ovat parempia ja editointiohjelmat ilmaisia ja helppoja käyttää. Itse henkilökohtaiseti tykkään mielummin katsella kauniita kuvia eikä kuvien stailaaminen haittaa minua. Kyllä minäkin mielummin katan aamupalan kauniisti jos siihen on vain aikaa. Meillä kuitenkin se aamupala aina myös syödään ja tykkään ottaa ottaa kuvia myös niistä hetkistä kun lapsilta on tippunut puuroa pöydälle ja joissa pahalle vihersmoothielle irvistellään. Arjen kuvaaminen kauniisti, juuri itselleni kehittyneellä tyylillä onkin se juttuni.

Luottokamerani on jo vuosia ollut Olympuksen OM-D E-M10 mikrojärkkäri. Meiltä löytyy nykyisin myös PEN, joka on irrotettavan salamansa takia ihan hitusen pienempi ja toimii silloin kun pitää pakata mahdollisimman kevysesti tai sitäkin useammin kakkoskamerana lasten kaulassa. Tykkään kuitenkin vähän enemmän OM-D E-M10:stä, sillä se on hitusen ammattimaisempi ja siinä on mielestäni paremmat ja helpommat säädöt. Suosittelen tätä helppokäyttöistä kameraa niin ihan aloittelijoille kun ammattimaiselli kuvaajillekin. Mona kameroista olen tsestannut, enkä itse halua käyttää enää mitään muuta.

Hyvään kameraan sijoittaminen kannattaa ehdottomasti jos oman arjen tallentaminen tai vaikka oman blogin kuvien tai videoiden laadun parantaminen kiinnostaa. Olympuksen OM-D E-M10 on omasta mielestäni ihan paras kamera, sillä se sopii moneen eri tarkoitukseen ja on ihanan kevyt ja pieni kuljettaa mukana, siihen saa paljon erilaisia linssejä, kuvanlaatu siinä on ihan huippuluokkaa, sitä on helppo käyttää, siinä on wifi jolla kuvat saa helposti siirrettyä puhelimeen ja kaikenlisäksi kamera on mielestäni tosi nätti.

Jos olet kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja halukas päivittämään vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan, saat nyt vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Vaihtamalla PEN-kameran kalusteineen saa 300€ ostohyvityksen tai mistä tahansa vanhasta kamerastasi 150€ vaihtohyvityksen. Tosi hyvä diili, sillä vaihtoon voi viedä vaikka ikivanhan pokkarin, eikä kameran merkillä ole väliä.

Terveisiä Tahkolta! Instagram story-seuraajat ovatkin päässet kurkistamaan meidän hiihtolomareissuamme jo muutaman päivän aijan – Ja kannattaa seurata jatkossakin, jos aurinkoiset ja lumiset maisemat, punaiset posket, hassut tanssimoovit ja ylipäätään meidän perheen yleinen hassuttelu kiinnostaa.

Lähdettiin matkaan aikaisin lauantai-aamuna ja poikettiin samalla hauskassa jääpuistossa sekä Kuopiolaisessa muikkuravintolassa. Peillä noin 500 kilometrin päässä Tahkolla oltiin 7,5 tuntia myöhemmin. Ei tuntunut yhtään niin pitkältä matkalta hyvässä seurassa. Tai sitten kolmio-matkapahoinvointilääke sai vain ajantajuni hämärtymään.

Kaapo ja Elvis eivät ole ikinä olleet suksilla, joten meitä aikuisia (ja varmaan lapsiakin) etukäteen vähän jännitti että mitähän tästä sitten tulee. Rinteeseen oli nimittäin tarkoitus mennä päivittäin.

Eilen pojat sitten saivat ekaa kertaa sukset jalkaansa ja sehän oli ihan menestys! Molemmat hiffasivat homman nopeasti ja mikä parasta, tykkäsivät siitä. Pian he jo painelivat yksin mäkeen. Molemmat ehkä omasta mielestäni jopa vähän liian pelottomasti.

Tänään heillä alkoi neljä päivää kestävä laskettelukoulu, jonne he juuri jäivät seuraavaksi kolmeksi tunniksi kuudentoista muun pikkuisen kanssa. Kaikki muut siis ovat rinteessä kun minä tulin hetkeksi mökille hörppimään kuumaa teetä ja palauttelemaan tuntoa takaisin varpaisiin.

Olen itse lasketellut ehkä kymmenen vuotta sitten, enkä nytkään uskalla mäkeen kaatumisvaaran takia. Ehkä kuitenkin murtsikkaa joku päivä! Olisi kyllä mahtavaa päästä tuonne ylös rinteen päälle, siellä on ihan järjetön määrä lunta ja varmasti ihan henkeä salpaavan hienot maisemat. Kuitenkin melko mukavuudenhaluisena ihmisenä tämä mökin ikkunasta rinteeseen katseleminen sopii itselleni myös ihan vallan mainosti. Tuolla ulkona on nimittäin KYLMÄ.

Vaikka itse tosiaan olen enemmän sellainen simailen mielummin coctailia uima-altaan reunalla-tyyppi, niin tällainen koko perheen talviurheilureissu on myös tosi kiva enkä yhtään panisi pahaksi jos tästä tulisi jokavuotinen perinne. Voin ihan hyvin istua myös viikon after skissä höppimässä kuumaa minttukaakaota 😀 Ja on tuossa joku Spakin vieressä.

Oletteko te jossain hiihtolomareissa tai mitä suunnitelmia muilla on hiihtoloman ajaksi?

Heti kun sain tietää olevani raskaana, minulle tuli hirveä tarve kaivaa netistä kaikki mahdollinen tieto. Kuitenkin, tämän ollessani jo kolmas raskauteni, kaikki oli jo melko tuttua ja selvää. Se ei kuitenkaan tyydyttänyt tiedonjanoani, vaan latasin puhelimeen kaikki mahdolliset raskausappit ja laskurit sekä yritin etsiä netistä blogikirjoituksia alkuraskauden fiiliksistä. Ihan vaan, koska tahdoin itsekin päästä siihen raskauskuplaan sisään.

Juliaihmisen blogista löysin kivat omakohtaiset kokemukset jokaiselta raskausviikolta erikseen ja se tuntui myös sellaiselta jutulta jonka itse tahtoisin omalla tavallani blogiini toteuttaa. Samalla kun nämä postaukset tarjoavat tietoa sitä samalla tavalla janoaville, toimii tämä myös kivana raskausajan päiväkirjana itselleni. Näihin on varmasti kiva palata joskus myöhemminkin muistelemaan.

Nille joille raskausviikot eivät ole ihan tuttu käsite, kerron lyhyesti. Raskaus lasketaan alkaneeksi viimeisistä kuukautisista, vaikkakin lapsi saa alkunsa vasta noin toisen raskausviikon tienoilla. Raskaus kestää keskimäärin 40 viikkoa, mutta useinmiten täysiaikaiset lapset syntyvät siinä 38-42 viikkojen aikana. Raskaus merkitään viikoin ja päivin, esimerkiksi rv 10+2.  Jotta tämä olisi mahdollisimman epäselvää, sanotaan että vaikkapa tuolla rv 10+2 oleva on jo 11. viikolla raskaana. Ja rv on siis lyhenne raskausviikosta.

RASKAUSVIIKOT 1-4
(0-3+6) – Vietin ensimmäiset puolitoista viikkoa lasten kanssa Thaimaassa ja reissun päällä vauvakuume kasvoi kasvamistaan. Soittelimme Oskun kanssa facetimella ja sovimme ettemme enää lykkäisi lastenhankintaa.

Kotona Suomessa vietimme kavereiden kanssa pikkujouluja ja päätin varmuudeksi, että tämä jää viimeiseksi juhlinnaksi ennen seuraavia kuukautisia. Kutenkin itsenäisyyspäivänjuhlissa rv 3+6 (mitä en toki silloin tiennyt) ilmainen skumppa virtasi ja siitä oli lopulta vähän liian vaikea kieltäytyä. Omatunto toki soimasi silloin ja soimaa välillä edelleen, mutta yritän järkeillä sen niin että siinä vaiheessa lapsi vielä elää ruskuaispussista, eikä hänellä ole verenkirtoa, joten yhden illan juhlahumu ei todennäköisesti aiheuta mitään haittaa näin varhaisessa vaiheessa.

RASKAUSVIIKKO 5
(4-4+6) – Kahden edellisen raskauden aikana olen tullut todella tietoiseksi oman kehoni toiminnasta, jälkikäteen mietittynä olen ihan varma että tunsin alkion kiinnittymisen. Tällä viikolla siis hedelmöittynyt munasolu löysi muutaman päivän matkaamisen jälkeen tiensä munanjohtimesta kohtuun, jonne se kiinnittyi ja alkoi kasvaamaan heti hurjalla vauhdilla. Heti kiinnittymisen jälkeen alkaa myös hCH-hormoonin tuotanto, jonka avulla myös raskaus selvitetään. Useimmat raskaustestit näyttävät raskauden jo tässä vaiheessa, kuten meillä kun tein testin viikolla 4+2.

Koko viikon alavatsalla oli pientä kuukautiskipumaista tunnetta, samoin tissit olivat normaalia kipeämmät. Muuten olo oli melko normaali, mitä nyt tunteet heittelivät laidasta laitaan, mutta se johtui hormonien lisäksi varmasti ihan vain uudesta ja jännittävästä elämäntilanteesta. Flunssa ja kova yskä vaivasivat, enkä tietenkään voinut enää ottaa yskänlääkettä.

Varaan itselleni ensimmäisen ajan neuvolaan reilun kuukauden päähän, löydämme vihdoin myös uuden kodin ja näen jo itseni siellä kärräilemässä vauvaa. Haluaisin kertoa jo koko maailmalle, mutta samaan aikaan tuntuu siltä että tätä täytyy vielä vaalia. Haluan myös kertoa lähimmille kasvokkain.

RASKAUSVIIKKO 6
(5-5+6) – Voin viikon alussa edelleen flunssaa ja pientä kuukautiskipumaista tunnetta lukuunottamatta itseni ihan normaaliksi. On hullua ajatella että olen raskaana, sillä mitään oireita ei ole.. vielä. Matkaamme Espanjaan ja huomaan olevani jatkuvasti ihan jäässä sekä ramppaamassa vessaan. Lisääntynyt progesteroni hormoni rentouttaa, joka siis tuntuu niin väsymyksenä kun tihentyneenä pissahätänä, se nimittäin rentouttaa myös virtsaputkea. Voin kertoa että kova yskä ja rentoutunut virtsaputki – aika mummomainen yhdistelmä… Oli meinaa Tenoille tarvetta.

Kuukautiskipu alavatsalla vaikutti myös siihen, että joka vessakäynnin yhteydessä olin varma että raskaus on mennyt kesken. Laskin aina vähän pelonsekaisin tuntein housut alas ja odotin näkeväni verta. Onneksi joka kerta sain myös huokaista helpotuksesta.

5+6 muistiinpanoissani lukee näin: väsyttää, kylmä, väsyttää, pissahätä, väsyttää, kylmä, pissahätä (vituttaa), väsyttää. Alavatsalla jomottaa ja nopeat liikkeet vihlaisevat. 

Tällä viikolla vauva alkaa muistuttaa muodoltaan jo vähän ihmistä (tai katkarapua), sillä on selkeä pää ja vartalo. Vauva on unikonsiemmen kokoinen ja sen sydän alkaa lyödä . Aika uskomatonta että nyt jo vauvan leuka ja suu alkavat kehittymään ja molempiin leukoihin muodostuu pikkuruiset hammasaiheet. Myös kasvoissa voi erottaa (mikroskoopilla) silät, suun ja nenän.

On ihana nähdä miten etenkin Kaapo hoivaa Espanjassa asuvia pieniä serkuksiaan sekä koiria. Hän kysyy lähes päivittäin että milloin voisi saada pikkusisaruksen. Olemme kuitenkin päättäneet ettemme kerro vielä lapsille, emme halua että he joutuvat kokeman surun ja menetyksen jos rakaus meneekin alussa kesken.

RASKAUSVIIKKO 7
(6-6+6) – Pahoinvointi alkoi. Tätä osasin odottaa, vaikka toivoin ettei tämä raskaus olisi samanlainen kun edelliset. Elviksen raskaudessa pahoinvointi alkoi jo heti viikolla 4, joten minulla oli pieni toivo ettei tässä sitä tulisi ollenkaan. Pahoinvointi alkoi kuitenkin ihan hetkessä ja seuraavana päivänä oksensinkin jo ensimmäisen kerran. Muistiinpanojen mukaan jatkuva pissaaminen sentään helpotti jo nyt vähän.

On joulu ja himoitsen kaikkea kiellettyä kuten graavilohta, mätiä ja viiniä. Pahoinvointia helpottaa hieman jatkuva syöminen. Croissanteilla ja paahtoleivän avulla jaksan jotenkuten.

Tällä viikolla alkion ja sen sykkivän sydämen voi jo havaita ultaäänellä ja vauva on pienen appelsiinin siemenen kokoinen. Alkion kädet ja jalat alkavat muodostumaan, samoin kun sisäelimet, keuhkot ja suolisto.

RASKAUSVIIKKO 8
(7-7+6) – Palaamme reissusta kotiin ja meillä on viikko aikaa muuttaa uuten kotiimme. Tahtoisin käydä varhaisultrassa, mutta en pakkaamisen ja pahoinvoinnin takia ehdi. Kahvin haju ällöttää, paistetun ruoan haju ällöttää, oikeastaan kaikki ällöttää. Kun pelkästään mietin uunin hajua, saa se minut yökkäilemään. Oksennan jo monta kertaa päivässä.

En uskalla lähteä kavereiden uudenvuoden bileisiin, sillä tuntemattomien humalaisten ihmisten näkeminen ei juurikaan kiinnosta, pelkään etten pääse ajoissa vessaan oksentamaan ja väsymyskin painaa aikalailla. Joten päädymme viettämään vuodenvaihdetta ihan kaksistaan.

Pahoinvointi alkaa olla todella voimakasta, eli pakkasin ja oksensin, pakkasin ja oksensin, pakkasin, makasin lattialla ja oksensin. Vähintään tunnin välein lensi laatta ja tiesin jo itse, että kyseessä (kutenkin aiemmissakin rakauksissani) oli Hyperemeesi – eli hyvin raju raskauspahoinvointi. Fiksuna olisin mennyt jo tässä vaiheesa sairaalaan tippaan, mutta muuton takia en voinut – vaan pakotin itseni syömään ja juomaan, vaikka se tarkoittikin sitä että oksensin vielä enemmän.

Huonovointisuuteni takia kerroimme tulevasta vauvasta tällä viikolla myös aika monelle kaverille, tai niille jotka olivat auttamassa muutossa. Oli helpottavaa ettei asiaa ja oloa tarvinnut peitellä, jonka lisäksi minun ei tietenkään annettu kantaa mitään – sekin oli ihan kivaa.

Tällä viikolla alkio on noin mansikan kokoinen ja se alkaa muistuttaa entistä enemmän ihmistä pyäristyneensä päänsä kanssa. Myös vauvan sydän on nyt valmis.

Oksentamisesta huolimatta ruokahalu on silti tallessa. Kun saan päähäni että haluan jotain tiettyä ruokaa, minun on saatava sitä HETI. Vatsa kurnii pahemmin kuin koskaan. Ruokahimot vaihtuvat sitä mukaan kun olen niitä tarpeeksi oksentanut. Tämän viikon jälkeen hampurilaiset, ranskalaiset, croissantit, salaatti ja vihreät omenat on ainakin pannassa.

Oma alkuraskauteni ei tosiaan ole ollut mitään hehkeää, mutta oman käsitykseni mukaan ei se ole sitä kovinkaan monelle muulekkaan. Henkisesti tämä aika on myös raskasta keskenmenoriskin ja siitä syntyvän pelon ja epävarmuuden takia. Useimmat raskaudet kun menevät kesken ennen raskauviikkoa 12. Siksi myös monet salaavat raskautensa siihen saakka. Mutta kerron näistä myöhemmistä viikosta lisää sitten seuraavassa osassa.

Laittakaa toki myös jotain kysymyksiä tai kommentteja, jos tästä sellaisia heräsi tai tahtoisitte seuraavavassa osassa kuulla jotain tiettyä.

Kaikki raskausviikko-sarjat:

RASKAUSVIIKOT 1-8
RASKAUSVIIKOT 9-14

Olen todella onnekas siinä, että minulla on monta hyvin rakasta ja tärkeää ystävää elämässäni. Ystäviä jotka olen tuntenut pienestä laspesta saakka, ystäviä joihin olen tutustunut vasta aikuisiällä. Osaa ystävistä näen useammin ja osan kanssa yhteydenpito on taas harvempaa. Vaikka myös osa nuoruusajan ystävistä on jäänyt taakse, eikä yhteyttä pidetä juuri ollenkaan, pidän heitä silti edelleen tärkeinä. Niiden ihmisten kanssa olen kasvanut ja osittain heidän ansiosta olen juuri minä.

Tosi ystävyys on aitoa välittämistä. Ystävä ei kahdehdi, vaan on vähintäänkin yhtä iloinen toisen onnesta tai menestymisestä. Ystävyys ei ole vaatimista vaan antamista, vastavuoroisesti oman elämäntilanteen mukaan. Ystävyys on ymmärtämistä, mutta tosiystävä uskaltaa myös kyseenalaistaa. Ystävän täytyy voida sanoa myös negatiivisia asioita silloin kun tarvis. Ystävä kannustaa, tukee ja kuuntelee. Ystävä voi olla luonteeltaan aivan erilainen kun itse. Ystävä avartaa maailmaasi. Ystävä ei katoa vaikka elämäntilanteet muuttuvat ja yhteydenpito jää vähemmälle. Tosiystävään voi aina luottaa.

Tosiystävä myös kertoo kun sinulla on ruokaa hampaiden välissä, tanssii kanssasi aamuun saakka, varmistaa että pääset turvallisesti kotiin, itkee ja nauraa kanssasi, jakaa kanssasi kaikista kauheimmat, ällöttävimmät ja noloimmat jutut, vihaa myös sitä paskapäätä joka kohteli sinua huonosti, tuo sinulle ruokaa kun olet kipeänä, on vain lähelläsi eikä sano mitään silloin kun täytyy, sopii riidat, rakastaa sinua juuri omana hulluna itsenäsi.

Asioita joista pidän ystävissäni:
– aitous
– uskallus
– huumorintaju
– oman tien kulkeminen
– lahjakkuus
– toisten kannustaminen
– aito kiinnostus toista kohtaan
– hyvyys
– hullut tanssiliikkeet
– turvallisuus
– luottamus

Tuo ylläoleva kuva on otettu kesällä polttariaamunani, siinäkin taas yksi osoitus siitä miten ihania ihmisiä ympärilläni on. Oli meinaan maailman parhaat polttarit.

Kertokaa mitä teidän mielestä ystävyys on. Nyt saa kehua ja lähettää terveisiä niille rakkaimmille.

Viime päivinä olen saanut kokea pilkahduksia vanhasta, normaalista elämästäni. Olen pysynyt vähän siivoamaan, ulkoilemaan lasten kanssa, pessyt pyykkiä ja jopa käynyt uimassa, elokuvissa ja kavereiden kanssa syömässä. Tämä on aika mieletöntä verrattuna siihen, etten ole viimeiseen 7 viikkoon pystynyt tekemään näistä mitään. Olen lähinnä vain maannut ja oksentanut. Kuten aiemmin kerroin, raskauteen liittyvä hyvin raju pahoinvointi on vienyt minut ihan vuodepotilaaksi. Koputan samalla puuta sanoessani, että luulen nyt kuitenkin pahimman vaiheen olevan takanapäin.

Huono-olo minulla on edelleen, muttei enää yhtä voimakkaasti. Välillä jopa unohdan olevani raskaana. On ihanaa kun elämä alkaa taas hymyilemään ja normaali arki pikkuhiljaa rullaamaan. Toki eteenpäin mennään vielä ihan pienin askelein, tunnin pulkkamäkeilyn jälkeen voimat ovat loppupäivän ihan veks ja pyykkien ripustamisen jälkeen täytyy istua huilaamaan. Eikä mikään ihme jos yleiskunto on hieman laskenut tässä päivittäisen rajun oksentelun myötä.

Mutta niin se vain tämä päivä koitti. Päivä, joka tuntui vielä viikkoja sitten todella kaukaiselta. Jotenkin lähes uskomatonta että selvisin tästä.  En uskalla toivoa että tässäkään raskaudessa pahoinvointi lähtisi kokonaan pois, mutta nykyään uskallan lähteä kauppaan jo ilman oksennuspussia ja ylipäätään kiinnostaa mennä ihmisten ilmoille ihan omasta vapaasta tahdosta.

Tulen varmaan vielä kirjoittelemaan tuosta Hyperemeesistä, eli rajusta raskauspahoinvoinnista, mutta ensin haluan olla varma että pahin on ohi ja tavallaan päästä sen yli – sen verran traumaattinen kokemus tämä matka on ollut. Onneksi minulla on ollut täällä maailman paras tukijoukko ja kaikki ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä tilanteen suhteen. Ilman kaikkea saamaani apua ja tukea en olisi jaksanut enkä pystynyt. Nyt päästään onneksi vihdoin yhdessä nauttimaan ja ilmoitsemaan raskaudesta. Ainakin siihen saakka kun kaikki muut raskausajan krempat alkavat 😀

Ja kiitos muuten ihan hirmuisesti teille kaikille ihanista onnitteluista ja tsempiviesteistä. Niitä on ollut tosi ihana lukea. Niin ihana tuntea miten te olette aidosti iloisia meidän onnesta <3 Kiitos.