TAKAPAKKIA

27/09/2017

Taas yksi sänkykuva, mutta minkäs sille voi kun elämä pyörii tällähetkellä lähinnä vain siinä. Kuten otsikostakin arvata saattaa, kävi juuri niin kun olin pelännytkin. Hienosti edennyt parantuminen otti takapakkia kun muutamasta kohtaa haavoja iho oli tulehtunut ja auennut.

Kävin eilen haavanhoitajalla joka itsessään jo pelotti ihan kauheasti. Minulla on ollut leikkauksesta saakka haavojen päällä olleet teipit, jotka nyt vaihdettiin. Teippien alta paljastui sitten tämä ikävä homma. Aukileet. Itkin varmaan sen koko ajan lääkärissä. Minun piti katsoa pelin kautta kun haavoista otettiin näytteitä sekä mallia miten kotona haavoja hoitaisin. Hoitaja lohdutteli ettei tässä edes vielä ole kovin paha tilanne, mutta kun olen niin kamalan herkkis!

Kolme viikkoa leikkauksesta ja olo alkoi pikkuhiljaa tuntua normaalimmalta, uskalsin jopa parina päivänä käyttää tavallisia rintiskoita ja nukkua hetken kyljelläni. En osannut odottaa että tilanne voisi mennä enää huonommaksi. Olin edellisiltana rohkaistunut katselemaan hotelleja ja jatkolentoja marraskuiselle Thaimaan matkallemme. Alkoi nimittäin tuntumaan siltä, että ehkä sittenkin ehdin parantumaan ja lähtemään sinne yksin poikien kanssa. Fiilistelin kauniita syyssäitä, tulevaa mökkiviikonloppua ja sitä että sasisin pian taas blogin palautetta henkiin. Sinne meni.

Teippien vaihdon jälkeen kaikkia haavoja taas sattuu ja kirvelee ikävästi ja ihan kävely tekee pahaa. Kaikista pahinta tällähetkellä on kuitenkin tämä apea mieleni. Olen ollut eilisestä lääkäristä saakka ihan maassa ja tosi itkuinen. Sairastelu saisi jo riittää, mutta tiedän että tässä on vielä monen viikon toipuminen edessä. Samalla olen antanut itselleni luvan masistella nyt juuri niin paljon kun on tarvis. Olen ollut yli vuorokauden vain hautauutuneena sänkyyn, joten eiköhän tämä ala pikkuhiljaa riittämään. Sitten voi taas nousta ylös täältä harmaudesta ja yrittää miettiä asioita vähän positiivisemmalta kantilta. Mutta jos nyt vielä hetken velloisi, huomenna taas kurkataan haavojen tilannetta.


KAKSI VIIKKOA LEIKKAUKSEN JÄLKEEN

21/09/2017

Leikkauksestani on nyt jo kaksi ja puoli viikkoa. Niille joilta on mennyt ohi, minulle tehtiin siis rintojen reductioplastia, jossa minulta poistettiin yhteensä kilo rintakudosta ja rinnat sekä nännit muotoiltiin kokonaan uudestaan. Kyseessä on iso leikkaus ja siihen liittyy paljon jälkikäteen tulevia kompikaatioita. Siksi myös sairausloma on pitkä, sillä tämä tosiaan ottaa oman aikansa parantua.

Sen lisäksi että ulkona iholla olevat ankkurin malliset haavat ovat jo itsessään hyvin suuret ja risteyskohtien vuoksi niihin syntyy herkästi aukileita, myös sisällä rinnoissa on massiiviset leikkausalueet kun koko rinta on sisältä villetty auki ja kudosta irrotettu. Niidenkin parantumisessa menee ainakin kolmisen kuukautta – jos mitään komplikaatioita ei synny. Lisäksi kyljissäni on edelleen pienet kipeät reijät, joista parina ekana päivänä meni rintojen sisään dreenit, eli sellaiset putket joiden avulla veri pääsi valumaan rintojen sisältä ulos.

Tähän mennessä olen itse säästynyt aika hyvin kaikelta ylimääräiseltä. Kipuni ovat olleet kuitenkin kovat ja se kyllä vaikuttaa aika paljon päiviini. Särkylääkkeet taas aiheuttavat toisenlaista kipua vatsaan. Kipujen vuoksi on myös hankala nukkua, eikä myöskään pelkästään selällään oleminen tai 24/7 käytettävien kireiden tukiliivien pitäminen auta siihen (tai selkäsärkyihin) ollenkaan. Olenkin ollut melkoisen äkäinen univajeen, tokkurausuuteni ja kipujeni kanssa. Ymmärrän nyt hyvin miksi sairauslomaa kirjoitetaan heti alkuun tuo neljä viikkoa. Jopa ihan Netflixin katsominen saattaa tuntua välillä liian raskaalta.

Kivut tuntuvat päivittäin hyvin erilaisilta. On pistävää, pistelevää, viiltävää, painavaa, puristavaa, jomottavaa, pulputtavaa, kiristävää, polttavaa, kirvelevää ja repivää kipua ja särkyä. Mustelmia saattaa ilmestyä ihan ihme kohtiin ja monta kertaa olen ollut ihan varma että jokin haavoista on auennut. Liikeiden kanssa pitääkin olla todella rauhallinen, eikä mitään mehupurkkia painavampaa saa missään nimessä nostaa.

Viime viikonloppuna jouduin lähtemään kiireen vilkkaa näyttämään itseäni keskellä yötä kirurgille, kun yksi haavaa peittävistä teipeistä irtosi ja alta paljastui todella rujon näköinen ja märkivä haava. Sulamaton tikki sieltä kuitenkin onneksi vaan teki tietänsä ulos haavan kautta, joten mitään hätää ei ollut – vaikka se hyvin hurjalta näyttikin. Nämä ovat juuri niitä yleisempiä komplikaatioita, että sulamaton tikki (jostain syystä ne eivät aina sula) puskee ihosta ulos avaten ihon uudestaan tai että haavan alle saattaa kehittyä mätää täynnä oleva onkalo. Aika hurjiakin juttuja olen nähnyt ja kuullut, joten täytyy uskoa lääkäreitä ja ihan oikeasti ottaa todella chillisti vaan.

Kaikesta huolimatta en voisi olla tyytyväisempi. Lähtisin kivuista huolimatta tähän milloin vaan uudestaan. Tissien lopullisen muodon ja koon näkee vasta noin vuoden päästä, ja toki ne jatkavat elämäänsä senkin jälkeen, ihan kuten mitkä tahansa tissit. Nyt rinnoissa on vielä aika lailla turvotusta, vaikka sekin kokoajan pikkuhiljaa laskee. Vetovoimaa nämä uhmaavat edelleen ja päivieni suurinta hupia onkin ilmakyvyn aikaan hihitellä onnesta soikeana uudelle peilikuvalleni.

Minäkuvasta teistä muutama kyseli, että onko se muuttunut tai tuntuuko nyt jotenkin erilaiselta. Täytyy sanoa että että jos joltain tuntuu, niin tosi hyvältä ja siltä, että tällainen minun kuuluukin olla. Vaikka olen koko aikuisikäni tiennyt omaavani isot rinnat, hätkähdin vielä kolmekymppisenäkin itsestäni otettuja valokuvia – en vaan ikinä muistanut että ne olivat NIIIN isot.

Vanhoja tissejä ei siis ole ollut yhtään ikävä enkä ole tuntenut minkäänlaista identiteettikriisiä. Moni leikkauksessa käynyt on kertonut niska ja selkäkipujen jääneen heti leikkauspöydälle, mutta itselläni ei niin valitettavasti ole käynyt. Tai siis olisi varmasti, jos selällään nukkumisesta ei olisi tullut näitä uusia jumeja. Uutta suorempaa ryhtiä pitää edelleen treenata, sillä vanhasta tottumuksesta olkapäät kääntyvät eteenpäin vaikka painoa ei enää niin paljoa ole.

Enemmän olen vain tosi innoissani. Odotan jo kovasti aikaa kun pääsen näistä tukiliiveistä eroon ja pääsen vihdoin ostamaan kapeaolkaimellisia rintsikoita ihan tavallisista liikkeistä ja mallistoista. Eniten ehkä odotan kuitenkin sitä, kun voin kulkea ihmisten ilmoilla kokonaan ilman liivejä. Ihan free the nipplenä aion pistää menemään aina kun mahdollista 😀 Kerroinkin aiemmassa postauksessa että olen käyttänyt rintsikoita kolmasluokkalaisesta saakka, eli aika monta vuotta tätä onkin odotettu!

Blogi siis päivittyy edelleen normaalia hitaammin, mutta parantuminen onneksi edistyy. Kuitenkin jopa muutamaan sähköpostiin vastaaminen vie ihan voimat, ja niitä sori tiedän että olet saikulla, mutta voisitko ihan äkkiä vain… -viestejä tulee päivässä useampi. Välillä onkin tosi turhauttavaa kun haluaisi tehdä enemmän, ja välillä tekeekin, mutta ihan hetkessä sitä sitten voimat tyrehtyykin. Kaiken kukkuraksi iski vielä flunssa päälle ja puhkeava viisaudenhammaskin tulehtui. Onneksi mieli on kuitenkin iloinen, kaikesta kivusta ja huonosti nukutuista öistä huolimatta. Eli ei ihme että juuri tämä leikkaus parantaa tutkimusten mukaan kaikista eniten potilaiden elämänlaatua.

Oikeastaan vähän yllätyin että niin moni teistäkin oli tätä leikkausta miettinyt, halusi kuulla siitä lisää tai jopa käynyt itsekin siinä. Sanoin aiemmin etten tuskin tästä aiheesta hirveästi kirjoittele, mutta toki jos kiinnostusta näinkin paljon on niin kysykää ihmeessä ja palaan taas aiheeseen kun jotain uutta kerrottavaa tulee.


JUURESRISOTTO JA RUOKAKASSIN ARVONTA

19/09/2017

Kaupallinen yhteistyö – Sannan Ruokakassi

En varmasti ole ainut, mutta veikkasin olevani sieltä pahimmasta päästä. Nimittäin siinä, että olen se joka päivittäin tuskailee ja pyörii tyhjän korin kanssa lähikaupassa ihmetellen että MITÄ ME TÄNÄÄN SYÖDÄÄN?! En ole ikinä ollut kovin hyvä ennakoinnissa ja tämän vuoksi kaupassa tulee käytyä päivittäin. Tiedän että olisi paljon helpompaa suunnitella viikon ruoat etukäteen ja käydä hakemassa ne yhdellä kerralla, mutta en vain ole ikinä oppinut siihen. Monesti olen toivonut että joku tekisi sen puolestani – ja nyt näin onkin päässyt käymään!

Sannan Kauppakassiin tuli hiljattain myös vege-kassi ja kaupallisen yhteistyön merkeissä päätin minäkin testata ensi kerran heidän palveluaan. Hommahan toimii niin, että Sannan nettisivuilta käydään tekemässä tilaus haluamalleen viikolle, sovitaan kassin toimitusaika ja sieltä sitten tosiaan kannetaan kotiin saakka muutama kassi ruokaa resepteineen.

Kasseja on erilaisia, aina nopeasta varttikassista viiden illallisen perhekassiin. Valikoimasta löytyy tosiaan nykyään myös lakto-ovo-vegetaarinen kassi sekä täysin gluteeniton kassi. Valmiiksi mietitityt ateriakokonaisuudet toimitaan aina maanantaisin, ja kasseja toimitetaan tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle ja sen lähialueille, kuten esimerkiksi Tuusulaan ja Nurmijärvelle sekä Tampereelle, Turkuun, Lahteen ja Vaasaan.

Ruokakssin myötä pääsee kokeilemaan ihan uusia reseptejä ja makuja, joten arjen helpottamisen lisäksi se on myös mielestäni tosi kiva puoli tässä palvelussa. Meillä ainakin koko perhe tykkää olla mukana kokkailuissa, etenkin juuri näitä ei niin tuttuja ruokia tehdessä. Olen tosi iloinen miten ennakkoluulottomasti lapset ovat myös maistelleet uusia ruokia, siinä on varmasti auttanut juurikin se että he ovat olleet innoissaan mukana ruoan laitossa.

En ole itse kovin kova kokkailemaan mitään arkiruokia ihmeellisempää. Mutta onneksi yksinkertainenkin voi olla tosi hyvää. Opin vasta kesällä tekemään ekaa kertaa risottoa ja sen jälkeen olenkin ollut ihan koukussa siihen. Risotto kun on kaikista ennakkoajatuksista poikieten tosi helppo tehdä, ja mikä parasta, sitä voi varioida ihan loputtomiin.

Eilen kokkailtiin koko perheen voimin syksyyn ihanasti sopivaa juuresrisottoa, siitä tuli ehkä paras ruoka mitä olen koskaan tehnyt! Ihan mielettömän ihanan värisen ruoan lisäksi sen raaka-aineet ovat edullisia ja se valmistui todella helposti ja nopeasti.

Juuresrisottoni on myös ehdollolla Sannan Ruokakssin yhdeksi ateriaksi marraskuun kassiin. Mikäli tämä herkullinen resepti mielestänne kuuluisi paljastaa muillekin, kommentoikaa alle. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan vapaavalintainen Sannan Ruokakassi!

Lisäksi kaikki uudet tilaajat saavat nyt viiden päivän Perhekassin alennuksella sekä kaupan päälle vielä blogin lukjat saavat Microplanen raastimen, tästä pääset tilaamaan kassin alennettuun hintaan.

Arvonnan säännöt


AU NATUREL – MELKEIN

18/09/2017

Näissä kuvissa olen meikitön ja hiukset laittamatta, eli täysin luonnollinen – vaiko sittenkään?

Olen aina ollut luonnollisuuden puolestapuhuja. Mielestäni esimerkiksi meikittömät kasvot ovat kauniimmat kun paksun pakkelin alla olevat. Kauneus on kuitenkin katsojan silmissä ja tämä on vain minun mielipiteeni. Samaan aikaan mietin, että olenko vähän tekopyhä ajatusteni kanssa.

Sillä vaikka näissä kuvissa olen luonnollisimmillani, on minulla kuitenkin tatuointeja, vaalennetut hiukset, värjätyt kulmat ja kestotaivetuetut ripset. Lisäksi kasvoillani käytän hedelmähappokuorintaa sekä ihon väriä tasoittavaa seerumia. Poistan ihokarvani, syön rusketusta edistäviä kapseleita ja jestas, minulle on hiljattain tehty iso plastikkakirurginen toimenpide (vaikkakin terveyssyistä). Ei kuulosta enää niin kovin luonnolliselta eihän?

Mutta mitä sitten? En ole kuitenkaan tatuoinut kasvoihini pisamia tai uusia kulmia, ottanut täyteaineita, muokannut piirteitäni, minulla ei ole pidennyksiä, lisäkkeitä – mitään ylimääräistä. Mutta edelleen, mitä sitten vaikka olisin? Kenen asia on sanoa että luonnollisuus olisi parempi? Missä menee luonnollisuuden raja ja kenen oikeus se on määrittää?

Ihmisiä arvotetaan nykyään mitä kummallisimmilla tavoilla, liittyivätpä ne sitten vaikkapa vanhemmuuteen, koulutustasoon tai ruokavalioon. Teit niin tai näin, niin aina jonkun toisen mielestä toinen tapa olisi parempi. Sama pätee luonnollisuuteen ja muihin ulkonäköasioihin.  Myönnän kuitenkin tähän samaan syssyyn, että olen myös itse välillä sortunut yhtä mustavalkoiseen ajatteluun.

Lopulta kuitenkin vain meillä itsellämme on väliä. Eli vastaus mitä sitten kysymykseen on että ei mitään. Sillä ei ole mitään väliä että oletko ikinä värjännyt hiuksiasi vai käytätkö viidettä vuotta putkeen pidennyksiä. Sillä ei ole mitään väliä että käytätkö vain huulirasvaa vai teetkö tunnin countouria. Sillä ei ole mitään väliä, niin kauan kun se tuntuu sinusta hyvältä ja oikealta ja teet asioita itsesi vuoksi, etkä muiden.

Olen blogissa puhunut vuosien ajan itsensä hyväksymisestä ja rakastamisesta. Se ei kuitenkaan sulje pois itsestään huolta pitämistä. Kampaajalla käynnillä voi olla suuri muutos mielialan parantamiseen, vaikka hyväksyisikin itsensä myös maantienharmaamanavarpusena. Itsestään voi pitää huolta monella tavalla, ja kannattaakin. Se voi olla vaikkapa lenkillä käyntiä, lempimusiikin kuuntelemista, terveellisesti syöntiä tai häiritsevien silmäpussien poisto. Elämänlaatua voi parantaa pienillä arkea helpottavilla asioilla eikä siihen ole muilla mitään sanottavaa – oli se sitten luonnollista tai ei. Ja joskus se voi vaatia paljon isommankin operaation.

Kävin reilu pari viikkoa sitten Töölöläisessä Hoitola Impressessä YUMI-ripsienkestotaivutuksessa. Ihan siitä syystä että halusin leikkaukseni jälkeisenä aikana näyttää edes vähän freesimältä. Tiesin etten tulisi meikkaamaan ja kulkisin päivät pitkät vain kotona pyjamassa. En tehnyt sitä kenenkään muun kun itseni takia, ihan vaan että minulla olisi kivempi olla. Koen että myös tällaisilla pienillä asioilla voi olla vaikutusta paranemisprosessiini. Ja uskonkin että sillä on ollut.

Tämän ripsitaivutuksen myötä päätimme Impressen kanssa aloittaa blogiyhteistyön, jossa minä käyn testailemassa heidän hoitojaan ja raportoin niistä sitten teille. Seuraavaksi menen elämäni ensimmäiseen hampaiden valkaisuun. Samalla jatkan oman luonnollisen hiusvärini kasvattelua.  Ja samaan aikaan kylppärin kaapissa odottelee muutaman pesun kestävä oranssi suoraväri… Ihan vaan koska haluan, koska se saa minut hyvälle mielelle ja näin ollen tekee minulle hyvää – luonnollista tai ei.

ps. Olen tykännyt tuosta kestotaivutuksesta tosi paljon, se on pysynyt hyvänä laitosta saakka ja sen kuuluisi kestää noin kaksi kuukautta. Ihan mahtava vaihtoehto tälläisille suoraripisisille jotka eivät kuitenkaan tahdo syystä tai toisesta ripsipidennyksiä laittaa. 


MY WEDDING DRESS

17/09/2017

Edellisissä hääpostauksissa mekkonikin on jo vilahdellut useaan otteeseen, mutta halusin kertoa siitä vielä vähän erikseen. Päädyin suunnittelemaan mekon itse ja teettämään sen mittatilaustyönä. Apuun riensi taitava Batel, jonka Batel Boutique tekee niin valmista mallistoa että mittatilaustöitä ihan suunnitteluasteelta lähtien. En ehtinyt tapamaan Batelia etukäteen, vaan lähetin hänelle inspiraatiokuvia ja viestiemme perusteella hän sitten piirsi luonnoksen ja valmisti mekon minulle.

Tai itseasiassa häämekkoni ei edes ole mekko, vaan se kostuu kahdesta eri osasta. Yläosa on pitsistä valmistettu body ja alaosa satiininen hame. Body on selkäpuolelta vähän avoimempi ja niin pääntietä kun hihojen suotakin koristaa kauniit käsin ommellut pitsit. Hihat bodyssä olivat hyvin läpikuultavat ja niissä toistui harvakselteen myös sama pitsikuvio mikä paita-osassakin. Aluksi senkin piti olla täysin läpikuultava, ainoastaan pitsit peittivät kriittisimpiä kohtia, niin etteivät rintaliivit näkyneet. Yläosa jäi silti kovin paljastavaksi ja loppumetreillä päädyimme lisämään paita-osaan nuden värisen vuoren. Bodyn tavoin haaroissa oli siis neppari, joten yläosa pysyi hyvin paikallaan, eikä tullut hameen alta kuten tavallisen paidan kanssa olisi voinut käydä.

Hameen pituutta myös pähkäilin jonkun verran ja senkin suhteen päädyttiin viime metreillä toiseen ratkaisuun. Alunperin midi-mittaiseksi kaavailtu hame saikin jäädä vähän pidemmäksi, nilkkapituiseksi. Se toi mielestäni asuun enemmän juhlantuntua, olematta kuitenkaan ihan liian juhlava, mitä taas maata hipova helma tai laahus olisi ollut. Mekon alla on vain pieni vuori, eli mekko laskeutuu kauniisti suoraan alaspäin.

Olen tosi tyytyväinen asuuni ja Batel teki tarkkaa työtä ommellessaan pitsejä pala kerraan pukuuni. Jos jotain kuitenkin olisin tehnyt toisin (jos aikaa olisi ollut enemmän), niin olisin käynyt sovittelemassa erilaisia ja mallisia pukuja. Kartoittanut omia suosikkejani myös niin että mikä ei vain miellytä omaa silmääni vaan että mikä oikeasti sopii parhaiten omalle vartalolleni. Visioni olisi saattanut tässä tapauksessa ollut vähän erilanen, tai sitten ei – sitä ei voi tietää. Satiini kankaana oli sateisena päivänä myös riski, sillä jokaikinen sadepisara näkyi kankaassa. Toisaalta taas satiini liikkui kauniisti ja toi asuun sitä rentoutta jota puvulta kaipasinkin.

Mitään koruja vihkorosmuksen lisäksi minulla ei ollut. Batel tekee myös pientä omaa korumallistoaan ja olin ostanut häneltä pienet korvikset, mutta siinä aamun tohinassa ja jännityksessä unohdin kokonaan laittaa ne. Kenkinä minulla oli koko päivän jalassa valkoiset nahkaiset Vansin old skool tennarit. Myös Oskulla ja lapsillamme olivat samaiset kengät mustina. Omiin kenkiini vaihdoin vain naruiksi valkoset satiininauhat.

Sain oman pukuni bloginäkyvyyttä vastaan, joten en ihan osaa tarkasti sanoa mitä se olisi tullut maksamaan. Kuitenkin selvitellessäni sekä valmiiden pukujen että ompelijalla teetettävien pukujen hintoja ne liikkuvat yllättäen aika samoissa summissa. Etenkin jos haaveissa on vähän yksinkertaisempi puku, kuten minulla, saattaa sen teettäminen tulla jopa halvemmaksi. Lisäksi silloin saa juuri sellaisen puvun mitä haluaa, eikä samanlaista tule ihan heti vastaan.

Toki myös valmiista puvuista voi muokata vielä omanlaisensa. Minun vinkkini onkin lähteä kartoittamaan eri vaihtoehtoja ennakkoluulottomasti ja ajan kanssa. Esimerkiksi lokakuussa Love Me Do- messut ovat oiva tilaisuus tähän, myös Batel Boutique on siellä mukana laseeramassa uuden mallistonsa.

Edellinen postaus hääpuvun suunnittelusta löytyy täältä.

KUVAT TEEMU HÖYTÖ