5 MYYTTIÄ BLOGGAAMISESTA

23/05/2017

1. Bloggaaminen ei ole oikeaa työtä

Tarua. Ammattibloggaajan työ on ihan oikeaa työtä siinä missä mikä tahansa muukin oikea työ. Moni bloggaaja tekee työtä toiminimen kautta ja vaikka työajat saa pääosin päättää itse, kertyy työtunteja vuorokauteen usein normaalia työpäivää enemmän. Kuten yrittäjillä yleensä, palkallista lomaakaan ei ole. Blogin kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi työhön kuuluu muunmuassa kuvien muokkaamista, postausten ideointia, yhteistöistä sopimista ja niiden ideoimista, myyntityötä, erilaisia palavereja ja tapaamisia, erilaisiin tilaisuuksiin osallistumista sekä muun somen päivittämistä. Työaikojen ja paikkojen osalta bloggaaminen on hyvin vapaata työtä, mutta vaatii myös paljon vastuunottoa.

2. Mitä suositumpi blogi, sitä pinnallisemmaksi se muuttuu

Totta. Usein kuulee sanottavan, että jollain suositulla bloggaajalla on noussut menestys päähän, ja blogi sen myötä pinnallisemmaksi. Usein kyse on kuitenkin siitä, että kymmenien ja taas kymmenien tuhansien silmäparien seuratessa joskaista tekemistäsi ja juorupalstojen villiäkin villimpien tarinoiden sekä kiusaamisen ja haukkumisen takia on yksityisyyttä rajattava. Kun blogi kasvaa suosituksi myös negatiivisen huomion määrä kasvaa, silloin on pakko suojella itseään sekä läheisiään rajaamalla aiheita.

3. Bloggaajat saavat kaiken ilmaiseksi.

Tarua / Totta. Bloggaajille lähetetään kotiin kaikenlaista pientä tavaraa, kosmetiikkaa, elintarvikkeita, kodin pientavaraa – usein pyytämättä ja sellaista, jota vastaanottaja ei välttämättä tarvitsisi. Yhteistöihin liittyvät tavarat eivät kuitenkaan ole ilmaisia, jos niitä vastaan sovitaan somenäkyvyydestä, silloin bloggaaja maksaa ne omalla työllään. Kaikista muutamaa kymppiä arvokkaimmista tavaroista bloggaaja maksaa myös veroja.

4. Bloggaajat mainostavat mitä tahansa rahasta

Tarua. Yhteistyöt mietitään tarkkaan ja niin että ne oikeasti sopivat bloggaajan tyyliin ja omaan arvomailmaan. Päälle liimmattu tai bloggaajalle sopimaton yhteistyö paistaa läpi ja se on haitallista niin bloggaajalle kun mainostajallekkin. Sovitusta yhteistyöstä voi myös kieltäytyä, jos huomaa tuotteen olevan sittenkin sellainen jonka takana ei voi seisoa. Bloggaajia sitoo myös journalistin ohjeisiin perustuvat eettiset ohjeet, jotka kieltävät muunmuassa harhaanjohtamisen sekä piilomainonnan.

5. Kuka tahansa voi alkaa ammattibloggaajaksi

Tarua / Totta. Kuka tahansa voi perustaa blogin, mutta tehdäkseen siitä itselleen ammatin tarvitaan myös kiinnostusta, aikaa, sitoutuneisuutta, asiantuntemusta, halua ja rutkasti hyvää tuuria.


AAMU-UINNILLA

19/05/2017

Harvoin sitä tulee herättyä ennen kuutta aamulla ja lähdettyä uimaan. Tänään tein kuitenkin niin, ja voin luvata, ettei kerta jää viimeiseksi. Mikä ihana startti päivälle! Aamu oli tänään lämmin, mutta hyvin sumuinen. Oikeastaan taianomainen. Tuli tosi raikas ja rentoutunut fiilis aamu-uintien ja saunan jälkeen.

Asutaan ihan uimastadikan vieressä, mutta siitäkin huolimatta ei siellä tule yleensä kesän ainaka käytyä kun muutaman kerran. Seuraavaksi ostan kausikortin ja alan käymään siellä säällä kun säällä, vesi kun on aina kuitenkin lämmintä, ja tänään tuli huomattua, että ei siihen uimiseen aina aurigonpaistetta tarvitse.

Nyt kuitenkin aurinko paistaa ja lämmittää, ja kummasti se viikonloppu alkaa täyttyä kaikilla ihanilla kesätekemisillä. Seuraavaksi juhlitaan kaverini kolmikymppisiä ja huomenna vähän jäätelöhommia.


NE TÄRKEIMMÄT TUOKSUT
(SISÄLTÄÄ ARVONNAN!)

17/05/2017

Elämässä pitää olla värejä, räiskyvyyttä, tuoksuja, makuja ja ääntä. Vaikka olen yksinkertaisuuden ystävä, ja mielestäni vähemmän on aina enemmän, ei yksinkertaisuus ole kuitenkaan yhtään tylsää tai laimeaa. Päinvastoin. Yksinkertaisuuden avulla pystyy korostamaan jotain tiettyjä, tärkeimpiä juttuja. Juuri niitä parhaimpia ja tärkeimpiä värejä, tuoksuja ja makuja. Kaupallisessa yhteistyössä LV:n kanssa lähdin miettimään tätä ideologiaa vähän syvemmin.

Nimittäin, tarvitseeko jokaisen päivittäin käytettävän tuotteet aina tuoksua? Ja jos se ei tuoksu, onko se  jotenkin tylsä? Oma vastaukseni molempiin kysymyksiin on ehdottomasti, että ei. Hajusteyliherkkyydestä on puhuttu viime vuosina paljon, ja ehkä sen takia hajusteettomat ja hellävaraiset tuotteet mielletäänkin lähinnä vain allergisille. Uskon kuitenkin, että tuoksukuroman keventäminen tekisi ihan hyvää meille kaikille, allergoihin tai yliherkyyksiin katsomatta.

Oma päiväni alkaa usein suihkulla. Suihkussa käytän suihkusaippuaa, kuorintavoidetta vartalolle ja kasvoille, kasvojenpuhdistusgeeliä, shampoota, hoitoainetta sekä keltaista väriä pois taittavaa toista hoitoainetta. Suihkun jälkeen rasvaan itseni ja kasvoille käytän kasvovettä, silmänympärysvoidetta ja kasvovoidetta. Deodoranttia käytän kaksin kappalein, ensin roll’onia ja päälle vielä suihkutettavaa. Hiuksiin tulee kosteuttavaa öljyä, tyvikohottajaa, lämpösuojaa, tekstuuria lisäävää tuotetta, kiiltosuihketta sekä hiuslakkaa. Kaikkia näitä tuotteita saa jonkin hajuisina.

Sitä ei tule ehkä aina mietittyä, että vaikka useissä päivittäin käyttämissämme tuotteissa on hyvä ja hyvinkin mieto tuoksu, ne kaikki yhdessä saattavat olla melkoinen sekamelska. Lisäksi monissa meikeissä on myös lisätty tuoksua ja päälle vielä sitten se lemppari hajuvesi. Kaikkia tuotteita ei toki tarvitse vaihtaa täysin hajusteettomiksi, mutta karsimalla muutamia ”turhia” tuoksuja pois, saa vaikkapa juuri sen oman lempihajuveden erottumaan ja korostumaan paremmin.

Olen nyt reilun viikon korvannut osan tuoksuvista tuotteistani LV:n tuoksuttomilla tuotteilla. Käytän kyllä muutenkin sekaisin hajusteettomia ja hajustettuja tuotteita, mutta nyt tein tämän kokeilun oikein ajatuksen kanssa. En ollutkaan aimmin tullut huomioineeksi, kuinka moni päivittäin käyttämistäni tuotteista kuitenkin sisältää jotain tuoksuja. Osa luonnollisesti ja osassa lisättynä. Se määrä oli todella yllättävä! Kun vähensin tuoksujen määrää, huomasin juurikin esimerkiksi sen, miten hyvältä ja raikkaalta pieni suihkaus hajuvettä tuksuukaan pitkin päivää ihollani. Luulen, että aiemmin se on peittynyt vaikkapa kookosvoiteeni tai hiuksistani tulevan tuoksun alle. Tajusin myös, että mitä järkeä on käyttää kallista hajuvettä, jos se ei edes muun tuoksukuorman alta erotu?

Päivittäin minulla on ollut käytössä LV:n Kasvoseerumi, joka kosteuttaa ja silottaa ihoa sekä häivyttää ryppyjä. Olen käyttänyt sitä LV:n Kosteuttavan päivävoiteen alla ja nämä yhdessä ovat myös hyvä todella pohja meikille. Kasvovoiteessa on myös aurinkosuojakerroin 15, joten voiteen rauhoittava ja kosteuttava koostumus suojaa lisäksi ihoa. Koko perheen käytössä on ollut myös LV Perusvoide, joka sopii perusrasvailun lisäksi vaikkapa herkkien kasvojen meikinpoistoon. Rasvaisempaa LV Perusvoide Plussaa olen taas käyttänyt kuiviin kantapäihin. Lempituotteeksi on myös jo muutaman käyttökerran jälkeen noussut kasvojen Kuorintavoide, joka on juuri sopivan hellä, mutta silti tehokas. Sarjaan kuuluu lisäksi vielä puhdistusgeeli sekä misellivesi, jotka molemmat ovat oikein hyviä meikin puhdistukseen ja jättävät ihon ihanan tasapainoisen tuntuisiksi.

LV on ainakin itselleni jo ihan pikkutytöstä saakka tuttu, suomalainen brändi ja kaikki LV:n kasvotuotteet valmistetaankin Suomessa. Kaikki LV-tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia ja ne on kehittetty yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa, ja niille on myönnetty Allergiatunnus. Tuotteet on kehitelty erityisesti herkälle iholle ja ovat kaikki erittäin kosteuttavia, mutta ne sopivat toki erittäin hyvin myös ihan tavalliselle iholle ja meille, jotka haluavat käyttää simppeleitä, hyviä, luotettavia tuotteita ja vähentää perässämme pöllähtävien tuoksujen sekamelskaa.

Myös teillä on mahdollisuus päästä kokeilemaan näitä tuotteita! Arvon kolme LV:n tuotepakettia! Kerro alas kommentteihin, mikä on sinun lempituoksusi, niin olet mukana arvonnassa! Arvonta päättyy 24.5.

Niin ja se oma lempituoksuni muuten on puhdas pyykki. Onneksi sitäkin saa nykyään hajuvetenä! 😀


KESÄLISTA 2017

16/05/2017

Koska ulkona vihertää kesäisesti, aurinko lämmittää ja olen selvästi hyvin vihetynyt listoihin, on aika kirjata perinteinen kesätekemiset-lista! Minusta on hauska aina kesän alussa listata asioista, mitä tahdon ehdottomasti tulevana kesänä tehdä. Elokuun lopulla voi sitten katsoa, että mitkät rastit tuli suoritettua ja mitä kaikkea uutta ja yllätäävään listaan myös tuli.

Kesällä 2017 haluan:

– matkustaa kavereiden kanssa rantalomalle
– matkustaa lasten kanssa kaupunkilomalle
– mökkeillä
– nukkua teltassa rannalla
– pyöräillä paljon
– hengailla rannalla
– hengailla puistoissa
– syödä kiloittain vesimeloonia, mansikoita ja mustikoita
– ruskettua ja saada paljon pisamia
– myydä kirppiksellä
– pussailla
– käydä vumeissa
– veneillä / purjehtia
– nukahtaa ulos
– kasvattaa jotain syötävää viljelylaatikossa
– käydä jossakin Helsingin edustan saarista
– saunoa
– juoda hyvää viiniä
– käydä festaireilla (sideways, visio, flow ja ehkä joku jossain ulkomailla)
– sienestää ja marjastaa
– seikkailla
– löytää uusia paikkoja
– uida metsän keskellä lamessa
– grillata
– opettaa elvis ajamaan ilman appareita
– käydä stadikalla
– vaalentaa lisää hiuksia
– kastua sateessa
– viettää päivän sängyssä
– tutustua uusiin ihmisiin
– relata

Mitäs kesäsuunnitelmia teillä on?


VIIKONLOPUN PARHAAT

14/05/2017

– Kookospallojen leipominen porukalla
– Uudet tuttavuudet
– Autossa musan kuuntelu täysillä
– Liian söpö Ibe ja keikka
– Ei liian vakava rakkausjuttu
– Puistoskumpat ja yli lipuvat kuumailmapallot
– Toisen tekemä ruoka
– Äitienpäiväkahvit suvun kesken
– Kävely aurinkoisessa Eiranrannassa
– Juustonaksuja äidin sohvalla
– Onnellisuus ja riittävyyden tunne
– Hitaat aamut
– Itse tehty kauralatte
– Tings bassoradiolta
– Olohuoneen täyttävä aurinko ja erikoiset varjot
– Itselleen nauraminen
– Seljankukka, rosepippuri, neilikka, grieppi gt
– Pyöräily yöllä
– Söpöt hymyt ja katseet
– Odotus, kutkutus, jännitys
– Kaikun ja Siltasen poket
– Privat räppituplausvideot
– Maailman ihanimmat ja hauskimmat lapset
– Vieressä nukkuminen
– Yksin nukkuminen
– Herääminen ilman herätyskelloa
– Jutteleminen
– Hetkessä eläminen
– Vapaus