Minulla ei ole ikinä ollut, muutamaa kertaa lukuun ottamatta kaupassa itse liimalla laitettavia, tekokynsiä. Olen oikeastaan vähän ihmetellyt kokoajan lisääntyviä kynsisalonkeja ja niissä istuvia asiakkaita. Mielikuva akrylli -ja geelikynsistä on ollut muovinen, hankala ja kallis. Eikä asiaa ole auttanut ystäväni, joka kutsuu kyseisiä kynsiä munakynsiksi. Liittyy siis jotenkin pornoteollisuuteen. Sillä alalla työskentevillä kun on ilmeisesti hänen ajatuksensa mukaan kyseiset kynnet.

Pikkuhiljaa ystäväpiirissäni kuitenkin kynsien laittaminen alkoi yleistymään. Oikeastaan niitä näkyi tosi monella, teineistä vanhempiin naisiin. Aivan hurjan pitkistä ja hengenvaarallisen näköisistä raatelukynsistä  kauniisiin, elegantteihin jopa ihan lyhyisiin kynsiin.

Omat kynteni ovat lähinnä aina näyttäneet samalta kun viisivuotiaan, itse juuri lakkaamaan oppineen (kaksi viikkoa sitten), lapsen kynsiltä. Sen lisäksi että olen laiska lakkaamaan ja poistamaan vanhat lakat, kynteni ovat paperimaista jonka takia ne katkeavat ja lohkeavat helposti. Ellen ole ehtinyt niitä ensin pureskelemaan.

Eilen kuitenkin päätin, että nyt testaan niitä kynsiä. Sain ajan vielä samalle illalle ja nyt sormenpäitäni koristavat tällaiset munakynnet. Kynnen malli on vähän villi, mutta väri taas herkkis. En ole kokenut ikinään olevani mikään ”kynsityyppi”, mutta tykkään näistä tosi paljon. Tulee jotenkin elegantti ja hieno-nainen olo 😀

En tiedä yhtään kuinka usein näitä pitää käydä huoltamassa, mutta eiköhän sekin selviä aikanaan. Vähän myös pelottaa, jos lyön kynnen johonkin ja koko oma kynsi irtoaa samalla. Toivotaan kuitenkin, ettei mitään vakavia onnettomuuksia kynsien kanssa tapahdu. Yllättävän hyvin tekstailu, farkkujen jalkaan vetäminen ja muut arkiset asiat, joihin ei ole lyhyiden kynsien kanssa kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, onnistuvat.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Jos olet nähnyt minua viime kesänä kaupungilla, olen todennäköisesti huristanut ohi pyörällä. Tein nimittäin keväällä yhden elämäni parhaimmista hankinnoista, minulle tuli Pelago. Olen varmaan viimeksi lapsena pyöräillyt yhtä paljon, kun tänä kesänä. On sillä vaan eroa, kun alla on hyvä ja kaunis pyörä, tekee sillä mieli mennä ihan joka paikkaan.

Muistattekin ehkä viime keväisen pohdintani tulevasta pyörästä. Halusin jotain simppeliä, kivan näköistä ja laadukasta. Näin ollen monen illan googlailun jälkeen päädyin Suomalaisen Pelagon pyöriin. Kävin vielä Helsingin liikkeessä koeajamassa kolmea eri mallia ja lopulta ihastuin päätä pahkaa sitten tähän kaupunkiajoon suunniteltuun Brooklyn-malliin.

Brooklyn on yksinkertainen ja klassinen malli. Yllätin jopa itsenikin ja valitsinkin mustan värin sijasta tuon kauniin harmaanvihreän sävyn. Minttuiseksikin moni on sävyä sanonut, ja sehän sopii! Lisävaihteita en kokenut tarvitsevani ollenkaan, mutta lisävarusteeksi otin sitten niin etu – että takapakkarinkin. Takapakkarin asennus on vain unohtunut. Tuossa etupakkarilla olen pitänyt myös Pelagon valikoimasta löytyvää koria, joka onkin osoittautunut todella tarpeelliseksi.

Tänä kesänä olen siis pyöräillyt oikeastaan ihan joka paikkaan, säässä kun säässä. Ihan muutamia kertoja olen pakon sanelemana jännänyt pyörän kotiin. Ja poikien kanssa ollaan sitten tietysti kuljettu laatikkopyörällä. Tosin, tuo etupakkari kun kestää 15 kiloa, niin Elvis on saanut välillä matkustaa siinä E.T.-tyyliin, jos olen vienyt poikia vaikkapa isälleen.

Rakastan myös yli kaiken tuota nahkaista Brooksin satulaa, joka kuuluu kaikkiin Pelagon pyöriin. Nahka on muutaman kerran kastunut sateessa, mutta onneksi se on vain patinoitunut kauniisti. Nahkainen satula muotoutui myös nopeasti juuri sopivaksi.

Talvipyöräilyä olen aina vähän pelännyt, joten nastarenkaiden sijasta pyörä todennänköisesti joutuu varastoon ensilumen tullessa. Olenkin jo vähän valmiiksi tuskastellut, että mitäs sitten talvella. Ehkä hankin potkukelkan 😀 Tai sitten suosiolla testaan niitä nastarenkaita.

Kuten siis arvata saattaa, olen ollut uuteen pyörääni todella tyytyväinen. Tässäkin asiassa suosittelen ehdottomasti vähän panostamaan laatuun, mielummin kun ostamaan uuden pyörän muutaman vuoden välin tai pahimmassa tapauksessa hylkäämään sen kellarin perälle tai pihalle, kun sillä ei ollutkaan niin hyvä ajaa. Joten jos pyörän hankinta on nyt tai tulevana keväänä ajankohtainen, suosittelen ehdottomasti koeajamaan Pelagot. Tämä Brooklyn-malli on tosiaan suunniteltu enemmän leppoisaan kaupunkiajeluun, mutta kyllä tällä yksivaihteisella sellaisen kymmenen kilsan työmatkankin taittaa.

*Pyörä saatu bloginäkyvyyttä vastaan Pelagolta

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Yhteistyössä Old El Pason kanssa ajattelin jakaa teille muutaman helpon ”reseptin” vaikkapa arki-iltoja pelastamaan. Niin minä, kun pojatkin, tykätään tosi paljon mexikolaisesta ruoasta ja etenkin erilaisista tortilloista. Ne ovatkin yleensä meillä sellaista vähän parempaa viikonlopun ruokaa. Ai miksi? No koska niiden tekeminen on niin työlästä. Pitää paistaa ja pilkkoa ja silputa. Tai niin ainakin kuvittelin ennen.

Kunnes tajusin, että tortillojen avulla voi pelastaa kiireisimmänkin päivän. Meiltä kun jääkaapista useasti löytyy edellispäivän pastakastakkeen tai salaatinjämät jääkaapista. Niillä pääsee nimittäin jo pitkälle, vähän salsaa sekaan ja kenties joku jääkaapista löytyvä vihannes paloiksi ja tortillan päälle – illallinen on valmis!

Omaan makuun juurikin tuollainen tulisen kastikkeen ja salaatin kombo on lemppari. Tällä kertaa jääkaapissa oli vain eilisen featsaalatin jämät. Eli salaattia, sipulia, kurkkua ja fetaa sekaisin, jokossa vähän mustapippuria, oliiviöljyä ja balsamicoa. Kastikkeen sitten taas saa tehtyä todella nopeasti soijarouheesta ja valmiista taco-mausteesta. Laitoin muutaman desin soijarouhetta kattilaan, päälle saman verran vettä ja yksi maustepussi joukkoon. Annoin kastikkeen porista viitisen minuuttia ja vetäytyä sen jälkeen toiset viisi minuuttia. Joukkoon voi halutessaan vielä laittaa mitä vaan kaapista löytyy, salsaa, tomaattia, sipulia, paprikaa, juustoa tai vaikka porkkanaraastetta.

Tacoissa ja tortilloissa on vielä se kiva, että jokainen voi kasata itselleen mieleisen annoksen. Lapset etenkin tykkäävät siitä tosi paljon. Nyt testattiin ekan kerran näitä Old El Pason Stand ’N’ Stuff Mini-tortilloita ja olen varma, että jatkossakin syödään niistä. Pikkuisiin torttoilihin mahtuu juuri sopivasti täytettä ja syöminen on paljon siistimpää kun lettu-mallisten tortillojen kanssa. Lastenkin on helppo niitä täyttää, sillä veneen malliset tortillakupposet pysyvät itsekseen pystyssä.

Sen lisäksi, että ruoanlaitto ei voisi tästä helpommaksi ja kivaksi yhdessätekemiseksi mennä, olen tosi iloinen siitä, että näin saa myös jääkapissa olevat, useasti muuten roskikseen päätyvät, ruoantähteet käytettyä. Pastakastike tai linssimuhennos muuttuu helposti vaikkapa papuja, salsaa tai taco-maustetta lisäämällä tex mex teemaan sopivaksi.

Mitä teillä muuten yleensä laitetaan tortilloihin? Onko teilläkin aiemmin mielletty ne enemmän sellaiseksi viikonloppu ruoaksi? Entäs löytyisikö teidän omasta jääkaapista juuri tällä hetkellä täytteet helppoon tortillaan jos aikaa sen tekemiseen olisi maksimissaan 15 minuttia? 😀

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ja niin minusta tuli kolmekymppinen.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ekaa luokkaa on takana nyt kuukausi. Koulun alku on ollut täynnä kommelluksia ja suuria tunteita. On hurjaa lähettää lapsi ikäänkuin selviytymään ihan itsekseen. Uudella, lähes neljänkymmenen oppilaan luokalla, ei ollut entuudestaan kavereita. Näihin uusiin lapsiin tutustuminen ei käynytkään yhtä vaivattomasti kun vuosi sitten eskarissa. Voi vain kuvitella miltä tuntuu ensin olla yksi ryhmäsi suosituimmista lapsista ja seuraavana hetkenä sinulla ei olekaan ketään kaveria. Olet vieraassa ja täysin uudessa ympäristössä, kaikki toimintatavat pitää opetella ja omaksua, et saa ääntäsi aina kuuluviin. Sinua jännittää, pelottaa, tunnet itsesi ulkopuoliseksi, yksinäiseksi, olet hukassa, tavarasi ovat hukassa, tunnet ettet osaa mitään. Voin kertoa, että muutamia kyyneleitä on vieritelty täällä puolin ja toisin.

Sitten on myös ollut niitä ilon hetkiä. Kun vihdoin pääseekin mukaan siihen jalkapallopeliin. Kun uudet kaverit odottavat seuraavana aamuna koulun pihassa. Kun tekee ekan kerran kepposia kavereiden kanssa. Kun tuntee että on valmis kulkemaan yksin koulusta kotiin. Kun läksyt ovat ihan lällyjä.

Olen tässä myös huomannut, että vanhemmuudesta tulee oikeastaan vaikeampaa kun lapset kasvavat. Hötkyilyn, hoitamisen ja hoivaamisen tilalle tulevat niin suuret tunteet, etten ole samanlaisia ennen kokenut. Huoli, suru, epävarmuus, riittämättömyys, pelko, paniikki, henkinen väsymys. Mutta näiden lisäksi vielä vahvempi onni ja rakkaus.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.