MUN ELÄMÄ, MILLOIN SIITÄ TULI NÄIN…

30/06/2016

Processed with VSCO with hb2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb2 preset

Viikko sitten sain uutisen, jonka alan tajuamaan oikeastaan vasta nyt. Silti edelleen koko ajatus tuntuu jotenkin oudolta. Minä pääsin kouluun. Minusta tulee opiskelija. Ja ennenkaikkea, minusta tulee journalisti. Tai jotain sellaista.

Jatko-opiskelut ovat lykkääntyneet oikeastaan parista syystä. Ensinnäkin, blogin kanssa on ollut niin hyvä meininki ja töitä sen puolesta riittänyt enemmän kun tarpeeksi. Mielessä on ollut myös pari isoa projektia, jotka olisivat tarvinneet paaaljon aikaa ja töitä toteutuakseen. Ja viimeiseksi, ehkä se suurin syy, en ole ollut ihan varma, että mihin sitä sitten loppujen lopuksi tahtoisin edes opiskelemaan. Onko muka kolmekymppisenä jo pakko tietää, että miksi isona tahtoo?

No, oikeastaan en tiedä sitä vieläkään, mutta suunnilleen kuitenkin. Journalismin opiskelua aloin itseasiassa miettimään vasta viime talvena. Sitä ennen olin muutaman vuoden pyöritellyt mielessä muunmuassa visuaalista markkinointia ja kulttuurintuotantoa. Luulen, että se, etten ollut kuitenkaan ihan varma näistä, vaikutti alitajuisesti minuun siten, että muunmuassa unohdin vuosi sitten hakea näihin kouluihin ajoissa. Silloin se toki vähän harmitti, mutta nyt ymmärrän että se oli onni. Näin sen kuuluikin mennä.

Nuorena haave-ammattini olivat näyttelijä, uutisankkuri ja lento-emäntä. Kun ylä-asteella tajusin, että uutistenlukijat olivat toimittajia, ei se enää kiinnostanutkaan. Mielikuvani toimittajasta kun silloin oli silmälasipäinen, muistilehtiö kädessä ja pitkä kamelinruskea trenssitakki päällä paikasta toiseen juokseva mies. Näyttelijän urakin jäi vain harrastetasolle. Päätin siis tähdätä matkailu-alalle ja valmistuinkin merkonomi-matkaliluvirkailijaksi. Lento-emännän hommat kuitenkin jäivät, kun sain vikana opiskeluvuotena vakkaripaikan hotellin respasta ja pääsin sitä kautta myös opiskelemaan töiden ohella hotelli-alan esimiehen tutkintoa. Kerran kuukausipalkalle päästyäni ei takaisin opintotuille siirtyminen enää houkutellut.

Kolme vuotta hotellielämää riitti. Parikymppisenä minulla oli burnout ja vatsahaava. Tykkäsin siitä että minulla oli vastuuta ja tiesin olevani hyvä työntekijä. En kuitenkaan tykännyt siitä bisnesmaailmasta, missä ahkeraa työntekijää ei arvostettu vaan jossa johtoporras ahnenhti vain lisää ja lisää euron kuvat silmissä. Välittämättä työntekijöiden hyvinvoinnista. Siinä työssä ei myöskään ollut mitään mahdollisuuksia olla luova tai toteuttaa itseään millään tavalla. Päätin vaihtaa suuntaa. Kuvaamataidonopettaja voisi olla kiva ammatti, ajattelin.

Niinpä hyppäsin tuntemattomaan, otin loparit ja siirryin opiskelemaan Taikin avoimeen kuvataidekasvatusta. Samaan aikaan tein sijaisuuksia koulunkäyntiavustajana sekä opettajana. Minua pyydettiin vakituisesti erääseen kouluun, jossa tein vuoden verran töitä kehitysvammaisten lasten kanssa. Se oli hyvin antoisaa ja opettavaista. Samalla se opetti minulle myös sen, ettei se maailma ollut minua varten.

Samoihin aikoihin aloin odottamaan esikoistani. Halusin siirtyä raskauden takia kevyempiin tehtäviin ja päädyin erääseen ammattikorkeaan opintoneuvojan ja sihteerin hommiin ennen äitiyslomani alkua. Kaapon ollessa reilun vuoden ikäinen aloin kirjoittamaan tätä blogia. Ja tässä sitä sitten ollaan.

Viime vuonna kävin taas muutamalla avoimen yliopiston kurssilla, jotka olivat osana visuaalisen markkinoinnin tutkintoa. Niistä yleispätevistä markkinoinnin kursseista ei kuitenkaan jäänyt mitään uutta käteen ja oikeastaan turhauduin vain lisää. Parasta mitä saatoin tehdä, oli antaa itselleni aikaa. Ja onneksi tajusin tehdä niin. Tai ainakin luulen niin. Toivottavasti en tule tosiin aatoksiin opiskelujen alkaessa.

Bloggaamisen myötä olen tutustunut yhä lähemmin toimittajan ammattiin, tutustunut journalisteihin ja luonut suhteita mediataloihin. Toimittajan työ, ja ennenkaikkea sen monipuolisuus, on auennut yhä enemmän ja alkanut siten myös kiinnostamaan kunnolla.

Vielä en tiedä tuleeko minusta perinteinen tomittaja tai missä mediassa ja miten haluan tehdä töitä. Mutta uskon, että nelivuotisen koulun aikana sekin hahmottuu. Ja hienointa olisi päästä kokeilemaan eri juttuja mahdollisimman monipuolisesti. Tällä hetkellä nimittäin kiinnostaa kaikki printtimediasta telkkariin ja radioon, uutisten toimittaminen aina politiikasta lifestyleen, kuvajournalismi, tutkiva journalismi, you name it!

Nyt kun alan pikkuhiljaa tajuamaan mihin olen ryhtymässä, on innostuksen lisäksi mielessä myös vakavempia mietteitä. Kuten, miten käy blogin, entäs jos sen tekemiseen ei riitä enää aika? Ja miten siinä tilanteessa sitten toimeentulo? Opiskelijaelämä kahden pienen lapsen kanssa yksin ei kuulosta kovin hohdokkaalta. Niin ja sitten ne todella vakavat aiheet. Kuten, että miten ihmeessä osaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Siis kahdeksalta aamulla pulpetin ääressä!? Viimeksi kun minulla on ollut säännölliset työajat vuonna 2008. Niin tärkein, eli pääsiköhän se yksi pääsykoikeissa ollut söpö poika myös opiskelemaan ja onkohan se sinkku.

Kävi miten kävi, tylsäksi tätä elämää ei voi ainakaan sanoa. Aina tulee jotain. Eikä ikinä voi tietää mitä. Välillä ihanaa ja välillä kamalaa. Parasta vaan ottaa kaikki vastaan ja katsoa että minne sitä päätyy.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

ILTA-UINNILLA

28/06/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kohta on viikko jo vierähtänyt reissussa, mutta onneksi reilu pari vielä edessä. Itselläni ei tälle matkalle ollut sen kummempia suunnitelmia, kun vain viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa ja nauttia auringosta. Lapset saavat päättää mitä päivisin tehdään ja se tekeminen on pääasiassa koostunut uimisesta.

Laskeskelin, että tämä on poikien kuudes tai seitsemäs kerta täällä. Ekoista kerroista he eivät varmaankaan enää paljoa muista, mutta näistä viime kerroista jo varmasti enemmän. Jotenkin ihana ajatella, että tässä tehdään heille loppuelämän muistoja.

Lomalla on mielestäni myös turha pitää liian tiukkoja sääntöjä. Valvoa saa myöhään ja iltapalaksi on ihan ok syödä kolme palloa jäätelöä. Uimisen ja jäätelön syönnin lisäksi lapsilla on kolmas toive loman suhteen. Nimittäin nukkua pommiin. Mielestäni ihan hyvät suunnitelmat lomalle!

Muistan ainakin omasta lapsuudesta juurikin parhaiten sen, miten kivaa oli kun sai lomalla lomalla valvoa ja leikkiä pihalla myöhään. Kaikki lomamatkat ovat jääneet mieleen jo ihan pienestä pitäen. Mites teillä?

Poikien uikkarit ja uudet kylpytakit saatiin Mini Rodinilta. Ne tulivat eilen myyntiin ja ovat i h a n i a. Tykkään kovasti Rodinin uikkareista, ei vain kuosiensa puolesta, vaan siksi että ne on valmistettu lähestulkoon pelkästään merestä kerätystä muovista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

ARJEN PIENI HEMMOTTELUHETKI

27/06/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset
Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Usein hektisen perhe-arjen keskellä olen ottanut tavaksi ottaa aina välillä omaa aikaa ja hemmotellut itseäni. Nimittäin suihkussa! Vaikka se tekee hyvää on se samalla myös yksi pahimmista paheistani. Rakastan nimittäin pitkiä, tulikuumia suihkuja. Sen vuoksi lähdin myös mukaan Indedaysin ja NIVEAn yhteistyökampanjaan, jossa pääsin testaamaan täysin uudenlaisia NIVEA Care Shower Silk Mousse – suihkumousseja.

Tykkään testailla juurikin erilaisia hemmottelutuotteita iholle ja tämä uudenlainen innovaatio kiinnosti kovasti. Sarjaan kuuluu kolme erilaista moussea, jotka eroavat hieman toisistaan tuoksumaailmaltaan sekä vaikuttavilta ainesosiltaan. Tummansininen Crème-suihkumousse sisältää eteerisiä öljyjä, jotka jättävät ihon kimmoisaksi. Liila Smooth-suihkumousse sisältää silkkiuutetta, joka nimensä veroisesti tekee ihosta sileämmän tuntuisen. Ja vaaleansininen Soft-suihkumousse rauhoittaa ja ravitsee ihoa manteliöljyn avulla.

Itse tykkäsin näistä kolmesta erityisesti tuosta manteliöljyä sisältävästä moussesta. Ylipäätään muotovaahtoa muistuttava mousse tuntui kivalta iholla ja toi spa-tunnelmaa sinne omaan pikkukylppäriin. Tuo mousse sopii muuten mielestäni tosi hyvin myös sheivaamiseen. Ja iho tuntui kivan pehmoiselta vielä kuuman suihkunkin jälkeen.

Mielelestäni on tärkeä löytää arjessa niitä omia pieniä hemmotteluhetkiä. Joillekin, kuten minulle, se voi tosiaan olla vaikka ihan vaan rauhassa suihkussa käynti, joillekkin taas vaikkapa hikilenkki. Pääasia että keksii kivan keinon nollata ajatuksia ja rentoutua edes muutaman minuutin verran.

Miten te hemmottelette itseänne arjen keskellä? Kaikkien vastanneiden kesken arvon kolme NIVEA Care Shower Silk Mousse tuotepakettia. Yksi paketti sisältää kaikki kolme moussea. Arvonta päättyy 3.7.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PERILLÄ LOMALLA

23/06/2016

Processed with VSCO with 4 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Muistan vielä hyvin kun ensimmäisen kerran lähdin poikien kanssa yksin reissuun. Se oli reilu kolme vuotta sitten ja Elvis oli vielä aika pikkuinen, 1,5 vuotias. Lensimme viisi tuntia, silloinkin tänne Malagaan. Elviksellä ei ollut omaa paikkaa, vaan hän matkusti sylissäni.

Oltiin matkustettu lentäen aiemmin kyllä Kaapon kanssa, mutta silloin meitä oli kaksi aikuista ja yksi lapsi. Nyt toisinpäin. Ajattelinkin että yksin kahden lapsen matkustessa tärkeintä on ottaa mahdollisimman rennosti. Ja mielestäni se oli paras neuvo silloin ja edelleen.

Eka kerta yksi -ja kolmevuotiaiden kanssa lentokoneessa ei rehellisesti sanottuna ollut mitään kauhean hauskaa. Aamuyöllä lähteneessä koneessa meillä oli vain kaksi paikkaa. Käytävapaikalla istui ei niin avualias eikä lapsiystävällinen isoskokoinen keski-ikäinen mies. Itku raikasi ja vertakin tuli, mutta siitä selvittiin.

Olen kiitollinen itselleni, että karmeasta ekasta kerrasta huolimatta jatkettiin reissaamista. Jo parin kerran jälkeen homma nimittäin selkeni myös lapsille. Nykyään en voisi parempaa reissuseuraa kaivata. Niin kentällä -kuin koneessa olokin menee ihanan rennosti. Sillä lapset tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten kuuluu olla.

Eilinen matka meni taas paremmin kuin ikinä. Lento lähti niin aikaisin, etten ehtinyt itse nukkumaan edellisyönä yhtään. Minä sain nukkua rauhassa, kun pojat ottivat myös torkut omaan tahtiinsa, pelailivat ja kävivät itse (!!!) vessassa.

Ihanaa olla taas täällä, ilma on lämmin (kuuma) ja aurinkoinen. Uiminen on tällähetkellä aika suuri hitti. Täällä paikalliset juhlivat jo tänään juhannusta yöllä ja huomenna meillä on täällä grillibileet!

Snäpistä (minttummm) kannattaa seurailla menoa, samoin YouTubeen tulossa pian videoita! Ihanaa Juhannusta!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

EI ENÄÄ ESKARILAINEN

21/06/2016

Processed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 presetProcessed with VSCO with hb1 preset

Pojilla alkoi tänään kesäloma, mutta samaan aikaan myös taas yksi vaihe on elämässä takanapäin ja uusi alkamassa. Eskari loppui. Esikoiseni on tämän kesän jälkeen koululainen.

Vanhempana on uskomatonta olla tässä tilanteessa. Omat lapset näkee aina niin vauvoina. On vaikea käsittää että se juuri hetki sitten syntynyt poika itsenäistyy. Alkaa toden totta elämään omaa elämäänsä, enkä minä häntä enää omista, kuten ennen.

Vuosi eskarissa oli hieno. En olisi parempaa paikkaa, ryhmää ja aikuisia voinut ikinä toivoa. En edes tiennyt, että noin ihania paikkoja voi olla. Tulee sitäkin ikävä. Tuntuu uskomattomalta, että nyt se jo loppui. Tuntuu, että vasta muutama päivä sitten kirjoitin ekasta eskaripäivästä.

Tänään oli jännä päivä myös siksi, että hakemani korkeakoulun pääsykoetulokset tulivat. Sormet ja varpaat ristissä toivon, että paikka tokalta varasijalta nousisi kesän aikana. Niin, että syksyllä meillä asuisikin sitten kaksi koululaista!

Kävi miten kävi, tilanne vaati jäätelöä. Sillä on hyvä aloittaa loma.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.