MITÄ TAPAHTUI?

7/04/2016

mita tapahtui 1mita tapahtui 2mita tapahtui 3

Joskus havahdun siihen, että katson lapsiani ja ihmettelen, että ovatko nuo todella minun? Onko elämä ihan oikeasti vienyt tähän pisteeseen, että olen kahden lapsen äiti? Ovatko nuo kaksi elävää ihmistä, tuntevaa persoonaa ja oman tiensä kulkijaa tulleet minusta? Ja toisekseen, miten ne voivat olla jo noin isoja!?

Nuorimmainen lapsi, jota pidän edelleen vauvana täyttää syksyllä viisi vuotta. Se on käsittämätöntä, sillä muistan edelleen vahvasti hetkiä raskaus -ja vauva-ajalta. Tuntuu etten minä ole muuttunut viiden vuoden aikana juurikaan. Lapset taas muistuttavat enemmän isäänsä ja veljiäni, kun pieniä vauvoja, jollaisina minä heidät muistan ja edelleen ajattelen.

Välillä hätkähdän ajatuksen, että mitä tapahtui? Mikä kaikki toi tähän pisteeseen? Miten minulla voi olla asiat niin hyvin? Jos tähän mennessä on tapahtunut näin hienoja asioita, mitä kaikkea sitä onkaan vielä tulossa? Mitä tapahtui, minne meni aika? Yksi aamu herään siihen kun omat lapset on kolmekymmentä. Käsittämätöntä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MUN TYYLI

4/04/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKuvankaappaus 2015-5-21 kello 15.54.59OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAimagemami go go koti 1OLYMPUS DIGITAL CAMERAimagesuomenlinna14OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAimageOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAiittala francktastic 4OLYMPUS DIGITAL CAMERAMinttu MAMI GO GO 4OLYMPUS DIGITAL CAMERAsyksy 8OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAinfulenssa 8bobles 10Ideoita makuuhuone 7

Tyylejä, mieltymyksiä ja inspiraation lähteitä on varmaan yhtä paljon kun meitä ihmisiäkin. Tyylikkyys on kuitenkin asia, mistä ei voi olla ihan kovin montaa eri mieltä. Tyylikkyys tulee sisältä päin. Se on siis paljon enemmän kun vain tapa pukeutua tai sisustaa. Tyylikkyys tulee tavasta olla ja tehdä. Oli kyseessä sitten tapa punata huulet, syödä leipää tai kadulla kävely, se pitää kaikki tehdä sillä ihan omalla tavallaan. Tyylikkyys ja persoonallisuus kävelevät mielestäni käsi kädessä. Pitää olla täysin oma itsensä, jotta voi olla tyylikäs. Tyylikkyyden voi huomata pienistä arkisista asioista. Sekä sitten vähän suuremmista jutuista, kuten kanssaihmisen kohtelusta.  Ja jotkut vaan hehkuvat tyylikkyyttä vaikka perunasäkki päällä. Tärkein on kuitenkin olla ihan oma itsevarma itsensä.

Tänä aamuna sain suuren kunnian, sillä blogini on asetettu ehdolle Inspiration Blog Awardrseissa vuoden tyylikkäimmäksi blogiksi. Indiedaysin ja Blogirinki Median järjestämässä Inspiration Blog Awards -gaalassa palkitaan inspiroivia blogeja viidestä eri kategoriasta. Vuoden tyylikkäimmän blogin kriteerit ovat että blogi on niin ulkoasultaan kuin sisällöltään laadukas. Kuvat voisivat olla suoraan aikakausilehden sivuilta, ja aiheet ovat hyvällä maulla valittuja. Voittajan kymmenen ehdokkaan joukosta äänestätte te

On aivan mahtavaa päästä mukaan ehdolle. Jo pelkästään se on kunnianosoitus tästä mitä teen. Rakastan valokuvausta ja kirjoittamista, joten on aina ihana kuulla, että myös te muut nautitte ja inspiroidutte näistä jutuistani. Teen tätä blogia sydämellä ja rehellisesti omana itsenäni, joten ehdolla oleminen vuoden tyylikkäimmäksi on ihan huikea juttu. Suuri kiitos kuuluu tästä teille. Teen tätä blogia mielessä se, että te ansaitsette tasokasta ja kivaa sisältöä ja olen iloinen että voin sitä teille tarjota. Kiitos.

Vuoden tyylikkäimmän blogin, Vuoden viihdyttävimmän blogin, Vuoden blogiteon, Vuoden somevaikuttajan sekä Nordic Blogger of the Year äänestys on tänään alkanut ja aikaa äänestää on ensi viikon loppuun. Äänestyssivukin on tänä vuonna todella käyttäjäystävällinen ja helppo, joten kiitos kaunis jo etukäteen jos jaksaisitte käydä klikkaamassa äänenne suosikeillenne

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

KALLISARVOINEN VAATEKAAPPI

3/04/2016

ELX Care 3ELX Care 6ELX Care 1ELX Care 5ELX Care 2ELX Care 4

Olen mukana Indiedaysin ja ELX Caren kampanjassa, jonka tarkoituksena olisi jakaa neuvoja vaatteiden hoitamiseen ja pyykinpesuun.

Suomalaisen vaatekaapin arvo on keskimäärin lähes 9 000 euroa. Aika paljon siis. Siksi vaatteita kannattaakin huoltaa oikein. Vaatteiden hoitaminen ja pyykinpesu ei ole vaikeaa. Hyvä pesukone ja vaatteiden oikeanlainen huoltaminen auttaa niitä säilymään kauniina ja käyttökelpoisina pidempään.

Olen itse ennen arkaillut kalliimpien vaatteiden ostamista juuri siitä syystä, että olen pelännyt pilaavani ne pesussa. Huoli on kuitenkin osoittautunut turhaksi, sillä pesuohjeita noudattamalla vaate kyllä pysyy hyvänä. Vaatteita ostaessa katsonkin aina myös materiaalin lisäksi pesuohjeen. Suosin laadukkaita luonnonmateriaaleja ja tietysti sitä, että vaatteet voi pestä kotona pesukoneessa. Pesen myös vaatteet vasta kun ne ovat oikeasti likaisia. Useasti tuuletus tai pesukoneen raikastava höyryohjelma riittää. Myös vaatteiden kuivattamiseen ja säilyttämiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Useat neuleet kannattaa kuivattaa mielummin tasaisella alustalla, kun narulla tai henkarissa, sillä muuten vaate venyy. Vaatteet kannattaa säilyttää poissa suorasta auringonvalosta, myös vaatteiden kuivattaminen auringossa haalistaa värejä.

Kun vaatteisiin tulee laitettua aika paljonkin rahaa, ei vaatteita tietysti halua pilata hoitamalla niitä väärin. Eikä se olisi ympäristönkään kannalta hyvä. Joistain vaatteita tulee niin tärkeitä, että olisi katastrofi jos vaikkapa rakkaalle vekkihameelleni tai turvaneuleelleni tapahtuisi jotain. Pystytte varmaan samaistumaan tähän?

Onko teille käynyt joskus vahinkoja pyykinpesun kanssa? Itse olen vahingossa kutistanut ainakin villasukkia, mutta sen kamalimpia katastrofeja ei kyllä ainakaan muistu mieleen? Kiinnitätteköte muut huomiota vaatteet pesuohjeisiin ostohetkellä? Entäs olisiko teillä lisää hyviä vinkkejä joilla saa vaatteet pidettyä kauniina pitkään ja miten välttyä katastrofeilta pyykkiä pestessä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

IHAN OMAT ASTIAT (ARVONTA)

2/04/2016

piia keto aarrekid 2piia keto aarrekid 1piia keto aarrekid 3piia keto aarrekid 4piia keto aarrekid 5piia keto aarrekid 6piia keto aarrekid 7piia keto aarrekid 8

Eikö olisikin ihana kun omasta ruokapöydästä löytyisi juuri sellaisia astioita mitä haluaisit ja jollaisia ei olisi kenelläkään muulla? Olisiko ihana viettää hauskaa iltaa ystävän kanssa rennossa porukassa, samalla astioita koristellen?

Osallistuin muutama viikko sitten kavereiden kanssa muun muassa Aarrekidistä, Arabialta ja KaksiTvålta tutun suunnittelijan Piia Kedon astiapajaan. Sen lisäksi, että meillä oli tosi hauska ilta, saimme kotiinviemisiksi itse koristelemiamme astioita. Piia opetti meille tekniikan, tarjosi välineet ja sitten vaan ruvettiin tekemään. Astioiden koristelu oli tosi helppoa ja ennenkaikkea kivaa.

Itsekkin pienen pojan äiti Piia piti astiapajaa taas pitkästä aikaa, nämä olivat aikoinaan todella suosittuja. Myös Piian mielestä ilta oli niin onnistunut, että hän tahtoisi ottaa pian uusiksi! Bloggaajakavereideni kanssa saimmekin mahdollisuuden tarjota asiapajaa myös lukijoillemme.

Seuraava paja järjestetään keskiviikkona 13.4. klo 16.30-20.30 Piian työhuoneella Punavuoressa. Jos haluaisit mukaan ystäväsi kanssa, nyt tarkkana! Piia on hiljattain suunnittelut Aarrekidille ihanan meri-aiheisen malliston. Kertomalla mikä malliston kuoseista, Whale, Sea vai Waves on suosikkisi, osallistut arvontaan jossa palkintona on astiapaja ystäväsi kanssa. Palkintoon kuuluvat opetuksen lisäksi materiaalit ja astiat ja kaikki muukin 🙂 Suosittelen lämpimästi osallistumaan, jos vain tuo ajankohta sopii. Vaikkakin tämän saa myös lahjoittaa ystävälle jos ei itse pääse! Arvon voittajan 7.4.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

POLKKA

1/04/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Ai vitsit. Tiedättekö sen ihanan tunteen kampaajan jälkeen? Kun hiuksista on napsaistu useampi sentti, ne on värjätty ja tehty hoitoja, päänahkaa rapsuteltu ja hierottu ja lopulta jokainen suortuva muotoiltu herkullisen tuoksuvilla aineilla. Sormet hakeutuvat kokoajan haromaan ja tunnustelemaan pehmeää tukkaa ja päätä tekisi mieli vain heilutella puolelta toiselle.

Kävin eilen äitini luona, Katjamariateamissa, pätkäisemässä itselleni lyhyen polkan. Tai itseasiassa olin jo edellisenä viikonloppuna vähän itse pätkinyt sitä, mutta tiedätte varmasti myös millaisia tuloksia kotiparturoinnilla yleensä saa aikaan… Hiukset tasoitettiin ja niitä lyhennettiin pikkuisen lisää. Juurikasvu värjättiin piiloon ja latvoihin laitettiin vähän kuparia kiiltoa antamaan. Se näkyy kivasti auringossa.

Sanon aina kaikille, että on kyllä niin ihanaa kun oma äiti on kampaaja. Olen koko elämäni aikana käynyt pakon edessä ehkä kolme tai neljä kertaa jossain muualla laittamassa hiukseni. Eivät nekään mitään ihan totaalisen epäonnistuneita kertoja ole olleet, mutta kyllä sillä on vain todella suuri merkitys kun kampaaja tietää tyylisi ja vastavuoroisesti luotat täysin hänen ammattitaitoonsa. On ihana istua kampaamon tuoliin osaamatta oikein tarkkaan sanoa mitä haluaa ja parin tunnin päästä ihailla täydellistä lopputulosta.

Jos muistatte, tuskailin alkuvuodesta hiusteni kanssa. Halusin jotain muutosta, mutten oikein tiennyt mitä. Suunnittelin kaikkea liian monimutkaista, kunnes lopulta oivalsin että se mitä juuri nyt kaipasin, olikin jotain ihan päinvastaista. Ei pitkiä kiharoita tai monimutkaisia ja megatrendikkkäitä värjäyksiä. Lyhyt polkka on just hyvä. Ainakin nyt toistaiseksi.

Kuvat Tommi Mäntysalo

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.