Viikonloppuna tulee tasan vuosi siitä, kun muutimme tähän nykyiseen asuntoomme. Olisi voinut kuvitella että ensimmäisestä kodista, johon poikien kanssa muutimme eron jälkeen, olisi ollut kovin haikea lähteä. Mutta oikeasti vaikeinta oli muuttaa pois rakkaasta kaupunginosasta, Alppilasta. Vaikka emme muuttaneetkaan kun reilun kilometrin päähän, niin muuton myötä muuttui myös paljon muutakin kun pelkkä postinumero. (Tuliko edelliseen lauseeseen nyt tarpeeksi monta muuta?) Emme enää olleet Alppilalaisia. Se tuntui oudolta, koska Alppilalaisuus oli muodostunut osaksi identiteettiäni. Kumpikaan pojista ei ole ikinä asunut missään muulla, joten siinäkin mielessä muutto tuntui haikealta. Taakse jäivät tutut kulmat – se söpö kettutarra siinä vesirännissä. Kaupat – ihmetteleeköhän se Alepan myyjä mihin ollaan kadottu? Kahvilat – koska tuore pulla on vaan niin hyvää. Divari – sinne pystyi mennä höpöttelemään ja hengailemaan jos kotona ei ollut tekemistä. Baari – jos netti ei toiminut, avaimet olivat jääneet kotiin sekä perinteset mustikkashotit tyttöjen kanssa. Ravintolat – pizzeria, kaksi kiinalaista, kaksi sushipaikkaa sekä Weeruska parin askeleen päässä olivat tosin vaa´an lukeman kannalta hieman haastavia naapureita. Lisäksi kaikki ystävät, naapurit, leikkipuisto ja muuten vaan tutut kasvot katukuvassa – kaikkia niitä on usein ihan kauhea ikävä.

Vanhaa kotia ei niinkään ole ikävä, vaikka kiva sekin oli. Enemmän ne on ne kaikki muistot jotka saavat haikean olon. Vaikkakin näkymä Alppilan kattojen yli oli kyllä huikea. 50 neliön kaksio tuntui ihan hyvältä silloin sinne muuttaessamme, mutta pikkuhiljaa se alkoi käymään liian ahtaaksi. Kaipasin enemmän avaraa ja yhtenäistä tilaa. Koska uutta sopivaa asuntoa ei meinannut millään löytyä ja lähestyvä putkiremppakin kolkutteli jo oven takana oli pakko laajentaa aluerajausta. Ja sitten löysinkin heti tämän nykyisen kotimme. Kaksio tämäkin, mutta melkein 30 neliötä isompi.

Vanhasta kodista mieleen on jäänyt pieni keittiö ja minipieni ruokapöytä jonka äärellä tuli usein istuttua. Samoin olkkarin seinään taiteilemani mustat pilkut, olkkarin hyllyn päällä olevan A (niinkuin Alppila) valokirjain sekä keittiön liitutauluseinä. Rapun hissi muodostui parin vuoden aikana myös todella legendaariseksi. Sillä oli jopa häshtägikin. Olisikin hauska joskus laskea, kuinka monta peiliselfietä tulikaan siellä otettua. En melkein ikinä pitänyt verhoja kiinni, eikä myöskään monikaan vastapäisessä talossa. Niinpä hekin tulivat aika tutuiksi, ja tuntui jotenkin turvalliselta kun ympärillä oli kokoajan elämää. Halusimme kovasti lemmikkiä, mutta emme voineet ottaa. Joten ruokimme joka aamu talitinttejä keittiön ikkunalaudalla. Sinne muutaessamme Elvis nukkui vielä pinnasängyssä ja minun sänkyni olkkarissa toimi päivisin sohvana. Keittiöön ei mahtunut tiskikonetta, en kertakaan pessyt parvekelaseja ja suihkun viemäri veti huonosti. Suoraan alakerrassa asui myös vanha ja aina iloinen mummo, joka ei ikinä valittanut melusta. Tosin autoin häntä säännöllisesti roskien viemisessä ja kauppakassien kanssa. Hyviä muistoja. Mitä te muistatte näistä meidän vanhoista ajoista? Onko meidän vanhasta kodista jäänyt jotain tiettyä mieleen?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Päivittäiseen 24 tuntiin mahtuu paljon. Ihan tavallisia asioita, sellaisia jotka toistuvat päivittäin ja joita ei tule niin kauheasti edes ajateltua. Asioita jotka yllättävät, joita ei mitenkään pysty etukäteen suunnitella. Asioita jotka unohtuvat nopeasti, asioita jotka tulet muistamaan aina. Päiviin muodostuu rutiineja, jotka saatavat toistua samana vuodesta toiseen. Sellaisia pieniä, mutta tärkeitä, juttuja joita ei sen kummemmin tule edes miettineeksi. Vaikkapa että juo sen aamukahvin aina siitä samasta kupista.

Arabian ja Indiedaysin yhteistyön myötä minäkin rupesin miettimään vähän enemmän suhdettani astioihin. Päivässä on monta hetkeä ja astiat ovat mukana niistä monissa. Arjessa ja juhlassa. Itse rakastan astioita ja siksi haluan pitää ne kotona esillä myös avohyllyssä. Minulla ei ole erikseen parempia astioita juhlakäyttöön ja saatan hyvin juoda välillä vaikkapa tuoremehua viinilasista jos tahdon piristystä päivään. Arabian 24h astiaston myötä rupesin miettimään että mikä olisi paras tai mieleenpainuvin hetkeni. Olisiko se ystävien kanssa pidetty ihana brunssi viime kesänä, syvällinen keskustelu ja iltatee sohvannurkassa, vaiko lounastreffit, silloin kun yksi kiva poika tuli tekemään minulle ruokaa. Vaikka kaikki nämä ovat hyviä hetkiä, haluan myös vaalia niitä ihan tavallisia arkisia hetkiä.

Minun hetkeni on arkiset aamut. Kun unenpöpperöiset lapset kömpivät hyväntuulsiina aamupalapöytään. Aurinko alkaa pikkuhiljaa nousemaan ja porukkamme saamaan samalla silmiään auki. Vaikka voisi kuvitella aamujen olevan kaaosta ja kiirettä, ovat ne meillä ehkä niitä koko päivän rauhallisimpia hetkiä. Kaikki ovat yleensä hyvin levänneitä, iloisia ja tankkaavat toisistaan läheisyyttä erossa, omissa sängyissään, vietetyn yön jälkeen. On ihana nähdä heti aamusta lasten hymyilevät kasvot ja pörröiset hiukset ja miettiä yhdessä että mitäs me tänään aamupalaksi syötäisiin. Yleensä se on yhtälailla jotain ihan arkista. Muroja, puuroa, leipää, jogurttia. Syömme yhdessä ja sitten vien pojat päiväksi hoitoon. Nämä ovat juuri niitä tärkeitä, mutta niin kovin arkisia asioita, joita harvemmin tulee miettineeksi sen kummemmin.

Heikki Orvolan 24h-astiat täyttävät tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi sarja on saanut ylleen purppuraisen Avec-kuvion kolmeen lautaseen. Purppura on muodoltaan Heikki Orvolan ja väriltään sekä kuvioltaan Kati Tuominen-Niittylän. Tykkään kovasti yhdistellä näitä klassiseen valkoiseen. Helposti lähestyttävää muotokieltä edustavan 24h-sarjan selkeät, yksinkertaiset muodot ja vähäeleinen käytännöllisyys miellyttävät silmää vuodesta toiseen. 24h-sarjaan kuuluu valikoima mukeja, kuppeja, lautasia ja tarjoiluosia. Ne ovat kaikki uunin-, mikroaaltouunin- ja konepesun kestäviä.

Ylihuomenna, 24.2. kannattaakin suunnata Arabian verkkokauppaan tai outletteihin. Synttäreiden kunniaksi silloin saa nimittäin kaikista 24h sarjan astioista 24% alennuksen. Käytä koodia ARABIA24H. 24 tuntia käynnissä oleva alennuskoodi kannattaa käyttää hyödyksi, sillä neljäsosa hinnasta pois on tuntuva ale laadukkaasta astiastosta!

Mikä olisi teidän oma hetkenne astioiden kautta? Jos jaat oman hetkesi Arabian facebookkiin, instagramiin tai kampanjasivustolle tagilla #Arabia24h, osallistut arvontaan jossa kuvan lähettäneiden kesken arvotaan 100 eurolla 24h astioita. Arvontapäivät ovat 29.2. ja 31.3.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Muutama hassu auringonsäde menneellä viikolla sai tämän tytön ihan kevättunnelmaan. Edes monta päivää kestänyt räntäsade ei ole vienyt fiilistä pois. On ihana kun askel tuntuu kevyeltä, naama on kokoajan kuin hangon keksi ja silti kaikesta energiasta ja päässä pyörivistä ideoista huolimatta mieli on hurjan harmooninen.

Se on hieno tunne, kun on itse varma että kaikki tulee menemään hyvin. Sitä niin usein haaveilee ja haluaa jotain, mutta unohtaa keskittyä siihen mitä on tässä ja nyt. Jotenkin tuo kevään tuleminen taas palautti mieleeni tämän. Tuntuu että olen juuri nyt todella rakastunut elämään.

Ja se elämä. Se on yhtä vuoristorataa, iloja ja suruja. Oma asenne kuitenkin ratkaisee. Viimepäivien tapahtumat ovat myös muistuttaneet siitä, että myös ikävistä asioista voi löytää hyvää. Mummoni sai sydänkohtauksen. Se myös toi koko perheen koolle ja muistutti miten rakkaita läheisiä minulla onkaan. Ja mummokin on jo iloisella ja reippaalla päällä. Kaikki menee lopulta hyvin.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kotiäitivuosina tuli monta kertaa viikossa kyläiltyä kaveriperheen luona tai toisinpäin. Aikuiset tekivät ruokaa lapsille, sitten yritettin jotenkin syödä yhdessä, sen jälkeen vanhemmilla oli haaveissa rauhallinen kahvi -ja rupatteluhetki samalla kun lapset leikkivät keskenään. Mutta usein se rauhallisuus ainakin jäi haaveeksi vaan. Vaikka oli tosi kiva nähdä muita aikuisia ja tutustuttaa lapsia toisiinsa, niin päällimäisenä muistona niistä kyläilyistä on jäänyt sellainen aikamoinen kaaos. Jokainen lelu ja kirja piti repiä kaapista alas, kaikki halusivat sen saman lelun ja jatkuvasti joku kaatui, sormi jäi oven väliin tai piti päästä potalle. Kyläilyn jälkeen tiskiä oli normaalin viikkomäärn verran ja lastenhuoneen siivoamiseen meni tunteja.

Työelämäään palaamisen ja päivähoidon alkamisen jälkeen myös kyläilyt ovat jääneet vähemmälle. Lähinnä ainut kosketus niihin on ollut sitten lasten kaverisynttärit. Kun 10-15 Ville-Petteriä vetää sokeriöverit ja leikkii samaan aikaan piilosta, taistelukleikkiä ja rakentaa pikkulegoilla, niin tunnelman lisäksi huipussaan ovat desibelit. Ehkä näistä alatajuisista mielikuvista johtuen en ole hirveästi järkännyt mitään kaverikyläilyjä. Omien kavereiden kanssa ollaan nähty ilman lapsia ja lapset ovat sitten leikkineet kavereidensa kanssa päiväkodissa tai ulkona pihalla ja leikkipuistoissa.

Eilen kuitenkin kutsuttiin naapurin pojat kylään. Molemmat saman ikäisiä kun meidän lapset. Henkisesti varauduin taas kauheaan sekoiluun. Hälinään, huutoon, kiljuntaan ja totaalisen kaaokseen. Mutta mitä vielä! En muista milloin viimeksi itselläni olisi ollut noin ”helppo” ilta. Mihinkään nahisteluihin ei tarvinnut puuttua, kukaan ei valittanut ettei ole mitään tekemistä tai toinen ei suostu leikkimään toisen kanssa. Pojat leikkivät reilun pari tuntia tosi ihanasti ja rauhallisesti, välillä yhdessä, välillä erikseen. Kun tuli kotiinlähdön aika, vieraat pukivat saappaat ja takit jalkaan ja kipaisivat itse kotiin naapuritaloon. Kuinka kätevää!

Tästä eteenpäin alan kyllä järkkäilemään leikkitreffejä joka viikolle, jos ne sujuvat näin harmonisesti! Alakerran naapurit tykkäävät varmasti myös, kun viikossa on edes yksi ilta kun meiltä ei kuulu kauheaa huutoa ja kolistelua.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Olin tosi otettu kun meikkiguru, Karkkipäivä blogin, Sanni sanoi pitävänsä minua yhtenä kulmakarva-idolinaan. Siis minua, joka olen oppinut meikkaamaan kulmani joskus ylä-asteella lukemani teinilehden oppien mukaan ja meikannut ne siitä saakka samalla tavalla. Tai no välissä minulla on kausi, jolloin en tehnyt niille mitään – edes nyppinyt. Mutta jo jostain seiskaluokalta mieleeni on painunut kuitenkin kaikkien naistenlehtien meikkivinkki, eli anna ammattilaisen nyppiä kulmasi muotoon. Sen jälkeen muotoa on helppo itse ylläpitää nyppimällä vain ylimääräiset karvat ympäriltä.

Vaikka meikissä tykkään pääosin melko luonnollisesta tyylistä, tykkään myös paksuista ja tummista kulmista. Kulmat korostavat ja antavat raamit kasvoille, joten mielummin ne mielestäni saavat olla vähän tummemmat kun liian hailakat. Ainakin näin tummapiirteisienä on hyvä huudella 😀 Minulla on harvoin tapana arvostella muiden ulkonäköä, mutta ihan liian ohuiksi ja oudon muotoisiksi nypityt tai kynällä ohuiksi viivoiksi piirretyt kulmakarvat ovat ehkä hirvein tietämäni meikkimoka. Heti oranssin meikkivoiteen jälkeen.

Klassinen ja ns. oikeoppinen kulmakarvan muoto on ainakin itselläni se toimivin. Oikea muoto siis katsotaan oman nenän ja silmän mukaan, kuten ekassa kuvassa. Kulman sisänurkan, eli alkupään teen yleensä haaleammin kulmavärin sekä viistopäisen siveltimen avulla. Kulman alaosan sekä lopun sitten kovalla kulmakynällä. Olen testaillut muutamia erilaisia kyniä ja tullut siihen tulokseen että jos muutamalla eurolla saa hyvän kynän, en rupea satsaamaan kymmeniä euroja vain merkin takia. Reilun vuoden verran päivittäisessä käytössä ja hyväksi havaittu kulmakynäni löytyy henkkamaukalta. Itse harjaan lopuksi kulmat vielä kulmageelillä, jolloin ne pysyvät ojennuksessa koko päivän.

Kuvissa mielestäni huomaa miten suuren eron kulmien laittaminen tekee kasvoille. Tulee heti paljon skarpimpi vaikutelma ja katse kiinnittyy paremmin silmiin. Tapani meikata kulman ei varmaankaan ole ammattimaisin ja tarkempia tutoriaaleija on netti pullollaan. Mutta tässä on ainaki helppo ja nopea tapa niille jotka eivät myöskään jaksa liikoja hifistellä, vaan haluavat vaan nopeasti kulmat kuntoon. Se, että onko tämä sitten oikea tapa niin siitä voi olla montaa mieltä:

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.