PERJANTAI ERKIN MATKASSA

23/10/2015

Processed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with 5 presetProcessed with VSCOcam with f2 presetProcessed with VSCOcam with 3 presetProcessed with VSCOcam with 5 preset

Sori kököt kännykkäkuvat, mutta pakko kertoa tämänpäiväisestä. Mä en nimittäin kestä, että jopa mun nuorempi lapsi on jo niin iso, että sen kanssa on ihan superkivaa ja rentoa hengailla koko päivä kaupungilla. Siitä on oikeasti seuraa lounaalla, sen kanssa voi keskustella. Se istuu nätisti parturissa kun minä näpytän sähköposteja. Se tahtoo poiketa vaatekaupassa moikkaamassa tuttuja. Se jaksaa kävellä mukisematta, kun en jaksa odottaa seuraavaa ratikkaa. Se on hurjan kohtelias ja reipas kaikille. Se jaksaa juosta kaupasta toiseen etsimässä isoveljelleen juuri oikenlaisia lepakonsiipiä. Eikä sitä haittaa yhtään, että jään kokoajan hypistelemään kaikkea ihan muuta. Sen kanssa saattaa eksyä sattumalta keskelle metsäinstallaatiota, josta se btw on aivan fiiliksissä. Se yllättää ja kirjoittaa ihan itse ensimmäistä kertaa nimensä vieraskirjaan. Sille saattaa tulla vähän hätä, kun se erehtyy ratikan numerosta ja luulee oiken menevän nenän edestä. Kotimatkalla se nukahtaa söpösti kainaloon.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

SYKSYINEN SISUSTUSMANIA

22/10/2015

pinterest mami go go 1pinterest mami go go 4pinterest mami go go 5pinterest mami go go 6pinterest mami go go 7pinterest mami go go 8pinterest mami go go 9pinterest mami go go 10pinterest mami go go 11pinterest mami go go 12pinterest mami go go 13pinterest mami go go 14pinterest mami go go 15pinterest mami go go 16pinterest mami go go 17pinterest mami go go 19pinterest mami go go 20pinterest mami go go 21pinterest mami go go 24pinterest mami go go 22

Luulin että normaalisti tämä tulee keväisin, mutta itseeni on iskennyt taas yhtäkkiä ihan hullu sisustusvimma. Tai pään sisällä ainakin. Tällä hetkellä nimittäin kotimme koostuu lähinnä kirppiskamaröykkiöistä sekä tavarakasoista jotka pitäisi kiikuttaa vintille. Mattojen sijasta lattiaa kortisyavat pissaiset sanomalehdet. Jes!

Asiat kuitenkin edistyvät, viime viikolla saatiin valmiiksi vaatehuoneiden remppa ja tänään kävin katsomassa uusia kylppärikalusteita. Maanantaina saapuu uusi hyllykkö työpistettä varten, uusia lappuja on tilauksessa, yksi seinä odottaa maalaajaansa ja mietin kuumeisesti raaskinko satsata kuukausipalkan verran uuteen sohvaan – kun se täydellinen on vihdoin löytynyt.

Eikä siinä vielä kaikki, pari viikkoa sitten, hetken mielijohteesta, siirsin vähän järjestystä makkarissa ja sitten välähti! Nyt huoneen saa nimittäin jaettua seinällä niin, että minäkin saan ihan oman huoneen! Hassua miten se voikin olla noin pienestä, parista huonekalusta kiinni, ennen kun sen oivalsin. Edellisessä kaksiossamme nukuin olkkarissa ja kaipasin aina sellaista ”omaa tilaa”. Tämänkin asunnon kanssa oli tehtävä kompromissi huoneluvun kanssa, mutta on tässä sentään 30 neliötä enemmän kun vanhassa kaksiossa. Siksi makkarinkin saa jaettua kahtia. Ajatella, että kun (joskus) saan tilanjakajaseinä-projektin käyntiin, saan vihdoin ihan oman makkarin. Tosi pienen, mutta oman.

Tämä kodin laittaminen on kyllä yksi ikuisuusprojekti. Siis varmaan kaikilla? Mehän muutettiin maaliskuussa tähän, tein ensin kuukauden lattiaremppaa ja muuta pientä, sitten olimme kuukauden reissussa, sitten olikin jo kesä ja vietimme kaikki päivät ulkona. Ehkä se sisustusinnostus tulikin sen takia vasta nyt. Olen myös huomannut, että olen nykyään todella harkitseva sisustaja – elelen sitten mielummin puolityhjässä asunnossa, kun tavaroiden keskellä joihin saatan kyllästyä nopeasti. Sinänsä on kyllä kiva, kun se oma tyyli alkaa löytyä ja sitä tietää tasan tarkkaa mistä jutuista tykkää. Sitten taas toisaalta, minulla on esimerkiksi tosi vahva visio olkkarin matosta, mutta kun sellaista ei vain löydy. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa… Ja sitten aina tulee jotain uutta 😀

Onkos siellä muita syysisustajia? Kaikki kuvat Pinterest-kansioistani. Sieltä löytyy myös kuvien krediitit / linkit.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PALUU KOTIÄITIVUOSIIN

21/10/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Piti tänään kirjoittaa asiattomasta kommentoinnista blogeihin ja käyttäytymisestä netissä ylipäätään. Asia on ollut pitkään pinnalla, ja nyt kun samaan aikaan minäkin aloin saamaan törkeitä anonyymejä kommentteja koirapostauksiini, tuntui etten voi enää pitää suutani kiinni. Oma pieni mieleni ei ole ikinä ymmärtänyt miksi kohdella kanssaihmistä huonosti. Missään tilanteessa, netissä tai tosielämässä. Uskon myös, että koulukiusaamiset loppuisivat heti, kun aikuiset näyttäisivät esimerkkiä ja olisivat kiusaamatta toisiaan. Pari päivää, melko tuohtuneena, aihetta päässäni pyöritellessä en kuitenkaan jaksa enää jatkaa negatiivisutta blogissani, vaan totean vaan, että haters gonna hate. Ja lovers gonna love.

Vaikka tänään vietetään virallista Paluu Tulevaisuuteen-päivää, niin minä palasin ajassa nelisen vuotta taaksepäin, syvälle kotiäitiaikaan. Sinne vei nimittäin lounas, jota silloin syötiin usein. Pinaatti-feta pasta.

Tämä pasta oli meidän kaikkien Alppilan bugaboo-keepcup-lattemammojen suosikki. Se oli helppo, halpa, nopea ja maistui niin lapsille kuin aikuisillekkin. Ja sitä se on edelleen. Ollaanpa tämän kanssa otettu aikoinaan jopa lasi punkkua keskellä päivää. Ah, kotiäitiyden iloja.

Kotiäitivuosista minulla on hyviä muistoja. Asuimme Alppilassa ja tutustuin nopeasti moneen samanhenkiseen äitiin. Oli aina puisto, muskari, vaunulenkki, lounas, kahvila -tai shoppailuseuraa. Vähintään kerran kuussa tavattiin iltaisin myös ilman lapsia kuohuviinin merkeissä. Nämä ihmiset olivat henkireikäni. Ilman aikuista seuraa ei muistot olisi varmaan yhtään niin lämpöisiä. Lapsista oli seuraa toisilleen ja me aikuset saimme hössöttää Mini Rodinin haalareiden vesipilariarvoista, Lifefactoryn pullojen uusista korkeista ja vihersmoothieista keskenämme.

Lastenvaatteista ja muusta hömpästä en enää välitä niin hössöttää ja päivätkin vietän mieluumin omia hommia tehden ja illat sitten lasten kanssa, mutta olihan se oikeasti aika hauskaa aikaa. Suuri hatunnosto niille äideille ja isille, jotka viettävät kotihoitovuodet ilman päivittäisiä aikuiskontakteja.

Jos teitäkin kiinnostaa makumatka menneisyyteeni, tässäpä helppo ohje. ”Reseptin” olen muistaakseni saanut aikoinaan silloisen Kotiäiti Riikka-blogin Riikalta, hän taas joltain toiselta Alppilalaiseta kotiäidiltä.

PINAATTI-FETA PASTA

Tarvitset:
250 g täysjyväspaghettia
1 pussi pakastepinaattia
150g fetajuustoa
valkosipulia
oliiviöljyä
mustapippuria

Keitä pasta ohjeen mukaan kattilassa. Kun pasta on valmis, laita se valumaan siivilään ja kaada tyhjään pastakattilaan iso liraus öljyä. Sulata pakastepinaatit ja lisää joukkoon reippaasti/oman maun mukaan valkosipulia. Kun pinaatti on sulanut sammuta levy ja kaada joukkoon pasta. Lisää joukkoon pilkottu feta ja pippuria ja sekoita hyvin. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä.

Onko teillä ruokia jotka tuovat jonkun elämänvaiheen selvästi mieleen? Itse muistan syöneeni opiskeluaikoina ainakin paljon makaroonia ja tomaattimurskaa…

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MUN JENGI

19/10/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinä ne nyt ovat, mun jengi. Pao on ollut meillä nyt kolme viikkoa ja päässyt heti hyvin porukkaan mukaan. Siksi onkin tutunut pahalta välillä mielen valtaavat ajatukset. Kuten aiemmin kerroin, elo uuden koiranpennun kanssa ei ole ollut helppoa. On ollut niin vaikeita ja raskaita päiviä, että olen tosissani miettinyt koirasta luopumista. On useasti tuntunut, etten vain mitenkään jaksa tätä yksin. Olen pelännyt mielenterveyteni puolesta ja sitä, että alan kohta vihaamaan koko koiraa. Tiedän että tämä helpottaa, mutten ole ollut yhtään varma että jaksaisin siihen saakka.

Nyt kun minulla on koira ensimmäistä kertaa niin, että perheessä on myös lapsia olen tajunnut, ettei lemmikistä vaan voi tulla yhtä tärkeää. Tämä kuulostaa aika rajulta ja kauhealta, mutta niin se vain on. Lapset menevät lemmikin edelle, aina. Se on ollut myös ehkä vaikea paikka itse tajuta se. Sillä en haluaisi suosia ketään, mutta nyt se onkin vain niin. On ollut kova paikka itselle huomata, etten kiintynytkään koiraan niin nopeasti ja täysillä, kun olin kuvitellut.

Viikonloppuna juttelin parin kaverin kanssa asiasta. Totesin, että tämä oloni ehkä helpoin selittää vertaamalla sitä synnytyksen jäleiseen masennukseen. Ja älkää hei oikean synnytyksen jälkeisin masennuksen kokeneet pahastuko tästä vertauksesta, mutta se vaan on kuvaavin miten pystyn tunteeni selittämään. En ole halunnut koiraa lähelleni, on itkettänyt ja vituttanut päivittäin. Tuntunut vain siltä, että haluan vanhan elämäni takaisin.

On tuntunut tosi pahalta ajatellakkaan koirasta luopumista, mutten joinain päivinä ole löytänyt mitään muuta ratkaisua. Se on tunutunut samalla ihan älyttömältä, sillä edelleen kuitenkin haluan koiran. Pennun ottaminen on ollut vain omille voimavaroilleni aivan liikaa. Sitten taas toisaalta, aikuisen koirankin kanssa olisi varmasti ollut omat sopeutumisongelmat.

Olen lykännyt uuden kodin etsinnän aloittamista aina päivällä. Tekosyitä on ollut monia. Ensin halusin jutella asiasta äitini kanssa. Mutta kun hän kertoi puhelimessa ostaneensa uusia lankoja Paon villapaidan neulomista varten ja että hänen tilaamansa koiranpeti oli saapunut postiin, en vain voinut kertoa ajatuksistani. Sitten päätin, että annan koiran yhdeksi yöksi hoitoon, niin että saisin edes pienen hengähdytauon. Sitten ajattelin että juttelen ensin lasten kanssa… Sitten tekosyyt loppuivat. Ja tajusin etten ikinä voisi luopua koirasta.

Rankkaa on edelleen joka päivä, mutta oma mieli ei ole enää niin synkkä. Hyviä hetkiä on paljon. Edelleen koira välillä vähän ällöttää minua, mutta kyllä se pääasiassa on jo ihan mun mussukka. Tässä on paljon samaa kuin vauvavuodessa. Suurin osa päivästä on raskasta ja aika hirveääkin, mutta ei tarvita kun se yksi hyvä hetki, niin kaikki paska on sillä kuitattu.

Itselleni nämä parhaat hetket ovat niitä hetkiä, kun muistan miksi koiran alunperin halusin. Kun hän metsälenkillä kävelee vapaana vieressä ja katsoo silmiin. Kun miehet ärsyttävät ja hän kömpii kainaloon. Ja mikä parasta, kun olemme me, meidän jengi, ja tuntuu siltä että tuo koira olisi ollut siinä aina. Meillä oli hyvä porukka jo aiemmin, mutta nyt se tuntuu vielä enemmän kokonaisemmalta. Ylä -ja alamäkiä tulee varmasti vielä paljon, mutta onneksi mulla on mun tyypit.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

SUVI MARIA SYSI

18/10/2015

suvi sysi 2suvi sysi 3suvi sysi 1suvi sysi 7suvi sysi 4suvi sysi 5suvi sysi 8suvi sysi 9

Minulla on ollut suuri ilo tutustua viime kesänä valloittavan suloiseen Suviin. Sitä kautta pääsin tutustumaan myös hänen töihinsä. Minusta tuli heti ihan fani. Suvi opiskelee Kuvataideakatemiassa ja tekee aivan mielettömiä töitä, pääosin taidegraafikkaa. Töissä yhdistyvät värit, kuviot ja tunnelma yhdessä ovat vangitsevia.

Taidegrafiikkaahan voi tehdä erilaisilla tekniikoilla, Suvi kertoo että tällä hetkellä hän tekee eniten puupiirrosta ja monotypiaa. Puupiirroksessa maalataan ensin puulevylle ja sen jälkeen kaiverretaan ympäriltä pois kaikki muu, paitsi itse maalattu jälki. Sen jälkeen puulaatalle levitetään väri telalla, jolloin väri tarttuu kaivertamattomiin kohtiin. Sittenn laatan päälle laitetaan paperi ja koko setti vedostetaan prässin läpi, jolloin kuva siirtyy paineen alla laatalta paperiin. Monotypiassa taas on käsittelemätön laatta, esimerkiksi kupari, puu, muovi, mikä vaan litteä, ja väriä levitetään laatalle maalaamalla, sormin, teloin, lastoin tms. Kun on väriä on levitetty haluamallaan tavalla laatalle siirretään väri prässin avulla paperille.

Suvin monotypiatöissä on monia kerroksia, eli hän vedostaa samalle paperille uudestaan ja uudestaan. Monotypia työt on aina uniikkeja ja mielestäni juurikin hyvin tunnistettavia Suvin töiksi. Puupiirroksista laatta säilyy, joten siitä voi ottaa useamman vedoksen. Suvi ei kuitenkaan tee isoja sarjoja, vaan varioi aina vedostamalla eri tavoin.

Itse olen etsinyt pidemmän aikaa jo asuntoomme uusi julisteita ja printtejä, ja lopulta aina löytänyt itseni katselemassa enemmänkin taidetta kun sarjatuotantona painettuja julisteita. Onkohan se ikä vai mikä, mutta kokoajan kiinnostaa enemmän mielummin sijoittaa taiteeseen. Mielummin ostan sitten yhden mielettömän työn kun kymmenen julistetta, jotka kaikilla muillakin on.

Suvilta on tullut ja tulossa taas paljon uusia töitä, jotka päivittyvät muutaman viikon sisällä nettisivuille. Kannattaa käydä sieltä kurkkimassa tai laittaa Suville viestiä jos oma uniikki työ kiinnostaa.

Kaikki kuvat Suvi Maria Sysin nettisivuilta sekä Sysiprintin instagramista.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.