FESTARIMEKKO

24/07/2015

1asossqubadress51asossqubadress41asossqubadress21asossqubadress31asossqubadress6

Auto starttaa ihan kohta ja matkaa Turkuun H2Ö festareille. Olenkin tässä koko aamun tuskaillut, että mitä ihmettä sitä pakkaisi mukaan. Luvattu on niin sadetta kun aurinkoa ja lämpöäkin, eikä yhtään helpota että joku kiva festariasu pitäisi kehitellä siis kahdeksi päiväksi. Olen tosi fiilikseen mukaan pukeutuja, ja siksi on tosi vaikea aina lähteä jonnekkin reissuun, koska haluaisin ihan varmuuden vuoksi pakata mukaan puolet omaisuudestani. Nyt täytyy vielä mietti’ vaatteet sen mukaan että pieni sade ei haittaa, aurinkoisella säällä ei läkähdy ja eikä illan viiletessä sitten jäädy.

Onneksi sentään mennä autolla, joten kassiin viitsii heittää pari ylimääräistä varmuuden vuoksi-b-vaatetta. Yksi näistä vaatteista on yhdet festarit nähnyt Asoksen Squba mekko*. Hurahdin viime vuonna täysin noihin nostalgisiin squba-kankaisiin vaatteisiin. Juuri viimeksi tänään ostin alesta samaista kangasta olevan hupparin. Tulee vaan niin ylä-aste mieleen!

Tykkään tuosta Asoksen mekosta, sillä se on melko simppeli ja malliltaan aika klassinen. Materiaali tuo siihen kuitenkin särmää, ja etenkin tennareihin ja lippikseen yhdistettynä tulee mieleen kaikkea muuta kun ihan kiva sunnuntailounaalle sopiva mekko. Vai mitä tykkäätte? Mekko näytti olevan alessa normikoissa täällä* ja pikkukoissa se löytyy täältä*.

Mitäs muuta sinne festareille kannattaakaan pakata mukaan? Vessapaperia laukun pohjalle ainakin ja hmmm, no kai sillä jo aika pitkälle pärjää! 😀

*Sisältää mainoslinkin!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MEIDÄN KESÄSAARI

23/07/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerroinkin jo että olimme viime viikonloppuna nykyisessä mummolassani, vahnassa nuoruudenkodissani. Talo on todella ja ihana persoonallinen, kuten ehkä kuvista jo huomaisittekin. Mutta kaikista parasta paikassa on ehdottomasti sitä ympäröivä luonto. Piha on suuri, nurmukkoalueen lisäksi siellä on oma pikku metsä jossa kasvaa mm paljon mustikoita ja kanttarelleja, kukkaniitylle on siroteltu edesmenneen koiramme tuhkat, girripaikalta on myös suuri ja kaiken kruunaa oma kasvi ja yrttimaa. Tämän ympärillä on sitten vielä lisää metsää ja metsäpolkua pitkin pääsee myös omaan rantaan.

Lapsillehan tuolla olo on yhtä seikkailua, ihmettelyä ja hurjan hienoja kokemuksia. Mutta vaikka itse tuolla olen asunutkin, niin on se edelleen ja oli se silloinkin sitä myös itselleni. Öisin on täysin hiljaista, päivällä metsä on taas täynnä luonnon ääniä ja yllättäen matkalla bussipysäkille vastaan saattaa astella suuri hirvi. Joka puoleta löytyy uutta ihmeteltävää.

Kesäisinhän tuo paikka on uskomaton, jokapuolella kukkii ja mummoni onkin kova viherpeukalo. On mahtavaa että ruuan lautaselle saa kerättyä metsästä ja omalta kasvimaalta. Mielestäni se on tärkeä juttu opettaa myös lapsille. Mutta myös talvisin tuo paikka on lumoava. Lumessa näkee paljon eri eläinten jälkiä, tunnelma on vain sellainen tosi pysähtynyt. Sellainen on meidän kesäsaari.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

OIKEESTI MÄ EN JAKSA

21/07/2015

imageimageimageimageimageimageimage

Mä en jaksa miehiä. Poikia. Deittailua. En jaksa Tinderiä enkä sitä kaikkea turhanpäivästä säätämistä. En jaksa sitä ettei viitsitä sanoa suoraan tai todellakaan sitä, että annetaan tahalteen olettaa jotain ihan muuta. En jaksa tätä koko somessa säätämistä, odotuttamista tai viesteihin vastaamatta jättämistä. En jaksa yöllisiä panoehdotuksia tai ainakaan sitä, että niitä tulee ihan vääriltä ihmisiltä. En jaksa sitä miten nopeasti ihmisiin kyllästytään. Enkä kyllä jaksa myöskään liian vakavia ihmisiä. Enkä sitä että kaikki parisuhteeseen tai tapailuun liittyvät asiat on nykyään niin hirveän vaikeita. En jaksa turhaa chättäilyä ja ajan hukkaamista. Tai sitä että kokoajan pitää olla niin kauheen cool. En myöskään jaksa sitä, että ihastun aina ihan vääriin tyyppeihin. Enkä mä jaksa sitä, ettei mun eteisen komerossa pysy naulakko seinällä. En myöskään jaksa ylöspäin hilautuvia shortseja. Enkä varsinkaan jaksa menkkoja.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MUMMOLASSA

18/07/2015

mummola 27mummola 4mummola 5mummola 6mummola 13mummola 8mummola 2mummola 9mummola 10mummola 3mummola 14mummola 7mummola 15mummola 26mummola 12mummola 16mummola 17mummola 18mummola 19mummola 20mummola 21mummola 23mummola 24mummola 25

Oltiin poikien kanssa muutama yö mummolassa. Rakastan tuota paikkaa yli kaiken, asuin itse siellä siihen saakka kunnes kotoa muutin pois, reilu kymmenen vuotta sitten. Nykyään isossa talossa tosiaan asustelee mummoni sekä muutama vuokralainen. Ihanaa että on tuollainen paikka missä rentoutua täysin.

Talo on saaressa ja suunnilleen keskellä metsää. Oli pitkästä aikaa ihana nukkua täydellisessä hiljaisuudessa. Ei mitään liikenteen melua missään. Piha on täynnä kukkia, marjoja, sieniä ja yrttejä. Pihapiirissä asustelee myös pupuja ja peuroja. Joskus metsässä vastaan saattaa tulla kettu tai hirvi ja naapuripellolla asuu kesäisin lampaita.

Ihanaa että on tällainen paikka mihin välillä paeta kaupungin hälinää. Tekee hyvää pojillekkin nähdä vähän toisenlaista elämää betoniviidakon sijasta. Ja ihanaa on tottakai myös se, että mummini on nuori ja jaksaa vielä touhuta lasten lasten -ja lasten lasten lapsiensa kanssa. Käydä soutelemassa ja metsäretkillä. Ihania muistoja.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.