LUNDIA ASTIAKAAPPINA OSA 2

25/05/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistatteko kun kerroin pari kuukautta sitten vanhan Lundian kunnostuksesta. Perinteisesti kirjahyllynä tomiva hylly päätytikin meillä keittiöön astioita kannattelemaan. Mietin tuolloin, että mitenhän avuhyllyt mahtavat tässä tarkoituksessa toimia. Pölyyntyvätkö tai rasvoittuvatko astiat nopeasti. Nyt parin kuukauden käytön jälkeen voin todeta että, toimii eikä pölyynny!

Suurin osa astioista kun on meillä päivittäisessä käytössä, ei pölyä ehdi kerääntyä. Vinkistänne käänsin kuitenkin lasit ja kupin nurinpäin. Viinilasit voi hyvin varmuudeksi huuhtaista ennen käyttöä, mutta eipä sillekkään ole oikeastaan ollut tarvetta. Joku kertoi että hänellä keittiön avohylyssä astiat kesärivät pinnalleen hyvin nopeasti pölyisen rasvakerroksen, mutta tämä hylly kun on ihan toisella puolella keittiötä, kuin hella, ei sitä rasvaa kulkeudu sinne saakka.

Nättien astioiden lisäksi avohyllyssä on kiva pitää esillä muita kauniita esineitä. Mutta sen lisäksi meillä tämä systeemi on hurjan käytännöllinen. Lapset kun ylettyvät nyt itse hakemaan astiat, auttamaan pöydän kattamisessa ja Kaapo myös laittaa molemmille itse aamu ja iltapalan nykyisin.

En oikeastaan edes aiemmin ajatellut pitävän Lundioista, ennen kun tuon hyllyn ostin. Nyt haluaisin kotiin sitä lisää. Keittiöön on suunnitteilla pikkuista hommaa vielä, ajattelin maalata luonnon valkoiset kaapinovet niin että ne olisivat vähän kiiltävämmät ja valkoisemmat. Mietin niihin aluksi myös vanerilevyjä, mutta se ajatus taitaa olla kuopattu. keittiön tason ajattelin pinnoittaa betonilla, katsotaan kuinka siinä käy. Myös tiskokone on edelleen hankintalistalla. Niin ja matto… Sitten mietin vielä että teenkö lapsille keittiöön pienen leikkikeittiönurkkauksen, vai siirtäisinkö työpisteen olkkarista sinne. Mitä te sanotte, onko kokemusta lasten leikkipaikasta keittiön puolella?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

PÄIVÄNI MUN

24/05/2015

imageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimageimage

Hei me ollaan takaisin Suomessa! Ihana kun aurinko on paistanut ja muutenkin elämä hellinnyt. Pojat lähtivät heti palattuamme perjantai-iltana isälleen ja minä näin sitten pitkästä aikaa kavereita. Kotiin yksin jääminen huokutteli ajatuksena, mutta käytännössä tuntuikin sitten liian oudolta. Onneksi on ystävät!

Indiedays ja McDonalds pyysivät minua taannoin yhteistyön merkeissä jakamaan päiväni aamusta iltaan. Samalla pääsin maistelemaan raikkaita uutuus smoothieita. Tämä lauantai ei ollutkaan ihan tavallisesta päästä, mutta kun aloin miettimään, niin aika harvoin mikään muukaan päiväni menee ikinä samalla tavalla. Tämän lauantain kohokohta oli siis tavata kavereita ja lähteä yhdessä tanssimaan. Päivällä pääsin nauttimaan auringosta ja siivouspäivän kirppareista ympäri kaupunkia.

Heräsin aamulla kaverini luota. On aina kiva nukkua jonkun vieressä ja aamulla löhöillä ja jutella unenpöpperöisenä niitä näitä. Kaupunki oli niin kaunis, kuukauden reissun jälkeen oli ihana palata keväiseen Helsinkiin. Kävelin reilun pari kilsaa kotiin vain hengittelen tätä ihanaa kaupunkia. Meidän pihalla oli kirppismyyjiä, sirkusesitys ja viulunsoittaja. Istuskelin hetken naapureiden kanssa pihalla. Meidän uusi talo ja sen yhteisöllisyys on kyllä ihan huippua!

Kotona odotti laukut vielä purkamatta, joten hommailin hetken niiden parissa. Tuli osteltua Espanjasta kaikenlaista kivaa. Niistä myöhemmin vähän lisää! Suihkun jälkeen pistin musat täysille. Parasta yksinasumisessa on ehdottomasti ainakin se, että voi tanssia hassusti peilin edessä ihan raurassa. Vaikka pyyhe päällä. Tässä vaiheessa alkoi nälkä vähän kurnia vatsassa eikä raikas smoothie ei kuulostanut yhtään hullummalta. Lähdin siis pikku kävelylle mäkkäriin, samalla hiuksia kuivatellen. Noita mäkin smoothieitahan on ollut myynnissä jo jonkin aikaa muutamissa ravintoloissa, mutta nyt niitä saa lähes joka paikasta. Olinkin jo aiemmin maistanut mango-ananasta ja tällä kertaa testasin tuon mansikka-banaanin. Tykkäsin.

Kotiin palatessa aloinkin sitten valmistautua iltaan. Meikkailin ja laitoin tukkaa musaa kuunnellen. Hyppäsin Pasilasta junaan ja hurrautin kaverilleni Kaisulle Järvenpäähän. Siellä paistoi ja satoi samaan aikaan, hurjan kaunista ja vihreää. Kaikki muut olivat jo ehtineet paikalle ja minä pääsin istumaan valmiseen ruokapöytään. Kaisu oli kokkaillut ihanaa viikuna-couscous salaattia, paistettuja perunoita ja lohitartaria. Jälkkäriksi raparperipiirakkaa ja jätskiä. Niin ja viiniä. Tyttöjen iltamme meni perinteisen kaavan mukaan, juteltiin kaikesta mahdollisesta, kuuntelimme musaa välillä tanssahdellen. Tietysti pikaiset meikkauket ja hiuslakan suihkutukset ennen junalle rientämistä. Melkein myöhästyttiin Helsinkiin menevästä junasta, mutta onneksi se olikin lopulta muutaman minuutin myöhässä. Junamatka oli hulvaton. Samoin ”karaoke”taksi matka steissiltä isoroballe. Siellä ilta jatkui tanssien, jutellen, nauraen ja tuttuihin törmäillen. Aika ihana ensimmäinen kokonainen päivä Suomessa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MEIKITTÖMÄT KASVOT

21/05/2015

Kuvankaappaus 2015-5-21 kello 16.15.18Kuvankaappaus 2015-5-21 kello 16.16.31OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKuvankaappaus 2015-5-21 kello 15.54.59Kuvankaappaus 2015-5-21 kello 16.02.36Kuvankaappaus 2015-5-21 kello 16.06.08

Vaikka tykkäänkin meikkaamisesta ja pynttäytymisestä, on tällä reissulla ollut ihanan vapauttavaa olla meikkaamatta. Kuukauden aikana olen pistänyt meikkiä naamaan ehkä yhteensä viisi kertaa. Yleensä arkenakin kun kuitenkin vähintään laitan sen ripsarin ja huulipunan, useasti enemmänkin.  Tästä huolimatta, en kuitenkaan ikinä ole ole sitä tyyppiä joka ei vie roskiakaan ilman ripsaria, saatika käy meikittömänä kaupassa. Siksi minun olikin helppo lähteä Indiedaysin ja Garnierin Micellar Water kamanjaan mukaan, joka kannustaa meikittömän kuvan julkaisemiseen. Joka viikko Garnier valitsee yhden kuvan voittajaksi ja palkinnoksi jakaa reiulun paketin ihonhoitotuotteita.

Itse olen käyttänyt tätä helppoa puhdistusvettä jo nelisen kuukautta. Tykästyin siihen heti niin että otin pullon varmuudeksi tänne Espanjankaankin mukaan, jos sitä ei olisi täältä saanutkaan. Tykkään puhdistusvedestä, koska sitä on helppo käyttää. Se puhdistaa koko kasvot nopeasti ja tehokkaasti ja riittää puhdistukseksi yksinään. Samalla herkälle iholleni sopivalla vedellä saan putsattua niin silmämeikin, meikkipohjan kuin huuletkin. Se ei ärsytä tai jätä ihoa inhottavan tuntuiseksi. Kasvot ovat pumpulilapulla pyyhkimisen jälkeen raikkaat ja ennenkaikkea puhtaat.

Kerroinkin edellisessä postauksessani, että olen välillä vähän laiska pesemään meikkejä iltaisin. Nuorena se ei niin haitannut, mutta nyt kun ikä alkaa jo näkyä naamastakin, tukkii lika ihohuokoset helpommin ja naama ei totisesti tästä tykkää. Puhumattakaan siitä ällöttävästä tunteesta, kun aamulla edellispäivän liat naamalla herää. Siksi tämä puhdistusvesi on kuin tehty minulle. Meikit on helppo putsata toisella kädellä samalla kun pesee hampaita, tai koko pullon voi ottaa vaikka yöpöydälle ja pyyhkiä meikit sängyssä. Aamu on myös ihana aloittaa raikastamalla kasvot muutamalla pyyhkäisyllä. Ja täällä helteessähän tuo on ollut aivan ihana. Vaikken olekkaan juuri meikannut, olen käynyt pyyhkäisemässä kasvot muutamankin kerran päivässä hiestä, liasta ja aurinkorasvasta tällä.

Tuotteen nimi tulee siis veden sisältämästä Micellar-teknologiasta. Puhdistusvesi sisältää misellejä, jotka imaisevat lian itsensä magneetin tavoin. Näitä samoja misellejä löytyy siis ihan tavallisesta saippuasta, mutta tuote on kehitelty niin ettei sitä tarvitse pestä kasvoilta pois eikä se kuivata ihoa, kuten tavallinen saippua. Täytyy vielä myös muuten kehua että tuo pullo on ollut tosi riittoisa!

Miten te muuten meikkaatte arkena? Näyttäydyttekö usein ihmisten ilmoilla meikittä vai tuntuuko paremmalta sipaista edes vähän meikkiä naamaan? Entäs tyttölasten vanhemmat, kiinnitättekö huomiota siihen että millaisen roolin annatte laittautumisen suhteen? Tai miten olette huomanneet oman käytöksenne vaikuttavan? Näin kahden pojan paljon meikkaavana äitinä tämä kiinnostaa!

Osallistukaahan siis ihmeessä Garnieron kuvakisaan TÄÄLLÄ. Samasta paikasta löytyy myös muiden testaajien kokemuksia tuotteesta ja sinne voit käydä myös jättämässä omasi.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.


PIENET PAPUNI

21/05/2015

Kuvankaappaus 2015-5-21 kello 0.32.30OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKuvankaappaus 2015-5-21 kello 0.34.25OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKuvankaappaus 2015-5-21 kello 0.27.36Kuvankaappaus 2015-5-21 kello 0.31.14

Täytyy myöntää että olen hiukan kateellinen lapsille. Kahdestakin asiasta. Ensinnäkin tuosta rusketusksesta. Miten joku voikin ruskettua noin hyvin ja tasaisesti! Ihan epistä. Täytyisi varmaan itsekkin juosta aamusta iltaa pihaa edes taas ja uida pulikoida, eikä vaan maata paikallaan nahkaa kärtsäten. Etenkin Kaapolla oli vielä jouluisen Thaimaan reissun pohjia jåljellä, joten hän on näyttänyt suunnilleen ekan päivän jälkeen pieneltä pavulta.

Papuja saapui myös suomesta postin mukana. Meidän ekat muuten! Tässä siis se kateuden aiheeni numero kaksi. Nuo väriyhdistelmät ovat vaan tosi ihania ja vaatteiden luomupiivallinen materiaali tosi hyvän tuntuista. En edes tiedä miksei Papun vaatteita ole poikien kaapista aiemmin löytynyt, sillä olen kyllä jokaista mallistoa aina kovasti ihastellut.  Enkä yhtään vähempää Hanna-Riikka Heikkilän ihanian printtien takia. No, parempi myöhään…

Papulta muuten sellaisia terkkuja, että nyt tämä ihana suomalaisyritys tähtää yhdeksi Euroopan johtavista lasten design-vaatemerkeistä. Kuulostaa hurjan hienolta. Eikä muuten yhtään mahdottomalta. Papu Design onkin pistänyt tämän mahdollistamikseksi käyntiin joukkorahoituskampanjan. Kampanjan tarkoituksena on vahvistaa kassaa, jotta Papu saa kunnolla kopin kansanvälisistä markkinoista. Myös kahden uuden ihmisen palkkaaminen tiimiin kesän aikana on tavoitteena. Joukkorahoitus toteutetaan Papun osakkeiden myymisellä. Osakkeenomistaja saa alennusta vaatteista ja on ensimmäisenä kuulemassa uusista mallistoista, erikoiseristä ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta.

Me jatkamme vielä huomisen itsemme grillaamista ja helteestä nauttimista. Viikonlopuksi sitten kotiin! Toivottavasti sielläkin alkaisi pian ilmat lämmetä enemmän, ennenkuin Espanjan rusketus on muisto vain!

^Paidat ja legginsit saatu Papulta

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LATTEA SA*TANA

19/05/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAimageOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAimageOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAimageOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä asuva siskopuoleni odottaa esikoislastaan ja sen myötä jutut menee nyt aika usein niille raiteille. Olenkin miettinyt paljon omia vauvavuosia ja muita juttuja. Täytyy sanoa että yksi monesta asiasta mitä kaipaan on vauvan kanssa kahvilassa hengailua. Kerroin siskopuolleleni juuri eräs päivä vauvakinosta ja sen jälkeisistä bugaboo-mutsien lattesalaatti lounaista. Sain osakseni hyvin hämmästyneen ilmeen ja silmien pyörittelyä. En ole varma oliko syynä epäusko siitä että sellaista on olemassa vaiko siitä että kaipailisin aikoja näiden kahden kullannupun kanssa kahvilassa hengailusta.

Kahvilassa käynti – tai oikeastaan missään ihmisen ilmoilla olo – ei kun ole tällä hetkellä mikään ihan miellyttävin asia. Elviksellä on pahimman luokan riiviökausi ja Kaapo taas koettelee kaikella muulla tapaa. Sinnikkäästi yritän kuitenkin pitää pintani, yrittää opettaa edes jonkinlaista ravintola -ja kahvilakulttuuria ja siinä samassa hammasta purren yrittää niellä salaattini. Parasta on kuitenkin luoda samalla siskopuoleeni katseita ”odotas vaan”. Hahahaa.

Näistä kahvilassäkäynti from hell-tapauksista tekee kuitenkin vähän siedettäviä ne kivat kahvilat ja hyvät ruoat. Tänään tutustuttiin paljon kehuja kuulemaani paikkaan, kahvilaan nimeltä Pan y Chocolate. Voisi sanoa että kyseinen paikka on Fuengirolan ehdottomasti hipsterein paikka. Tämän tyylisiä paikkoja ei täällä päin ole oikeastaan yhtään. Sisustus oli kivan omaperäinen. Kaikki kalusteet olivat kirppiksiltä, niihin on kudottu erilaisia pehmusteita tai maalailtu tai korsisteltu jotenkin muuten. Porukka istui siellä applen läppärit pyödässä soijacappuchionoa hörppien. Tulipa kotoinen olo.

Täältä saa tosi harvasta paikasta myöskään hyvää salaattia, yleinsä ne on niitä valkoisia lehtiä upotettuna majoneesiin. Ruokalista vaikutti muutenkin tosi hyvältä. SUosittelen siis käymään jos täällä joskus liikutte! Myös kakut olivat mielettömän ihania. Siinä vaiheessa kun jälkiruoka tuodaan pyötään, pojatkin onneksi istuvat hetken aloillaan. Sen jälkeen tosin saattavat juosta kahvilasta suoraan autotielle, mutta ei siitä sen enempää… Kuulostaako tutulta?

Kuvat 4, 13, 19 lainattu luvalla #panychocolate instasta

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.