Lapset ovat olleet torstaista saakka isän luona. Palaavat vasta huomenna päiväkotipäivän jälkeen. Viisi päivää poissa. Tuntuu iäisyydeltä.
Monilla eroinneilla yhteishuotajaperheillä (vai mikähän virallinen nimitys nyt onkaan) tuntuu olevan viikko-vikko systeemi. Että lapset asuvat viikko kerrallaan toisessa kodisssa ja viikon taas toisessa. Ehkä mekin päädymme joskus samanlaiseen ratkaisuun, mutta ei ainakaan vielä. Tuntuu että lapset että lapset ovat liian pieniä siihen. Erityisesti kuitenkin siksi, etten pystyisi jatkuvasti olemaan kokonaista viikkoa näkemättä lapsia. Tulisi liian kova ikävä. Myös viikko yksin lasten kanssa voisi olla melko raskas.
Nyt meillä on systeemi että pojat ovat isällään muutamasta päivästä neljään päivään viikossa. Yleensä muutaman päivän pätkissä. Päivät sovitaan menojen mukaan ja apuja vaikkapa hoitoonviemisessä tai tanssitunnin ajaksi saa, vaikkei lapset isän luona juuri silloin olisikaan. Tällainen joustava kuvio sopii meille tosi hyvin, molemmilla kun on epäsäännölisiä menoja ja harrastuksia. Tilanne olisi varmasti aivan toinen jos olisimme lasten isän kanssa vaikkapa huonoissa välissä. Onneksi niin ei kuitenkaan ole ja välillä vietämme aikaa myös koko porukalla.
Pitkä viikonloppu tyhjässsä kodissa kyllä tekee välillä hyvää, mutta kun lapset olivat viimeviikonlopunkin mökillä, tuntuu että nyt olemme nähneet aivan liian vähän. Onneksi ympärillä on ihania ystäviä ja koko viikonloppu onkin mennyt aika tiiviisti kokoajan jonkun rakkaan seurassa. Se helpottaa vähän ikävää.
Kuulisin tosi mielläni muiden eronneiden järjestelyistä, kuinka paljon ja usein lapset ovat toisella vanhemmallaan, vai ovatko ollenkaan? Miten olette kaiken sopineet, virallisesti paperilla vai näin rennosti kuten me? Ja miten homma toimii?
Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.