TÄYTETTÄ PONNARISSA

24/03/2014

paksut hiukset hiuslisäke musta mekko punaiset hiukset nikepaksut hiukset hiuslisäke ruskea punainenpaksut hiukset luonnollinen hiuslisäke glitterpaksut hiukset ponihäntä hiuslisäke glitterpaksutukka hiuslisäke ponnari glitter

Vuoden ajan tukkaa on lähtenyt huomattavan paljon päästä. Imetyksen lopetus, stressi, ero ja muutto saivat aikaan sen että hiukset ovat nyt ohentuneet varmaan puolella. Ja erityisesti viimeisen parin kuukauden ajan asia on alkanut jo haittamaan, niin suuri muutos on ollut. On kauhea pestä ja laittaa hiuuksia ja vain muistella kuinka paksut hiukset ennen olivatkaan.

Olen nyt tässä viimeaikoina syönyt hiuksia vahvistavaa ravintovalmistetta, mutta yleensä unohtanut ottaa pillerit – joten niistä ei ole ollut hyötyä. Testasin myös kampaajalla Nioxin-hoitoa ohentuneille hiuksille sekä tuuhentavia hiustuotteita. Mutten oikein kokenut niistäkään olevan tarpeeksi apua. Joten aloin haaveilemaan hiuslisäkkeistä.

Ja haaveeksi se on edelleen jäänyt. Vaikka hiuslisäkkeet/hiusten pidennyt/tuuhennus kiinnostelee kovasti, en ole niitä viitsinyt kokeilla. Pelkään jääväni ”koukkuun”. Sillä näin olen kuullut hyvin monelle käyneen. Samoin kuullut olen omien hiusten huononemisesta pidennysten takia, tiheistä huoltoväleistä ja rahan palamisesta. Mietin siis vielä.

Mutta mitäs siellä täytettä siellä ponnarissa nyt sitten on? Kävin tuossa loppuviikosta ihan muissa asoissa City Centerin Glitter myymälässä. Korujen, pinnien ja ponnareiden lisäksi liikkeistähän löytyy paljon erilaisia (ja todella kummallisen näköisiä) hiuslaitteita. Kohottavia tyynyjä, putkia ponnarin sisälle ja vaikka mitä. Niin ja pinneillä päähän napsautettavia hiuslisäkkeitä. Päähänpistona kokeiltiin minulle päähän tuollaista punertavan ruskeaa lisäkettä. Sen lisäksi tukan alla on kohottava tyyny. Kyllä, luitte oikein. Pää täynnä härpäkkeitä.

Itse ihastuin eniten tunteeseen että miltä hiukset oikeasti tuntuvat päässä kun siellä on vähän extraa. Ponnarin huomaa, sillä se painaa vähän ja tuntuu kädessä ihanan paksulta. Mahtava tunne hiirenhännän jälkeen, joka muuten näkyy aika hyvin luonnollisessa tilassaan esim tässä postauksessa. Mutta on myös kiva että tekotukan saa napsaistua helposti pois. Tämä lisäke on tekokuitua, mutta näyttää ja tuntuu mielestäni kivan luonnolliselta oman tukan seassa.

Onko teillä lukijoissa jollain pidennyksiä? Olisi tosi kiva kuulla että millaisia ja mitä niistä ajattelette. Entäs napsauttaako teistä moni vähän extratukkaa päähän vaikka juhliin lähtiessä?

Tuotteet saatu Glitteristä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VIMMATUN IHANA

21/03/2014

vimma kevät kesä ihanat vaatteetvimma haaremhousut hyppyvimma kevät kesä pussihousut kaapovimma lastenvaatteet kevät poikavimma kevät kesä puuvillapaita poikavimma pikku joogivimma kevät printti takaa paitavimma printti haaremhousut poikavimma rakas kaapo

Meillä ei yleensä saa pomppia sängyllä. Paitsi aina välillä. Ja sitten pompitaankin ihan vimmatusti.

Vimmalta tuli postissa ihastuttava yllärilähetys. Noita haaremihousuja olen jo miettinyt pitkään. Ja entäs tuo paita. Siis uuh ja ah mikä printti! Upea! Vie minut kaukaisiin maihin-printin on suunnitellut Linda Linko. Kyllä itsellenikin kelpaisi kesämekko samaa kuosia. Kangaskin on varmasti aivan ihana kesäkuumalla. Huomaa että vaate on onnistunut etenkin siitä että lapsi nauttii se päällä olosta. Äiti, saanhan pitää näitä joka päivä – hän kysyi. Nettikaupassa näyttikin olevan jo muutamia kevätuutuuksia, ja lisää on tulossa. Tykkäättekö?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

VÄLIPALAHETKI JUNARADAN VARRELLA

20/03/2014

elovena välipala retkellä jääkallioelovena välipalakeksi retkellä eväät reppuelovena välipalakeksi elvis syö lifefactorelovena välipalakeksi kausimakuelovena välipalakeksi kaapo keepcup lapsielovena takiaisetProcessed with VSCOcam with f2 presetelovena välipalakeksi retkellä eväät alppipuistoelovena välipalakeksi retkellä elvis keksielovena välipalakeksi suursuosikki suklaakeksielovena välipalakeksi retkellä junabongauselovena välipalakseksi retkieväs kaura-puolukka keepcup

Yhteistyössä Elovenan kanssa

Eilen päiväkodin jälkeen ei kiirehdittykkään kaupan kautta kotiin ruokaa tekemään, vaan koukkasimme Alppipuiston kautta ja kävimme katselemassa ohi kulkevia junia. Päiväkotipäivien jälkeen pojat ovat selvästi väsyneempiä, jolloin nälkäkiukkukin yllättää aiemmin. Olenkin vihdoin tässä viime aikoina alkanut oppimaan että pojille kannattaa ottaa pienet eväät mukaan jos vaikka tarhan jälkeen halutaan käydä puistossa. Kyllähän sen oppii, kun liian usein pojat veti hirveät raivarit kaupassa ja roikkuivat jalassa kotona kun yritin äkkiä tehdä ruokaa.

Blogiyhteistyön kautta saimme testattavaksi paljon eri makuja Elovenan Välipalakekseistä. Ja ne ovatkin olleet suuri hitti niin retkieväinä, välipaloina kun herkutteluhetkissäkin. Makuvaihtoehtoja löytyy tosiaan useampia, hedelmäisiä, marjaisia ja sitten niitä vähän herkumpia kuten tummasuklaa ja uusi kausimaku uuniomena-toffee. Reilun kokoisia yksittäispakattuja keksejä onkin helppo ottaa mukaan ja vaikka pitää muutama varmuudeksi aina kassin ja tarharepun pohjalla.

Runsaskuituiset Elovena Välipalakeksit sisältävät terveellistä suomalaista täysjyväkauraa sekä kauralesettä. Ja vaikka ne aika herkkuja ovat, niistä saa kuitenkin hyvää pitkäkestoista energiaa. Joten en en ainakaan pode huonoa omaatuntoa antaessanni näitä ”herkku”välipaloja välillä lapsille. Yksi keksi nimittäin sisältää mausta riippuen noin 4 – 6g sokeria. Itse yllätyin keksien mausta positiivisesti, nissä maistuvat oikeasti marjat – ei sokeri tai mikään muukaan epämääräinen.

Onko välipalakeksit teille tuttuja? Minkälaisia eväitä ja välipaloja teillä syödään yleensä? Entäs herkkuja?

Kannattaa muuten käydä kurkkamassa Elovenan facebook sivut, siellä on käynnissä kisa, jossa kuvaamalla oman aamupuuronsa voi voittaa uuden Jopon! Osallistua voi niin instagramin, twitterin sekä facebookin kautta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MINÄ TYKKÄÄN

19/03/2014

minttu mäntysalo

Kysyin hiljattain eräältä ihmiseltä että mistä hän tykkää. Asia tuli muuten vain puheeksi, mutta huomasin että sillä tavalla saa aika nopeasti tutustuttua niin uuteen kun vanhaankiin tuttavuuteen vähän paremmin. Samalla myös tulin miettineeksi että mistäs kaikesta minä tykkään. Tykkään tosi monesta asiasta, ainakin:

– auringosta
– suolaisista samiakeista
– uimisesta
– niskan rapsuttelusta
– tatuoinneista
– puhtaista lakanoista

image-11

– kerrospukeutumisesta
– yksin shoppailusta
– kavereiden kanssa olosta
– juhlimisesta
– tanssimisesta
– metsäretkistä
– mökkeilystä

image-8 aamupala

– ihmissuhteiden analysoinnista viinilasin äärellä
– auringonotosta
– söpöistä jutuista
– eläimistä
– aikakausilehtien tuoksusta
– musiikin kuuntelusta täysillä
– pussailusta
– hitaista aamuista
– brunsseista
– mukavista vaatteista
– lasten kanssa höpsöttelystä
– lukemisesta
– veneilystä
– kesähelteestä
– auringon tuoksusta iholla
– kahvista
– siististä kodista

image-9 woody ja buzz

– kulmakarvojen nyppimisestä
– ihmisten katselusta
– spontaanisuudesta
– kilteistä mummoista
– aidoista ihmisistä
– vanhoista taloista
– itkettävistä elokuvista
– avaruudesta
– tyhmistä vitseistä
– siitä kun kaveri soittaa ihan muuten vaan
– karaokesta

image-10 aamupala 2

– (nykyään) olla sisarusparvemme ainut tyttö
– kiireettömyydestä
– melkein kaikesta ruoasta
– leppäkertuista
– yökyläilystä
– kirpputoreista
– ratikoista
– tunteesta kun on saanut jotain täkeitä asioita hoidettua, tällaisten listojen tekemisen sijasta…

Mistä te tykkäätte?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

MINTUN SOPPA

19/03/2014

image-1soppaimage-2image-4image-3image-5soppalautanen arabia koko

Otsikon perusteella tämä postaus olisi voinut kertoa vaikka mistä. Viimepäivät ovat pitäneet sisällään taas niin paljon kaikkiea. Ei nyt mitään huonoa, olen tutustunut uusiin ihmisiin, ollut vähän (paljon) pää pyörällä ja ikävöinyt jo etukäteen kuukauden reissulle lähtevää ystävää. Mutta tällä kertaa aiheena on ihan perinteinen soppa. Jauheliha sellainen. Ja ilman perunaa!

Meillä syödään todella vähän perunaa. Kun molemmat pojat olivat pieniä ja aloittivat kiinteiden maistelun, korvasin perunan aina bataatilla tai porkkanalla. Omasta mielestäni ei ole ollut järkeä syödä tai syöttää perunaa, kun paljon ravintorikkaampiakin vaihtoehtoja on.

Keitot maistuvat tosi hyvän ilmankin pottua. Sen tilalle vaan vähän enemmän juureksia tai tosiaan sitten korvaa sen vaikka maukkaalla bataatilla. Tähän soppaan tuli siis bataatin lisäksi pala lanttua, neljä tai viisi porkkanaa, kevätsipulia, naudan luomujauhelihaa ja murskattua valkosipulia. Mausteeksi suolaa ja pippuria, persilja unohtui kauppaan. Maistuu erityisen hyvin pakkaslenkin jälkeen!

Lapsi saattoi vähän satuttaa itseään kuvauksissa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.