Muutaman kerran niin blogiin kuin kasvotustenkin jotkut, vielä lapsettomat ovat sanoneet haluavansa olla joskus samanlaisia äitejä kuin minä. Se on toki imartelevaa, mutta myös hämmentävää. Millainen äiti minä sitten oikein olen? Ja onko sillä paljonkin eroa millainen äiti pohjimmiltani olen kuin minkälaisen kuvan minusta ulkopuolinen saa?

Äitiys on ollut alusta saakka minulle todella luontevaa. Viiden veljen isosiskona oleminen on voinut osaltaan myös helpottaa roolia kahden pojan äitinä. En usko että olen ikinä kovinkaan tarkasti suunnitellut minkälainen äiti minun pitäisi olla, on ollut itsestään selvää että tahdon että lapseni ovat onnellisia, tuntevat olonsa turvalliseksi ja kohtelevat muita ihmisiä hyvin ja suvaitsevasti. Kaikki muu on tainnut tulla sitten oman perimmäisen luonteeni kautta.

Itsensä kuvaileminen, etenkin äitinä on vaikeaa. Sanoisin olevani ainakin rakastava, kaikkensa antava, kannustava ja lapset huomioon ottava äiti. Toisaalta olen myös äkkipikainen ja itsekäskin. Sitten vähän kuin huomaamatta, siinä kaiken arkisen aherruksen lomassa, tulee opetettua niitä omia arvojaan lapsille. Elää jalat maassa ja pää pilvissä, olla kiva kaveri, kohtelias sekä iloita ja olla kiitollinen ihan arkisista asioista. Eihän sitä sen ihmeellisempi äiti tarvitsekkaan olla, vai?

Kaikista äitienpäivistäni tähän saakka on tämä päivä ollut kovin tunteikas ja muutenkin aika erilainen. Tunteet ovat heitelleet haikeudesta täydelliseen onnillisuuteen ja kiittollisuuteen. Äitinä olo on kaiken ihanuuden kesleä myös aika useinkin hyvin rankkaa ja uuvuttavaa. Mutta kun ne hyvät hetket ovat niin hyviä että ne peittoavat kiukut, kakkavaipat ja kaikki muutkin negatiiviset tunemukset 6-0. Mistään hinnasta en vaihtaisi pois.

Muutama päivä ennen reissuun lähtöämme käväisin Elsan järjestämillä Nosh Organics vaatekutsuilla. Meitä oli paikalla niin bloggareita kuin oi mutsi mutsi-blogin lukijoitakin, aika hauskaa! Nosh ei ollut minulle entuudestaan tuttu oikeastaan kuin vain nimeltä, joten oli oikein mukava kuulla siitä vähän enemmän.
Nosh on siis suomalaista suunnittelua ja sen luomupuuvillaiset vaatteet valmistetan Portugalissa, joka on hyvin tunnettu laadukkasta luomupuuvillastaan. Ekologisia vaatteista tekeee luomumateriaalien ja valmistustavan lisäksi vaatteiden pitkäikäisyys joka näkyy suunnittelussa.

Vaatteet olivat hyvän tuntusia, kivan näköisiä ja värikäitä. Muutamaa perus raitavaattetta lukuunottamma kuitenkin hitusen liian retroja omaan henkilökohtaiseen makuuni. Tykästyin silti muutamaan vaatekappaleeseen täysin. Malliston muutaassa vaatteessa on muuten käytetty PaaPiin kuoseja, ihania! Noshia saa ostaa myös ihan kankaana, jolloin näppäräsorminen voi surauttaa niistä vaikka mitä.

Mekin saimme pakan Noshin apinakangasta josta ompelimme kutsujen päätteeksi pipoja. Hauska ohjelmanumero! Onneksi paikalla oli ompelutaitoisia, taisi nimittäin olla eka kerta saumurin kyydissä sekä pipoa tehdessä.

Nämä taisivat olla neljännet eri lastenvaatemerkin kutsut joille olen osallistunut. Ajatus kotikutsuista tuntuu varmasti monesta tyhmältä ja jotenkin liian mammamaiselta, niin minustakin. Silti joka kerta on ollut todella kivaa. On kiva tavata niin ihmisiä sekä tutustua vaatteisiin, kuulla niiden suunnittelusta, filosofiasta kuin tuotannostakin, vaikka juuri sen merkin vaatteet eivät olisikaan se oma juttu.

Rannalla olo on siitä kivaa ettei siellä ole juurikaan mitään hajotettavaa, huuto ei särje korvaan kovin lujaa ja kylmän meriveden takia hukkumisriski on pienimpi kuin uima-altaalla. Kuumassa hiekassa on myös raskasta ja hidasta juosta karkuun. Jostain syystä sisarusriitojakin esintyy rannalla keskimääräistä vähemmän.

Rannalle lähtö vain on jo yksi ohjelmanumero sinänsä. Samoin kuin sieltä lähteminen. Pakka leviää käsiin siinä vaiheessa kun märät uikkarit pitäisi riisua pois ja saada se viisi kiloa hiekkaa pois pyllyn välistä. No sehän on ihan mahdotonta. Myös kaikki tavarat, rattaat, kengät, kassit ja kaikki ovat täynnä hiekkaa. Yritäppä syödä rannalla lounasta tai välipalaa ilman että hampaissa ruoskuisi hiekka. Mahdotonta.

Huomenna kuitenkin taas pakkaamme kimpsumme ja kampsumme, kaksi päivää oman pihan uima-allas elämää on saanut hermot siihen jamaan että taitaa tällä äidilläkkin olla muutama jyvänen hiekkaa jossain minne se kuulu. Kun jostain syystä en vieläkään ole oppinut ettei minulla vain voi olla ihanaa rauhallista hetkeä auringonoton parissa jos lapset ovat hereillä. Vai miltä kuulostaa puolitoistavuotias joka keikkuu uima-altaan reunalla, yrittää hypätä sinne eikä kuuntele minkäänlaisia kieltoja? Tai kolmevuotias joka hippaailee talossa, tonkii paikkoja, piilottelee aikuisten tavaroita, piirtelee huulipunalla seiniin, levittää aurinkoöljyä ikkunoihin ja (hengenvaarallisesti) kaakelilattioille eikä todelakkaan kuuntele minkäänlaisia kieltoja. Iltasaduksi lapset saivatkin kuulla tarinan noidasta joka nappasi jättiläiskotkansa kanssa tottelemattomia lapsia ja vei heidät jyrkän kallion reunalle mittimään. Se perinteinen kansansatu – tiedättehän 😉

No, tämäpäs kuulosti vähän tylsältä. On meillä oikeasti ihan ihanaakin täällä ollut, suurimmaksi osaksi ajastamme. Huomenna kuitenkin rantsupäivä jonka seurauksena salakuljetamme taas sieltä vähinään puoli rannallista hiekkaa mukanamme.

Saimme Crocsilta matkalle mukaan kesäkengät. Ihastuin etenkin näihin Retro-malliston kenkiin joissa on tuollainen lenkkarimainen pohja. Ja niin sitä on vain mieli vuosien mittaan muuttunut niin, että pojille otin tuollaiset aika perinteiset sandaalit. Kaikenlaisia kenkiä minulta jo löytyykin, mutta tällaisia korkeapohjaisia flipfloppeja en olekkaan ennen omistanut.

Etenkin Kaapo on ollut oikein mielissään keltaisista sandaaleistaan. Ne ovatkin oikeasti todella oivat kesäkengät – helppo itse pukea ja riisua tai tarpeen tullen tyhjentää hiekasta. Elvis nyt on taas sen ikäinen ettei tällä hetkellä muut kuin tiukalle sidotut korkeavartiset Converset pysy jalassa. Elviksen crocsit ovatkin jo nähneet vaikka mitä, tänäänkin ehkä viisi eri ihmistä on juossut peräämme pudonnutta kenkää tuoden + yksi autolla ohi ajava joka tööttäsi kun huomasi kengän perässämme kadulla!

Omat kenkäni ovat nekin oikein hyvät kesäkengät, koron puolesta ne sopivat myös rannan ulkopuolelle. Lisäksi myös näissä on tuttu crocs pohja, eli jalan muotoon muotoiltu pohjallinen jossa on pieniä nystyröitä. Ovat siis mukavat jalassa ja näillä jaksaa tallustella pidempiäkin matkoja.

Tänään ollaan taas vietetty helteistä päivää rannalla ja illalla pihalla uima-altaalla. Kahdeksan aikaan lämpömittari näytti vielä varjossa 27 astetta, kyllä meidän kelpaa!

Pari päivää ennen matkamme tuli mieleen että ripsinpidennys voisi olla aika ihana reissussa, voisi viettää päiviä rannalla sekä uida ja näyttää samalla ihmismäiseltä. Koko homma meinasi jäädä ajanpuutteen takia, kunnes ystäväni tuli tekemään minulle lähtöä edeltävänä iltana kotiini.

Otin kolme vuotta sitten ensimmäiset rispinpidennykseni ja pidinkin niitä putkeen noin vuoden. Huolovälinä minulla oli sillon neljä-kuusi viikkoa ja kokeilin vlillä vähän pidempää ja välillä lyhyempiä ripsiä. Silloinen ripsientekijäni oli todella hyvä ja taitava, jatkuvasta käsittelystä kuitenkin silmäni muuttuivat pikkuhiljaa aroiksi. Omat ripset myös lyhenivät huomattavasti, kesti muutaman kuukauden että ripset kasvoivat alkuperäiseen pituuteensa. Aroiksi silmät ovat kuitenkin jääneet. Kirkkaalla ilmalla en pysty olla ilman aurinkolaseja ja silmät rupeavat vuotamaan myös herkästi.

Tästä huolimatta, turhamaisuuttani tahdoin kuitenkin kokeilla ripsiä uudestaan. Muutaman kerran aiemmin olen niin tehnyt tuon vuoden käytön jälkeen aiemminkin eivätkä silmät ole ärtyneet enempää.

Ripsienpidennyksissä on lopputuloksen lisäksi ihanaa niiden laitto. Saa maata rauhassa, silmät kiinni 1,5 tuntia! Olen oikein tyytyväinen nyt kaksi viikkoa sitten laitettuihin ripsiin. Täällä Espanjassa kuitenkin yllätti siitepölykausi, ja niistä sainkin sitten oireita. Etenkin vasen silmä on kutissut ja välillä olen sitä hinkuttanut niin että osa ripsistä on irtoillut.
Minulle laitettiin tuollaiset aika pitkät ripset, en tykkää sellaisista ylipitkistä tekoripsien näköisistä härpäkkeistä, mutta olen sitä mieltä jos ripsienpidennyksen laittaa niin saavat ne hitusen näyttävämmät silti olla. Mitäs itse tykkäätte? (kuvat siis otettu tänään, kirppiksen ja heppatalli reissun jälkeen – kaksi viikkoa niiden laittamisen jälkeen)

Olen monesti sanonut että ripset ovat olleet yksi kotiäitityteni pelastus. On mahtava herätä aamulla, huonostikkin nukutun yön jälkeen, edes vähän ihmismäisen näköisenä. Ja nyt kesällä on ihana kun ei tarvitse meikata muuten yhtään, kokeintaan sipaista puuteria kaupungille mennessä. Silmämeikin käyttäminen ripsien kanssa on mielestäni muutenkin vaivalloista, meikkejä on hankala putsata ja silloin usein myös irtoaa turhaan ripsiä. Käyn mahdolllisesti huollatamassa ripsiä vielä kesän ajan, mutta pidempään en niitä tuskin tällä kertaa pidän, vaikka kuinka ihanat ne ovatkin tulee kuukausittainen huolto myös melko kalliiksi.

Olettekos muut kokeilleet ripsienpidennyksiä, minkälaisia kokemuksia itsellänne niistä on?